V
vaimokulta
Vieras
Avaudun nyt tänne asiasta, joka meidän perheessä on vähän sellainen "norsu olohuoneessa". Nimittäin mieheni mahdollinen skitsofrenia tai muu mielenterveysongelma. Tavatessamme hänen papereissaan luki "hoitamaton skitsofrenia". Hoitamaton siksi, koska hän kammoaa lääkkeitä ym. mielenterveydellistä hoitoa.
Aina kun mies joutui menemään sairaalaan jonkin fyysisen vian vuoksi, tuo hoitamaton skitsofrenia otettiin siellä esille. Puolisen vuotta sitten hän sai tarpeekseen ja vaati saada selvityksen tuosta asiasta. Tällöin todettiin, ettei miehelläni ole skitsofreniaa. Minua tämä asia kuitenkin ihmetyttää. Miten skitsofrenia voidaan todeta ja sitten kymmenen vuoden päästä pyyhkiä pois?
En ole koskaa miestäni mitenkään harhaisena nähnyt, vaikkei hänellä mitään lääkitystä olekaan. Hyvin omituinen hän silti on. Aivan kuin ei ymmärtäisi, mikä on mahdollista ja mikä ei. Jos vaikka esimerkiksi valittelisin jonkin matkan pituutta, hän voisi ihan tosissaan sanoa:"Pyydetään ohi lentävää lentokonetta ottamaan sinut kyytiin." Osassa tällaisissa jutuissa hän tietysti saattaa vitsaillakin, mutta ei kai koko aikaa?
Luonnollisesti sosiaaliset kanssakäymiset ovat hänelle vaikeita, vaikkei mies itse niin näytä kokevankaan. Ihmiset vain eivät ymmärrä häntä ja siksi syntyy väärinkäsityksiä.
Myönnän, nämä ajatukset tulivat taas pintaan eilisen Kaunis Mieli-elokuvan jälkeen. Etenkin ne siinä olleet (oikeat) sosiaaliset tilanteet ja John Nashin suhtautuminen niihin. Kuten sanottu, ei miehelläni vaikuta hallusinaatioita olevan. Jonkinlainen todellisuuden hahmottamisen ongelma ehkä? Surettaa.
Aina kun mies joutui menemään sairaalaan jonkin fyysisen vian vuoksi, tuo hoitamaton skitsofrenia otettiin siellä esille. Puolisen vuotta sitten hän sai tarpeekseen ja vaati saada selvityksen tuosta asiasta. Tällöin todettiin, ettei miehelläni ole skitsofreniaa. Minua tämä asia kuitenkin ihmetyttää. Miten skitsofrenia voidaan todeta ja sitten kymmenen vuoden päästä pyyhkiä pois?
En ole koskaa miestäni mitenkään harhaisena nähnyt, vaikkei hänellä mitään lääkitystä olekaan. Hyvin omituinen hän silti on. Aivan kuin ei ymmärtäisi, mikä on mahdollista ja mikä ei. Jos vaikka esimerkiksi valittelisin jonkin matkan pituutta, hän voisi ihan tosissaan sanoa:"Pyydetään ohi lentävää lentokonetta ottamaan sinut kyytiin." Osassa tällaisissa jutuissa hän tietysti saattaa vitsaillakin, mutta ei kai koko aikaa?
Luonnollisesti sosiaaliset kanssakäymiset ovat hänelle vaikeita, vaikkei mies itse niin näytä kokevankaan. Ihmiset vain eivät ymmärrä häntä ja siksi syntyy väärinkäsityksiä.
Myönnän, nämä ajatukset tulivat taas pintaan eilisen Kaunis Mieli-elokuvan jälkeen. Etenkin ne siinä olleet (oikeat) sosiaaliset tilanteet ja John Nashin suhtautuminen niihin. Kuten sanottu, ei miehelläni vaikuta hallusinaatioita olevan. Jonkinlainen todellisuuden hahmottamisen ongelma ehkä? Surettaa.