isosissko
Pikkusiskoni 21v on mua 8 vuotta nuorempi. Taas tuli paha mieli kun siskoni töksäyttelee todella suoraan ja inhottavasti asioita. äsken haukkui mun uuden takkini. jouluna haukkuu lahjat huonoiksi. luulee tietävänsä kaikesta kaiken, pitää aivan selvästi muita tyhmempinä kuin itseään. Kuvittelee olevansa maailman tärkein ihminen. ja paljon muuta.
Toisen siskoni lapsi teki mummille äitienpäiväkortin, siskoni haukkui sen kaikkien kuullen rumaksi tuli todella paha mieli vaikka kortin tekijä olikin vasta 1vuotias ja kortti sen mukainen.
mun vilkkaita poikiani siskoni sanoo ihan suoraan ärsyttäviksi,uhkailee ja komentaa koko ajan. tappelee 7 vuotiaani kanssa kuin pikkukakara.
En enää uskalla edes puhua siskolleni kun saan kumminkin vain pahan mielen. Mua pelottaa kun se tulee käymäänkin meillä.
kerran pyysin siskoani että hakisi pojan eskarista kun vauva oli juuri nukahtanut. (eskariin matkaa 100 m). siskoni sanoi että enpä kuule nyt jaksa.
Jouduin sitten herättämään huutavan vauvan ja pukemaan talvivaatteet 5 minuutin reissun takia.siskoni oli sen aikaa facebookissa. No se olikin ainoa kerta kun pyysin häneltä apua.