mikä on pahin kriisi mistäparisuhteenne on selvinnyt?

kauanko kriisi kesti ja miten kriisistä päästiin yli?

kuuluuko parisuhteisiin vastoinkäymisiä?

 

Kuolleen lapsen synnyttäminen rv 20. Se oli kriisi koko perheelle, mutta varsinkin parisuhteelle kun molemmat suri omalla tavallaan. Pahin meni ohi puolessa vuodessa, mutta seuraava raskaus puhkaisi kriisin uudestaan kun pelotti kuinka siinä käy. Nyt on kaikki hyvin, tuo seuraava raskaus täyttää tänä vuonna 18

 

Omistusasunnon osoittautuminen homeloukuksi. Ja tästä parisuhteen alasajo ja mies petti. Lapsen haastava neurologinen sairaus. Edellen ollaan naimisissa ja onnellisia, mutta kaiken se on saanut kestää....

 

Minun mielenterveysongelmani, josta on aiheutunut esim. vainoharhaisuutta, haluttomuutta, itsetuhoisuutta, harhanäkyjä ja vaikka mitä muuta kivaa. Onneksi olemme molemmat olleet kärsivällisiä, ja kommunkaatio välillämme pelaa. Olen ns. parantumattomasti sairas, mutta kaikki on mennyt tässä pikkuhiljaa parempaan suuntaan.

 

Omistusasunnon osoittautuminen homeloukuksi. Ja tästä parisuhteen alasajo ja mies petti. Lapsen haastava neurologinen sairaus. Edellen ollaan naimisissa ja onnellisia, mutta kaiken se on saanut kestää....

oho, kauanko meni että molemmat pysty olee onnellisia? *nostan hattua*kiitos kun jaoit tämän

 

kiitos muillekkin

 

Kyllä se oli salasuhde, joka paljastuessaan aiheutti ison kriisin. Onneksi sain anteeksi, sillä nykyään olemme todella onnellisia

 

Mun masennus. Mies ei oikein osannut käsitellä sitä ja alkoi itse siihen uupumaan, mutta paljon siitä puhuttiin, haettiin apua ja vaikka riideltiin/oltiin riidoissa, ei ajauduttu erilleen. Erosta puhuttiin, mutta aina suunniteltiin niin ettei kumpikaan jäisi yksin eli miten voisimme olla toistemme tukena. Sitten tajuttiin että heeeetkonen, mehän välitetään toisitamme älyttömästi, joten yhdessä ollaan ja yhdessä selvitään Semmonen melkein vuosi kriiseiltiin, nyt kaikki hyvin!

 

kiitos

 

Typerä lässyttäjä yritti kiilata meidän väliin, mutta saikin lopulta nokilleen. Kyllä se silti paljon meinasi pilata. Lässyäijän omaan elämään tuskin vaikutti mitään, sen kun porskuttaa vaan.

 

Hometaloprosessi, joka kesti melkein 4 v. Toisen lapsen itsemurha oli myös paha kriisi. Myös masennus ja miehen epävarmuus työssä. Mutta uskon, että kaikki selviää.

 

[QUOTE="kkk";28205693]Hometaloprosessi, joka kesti melkein 4 v. Toisen lapsen itsemurha oli myös paha kriisi. Myös masennus ja miehen epävarmuus työssä. Mutta uskon, että kaikki selviää.[/QUOTE]

En huomannut vastata sun kysymyksiin. Mielestäni elämään kuuluu epäonnistumisia ja kriisejä. Jos ihminen elää parisuhteessa, niin silloin myös siihen kuuluu. Meillä kesti useamman vuoden tosiaan tuo homeprosessi, mutta ihmisenä koin oppineeni kärsivällisyyttä ja jotenkin sellaista asennetta, että kaikki selviää. Omaisen itsemurha on vaikea, mutta yhdessä olemme siitäkin luvanneet selvitä. Toinen tulee ottaa "kaikkinen karvoineen", niinkuin hänkin on ottanut minut. Se, mikä on auttanut jaksamaan, on usko Jumalaan ja rukousyhteys.

 

Jokaisessa parisuhteessa tulee kriisejä mutta jos ne osaa käsitellä yhdessä, sen jälkeen mennään vahvempina eteenpäin samaan suuntaan.

Meidän pahimmat kriisit ovat olleet miehen alkoholismi, masennus, ja henkinen pettäminen sekä minun vihantunteiden hallitsemattomuus, huutaminen ja raivoaminen. Muutama vuosi meni selvitellessä mutta kyllä tää tästä...

 

Meillä on 6 vuoden aikana ollut 3 isoa kriisiä, minulla on hermot mennyt ja olen meinannut jättää tosissani miehen, mutta aina sitten miehen pyyntöjen takia antanut uuden mahdollisuuden. Syinä hermojen menooni on ollut joka krt sama asia- mies joka on ollut niin tottunut elämään poikamiehenä, ettei ole osannut/halunnut hypätä lapsen tulonkaan jälkeen perheenisän rooliin. Eli tuli ja meni miten halusi, vaikkei käynyt töissäkään, vastuu kodista ja lapsesta jäi minulle. Vielä silloinkin kun hoitovapaan jälkeen menin töihin, sama jatkui. Mies oli usein 19-20 saakka pois kotoa-omissa jutuissaan, ties missä. Epäilin pettämistäkin mutten koskaan saanut todisteita. Lisäksi mies oli usein töykeä ja määräilevä, kova nalkuttamaan mitä olen (muka taas) tehnyt väärin. Tuntui kuin olisin pienen lapsen, sekä murrosikäisen sälln yksinhuoltaja.

Viimeisestä suhteen kriisiyttämisestäni on nyt kulunut 8 kk, ja nyt ainakin tuntuu, että mies sittenkin rakastaa minua oikeasti, eikä halua menettää. Nimittäin hän on kuin eri ihminen, kantaa vastuuta kodista ja perheestä, ja viettää (vapaaehtoisesti) aikaa perheensä kanssa, tekee kotitöitäkin, eikä enää ole jatkuvasti töykeä ja äreä. Alkaa melkein olla hyvä olla. Hääpäivänkin olemme jo sopineet- se on 10-vuotiskihlapäivänämme eli 4 vuoden päästä. Jos asiat ovat silloin samoin kuin nytkin, voimme yhtä hyvin mennä naimisiin.:-D

Tuntuu että olen tosissani alkanut rakastaa miestäni vasta tuon viimeisen kriisin jälkeen. Ja nyt se ei ole edes vaikeaa, koska hänkin näyttää joka päivä teoillaan rakastavansa, eikä ole vain se aina poissa oleva, kotona netin ääressä murahteleva kusipää, joka valittaa että en ole pitkään aikaan siivonnut mikroa- vaikka olisin ruumiillisesti raskaassa vuorotyössä ja erittäin vaativan lapsen äiti, ja hän itse ei olisi ikinä kotona vaikkei kävisi edes töissä.

Nyt olen onnellinen etten luovuttanut, sillä tajuan ettei mieheni ollut sellainen tahallaan, hän oli vain täysin kypsymätön perhe-elämään.

Nyt olen jo melkein uskallan olla onnellinen. <3

 

Varmaankin se kun vietin muutaman kuukauden psykoosissa.

 

Jokaisessa suhteessa tulee ihan varmasti kriisejä. Musta on todella outoa kun jotkut sanovat etteivät riitele koskaan. Mutta meillä on ollut miehen alkoholismi ehkä pahin kriisi, mutta mies on luojan kiitos toipumassa siitä, mun kovalla kannustuksella ja miehen halu muuttua mun ja lasten vuoksi ja ennen kaikkea itse halusi parempaa elämää. Tässä kohtaa voin oikesti kiittää itseäni etten luovuttanut ja jättänyt miestä yksin, tällä hetkellä on elämä silloin tällöin haastavaa, mutta kaikesta selvitään yhdessä. Eikä tässä enää pikkuriidat hetkauta.

 

[QUOTE="hmm";28206090]Jokaisessa parisuhteessa tulee kriisejä mutta jos ne osaa käsitellä yhdessä, sen jälkeen mennään vahvempina eteenpäin samaan suuntaan.

Meidän pahimmat kriisit ovat olleet miehen alkoholismi, masennus, ja henkinen pettäminen sekä minun vihantunteiden hallitsemattomuus, huutaminen ja raivoaminen. Muutama vuosi meni selvitellessä mutta kyllä tää tästä...[/QUOTE]

tämä oli presiis minun näppikseltä! meillä miehen alkoholismi,aiheutti paljon henkistä pettämistä ja minun oli pakko purkaa( tai en osannut muuta) kuin jumalaton raivoaminen ja huutaminen Jatkuvat lupauksien rikkomiset,perheen laiminlyönti alkoholstin puolelta,aiheutti minulle patoutumia.Meillä selvitellään vielä onko jatkoa....

 

Meillä on ollut yhteiseloa kohta 10v, siihen on mahtunut monta kriisiä. Ensin oli miehen välinpitämättömyys elämästä, tuli ja meni. Joskus saattoi olla etten nähnytkään koko miestä ja kotiin sateli pikavippilaskuja mutta miestä eikiinnostanut.. Siitä kun selvittiin niin seuraavaksi tuli uskottomuus ja samaan aikaan lapsen syntyminen, sain tietää päivää ennen synnärille lähtöä toisesta naisesta. No, vuosi kului ja alkoholi alkoi maistua miehelle. Syntyi alkoholismi, todella vaikea aika. Vuosi kului taas hyvin, aloin odottamaan toista lasta. Kun hän oli syntynyt, miehellä alkoi maistua viina ja samaan aikaan hänestä tuli väkivaltainen minua kohtaan. Meidän elämä on ollut yhtä vastoinkäymistä, kaikista näistä olen antanut anteeksi mutta nyt en enään jaksa. Liika on liikaa jaksettavaksi ja ymmärtämiseksi minullekkin!

 

[QUOTE="Minskii";28206559]Meillä on ollut yhteiseloa kohta 10v, siihen on mahtunut monta kriisiä. Ensin oli miehen välinpitämättömyys elämästä, tuli ja meni. Joskus saattoi olla etten nähnytkään koko miestä ja kotiin sateli pikavippilaskuja mutta miestä eikiinnostanut.. Siitä kun selvittiin niin seuraavaksi tuli uskottomuus ja samaan aikaan lapsen syntyminen, sain tietää päivää ennen synnärille lähtöä toisesta naisesta. No, vuosi kului ja alkoholi alkoi maistua miehelle. Syntyi alkoholismi, todella vaikea aika. Vuosi kului taas hyvin, aloin odottamaan toista lasta. Kun hän oli syntynyt, miehellä alkoi maistua viina ja samaan aikaan hänestä tuli väkivaltainen minua kohtaan. Meidän elämä on ollut yhtä vastoinkäymistä, kaikista näistä olen antanut anteeksi mutta nyt en enään jaksa. Liika on liikaa jaksettavaksi ja ymmärtämiseksi minullekkin![/QUOTE]

Voimia! ja pst: tiedän tiedän tunteen liiankin hyvin.

 

Meillä ei noita kriisejä ole hirveesti ollut, mutta...
ensin selviittiin siitä, ettei meille tule koskaan vauvaa, sitten selvittiin siitä että meille tulee vauva, ja sitten selvittiin siitä, että meillä on vauva. Nyt taas arki rullaa.

 

Kulunut vuosi on ollut kohtalaisen haastava monelta osin. Avioituminen, uusperheen muodostuminen ja dynamiikan hakeminen, muutto uudelle paikkakunnalle, huoltajuusasiat, hoidot ja sairauslomaakin vaatinut vaikeahko raskaus....

 

hmm.. varmaankin yksi pahimmista on ollut kakkosen ja kolmosen "tiukahko" ikäero, siis heillä ikäero 1.v.2kk:tta, ja siis eka vuosi oli väsymystä puolin ja toisin ja puhuttiin ja oltiin sitä mieltä että ei erota, katsotaan mitä elämä vielä tuo, ja siis neljättä kuumeillaan että kyllä aika parantaa jotkin asiat.

sitten toinen kriisi oli miehen irtisanominen töistä, no kyllä siis aikasen raskasta ihmistä tukea kun ei enään tiedä mitä tekisi kun pohja elämältä käytännössä katsoen vietiin samalla, mutta mies alkoikin sitten viettämään ja nauttimaan lasten kanssa olosta ja myös tajusi miten tärkeä hän on ihan vaan kotonakin, ja mun mielestä elämä kuljettaa aina eteenpäin..

 

se kun petin miestäni ja se kun mies kertoi olevansa toiseen ihastunut.

 

Kun vaimoni petti useita kertoja. En tiedä vielä miten tässä käy..

 

[QUOTE="Minskii";28206559]Meillä on ollut yhteiseloa kohta 10v, siihen on mahtunut monta kriisiä. Ensin oli miehen välinpitämättömyys elämästä, tuli ja meni. Joskus saattoi olla etten nähnytkään koko miestä ja kotiin sateli pikavippilaskuja mutta miestä eikiinnostanut.. Siitä kun selvittiin niin seuraavaksi tuli uskottomuus ja samaan aikaan lapsen syntyminen, sain tietää päivää ennen synnärille lähtöä toisesta naisesta. No, vuosi kului ja alkoholi alkoi maistua miehelle. Syntyi alkoholismi, todella vaikea aika. Vuosi kului taas hyvin, aloin odottamaan toista lasta. Kun hän oli syntynyt, miehellä alkoi maistua viina ja samaan aikaan hänestä tuli väkivaltainen minua kohtaan. Meidän elämä on ollut yhtä vastoinkäymistä, kaikista näistä olen antanut anteeksi mutta nyt en enään jaksa. Liika on liikaa jaksettavaksi ja ymmärtämiseksi minullekkin![/QUOTE]

Tuo ei enää ole edes kriisiä vaan pelkästään kusipäinen äijä ja sen kohteluun suostunut nainen.