Mikä on vialla 3 vuotiaalla uhmaikäisellä, onko normaalia edes

Mulla on 3v3kk ikäinen tyttö joka on todella pahassa uhmassa.Keinot alkaa olla vähissä ja jaksaminen myös.
Meillä on myös 5kk ikäinen vauva ja ymmärrän että uhma pahentui pikkusiskon synnyttyä.
Mutta kun ei enää ollenkaan ole niitä hyviä hetkiä isomman kanssa.Joka asiassa protestoi, kiukkuaa, raivoaa.
Rajat ja säännöt pidetään tiukkana koska ei muuta voida.Siksi elämä onkin yhtä huutoa ja negatiivista.
Myöteistä palautetta annetaan heti kun käytös sitä edellyttää ja kehutaan ja kannustetaan mielestäni ihan normaalilla tavalla.Yritän joka päivä antaa esikoiselle aikaani ja läheisyyttä ja olla kiinnostunut kaikesta mitä hän tekee mutta se ei auta.Tyttö hylkii ja haukkuu vaan...Tuntuu pahalta ja omat voimavarat ihan lopussa.

Ongelma onkin se että kun ei myönteinen palautekaan enää auta.Silti uhmaa ihan koko ajan ja karkailee eikä pidä mm.pihalla sovituista rajoista kiinni ja haukkuu meitä vanhempia.
Jäähyt ym käytössä ja tilanteet käydään aina keskustelemalla läpi.

Tässä alkaa jo tuntea itsensä todella huonokis äidiksi ja en tiedä kauan jaksan.
Miehelläkin on jo pinna kireenä kun illat on yhtä huutoa kun tyttö protestoi....
Auttakaa joku....

 

Minä olen tältä palstalta lukenut vihjeen, että tehokas rangaistus huonosta käytöksestä on lempilelun poitaminen käytöstä. Lempinalle tms lähtee tietyksi ajaksi hyllylle, jos tekee tuhmuuksia. Tätä on pari kertaa kokeiltu meillä eri tilanteissa ja on ollut tehokas keino. Ensin olen kieltänyt, sitten jos ei usko olen uhannut viedä lempilelun "jäähylle" ja lopulta nostanut sen hyllylle. Sen on saanut pois sielä olemalla kiltisti ja tottelemalla. Ja kuulemma niitä leluja kannaattaa laittaa pois yksitellen alkaen mieluisimmasta ja lopulta pitäisi tehota. En osaa oikeen muuta neuvoa. :hug:

 

joo kyllähän tuolla keinolla saa hetkeksi uskomaaan mutta hän osaakin olla kiltti sen aikaa että lelu palautetaaan ja aloittaa taas.toisin sanoen on kiltti siksi että saa leulun takaisin ei siksi et olis oppinut tilanteesta jotain

 

neuvoja en osaa antaa,mutta meillä kanssa 3 vuotias vilkas poika jolla kova uhma päällä.joka päivä kiukkua,huutoa,itkua ja äiti ei saa koskea eikä tehdä mitään jne.luulen että on tämäkin on taas niistä vaiheista yksi..meillä ainut lapsi joten ei jää kyllä huomioimatta.

luulisin ettei tässä muu auta kun pitää edelleen ne rajat ja koittaa vaan pitää omat hermot jotenkin
kasassa,jospa se jossain vaiheessa palkittaisiin.

ei muuta kun jaksamisia,sitä tarvitaan! :heart:

 

Tuttua on, meil vajaa kolme vee uhmaikäinen ja sitten reilu yks vee taapero. Sama mulla, että syytän itseäni huonoksi äidiksi, mutta jos parhaansa tekee, niin ei silloin tarvitse kyllä minusta syyttää itseään, tuo on normaali lapsen kehitysvaihe, mutta vaikeaa se on.

Itse olen ajatellut, että parasta olla vain johdonmukainen ja miettiä tarkkaan, mitä lapselleen sanoo, kun itse ainakin tekee helposti sen virheen, että lapsen tehdessään ilkeyksiään, sanon esim. että "tänään et sitten mene ulos, kun et ollut kiltisti" ja en kumminkaan sitten tosissani täytä tuota sanomaani, joten lapsi ajattelee, että, ei äiti aina tarkoita, mitä sanoo. Realistisia rajoja ja sopivia uhkauksia esim. jäähy tms, kunnes tarpeeksi monesti kielletty ja niissä on oltava rauhallinen, mutta jämäkkä. Aluks ainakin pelkäsin lapsen uhamakohtauksia, mutta nyt olen todella tajunnut sen, että rohkeasti oltava lapsen yläpuolella antamassa rajat, kun niitä lapsi tarvitsee.
Mutta vielä yksi juttu: Joskus tuntuu, että ei mikään tehoa, useinkin, silloin vain kärsivällisyyttä, tämä on samalla vanhempien kasvatuskoulua...

 

Työkseni noita uhmiksiakin tuolla ryhmiksessä hoitelen. Niin kyllä se sielläkin on vaan parhaaksi huomattu että lujat ja selvät rajat ja säännöllinen päivärytmi ja sen selväksi tekeminen että aikuinen määrää ja lapsi saa vikistä jos on vikistäkseen mutta se asetelma pysyy eikä asiat ja maailma pyöri sen "mä haluun" ja "mä en haluu" mukaan. Toki lapsi voi harjoitella valintoja ja päätöksen tekoa ja hyvin toimivasta yhteistöstä ym. pitää aina palkita ainakin sanallisella positiivisella palautteella.
3v.t ei oikeen tiiä mitä se kiltisti oleminen on. Heidän kanssaan pitää olla hyvin konkreettinen. " että teitpä hienosti kun jaksoit istua hiljaa tai annoit vuoron toiselle tai toinenkin lapsi sai kaivaa hiekkaa sun kuopasta jne.......
Mitä useammin kiukkukohtauksella ja maassa makaamisella asiat saa toimimaan haluamallaan tavalla sitä parempi ja käyttökelpoisempi keino siitä tulee.ELI EI KANNATA ANTAA PERIKSI, voi vaan sanoa että keskustellaan kuinka tehdään kun lopetat mutta tuollai ei tapahdu mitään. Asioita ei kannata turhaan päästää valtataisteluksi nyt syöt, enpäs syö tyyliin." nyt meeT ja teeT "on uhmikselle kuin punainen vaate härälle... onpas hyvää mä taidankin syöda ite kaikki nää voileivät mahtaakohan sulle jäädä....tyyli tehoaa paremmin: Eli pitää olla kiero kun korkkiruuvi ja kova kun betoniseinä

 

Työkseni noita uhmiksiakin tuolla ryhmiksessä hoitelen. Niin kyllä se sielläkin on vaan parhaaksi huomattu että lujat ja selvät rajat ja säännöllinen päivärytmi ja sen selväksi tekeminen että aikuinen määrää ja lapsi saa vikistä jos on vikistäkseen mutta se asetelma pysyy eikä asiat ja maailma pyöri sen "mä haluun" ja "mä en haluu" mukaan. Toki lapsi voi harjoitella valintoja ja päätöksen tekoa ja hyvin toimivasta yhteistöstä ym. pitää aina palkita ainakin sanallisella positiivisella palautteella.
3v.t ei oikeen tiiä mitä se kiltisti oleminen on. Heidän kanssaan pitää olla hyvin konkreettinen. " että teitpä hienosti kun jaksoit istua hiljaa tai annoit vuoron toiselle tai toinenkin lapsi sai kaivaa hiekkaa sun kuopasta jne.......
Mitä useammin kiukkukohtauksella ja maassa makaamisella asiat saa toimimaan haluamallaan tavalla sitä parempi ja käyttökelpoisempi keino siitä tulee.ELI EI KANNATA ANTAA PERIKSI, voi vaan sanoa että keskustellaan kuinka tehdään kun lopetat mutta tuollai ei tapahdu mitään. Asioita ei kannata turhaan päästää valtataisteluksi nyt syöt, enpäs syö tyyliin." nyt meeT ja teeT "on uhmikselle kuin punainen vaate härälle... onpas hyvää mä taidankin syöda ite kaikki nää voileivät mahtaakohan sulle jäädä....tyyli tehoaa paremmin: Eli pitää olla kiero kun korkkiruuvi ja kova kun betoniseinä

Näihin sanoihin yhdyn täysin.

Mutta jos lapsi ei oikeasti koskaan ole hyväntuulinen ja sitä jatkuu pitkään niin kannattaa olla yhteydessä vaikka neuvolaan. Uhmäikä on erittäin normaalia ja siitä ei kannata olla huolissaan, äidin ja isän jaksaminen siinä tosin on koetuksella. Jos kuitenkin alkaa tuntua siltä että lapsi on ain avin huonotuulinen (myös muidn kuin vanhempien seurassa) tai apaattinen niin silloin kannattaa oikeasti paneutua asiaan ja kuulostella onko lapsella oikeasti paha olla.

Kovasti jaksamista sinne! :hug:

 

kiitos paljon neuvoista.se on totta että enemmän tämä on koulutusta itselle....omaa luonnetta joutuu väkisin kehittämään kun ei se oma hermostuminen auta vaan pahentaa vaan.

eilen oli taas todella positiivinen päivä ja tyttö oli "kiltti" ja tyytyväinen eli arjen rutiinit sujui hyvin ja niitä konflikteja tuli vähän kun itse jaksoi olla kärsivällinen ja rauhallinen ja luovia ovelasti.

Onneksi nyt niitä hyviä hetkiäkin on taas ja kyllä tää tästä suttaantuu kun muistaa vaan itse olla lujana mutta "lempeänä".
Mutta on se kiva että tänne saa purkaa kuin oikein ketuttaa.Lisää vinkkejä ja vertaistukea otan toki vastaan edelleen

 

Oletko HeMa05 muuten huomannut, että silloin kuin olisi jotain tärkeää tekemistä, esim. ruuanlaittoa tms niin uhmaikäinen alkaa tehdä kaikki huonot temppunsa...Itse yritän ottaa paljon töihini häntä mukaan, mutta ei kauan jaksa hän keskittyä, kun hän oikein oivaltaa, että pääsee livahtamaan tekemään tuhmuuksia :kieh: . Meillä hän sitten houkuttelee vielä pikkuveljeään touhuihinsa esim. penkomaan kukkaruukkuja, sitten nauttii, kun toinen tulee mukaan :headwall:
Päivät tosiaan erilaisia, meillä oli eilen aivan hirveetä ja tänään on mennyt taas hyvin. Nukkuuko teidän kolmevuotias päikkäreitä? Meillä lopetti yhtäkkiä, ja silti nukkuu yhtä lyhyet yöt kuin ennenkin, harmittaa, kun toisaalta tiedän, et väsymys pahentaa tilnnetta, mutta kuin mitenkään ei saa nukkumaan, hyvällä ei pahalla.

 

Mä oon huomannu kahden lapsen kanssa että oma käytös heijastuu lapsiin. Kun on väsyny ja tuntokarvat pörhöllään et mitähän kamalaa kohta tapahtuu niin ihan varmasti jotain pahaa tapahtuu tai lapset vaan huutaa kiukkuaan. Sit kun itse on hyvällä tuulella eikä välitä pienistä niin lapsetkin on tasapainosia. Meillä myös huumori auttaa, eli jotkut pienet lasten "venkoilut" kuittaan huumorilla ja sit nauretaan kaikki. Lelut meilläkin lähtee jäähylle, välillä tehoaa, välillä ei. MUTTA tiedän miten vaikeeta on pysyä tyynenä ja hymyillä kun on itse ihan raato. Toivotan oikein paljon jaksamista ja voimia :hug: , tiedän ettei oo helppoa.

 

Mä oon huomannu kahden lapsen kanssa että oma käytös heijastuu lapsiin. Kun on väsyny ja tuntokarvat pörhöllään et mitähän kamalaa kohta tapahtuu niin ihan varmasti jotain pahaa tapahtuu tai lapset vaan huutaa kiukkuaan. Sit kun itse on hyvällä tuulella eikä välitä pienistä niin lapsetkin on tasapainosia. Meillä myös huumori auttaa, eli jotkut pienet lasten "venkoilut" kuittaan huumorilla ja sit nauretaan kaikki. Lelut meilläkin lähtee jäähylle, välillä tehoaa, välillä ei. MUTTA tiedän miten vaikeeta on pysyä tyynenä ja hymyillä kun on itse ihan raato. Toivotan oikein paljon jaksamista ja voimia :hug: , tiedän ettei oo helppoa.

Tämä pitää varmasti paikkaansa. Toki joskus kyllä käy toistekin päin, vaikka kuinka olis hyvällä tuulella, niin sitä pakostakin hermostuu, kun ei millään kerkiä perässä juoksemaan, kun toista revitään purraan jne. Yrittää ottaa siinä sitten rennosti. Mutta silti vahvasti olen sitä mieltä, että omalla käytöksellä on paljon vaikutusta, vaikka toki lapsissakin on eroja, toiset ovat vaativampia kuin toiset.

 

kyllä huono omatunto kolkuttaa kun näitä lukee....mä tedän että pitäis olla huumoria enemmän arjessa eikä kaikkea saa ottaa liian vakavsti mutta nyt on vaan niin että mulla on stressinsietokyky todella alhaalla,olenkin tässä miettinyt että onko synnytyksen jälkeistä masennusta kun kaikki tuntuu ylivoimaiselta.Mieliala on huono aina ja jokainen aamu tuntuu työläältä....

Just äsken meillä oli samaikäinen poika leikkimäsä ja meininki oli ihan älytöntä.vaikka oman lapsen saisi jotenkin kuriin niin toinen lapsi villitsee uudelleen.oma tyttö tarvitsee rauhallisen kaverin niin leikit sujuu hyvin, villin kaverin kanssa kontrolli menee ihan totaalisesti.Kyllä sai helpotuksesta huokaista kun lähtivtä ja rauha palas tänne....

 

Meillä melkolailla sama asetelma kuin ap:llä. Vauva kohta 6kk ja esikoinen kk sitten täytti 3v... Nyt taas meillä on parempi kausi menossa, mutta jokin aika sitten ei sellasta päivää ollut ettei täällä ois itkeny sekä äiti että tyttö. :/ Musta tuntui pahalle kun tuntui ettei 3 veellä koskaan oo hyvä olla kotona/mun kanssa, keksi sitten mitä vaan. Oltiin kahdestaan, tai kolmistaan vauvan kanssa tai nelistään niin et isäkin oli mukana tai kolmestaan tehtiin jotain vauvan nukkuessa. Aina tuli kilarit jostain. Ja sitten kun olin jo lopussa, suunnittelin jo et soitan neuvolaan et mitä tolle teen kun mikään ei ollu hyvä ( :kieh: ), niin sitten taas muuttuikin...

Meillä vauvan synnyttyä on tälläsiä kausia, onneks ei kestä kuin pari-kolme viikkoa, ja sitten saman verran taas rauhallista. Saa äidin hermo levätä sillä aikaa...

 

Ja mä olen luullut et meillä vain on kamalia kohtauksia :|

Tyttö on nyt 3v2kk ja ihan hullua touhua toisina päivinä. Huutaa ja raivoo mä haluun/mä en haluu, heittäytyy lattialle/maahan ja ulvoo. On ihanaa kun saa ulkona sellasen kohtauksen ja ohikulkijat tuijottaa. Siinä tilanteessa tekis mieli sanoa muutama sana niillekkin
Ja kaiken kruunaa ohikulkijoiden neuvot..
Toisena päivänä taas on ku mitään uhmaa ei oliskaan, kaikki sujuu ku tanssi..

Jos kaikki ei mene niinkuin tytär haluaa, on taistelu valmis. Onneks kohdistaa raivon munhun, eikä pikkuveljeen (6kk). Siitä ei ole mustis, tai ainakaan anna ymmärtää niin.
Raivotessaan ei oo kuulo päällä, eikä mikään puhe mee perille, sanoo sen kauniisti tai vähemmän kauniisti. Viimeks eilen sai kaks kamalaa kohtausta ja mä olin jo valmis soittamaan lääkärille et nyt tutkitaan onko kaikki ihan ok. Löi ja huusi et äiti on p***a.
Vein makkariin ja sanoin että huuda täällä, en halua kuunnella tota ulvomista. Siellä sit ulisi ja lopulta rauhottui. Sit on taas ihan eri tyttö. Pyysi anteeksi ja halasi.

Lelurangaistusta on kokeiltu, ei toimi meillä ku pienen hetken. Kun haetaan pussi mihin pistetään niin tytär on valmis auttamaan. Kerää lempilelujaan ja käskee viedä pois. Hetken päästä voi kysyä missä ne on, mut sit asia unohtuu.
Jäähy näytti ainakin eilen toimivan paremmin, sai ihan rauhassa purkaa pahan mielen.
Ja näyttää se tytölle itselleenkin olevan rankka, oli ihan loppu sen jälkeen.

Kun vaan ite jaksais kohtaukset eikä menis mukaan siihen..

 

Sama juttu täällä. Tyttö täyttää parin päivän päästä 3 v ja on todella uhmikas. Suurin osa päivistä menee kyllä tosi hyvin ja meillä on hauskaa yhdessä (meillä on myös 5kk vauva) Ja tyttö auttaa vauvan hoidossa ym. Mutta sitten on näitä kamalia känkkäränkkä päiviä! Mikään ei ole hyvin ja mikään ei kelpaa. Ei syö mitään, kiukuttelee, sotkee, kiusaa koiraa ja kissoja... Olen jotenkin huomannut, että känkkäränkkä päivät seuraa huonosti nukuttua yötä tai pois jääneitä päikkäreitä. Eli muutama tunti vähemmän unta kuin normisti, niin johan muuttuu tyttö hirviöksi. Olenkin nyt koittanut tosi tarkasti noudattaa rytmejä. Se vaan, että kun on esim. mammalla käymässä, niin siellä jää päikkärit väliin ja taas on sitten vaikea ilta kotona. Kotona laitan yöunille klo 21.00 ja herää aamulla 8.30-9.30. Ja päikkärit kestää 1-3 tuntia, jos vaan yhden tunnin, niin johan taas kiukutaan.
Mites teillä HeMa? Nukkuukohan lapsi tarpeeksi? Väsymys meinaan usein pahentaa uhmaa.
Meillä ei uhmakohtauksiin auta oikeestaan mikään. Jäähy välillä, mutta ei aina.
Kovasti jaksamista kaikille uhmisten vanhemmille! :hug:

 

Neamma: Haluan kans tuosta nukkumisesta kommentoida. Sehän on ihan suoraan verrainnollinen käytökseen. Mitenkä vain saisi lapsen nukkumaan tarpeeksi? Meillä menee tyttö nukkumaan n. 20. 30- 21. 30 ja sitten hän puoli tuntia kierii sängyssä ja huutaa vähän väliä, jotain palvelua pyytää, mutta en tietenkään aina siihen voi vastata. Aina ei pysy edes sängyssä. Aamulla hän nousee tuossa seitsemän tienoilla valmiiksi yleensä kiukkuisena, keskenheräneenä. Päivällä ei millään suostuis nukkumaan, lopetti yhtäkkiä päikkärit. Ei pysy rattaissa vöissä, ei sängyssä...Joskus tepsi se, että sanon, että nyt kumpikin menemme nukkumaan ja itse nukun samassa huoneessa, olen liikkumattomana puoli tuntia vähintään, jonka jälkeen hän nukahtaa. Mutta ei ole mulla mitenkään mahdollisuutta joka päivä toteuttaa tuollaista, sillä taaperomme nukkumiset ei aina voi yksiin sopia.

 

meillä neiti nukkuu noin puol 9 puol 7 tai 7 asti.herää heti kun joku nousee ylös ja on aina ollut aikainen herääjä.
päiväunet on 1-2 tuntia, välillä ei nukkunut mutta nyt taas tarvii eli huomattiin että yöunet ei riitä.sitäkin on yritetty että herätän päiväunilta tunnin jälkeen että unta riittäisi yöhön mutta yöuni on niin vakio hänellä ettei vaikuta.unimäärä vuorokaudessa on aina sama.monimutkaista...

en tiedä , pitää vaan yrittää jaksaa.kai tämä joskus helpottaa ja sit alkaa taas uudet "ongelmat".sillä niin moni joilla on isompia lapsia on sanonut että lapsen kasvaessa murheetkin kasvaa
:| voi,voi eli ei helpota koskaan

 

Niinhän sitä sanotaan et pienet lapset, pienet murheet, suuret lapset, suuret murheet. Saas nähdä, mutta kyllä mä vielä elän toivossa ettei asia näin olis, murheet vaan muuttaa muotoaan. Onneks meitä kiukkupussin äitejä on monta, aina se vertaistuki vähän helpottaa. Jaksamisia!

 

Kuten myös ilmoittautuu joukkoonne: mahdoton uhmisikäinen sekä vauva! 3-vuotias jatkuvasti pikkusiskon kimpussa... tönii, ajaa autolla sormille, siis AIVAN koko ajan on kiinni siskossa. Toki välillä haliia ja pusuttelee mut koko ajan pitää olla häseltämässä jotain pienemmän luona. Yhtään ei osaa enää leikkiä yksin, aina tarvitsee joko aikuisen tai pikkusiskon luokseen huoneeseen. Muut ajat uhmittelee vanhemmilleen ja tekee kaiken just päinvastoin kun pitäis. Todellakin jaksaminen ja kärsivällisyys lopuillaan... Mutta eiköhän tämä tästä joskus hälvene, toivon niin.

 

Mulla on 3v3kk ikäinen tyttö joka on todella pahassa uhmassa.Keinot alkaa olla vähissä ja jaksaminen myös.
Meillä on myös 5kk ikäinen vauva ja ymmärrän että uhma pahentui pikkusiskon synnyttyä.
Mutta kun ei enää ollenkaan ole niitä hyviä hetkiä isomman kanssa.Joka asiassa protestoi, kiukkuaa, raivoaa.
Rajat ja säännöt pidetään tiukkana koska ei muuta voida.Siksi elämä onkin yhtä huutoa ja negatiivista.
Myöteistä palautetta annetaan heti kun käytös sitä edellyttää ja kehutaan ja kannustetaan mielestäni ihan normaalilla tavalla.Yritän joka päivä antaa esikoiselle aikaani ja läheisyyttä ja olla kiinnostunut kaikesta mitä hän tekee mutta se ei auta.Tyttö hylkii ja haukkuu vaan...Tuntuu pahalta ja omat voimavarat ihan lopussa.

Ongelma onkin se että kun ei myönteinen palautekaan enää auta.Silti uhmaa ihan koko ajan ja karkailee eikä pidä mm.pihalla sovituista rajoista kiinni ja haukkuu meitä vanhempia.
Jäähyt ym käytössä ja tilanteet käydään aina keskustelemalla läpi.

Tässä alkaa jo tuntea itsensä todella huonokis äidiksi ja en tiedä kauan jaksan.
Miehelläkin on jo pinna kireenä kun illat on yhtä huutoa kun tyttö protestoi....
Auttakaa joku....

Minulla myös 3-vuotias tyttö, ja samanlaista kamalaa uhmaa oli meilläkin, kun kuopus oli viiskuinen! Oli arki ihan survivor-meininkiä! Sen takia yritän auttaa, kun mekin tilanteesta selvittiin.

Itse siis puhaltaisin teko-rangaistus-teko-rangaistus-parempi teko-kehu-ketjun hetkeksi poikki. Olette varmasti hyviä ja johdonmukaisia vanhempia, mutta tällä hetkellä kodin tilane voisi kaipaa "rauhoittamista". Jos isällä on aikaa, hän voisi useampana iltana peräkkäin ottaa esikon mukaansa ja lähteä hänen kanssaan kahdestaan ulos leikkimään. Saisit itse huoahtaa, kun kehissä on tilapäisesti vain yksi lapsi, ja esikko saisi jakamatonta huomiota, jota saattaa kipeästi kaivata. Meillä auttoi tämä. Toiselle on vaikeaa antaa jakamatonta huomiota, jos vauva on yhtä aikaa läsnä.

Toinen juttu oli huomion kääntäminen huonosta käytöksestä muuhun. Itse olin yleensä välittömästi rangaissut, jos esikko käyttäytyi huonosti. Tämä tuntui provosoivan uhmaikäistä. Alkoi tehdä enemmän pirruutta!Sitten aloinkin tehdä niin, että jos esikko käyttäytyi huonosti, kielsin, mutta en heti rangaissut, vaan irrotin esikon tilanteesta tekemään jotakin muuta, esim. auttamaan pyykkikoneen täytössä tms. Sitten, kun esikon fiilikset olivat rauhoittuneet hetken päästä, otin tilanteen puheeksi ja sanoin, ettei pikkuveljeä saa kohdella kaltoin, ja puhe tuntui menevän paremmin perille kuin rangaistus. Mutta puhe ei siis siinä kiivastumistilanteessa olisi mennyt esikolle läpi.

En tiedä, mutta epäilen, että olet itse tällä hetkellä aika väsynyt, mitä en yhtään ihmettele. Niin olin itsekin. Meitä auttoi se, että sukulaisilta sai apua, ja kävimme myös tuona aikana paljon mummolassa viikonloppuja. Tuolloin esikko sai paljon huomiota isovanhemmilta ja käyttäytyi paremmin. Kannattaa hommata kaikkea muutakin apua, jottei yliväsy täysin.

Toivottavasti näistä ajatuksista oli jotakin hyötyä! Keskeinen pointtini oli siis, että johdonmukaisen jäähy-ym. ratkaisujen (jotka yleisesti ottaen ovat hyviä) sijaan voisi yrittää nyt katkaista negatiivisuuden kierteen ja yrittää irrottaa toisen vanhemman kerrallaan antamaan kahdenkeskistä aikaa esikoiselle. Joskus rankaiseminen vain provosoi, kuten meillä.

Lyhyen ajan (viimeistään kuukauden) sisällä helpottaa IHAN VARMASTI! :hug:

 

Todella todella tuttua, kun vauva tullut kehiin! Suosittelisin ehdottomasti sinun ja uhmiksen sekä isän ja uhmiksen välisiä hetkiä. Meillä ihan hyvin toiminut kun kerran viikossa olen noin 3 tuntia pojan kanssa kahdestaan, esim. uimassa ja mies käyttää poikaa milloin missäkin. Tämä tehoaa meillä. Otan myös uhmailijan mukaan kotitöihin, me maalaamme, lenkkeilemme(jollloin turha eregia palaa)jne.

Meillä lapset nyt 3v.4kk ja 10 kk ja on jo jonkun verran helpottanut!!!Tsemppiä!

 

meillä isä on todella paljon esikoisen kanssa mutta ongelma saattaa olla se että minä olen liian vähän esikoisen kanssa.
teemme kauppareissut yhdessä ja otan mukaan askareisiin mutta kyllä karu tosiasia on se että kun vauva on hereillä tarvii hän huomiota koko ajan ja kun vauva nukkuu pitää siivota ja kokata....

totta on sekin että olen väsynyt ja kyllästynytkin mutta haluan silti saada asiat toimimaan.Tuntuu vaan että tämä ainainen "kasvattaminen" ottaa voimille.lisäksi on vielä se huono omatumnto kun esikon kanssa ei edhi tarpeeksi tehdä asioita ja antaa jakamatonta huomiota. kiitos neuvoista, nappasin aika monta ja kokeilen niitä mutta kyllä helppotti kuulla että muillakin samoja juttuja...

 

täällä kanssa ollaan reilut 2.5v uhma ikäisen kanssa, Miten teillä onnistuu nukkumaan laitto? Meillä on nyt ollu parina päivänä tosi vaikeeta nukkumaan rupeaminen. Mietin et saako liikaa unta päivällä vai onko tää vaan sitä uhmaa?? nukkuu omassa huoneessaan -vielä pinnasängyssä eli ei pääse sieltä pois... ja karjuu niin vietävästi äitiä tulemaan...
olenkin tässä miettinyt et annanko huutaa vai otanko suosiolla viereen nukkumaan...

 

en ottais viereen jos ei ole kipeä ja jos on kerran jo omassa sängyssä ja hiuoneessa nukkunut.

 

niin hema05 niin minäkin aattelen, et kun on jo tottunut omaan huoneeseen niin otamme takapakkia jos viemme viereen.
eilen oli sama homma eli nukku liikaa päivällä, ja illalla/yöllä oli nukkumaanrupeaminen vaikeaa., eli päiväunia pitää lyhentää. ihan mielenkiinnosta kysyn minkä pituisia päiväunia teidän uhmikset nukkuu vai nukkuuvatko enää ollenkaan?
jotenkin on vaan se yksi rauhan hetki kun känkkäränkkä on unten mailla, ei haluisi siitä luopua, mut mieluummin rauhallinen yö kuin päivä....