Mikään ei kiinnosta

["vieras"]

Mikähän ihme mua vaivaa? Mikään ei oikein kiinnosta, vapaapäivät istun kotona sohvalla netissä tai
katselen telkkaria. Ruuanlaitto on pakkopullaa, siivoan kyllä kun alkaa näyttää pahalta. Mutta mulla ei siis ole mielenkiintoa mihinkään, ei liikuntaan, ei käsitöihin ei mihinkään. Tämänkin päivän olen viettänyt kokonaan sisällä, vaikka ulkona on paistanut aurinko ja olisi ollut mitä parhain ulkoilusää. Kun ei vaan huvita.

En mä aina ole ollut tälläinen. Nuorempana olin kova liikkumaan, rakastin salilla käymistä. Nyt kun olen yrittänyt, en ole saanut siitä mitään nautintoa. Olen vaan helpottunut kun pääsen pois. Kunto on rapistunut todella paljon ja selkä vaivaa, joten liikunta olisi enemmän kuin hyväksi. Mutta kun ei viitsi.

Kaikki vaan tuntuu jo niin nähdyltä. Kaikki on niin tylsää ja tasapaksua. En edes muista, milloin olen ollut aidosti onnellinen.

Mitä mun pitäisi tehdä?

 

[Peyote]

Ehkä sä oot masentunut? Onko sun elämässä muuten kaikki hyvin vai onko jokin asia, joka tekee sut onnettomaksi?

 

["möykky"]

Sama juttu mullakin... Mulla tämä varmaan johtuu työttömyydestä, yksinäisyydestä ja maalla asumisesta...

 

[Rähinä-Reetta]

Mullakin on jotenkin ahdistunut olo, vaikka syyslomakin juuri alkoi.

 

["ap"]

No mulla on kyllä töitä, samassa paikassa olen ollut viimeiset 15 vuotta. Työ on ihan kivaa, mutta aika raskasta välillä. On perhe, mies on ok mutta tuskin tämä mitään suurta rakkautta on. Ulkoiset puitteet on siis kaikki kunnossa.

Masennusta olen itsekin ajatellut. Vaikkei mulla ole mitään toivottomuuden kausia, en itke itseäni uneen tms. Olen vaan älyttömän kyllästynyt kaikkeen. Jotenkin tuntuisi turhalta mennä lääkäriin, minkä se sille voi ettei mun elämä tunnu miltään? Olen vaan väsynyt tähän saamattomuuteen.

 

[Peyote]

[QUOTE="ap";29117175]No mulla on kyllä töitä, samassa paikassa olen ollut viimeiset 15 vuotta. Työ on ihan kivaa, mutta aika raskasta välillä. On perhe, mies on ok mutta tuskin tämä mitään suurta rakkautta on. Ulkoiset puitteet on siis kaikki kunnossa.

Masennusta olen itsekin ajatellut. Vaikkei mulla ole mitään toivottomuuden kausia, en itke itseäni uneen tms. Olen vaan älyttömän kyllästynyt kaikkeen. Jotenkin tuntuisi turhalta mennä lääkäriin, minkä se sille voi ettei mun elämä tunnu miltään? Olen vaan väsynyt tähän saamattomuuteen.[/QUOTE]

No lääkäri teettää sulla masennustestin ja saatat saada sen kautta sitten keskusteluapua. Jos piristyisit, niin ehkä se suuri rakkauskin sieltä löytyisi?

 

[sama täällä, ingen panik]

Ihanaa kun joku teki tällaisesta jutusta aloituksen. Itselläni on juuri samanlainen tilanne päällänsä. Olen eronnut vuosi sitten ja joskus kahdeksan kuukauden jälkeen tuntui siltä, että olin päässyt erosta yli. Nyt kuitenkin olen alkanut kaivata eksääni yhä enemmissä määrin takaisin.

Mikään ei siis kiinnosta ja eksää on ikävä. Päivät, viikot ja kuukaudet menevät kuin pöhnässä tai jotain... Missä on aito ilo ja elämän riemu. Hmmm, toivottavasti tämä on jotain ohimenevää tylsyyskautta vain =)

 

[päivästä toiseen samaa paskaa]

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut.
Mulla taas ei ole mitään iloa elämässä. Ei työtä, ei perhettä, ystäviä ei kiinnosta mun seura kun koskaan ei ole varaa mihinkään. Mun elämässä ei ole mitään järkeä, ei mitään kivaa

 

["ap"]

Ihanaa kun joku teki tällaisesta jutusta aloituksen. Itselläni on juuri samanlainen tilanne päällänsä. Olen eronnut vuosi sitten ja joskus kahdeksan kuukauden jälkeen tuntui siltä, että olin päässyt erosta yli. Nyt kuitenkin olen alkanut kaivata eksääni yhä enemmissä määrin takaisin.

Mikään ei siis kiinnosta ja eksää on ikävä. Päivät, viikot ja kuukaudet menevät kuin pöhnässä tai jotain... Missä on aito ilo ja elämän riemu. Hmmm, toivottavasti tämä on jotain ohimenevää tylsyyskautta vain =)

No sulla on selkeesti syy tuohon oloon, eli siis ero. Mulla ei ole mitään sen kummempaa. Tuntuu vaan siltä, että tämä elämä on nähty jo. Vaikkei mulla siis mitään itsetuhoisia ajatuksia ole.

Olen mietiskellyt paljon lapsuuttani ja mennyttä aikaa. Silloin olin välillä hyvinkin onnellinen. Aikuisiällä en niinkään. Lapsetkin hankin, koska se jotenkin kuului elämään, ei mulla mitään vauvakuumetta ollut. Tulin helposti ja nopeasti raskaaksi, onni vai ei, en tiedä. Sama mies ollut koko ajan. Kyllä mä olin joskus hyvinkin rakastunut, nyt olen tajunnut että olen rakastanut miestäni enemmän kuin hän minua. Enkä itsekään enää rakasta niin paljon kuin aikaisemmin, ehkä.

Enää silti haluaisi erota, enkä jaksaisikaan nähdä sitä vaivaa.

 

[.......]

ihan samaa mietin. Mikään ei innosta. Olen myös ollut varmaan enempi ihastunut kuin mies. Nyt vain kyllästyttää. Ollaan toistemme ainoat ja ekat kumppanit. Mieskin voi vaihtaa kohta varmaan nuorempaan. Työ ei innosta enkä tiedä mikä työ olisi minua varten.

 

["jep"]

[QUOTE="ap";29117175]No mulla on kyllä töitä, samassa paikassa olen ollut viimeiset 15 vuotta. Työ on ihan kivaa, mutta aika raskasta välillä. On perhe, mies on ok mutta tuskin tämä mitään suurta rakkautta on. Ulkoiset puitteet on siis kaikki kunnossa.

Masennusta olen itsekin ajatellut. Vaikkei mulla ole mitään toivottomuuden kausia, en itke itseäni uneen tms. Olen vaan älyttömän kyllästynyt kaikkeen. Jotenkin tuntuisi turhalta mennä lääkäriin, minkä se sille voi ettei mun elämä tunnu miltään? Olen vaan väsynyt tähän saamattomuuteen.[/QUOTE]

sama homma mulla, mikähän vaivaa?

tajusin tämän, kun istuin lentokoneessa ja mielessä käväisi, että mitä jos kone tippuisi.. no, ei mitään. siis ei tuntuisi miltään! olisi oikeastaan ihan sama, vaikka kone tippuisi, kunhan ei jäisi kärsimään, kipua en kestäisi.

minulla ei siis ole mitään itsetuhoisia ajatuksia, mutten jaksa innostua enää mistään, kaikki tuntuu vähän yhdentekevältä, vaikkapa tuo lentokoneen putoaminen. tuntuu ettei tunne mitään suuria tunteita enää, on vaan samaa ja samaa...

 

[ghfr]

Liikunta auttaa sekä mieltä että selkää..

 

["jep"]

Liikunta auttaa sekä mieltä että selkää..

tämä liikunta on minulle ainoa, mitä vielä jaksan ja viitsin tehdä. tai ei aina viitsisi, mutta ainakin saa olla rauhassa ajatuksineen sen hetken. mutta ei se mun mieltä tunnu auttavan?

 

[sama täälä]

[QUOTE="ap";29117233]No sulla on selkeesti syy tuohon oloon, eli siis ero. Mulla ei ole mitään sen kummempaa. Tuntuu vaan siltä, että tämä elämä on nähty jo. Vaikkei mulla siis mitään itsetuhoisia ajatuksia ole.

Olen mietiskellyt paljon lapsuuttani ja mennyttä aikaa. Silloin olin välillä hyvinkin onnellinen. Aikuisiällä en niinkään. Lapsetkin hankin, koska se jotenkin kuului elämään, ei mulla mitään vauvakuumetta ollut. Tulin helposti ja nopeasti raskaaksi, onni vai ei, en tiedä. Sama mies ollut koko ajan. Kyllä mä olin joskus hyvinkin rakastunut, nyt olen tajunnut että olen rakastanut miestäni enemmän kuin hän minua. Enkä itsekään enää rakasta niin paljon kuin aikaisemmin, ehkä.

Enää silti haluaisi erota, enkä jaksaisikaan nähdä sitä vaivaa.[/QUOTE]


Meille tuli entisen miehen kanssa juuri tuosta syystä ero, kun mies ei rakastanut minua yhtä paljon kuin minä häntä. Mies jollain tavoin kylmeni minulle ja itse aloin voida pahoin kun tunteet olivat vain yksipuolisia. Mies sitten jätti minut. Hyvä niin sillä olenpahan nyt saanut tilaisuuden löytää jotain parempaa tilalle. Tosin en ole tuota tilaisuutta hyödyntänyt kyllä mitenkään Ei vaan ole kiinnostanut ainakaan vielä.

Mitähän meidän pitäisi tässä tilanteessa nyt tehdä, sinun ja minun siis? Teipata suupielet korviin ja alkaa ajatella "että voi jippijee kun on hauskaa ja ihanaa" ?

Itse käyn tällä hetkellä aikuislukiossakin. Olen miettinyt että ehkä juuri tuo aikuislukio on se puuttuva palanen, joka saa minut taas onnelliseksi....no ei ollut, mutta yritetty on kuitenkin! Meinaan kyllä käydä tuon lukion loppuun kun olen aloittanutkin, vaikka lukemishommat välillä ovatkin melko pakkopullaa.

 

["mammeli"]

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut.
Mulla taas ei ole mitään iloa elämässä. Ei työtä, ei perhettä, ystäviä ei kiinnosta mun seura kun koskaan ei ole varaa mihinkään. Mun elämässä ei ole mitään järkeä, ei mitään kivaa

Voi että jos mulla ei olis perhettä ja olisin työtön keksisin kaikkea kivaa! Harrastaisin, kävisin kuntosalilla, matkustelisin ja teksisin kaikkea kivaa mitä perheellisenä en voi! En olisi hetkeäkään kotona, kävisin varmaan aina ravintolassa syömässäkin. Nauti tuosta vapaudesta!

 

["ap"]

Meille tuli entisen miehen kanssa juuri tuosta syystä ero, kun mies ei rakastanut minua yhtä paljon kuin minä häntä. Mies jollain tavoin kylmeni minulle ja itse aloin voida pahoin kun tunteet olivat vain yksipuolisia. Mies sitten jätti minut. Hyvä niin sillä olenpahan nyt saanut tilaisuuden löytää jotain parempaa tilalle. Tosin en ole tuota tilaisuutta hyödyntänyt kyllä mitenkään Ei vaan ole kiinnostanut ainakaan vielä.

Mitähän meidän pitäisi tässä tilanteessa nyt tehdä, sinun ja minun siis? Teipata suupielet korviin ja alkaa ajatella "että voi jippijee kun on hauskaa ja ihanaa" ?

Itse käyn tällä hetkellä aikuislukiossakin. Olen miettinyt että ehkä juuri tuo aikuislukio on se puuttuva palanen, joka saa minut taas onnelliseksi....no ei ollut, mutta yritetty on kuitenkin! Meinaan kyllä käydä tuon lukion loppuun kun olen aloittanutkin, vaikka lukemishommat välillä ovatkin melko pakkopullaa.

Mä olen yrittänyt tuotakin, koittanut siis repiä iloa irti vaikka väkisin. Ei ole vielä onnistunut. Hyvä sulle, että jaksat vielä yrittää! Mä en enää jaksa. Kaikki mitä yritän, niin ajattelen kumminkin, mitä järkeä tässä oikeasti on. Mikään ei tunnu mielekkäältä.

Kadehdin ihmisiä, jotka jaksaa tehdä kaikenlaista. Joille asioilla on merkitystä. Miten saan sen takaisin? En tiedä auttaisiko ero. Toisaalta nytkin tuntuu, että olen ihan yksin, joten mitäpä ero muuttaisi. Toisaalta rakastan miestäni, ainakin luulen niin. Mistä sen tietää?

 

["Purppura"]

Voi mennä ohi jotta soi, mutta oletkos koska tsekannut veriarvosi. Ainakin ''raudan'' puute vaikuttaa suoraan mielialaan ja kuulemma d-vitamiinin puutos kanssa?

 

["ap"]

Ei ole katsottu veriarvoja. Olen nyt syönyt D-ja B-vitamiinia, kun ajattelin josko ne auttaisi. Niin vähän aikaa vasta mennyt, ettei tiedä vielä. Toivottavasti auttavat.

 

[heitätkö huulta nyt!]

[QUOTE="mammeli";29117378]Voi että jos mulla ei olis perhettä ja olisin työtön keksisin kaikkea kivaa! Harrastaisin, kävisin kuntosalilla, matkustelisin ja teksisin kaikkea kivaa mitä perheellisenä en voi! En olisi hetkeäkään kotona, kävisin varmaan aina ravintolassa syömässäkin. Nauti tuosta vapaudesta![/QUOTE]

:O

 

["jep"]

[QUOTE="ap";29117449]Ei ole katsottu veriarvoja. Olen nyt syönyt D-ja B-vitamiinia, kun ajattelin josko ne auttaisi. Niin vähän aikaa vasta mennyt, ettei tiedä vielä. Toivottavasti auttavat.[/QUOTE]


anteeksi kun tungen tähän väliin, tuntu vaan niin samalta kuin ap:llä ja parilla muulla.

minua ei ainakaan raudan puute vaivaa, tutkittu on. minä myös syön b ja d vitamiinia, sekä vielä c. muita en ole ymmärtänyt niin tärkeiksi? olen syönyt jo pari vuotta, ei vaan tunnu miltään.

ja siitä miehen vaihtamisesta, ei auta. siis löysin elämäni rakkauden ja olinkin hetken aikaa mielestäni (tai siis useamman vuoden) iloinen ja tyytyväinen, en enää. rakastan kyllä miestäni edelleen, ja varmasti hän minua yhtä paljon, tunnen niin. en vaan tiedä mikä mua vaivaa, kun mikään ei tunnu oikein miltään. mies onkin ainoa hyvä juttu elämässäni. ja lapset, muttei nämäkään asiat paljon miltään tunnu tai jotain..

 

["jep"]

[QUOTE="ap";29117409]Mä olen yrittänyt tuotakin, koittanut siis repiä iloa irti vaikka väkisin. Ei ole vielä onnistunut. Hyvä sulle, että jaksat vielä yrittää! Mä en enää jaksa. Kaikki mitä yritän, niin ajattelen kumminkin, mitä järkeä tässä oikeasti on. Mikään ei tunnu mielekkäältä.

Kadehdin ihmisiä, jotka jaksaa tehdä kaikenlaista. Joille asioilla on merkitystä. Miten saan sen takaisin? En tiedä auttaisiko ero. Toisaalta nytkin tuntuu, että olen ihan yksin, joten mitäpä ero muuttaisi. Toisaalta rakastan miestäni, ainakin luulen niin. Mistä sen tietää?[/QUOTE]

koen myös näin, haluaisin tuntea ja tehdä merkityksellisiä asioita. en vain tiedä mitä ne ovat, kun ei tunnu mikään oikein miltään. tää kuulostaa kyllä kirjoitettuna aika pahalta, vieläpä perheellisen suusta, mutta näin vaan tunnen.

 

["Noo"]

Ehkä sä oot masentunut? Onko sun elämässä muuten kaikki hyvin vai onko jokin asia, joka tekee sut onnettomaksi?

Mistä tietää, onko masentunut? Minua ehkä masentaa tämä perhe-elämä, en vaan ole luotu äidiksi. Eli se hiertää elämässäni, ja tekee onnettomaksikin. Nyt sataa kullä paskaa niskaan, mutta sanonpa kumminkin, että olisin ehkä onnellisempi ilman lapsia.

Olen vähän pohtinut, että olen kuin ne jotkut miehet, jotka eivät kestä lasten älämölöä ja häipyvät pihalle. Sillä erotuksella, etten oikein voi lähteä menemään, kuten ehkä joku mies tekisi. Sellainen mies, jota täällä palstalla haukutaan munattomaksi. Mutta minkä sille voi?

 

["just"]

[QUOTE="mammeli";29117378]Voi että jos mulla ei olis perhettä ja olisin työtön keksisin kaikkea kivaa! Harrastaisin, kävisin kuntosalilla, matkustelisin ja teksisin kaikkea kivaa mitä perheellisenä en voi! En olisi hetkeäkään kotona, kävisin varmaan aina ravintolassa syömässäkin. Nauti tuosta vapaudesta![/QUOTE]Just..tällasia neuvoja jakelee ne, joilla ei mitään käsitystä masennuksesta.

 

[Peyote]

[QUOTE="Noo";29117567]Mistä tietää, onko masentunut? Minua ehkä masentaa tämä perhe-elämä, en vaan ole luotu äidiksi. Eli se hiertää elämässäni, ja tekee onnettomaksikin. Nyt sataa kullä paskaa niskaan, mutta sanonpa kumminkin, että olisin ehkä onnellisempi ilman lapsia.

Olen vähän pohtinut, että olen kuin ne jotkut miehet, jotka eivät kestä lasten älämölöä ja häipyvät pihalle. Sillä erotuksella, etten oikein voi lähteä menemään, kuten ehkä joku mies tekisi. Sellainen mies, jota täällä palstalla haukutaan munattomaksi. Mutta minkä sille voi?[/QUOTE]

Mun mielestä masennus just aiheuttaa tuollaista, ettei oikeen jaksa sietää mölyä ja rakastaminenkin on vaikeempaa. Ootko sä yksin sen melun kaa vai jakaako joku sun kanssa vastuuta?

 

["Noo"]

Mun mielestä masennus just aiheuttaa tuollaista, ettei oikeen jaksa sietää mölyä ja rakastaminenkin on vaikeempaa. Ootko sä yksin sen melun kaa vai jakaako joku sun kanssa vastuuta?

on mies, kestää paremmin hölmöilyä ja melua. Mies on ok, oikeastaan ainoa hyvä asia elämässä.