Mistähän nyt tuulee tupaan?
Ihana vauvamme, 3kk +, on ollut nyt reilu kahden viikon ajan kummallinen. Yöt muuttuivat tosi repaleiseksi, pisin unijakso on nykyisin max 2h, (ennen vähintään 3,5h) ja päikkäreilläkin herätään kitisemään vähän väliä. Illalla nukkumaan meno on yhtä temppuilua, kun tissille nukahtaminen ei enää suju entiseen malliin. Typykkä ei huoli tuttia eikä pulloa, eikä mikään lauleskelu, silittäminen tms. auta vauvaa vaipumaan uneen.
Olen pyrkinyt pitämään päivärutiinit hyvin samanlaisina niiltä osin kun se vain on mahdollista. Käymme kävelyllä kahdentoista maissa, jolloin tyttö nukkuu myös päiväunet. (yhteensä n. 3h) Riippuen siitä mihin aikaan tyttö nousee päiväunilta, niin otetaan vielä illan aikana mahdollisesti 1-2 maksimissaan tunnin pituiset päiväunet, jos neiti rauhoittuu unille. Hereillä ollessa tyttö on hyväntuulinen ja viihtyy paljon itsekseenkin.
Illatkin menee enimmäkseen saman kaavan mukaan: riippuen siitä miten tyttö on päivällä nukkunut, ts, kuinka väsynyt on, 20.30-21 iltapesu, sitten vähän höpötellään, jos jaksaa lelukaaren alla, ja kun on selvästi väsynyt, mennään pimeään makkariin. Tyttö nukkuu vieressäni, ja imetän häntä sängyllä kunnes lopulta tappelun jälkeen nukahtaa. Kitinä on selvästi väsymyksestä johtuvaa, mutta aikaisemmuin kuin 22-22.30 tyttö ei nukahda vaikka väsyttäisi kuinka.
Auttakaapa. Onko tämä vain ihan normaalia vai kenties joku kausi? Teenkö jotankin väärin? Ja miten ihmeessä saan tytön rauhoittumaan nukkumaan?
Välillä äiti on nimittäin vähän väsy.