Mikä tekee arkisesta naisesta kiinnostavan

  • Viestiketjun aloittaja Andere
  • Ensimmäinen viesti
Andere
Onko palstalaisilla mielessä sellaisia asioita mitkä tekee arjessa naisesta niin kiinnostavan, että lähdet vaikka oitis hänen peräänsä kävelemään ja jätät omat puuhat sikseen. Itselle tuollainen asia tapahtui eilen.
Elintarvikekaupassa näin aivan arkisen näköisen keski-ikäisen naisen, joka perheensä kanssa oli ruokaostoksilla. Hän ei ollut muuten mitenkään seksikkäästi pukeutunut, normaali t-paita liivit alla. Tavalliset pikkuhousut shortsien alla, ainakaan kankaan läpi ei näkynyt viitteitä seksikkäämmistä hepeneistä. Kesäiset ohutkankaiset järkevät shortsit mutta miten hän oli ne kirrannut haaroista tiukkaan ylös. Katsoin hämmästyneenä ja ihastuneena ja yritin sovittaa omaa reittiäni niin, että näkisin hänet edes sen ajan kun hän oli kaupassa kuitenkaan olematta tunkeileva.
Housut menivät takapuolelta pakaroiden väliin ja ne painuivat etupuolelta hänen vakoonsa tosi syvälle. En tiedä, näky oli minun mielestäni kaunis ja arjen askareiden keskellä erittäin virkistävä.
 
ruby
Hupaisaa! :)

Itsellani on viela erikoisempi tarina, silla olen nainen, ja tietaakseni hetero, mutta nain kerran (ei suomessa) niin kauniin ja seksikkaan tyton etta silmat oli pudota paasta.

Nain hanet eraalla kauppakadulla, han oli pitka, siro, mutta erittain kurvikas. Hanella oli uskomattoman pieni vyotaro, kaareva lantio, ja sellainen pylly mita en tiennyt olevan olemassakaan, muhkea, kiintea, taydellisen pyorea, parempi kuin Jennifer Lopezilla ;) Hanella oli todella pitkat hyvakuntoiset hiukset, kauniin kiiltavat ja aaltomaisilla kiharoilla. Etniselta taustaltaan han naytti sekoitukselta, valkoista, ehka jotakin itamaista ja latinoa. Kasvot olivat kauniit, isot silmat, soikeat kasvot, kasittamattoman hyva tasainen kuulas iho, ja mahtava suloinen hymy taytelaisilla huulilla. Meikki oli viimeisenpaalle, ja hanella oli yllaan saappaat, jakku, ja polvipituinen kurveja korostava naisellinen hame.

Siis vaikka olen nainen enka kyylaa muita naisia, niin hanta oli jotenkin pakko katsoa, se tuotti jonkinmoista estetiikantajun tyydytyasta, lisaksi hanessa oli jokin positiivinen ja lempea aura. Vaihdoin kavelysuuntaa ja menin hanen perassaan toiseen kauppaan. Kuulostaa todella oudolta itsellenikin, mutta todella seurasin hnata pienen hetken verran silla en ollut uskoa silmiani.

Heraa vain kysymys millainen vaikutus neidilla on miehiin, jos naiseenkin tallainen!
 
Sinkku
Onko palstalaisilla mielessä sellaisia asioita mitkä tekee arjessa naisesta niin kiinnostavan, että lähdet vaikka oitis hänen peräänsä kävelemään ja jätät omat puuhat sikseen. Itselle tuollainen asia tapahtui eilen.
Elintarvikekaupassa näin aivan arkisen näköisen keski-ikäisen naisen, joka perheensä kanssa oli ruokaostoksilla. Hän ei ollut muuten mitenkään seksikkäästi pukeutunut, normaali t-paita liivit alla. Tavalliset pikkuhousut shortsien alla, ainakaan kankaan läpi ei näkynyt viitteitä seksikkäämmistä hepeneistä. Kesäiset ohutkankaiset järkevät shortsit mutta miten hän oli ne kirrannut haaroista tiukkaan ylös. Katsoin hämmästyneenä ja ihastuneena ja yritin sovittaa omaa reittiäni niin, että näkisin hänet edes sen ajan kun hän oli kaupassa kuitenkaan olematta tunkeileva.
Housut menivät takapuolelta pakaroiden väliin ja ne painuivat etupuolelta hänen vakoonsa tosi syvälle. En tiedä, näky oli minun mielestäni kaunis ja arjen askareiden keskellä erittäin virkistävä.

Eli pitää vaan kirrata housut vakoon niin saa miestä? En oo ennen tajunnut! Minusta tuo esimerkin nainen kuulostaa uskomattoman mauttomalta, mutta miehet ei taas tajuu estetiikan päälle mitään, aina jaksaa yllättää...
 
Viimeksi muokattu:
Hmmmmm
Onko palstalaisilla mielessä sellaisia asioita mitkä tekee arjessa naisesta niin kiinnostavan, että lähdet vaikka oitis hänen peräänsä kävelemään ja jätät omat puuhat sikseen. Itselle tuollainen asia tapahtui eilen.
Elintarvikekaupassa näin aivan arkisen näköisen keski-ikäisen naisen, joka perheensä kanssa oli ruokaostoksilla. Hän ei ollut muuten mitenkään seksikkäästi pukeutunut, normaali t-paita liivit alla. Tavalliset pikkuhousut shortsien alla, ainakaan kankaan läpi ei näkynyt viitteitä seksikkäämmistä hepeneistä. Kesäiset ohutkankaiset järkevät shortsit mutta miten hän oli ne kirrannut haaroista tiukkaan ylös. Katsoin hämmästyneenä ja ihastuneena ja yritin sovittaa omaa reittiäni niin, että näkisin hänet edes sen ajan kun hän oli kaupassa kuitenkaan olematta tunkeileva.
Housut menivät takapuolelta pakaroiden väliin ja ne painuivat etupuolelta hänen vakoonsa tosi syvälle. En tiedä, näky oli minun mielestäni kaunis ja arjen askareiden keskellä erittäin virkistävä.
No jos et tuota itse ole tajunnut, mikä tekee naisesta kiinnostavan kaltaisillesi, niin tässä vastaus: p_llu. Naisen kasvoilla, jalolla, luonteella, käytöksellä, ajatuksilla, viisaudella tai ylipäätään millään ei ole mitään merkitystä, vain silllä jalkojen välissä olevalla. Nainen on siis sinulle pillunkantoteline, ja itse asiasa piisasi, jos olisi vain jotkut kepit joiden varassa se pilu olisi.
 
Viimeksi muokattu:
Andere
Arvostan hyvää makua, estetiikkaa, jopa toiveita loogisesti käyttäytyvästä naisesta mutta koko elämää ei voida viettää parhaimmilleen tälläytyneenä ja stailattuna.

Onko arkinen, joskus jopa ylilyövä itsensä ilmaiseminen tosiaan pahasta ja kammoksuttavaa
 
yöks...
Ei pahalla, mutta kuulostaa jotenkin sairaalta kytätä kiimaisena muiden miesten vaimojen jalkovälejä. Se on jo terveen järjen mukaan väärin, saati jos muistelee yhtään raamatun kymmentä käskyä (älä himoitse naapurin puolisoa). Mitää esteettistä siinä ei ole. Jos yrität olla taiteellinen, mene museoon.
 
no...
arkisesta naisesta tekee kiinnostavan hänen tapansa liikkua, olla. ilmeet, tuoksut ym. tällaiset seikat varmaan vaikuttavat enemmän kuin joku yksittäinen vaatekappale.
 
Niin
Naisilta kysyisin, miksiköhän ne housut oli sinne vakoon laitettu?

Itse olen kerran nähnyt vastaavanlaisen tilanteen.
Paitsi hän oli yksinäinen henkilö.
No ainakin siellä kaupassa.
Kyllähän sen huomaaminen silmät sinne vetää useamminkin.
Sille ei vaan yksinkertaisesti voi mitään.
Sitä kun on jotakin kaunista katseltavaa, niin sinne ne silmät kääntyvät väkisin.
On niitä naisissa paljon muitakin kiinnostavia katseluun sopivia paikkoja.
Eikä noissa tilanteissa tule edes seksi mieleen.
Enkä tietenkään tuijottamaan ala.
Kun se hetken näkeminen tuottaa sen saman nautinnon.

Mihinkähän miesten pitäisi silmänsä laittaa, jotta naiskauneutta ei näkyisi päivittäin, ja ajatus pääsisi valloilleen?

Tuleekohan satikutia.
 
kaikki lähtee
Tähän asti olen kuvitellut arkisenkin naisen viehätysvoiman piilevän l u o n t e e s s a
Vaan ei vaossa se on miehen mieli.
Komppaan. Sitä paitsi siitä naisen luonteesta, tasapainoisuudesta ja suhteesta itseensä ja kehoonsa on pitkälti kiinni sekin minkä verran miehelle on iloa tuosta vaosta;) Että sikäli luulisi sisällön kiinnostavan enempi.
Mutta - miehet ovat ensisijaisesti visuaalisia olentoja näissä jutuissa.
 
Viimeksi muokattu:
no daa...
Mulle tuommoisen naisen näkeminen herättäisi ajatuksen, että hän yrittää epätoivoisesti mahtua liian pieniin housuihin. Aika törkeän näköistä. Ja näitähän näkee kesäisin terasseilla, sinne vaan kyttäämään. Toi taitaa olla sellaisten luuserimiesten ainut huvi nettipornon lisäksi.
 
Raisa
Anderen ja muiden vastaavan mieltymyksen omaavien kannattaa ostaa Putous-tv sarja dvd. Siinä Raisa Reikänaama on teille eroottisten visioiden kohde ja mikä parasta -vaimo eikä lapset tajua mitään :DDDDDD saatta tuo ohjelma näkyä nelonen.ruudussakin.
 
Niin
Raisa Reikänaama!! Totta, juuri Raisa tulee ekana mieleen kun mietin vakoon kirrattuja housuja!:D En tajua noita miehiä...todella outo maku!!!
Kannattaa muistaa sekin.
En mitenkään erityisemmin niitä vakoja etsiskele, enkä muutakaan eroottisuutta naisista.
Ne tilanteet tulevat ihan itsestään eteen, eli naisen aloitteesta.
Joten kysyn vielä uudelleen, miksi naiset tekevät sillälailla?

Se ainakin on satavarmaa, että miehet katselevat, jos tilaisuus annetaan.

Sitten korostan sitä vielä, että en mitään seksuaalista kanssakäymistä silloin ajattele, vaan se on ainoastaan jonkin kauniin näkemistä, kuten naisetkin esimerkiksi kukkia ihailee.
Koittakaa itse välttää kukkien ihailua, niin huomaatte onnistuuko.
 
Viimeksi muokattu:
:):)
----vaan se on ainoastaan jonkin kauniin näkemistä, kuten naisetkin esimerkiksi kukkia ihailee.
Koittakaa itse välttää kukkien ihailua, niin huomaatte onnistuuko.
Tämä oli jotenkin niin söpö ja viaton vertauskuva tällä palstalla:)
Jollain tapaa kuitenkin ymmärrän tätä miesten visuaalista ominaisuutta, vaikea Vvaan selittää? En henk.koht pidä sitä loukkaavana jos pysytellään pelkässä kauempaa noteeraamisessa. Varsinainen tuijottelu voi olla jo eri juttu.

Oman siipankin kanssa juteltu joskus aiheesta, ei epäilystäkään että hänkin näkee naiskauneuden myös kodin ulkopuolella(naisten kirraavista pöksyistä ei ole ollut erikseen puhe) enkä sitä aika hienovireisenä pysynyttä ominaisuutta kävisi hänestä kitkemään.
 
Viimeksi muokattu:
Arkisen ystävä
Minulla on yksi ystävä, jota voisi kuvailla sanalla arkinen. Hän on pyöreä (ei lihava, mutta ei missään nimessä mallinmitoissa), lyhyehkö (keskimittaa lyhyempi) ja kasvoiltaan tavallisen näköinen, hiuksetkin ovat "tavalliset". Eli meistä naisista harva - hän itse mukaan lukien - ei kuvailisi häntä millään muulla sanalla kuin tavallinen tai arkinen. Kyllä hän meikkaa ja on muutenkin puhdas ja siisti, eli en nyt mitään epäsiistiä kuitenkaan tarkoita.

Hän on silti sellainen, että herättää huomiota kaikkialla ja miehet ovat hänen peräänsä. Olen muutamalta kysynyt, että mikä siinä on, että miehet niin usein kuvailevat häntä upeaksi ja kauniiksi jne. Muutama on sitten sanonut, että hänestä huokuu iloa, positiivisuutta ja naurua, joka vetää puoleensa ja että erityisesti kun tutustuu, hänen elämänilo saa harmaankin päivän paremmaksi.

Eli ilmeisesti joissakin naisissa tai miehissä on just sitä jotakin, jota saman sukupuolen edustajat eivät näe.

Ja ettei kenenään tarvitse heittää kateuskorttia kehiin, niin en ole kateellinen ystävättäreni puolesta, voisin näyttää tämän hänellekin ja hän kirjoittaisi tämän itse alle, sillä ollaan tästä joskus puhuttukin. Lisäksi sekä ystävälläni että minulla on omat miehet, joten miesmetsälläkään ei kumpikaan olla, tämä siis vain yleisenä huomiona omasta tuttavapiiristä :)
 
Mies 50
Alkuperäinen kirjoittaja kaikki lähtee;10568188:
Komppaan. Sitä paitsi siitä naisen luonteesta, tasapainoisuudesta ja suhteesta itseensä ja kehoonsa on pitkälti kiinni sekin minkä verran miehelle on iloa tuosta vaosta;) Että sikäli luulisi sisällön kiinnostavan enempi.
Mutta - miehet ovat ensisijaisesti visuaalisia olentoja näissä jutuissa.

Oikein. Ihmisestä näkee kyllä kun hän on tasapainossa itsensä ja ympäröivän maailman kanssa.
Ja tietysti naisia on eri luotoisia, erilaisista geeneistä koottuja, miten he tuovat itseään nimenomaan naisellisuuden aseilla esille. Se taas toimii meihin miehiin, jotka olemme varustettuja erityisesti visualisuuden herkillä vastaanottimilla.

Miten nainen sitten käyttää hänelle annettuja "aseita" riippuu käsittääkseni siitä miten hän on oivaltanut koko asian.
 
Jepulis
En nyt paheksu sitä että alkuperäinen on tuijotellut sen naisen vakoa, itsepä oli housunsa silleen kirrannut (en TODELLAKAAN tiedä miksi), mutta: en pysty tajuamaan siinä piilevää estetiikkaa...Voin vielä oikeen kuvitella että on jotkut vaaleat puuvillapöksyt joissa korkea vyötärö ja lahkeet kääritty tai liian lyhyet. Siis joku mamma joka on ostanut viimeksi uusia vaatteita joskus 90-luvulla. Vaan niin totaalisen tyylitöntä ja rumaa. Mutta toisaalta: itse katsoin Sinkkuelämää kakkososan leffassa ja siinä Samantha tapaa tanskalaisen miehen jolla on vaaleat pellavahousut ja...niiden alla mahtava erektio:) Kyllä se jotenkin säväytti vaikka mauttomalta kuulostaakin. Se mies muutenkin...huhhuh! Tuli sama reaktio kuin samanthalla "Lawrence of my labia!!" (of Arabia;) Kyllä panisin!
 
Niin
Kylläpä tänään on tullut kauniita kirjoituksia.

Ehkä ei sittenkään miesten tarvitse alkaa kulkemaan laput silmillä.

Ihan pikkuisen saa katsella ja nautiskella.
Kunhan katsoo vähän ohi.
No helppoahan tuo sivusilmällä katselu on, eikä kukaan huomaa mitään.

Mutta miksi mies haluaa katsella, no varmaan siinä jokin viehätysvoima toimii.

Mutta miksi nainen sitten haluaa olla viehättävä?

Jatkuisikohan tämä ketju nyt viehättävillä vastauksilla, niitä kun on niin kiva lueskella, ja tuleehan silloinkin viehkeä kuva silmiin.
 
Lässyttäjälle

Tuskin. Sinä saat aikaan tuolla setämäisellä lässytyksellä namusetäfiiliksen. Lopeta se, niin ehkäpä sitten ei tule pahaa mieltä kenellekään.
 
Viimeksi muokattu:
:):)
Kylläpä tänään on tullut kauniita kirjoituksia.

Ehkä ei sittenkään miesten tarvitse alkaa kulkemaan laput silmillä.

Ihan pikkuisen saa katsella ja nautiskella.
Kunhan katsoo vähän ohi.
No helppoahan tuo sivusilmällä katselu on, eikä kukaan huomaa mitään.

Mutta miksi mies haluaa katsella, no varmaan siinä jokin viehätysvoima toimii.

Mutta miksi nainen sitten haluaa olla viehättävä?

Jatkuisikohan tämä ketju nyt viehättävillä vastauksilla, niitä kun on niin kiva lueskella, ja tuleehan silloinkin viehkeä kuva silmiin.

Minusta tässä yksinkertaisesti on kyse siitä viehättämisestä ja viehättymisestä joka niin luonnollisesti naisen ja miehen välille kuuluu sanottiinpa mitä hyvänsä. Ja kyllä tämä parhaimmillaan pelaa molempiin suuntiin vaikka tavat viehättyä perustuvatkin miehilllä ja naisilla hieman eri asioihin - ehkä? Aihe vaan on niin vääristymille (ja tahallisille väärinymmärtämisille?) herkkää että tuntuu olevan vaikea synnyttää hyvää keskustelua. Tulee helposti oppositiotunnelmat.

Minä pukeudun parhaita puoliani korostavasti koska nautin siitä itse. Jos se kokonaisuutena tai yksityiskohtina jonkun silmää miellyttää niin hienoa. Jos taas joku toinen tykkää kiskoa housunsa pyllyvakoon, niin so what? Hänen asiansa. Ja jos joku sitä katsoo niin...?

Kyllä minäkin huomioin miehen joka silmääni miellyttää vaikka naimisissa olenkin. Minne minä silmäni laittaisin? Tosin naiseudesta vai ihmistyypistäkö johtuva ero lie etten saa sellaisia "kicksejä" kuin aloittaja, en jää tuijottelemaan yksityiskohtia tai seuraile tai kiihotu. Se on enemmän sellainen kokonaisvaltainen vilkaisu:)
Emme mieheni kanssa koe kumpikaan asemaamme uhatuksi jos toinen tykkää jonkun ulkonäöstä. Sentään yli 20 vuotta jo oltu yhdessä. Niin että katsellaan vaan, eikä laiteta lappuja silmille!
 
Viimeksi muokattu:
Andere
Taisin kirjoittaa ihan aluksi vähän provosoivasti, pahoitteluni niille joille pullaa meni väärään kurkkuun. Nykyään ajelen melko harvoin camel toe autossamme pitkin poikin mantereita kyseisiä ilmiöitä bongaten ja alan miesten kanssa ylävitosia viskoen. Suhtaudun huvittaviin asioihin huvittuneesti mutten kerro mille nyt nauran.

Joku oli tajunnut pointin, kiitos hänelle. Tiedän itsekin joitain henkilöitä, joiden pelkkä nauru, jokin muoto tai kaari, kädet, laihuus tai pyöreys, ihan mikä yksityiskohta tahansa voi tehdä kiinnostavaksi. Nämä voivat olla synnynnäisiä piirteitä ja sitten tulevat päälle ne ominaisuudet joilla ihminen pyrkii vaikuttamaan toisiin, niitä myös haen.

Tästä esimerkkinä pienikokoinen, viimeisillään raskaana oleva, minulle täysin vieras nuori nainen suihkussa alasti vieressäni, hän peseytyi hyvin perusteelisesti eikä minullakaan ollut kiirettä uimaan. Mutta tämä ei ehkä ole enää arkista kiinnostavuutta, sattui vain tapahtumaan arkipäivänä. Siitä ja eräästä ylläkirjoitetusta tulikin mieleeni, että voiko nainen ottaa vieraan miehen fyysisen reaktion missään tilanteessa kohteliaisuutena vai onko se yhä useimmille merkki niljakkaasta peikkomaisuudesta.
 
Tuohon viimeiseen lauseeseesi, kylla voi!

Jos mies vaikuttaa ok.ta, jopa viehattavalta, niin se on ihan kivaa jos huomaa etta alkaa vaikka housuissa pullottaa ja han yrittaa peitella sita. Toinen asia sitten jos kyseinen aija on irvokas, uhkaava, epamiellyttava yms, mutta ns normaalin miehen fyysinen reaktio sinut nahdessaan voi olla ihan imartelevaa, jotenkin suloista :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä