Mikä on mielestäsi kaunein lapsiaiheinen runo tai värssy?

  • Viestiketjun aloittaja -
  • Ensimmäinen viesti
emo77
Sinä olet taivaasta tullut, siksi on siunaus myötä,
siksi kasvosi pienet, valaisevat elämän yötä.

Kun olen uupunut matkaan, jotenkin autat sinä pieni.
Muutama kukkanen puhkee, viereen louhikkotieni.

Taivas ja enkelten loisto, silmies sinessä hohtaa.
Jotain herkkää ja pyhää, sieluni sinussa kohtaa.

Olet vain avuton lapsi, siksi on lähellä taivas,
tyyniä vesiä pitkin, käyköön elämän laivas.
 
juuriomanpumpulinsaanut
Alkuperäinen kirjoittaja Rapanhapakko:
OLIPA KERRAN.

Olipa kerran lapsi, joka oli valmis syntymään. Niinpä hän kysyi eräänä päivänä Luojalta: "Kerrotaan, että olet huomenna lähettämässä minut maan päälle, mutta kuinka minä elän siellä näin pienenä ja avuttomana?"
Luoja vastasi: "Monien enkelien joukosta valitsin yhden sinua varten. Hän odottaa siellä sinua ja pitää sinusta huolen."
"Mutta enhän minä täällä taivaassa muuta kuin laulan ja hymyilen. Se riittää tekemään minusta onnellisen."
"Enkelisi tulee laulamaan sinulle ja hymyilemään joka päivä. Sinä tunnet enkelisi rakkauden ja olet onnellinen."
"Mutta kuinka minä saatan ymmärtää, kun ihmiset puhuvat minulle, jos en tunne ihmisten kieltä?"
"Enkelisi kertoo sinulle kauneimmat ja suloisimmat sanat, joita tulet koskaan kuulemaan, ja hän opettaa sinulle puhetta kärsivällisesti ja huolellisesti."
"Entä mitä minun on tehtävä kun haluan puhua sinulle?"
"Enkelisi liittää kätesi yhteen ja opettaa sinua rukoilemaan."
"Olen kuullut, että maan päällä on pahoja ihmisiä. Kuka suojelee minua?"
"Enkelisi puolustaa sinua, jopa oman henkensä uhalla."
"Mutta minä olen silti aina surullinen, koska en enää näe sinua."
"Enkelisi puhuu jatkuvasti sinulle minusta ja opettaa, miten pääset takaisin luokseni, joskin olen aina lähelläsi."
Sillä hetkellä taivaassa oli hyvin hiljaista, mutta maanpäälliset äänet olivat jo kuultavissa ja lapsi kysyi hädissään:
"Mutta jos minun on määrä lähteä nyt, ole hyvä ja kerro minulle enkelini nimi."
"Enkelisi nimi ei ole tärkeä. Voit kutsua enkeliäsi nimellä
Äiti." -tekijä tuntematon-
Siis niin kaunis. Kyyneleet vain valui kun luin kyseistä tarinaa. Aivan loistava!!!
 
Hm
Alkuperäinen kirjoittaja Naurukohtaus:
ei nyt ehkä ihan kaunein mutta mun henk.koht lemppari

Ennenkuin minusta tuli
äiti,
tein ja söin lämpimiä
aterioita.
Minulla oli
tahriintumattomat
vaatteet.
Minulla oli hiljaisia
puhelinkeskusteluja.

Ennen kuin minusta tuli
äiti,
Nukuin niin myöhään, kuin
halusin enkä kantanut
huolta siitä, kuinka
myöhään
menin nukkumaan.
Harjasin hiukseni ja
hampaani joka päivä.

Ennen kuin minusta tuli
äiti,
Siivosin kotini joka
päivä.
En koskaan kompastunut
leluihin tai unohtanut
tuutulaulun sanoja.


Ennen kuin minusta tuli
äiti,
En tullut ajatelleeksi,
olivatko minun
huonekasvini
myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan
rokotuksia.

Ennen kuin minusta tuli
äiti,
Minun päälleni ei oltu
koskaan oksennettu
kakattu
syljetty
pureskeltu
pissitty
eikä nipistelty pienillä
sormilla.

Ennen kuin minusta tuli
äiti,
Minulla oli täydellinen
mielenhallinta,
- ajatuksieni ja vartaloni
hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt
kirkuvaa lasta, jotta
lääkärit voisivat tehdä
kokeita tai antaa
rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut
itkuisiin silmiin ja
itkenyt.

En ollut koskaan ollut
äärettömän onnellinen
yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut
myöhään yöllä katsellen
nukkuvaa lasta.

Ennen kuin minusta tuli
äiti.
En ollut koskaan pidellyt
nukkuvaa vauvaa, vain sen
vuoksi, etten halunnut
laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut
sydämeni murskaantuvan
miljooniksi palasiksi, kun
en voinut lopettaa kipua.

En koskaan ollut tiennyt,
että jokin niin pieni
voisi
vaikuttaa elämääni
niin paljon.
En koskaan tiennyt, että
voisin jotakuta rakastaa
niin paljon.
En koskaan tiennyt, että
rakastaisin olla äiti.

Ennen kuin minusta tuli
äiti,
En tiennyt miltä tuntuu,
kun sydämeni on ruumiini
ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta
voi tuntua, kun syöttää
nälkäistä vauvaa.

En tiennyt siteestä äidin
ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin
niin
pieni voisi saada minut
tuntemaan itseni niin
tarpeelliseksi.

Ennen kuin minusta tuli
äiti,
En ollut koskaan noussut
ylös yöllä kymmenen
minuutin välein
tarkistaakseni,
että kaikki on kunnossa.

En ollut koskaan tuntenut
sitä lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka
äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin
tuntea niin paljon...

Ennen kuin minusta tuli
äiti
Onpas aika köyhää elämää viettänyt tuo nainen ennen äidiksi tuloa jos elämän luonnolliset asiat on noin vieraita...Täydellinen kehonhallinta...pyh! Ei mulla ainakaan ole sellaista...
 
..
Tämä värssy luki yhdessä monista korteista, joita saimme kun tyttäremme syntyi. Nyt viime lauantaina siskoni sai esikoisensa, pienen tytön, ja laitoin saman runon korttiin.

Mitä hymyilee pieni, vauva vasta.
Tietääkö mitään hän maailmasta?
Rakkauden tuntee ja lämmön sylin
se riittää pienelle oikein hyvin.
 
kaunein
miten se meni "sinä elämä annoit minulle tehtävän enkä tohtinut siitä kieltäytyä...käsi haparoi tyhjää...pyysit taluttaa koko alkumatkan..."

ei millään muista sitä koko runoa, auttakaahan jos muistatte.
Tämä runo li sairaalasta saadussa vihkosessa (oisko ollut imetysvihkonen) ja en ole varma oliko eeva kilven?
Tämä on kaunein, jonka tiedän ja tätä taidat tarkoittaa:

Sinä elämä, annoit minulle
tämän tehtävän.
Enkä minä rohjennut siitä kieltäytyä.

Hiukset ovat vielä kosteat, käsi haroo tyhjää.
Minun tehtäväni on
tarttua tähän käteen
ja taluttaa koko alkumatka.

Pieneksi tunnen minä itseni,
vielä pienemmäksi,
kuin tämä vastasyntynyt.
- Eeva-Liisa Kantola -
 
  • Tykkää
Reactions: Ultramariini
Africanwife
OLIPA KERRAN.

Olipa kerran lapsi, joka oli valmis syntymään. Niinpä hän kysyi eräänä päivänä Luojalta: "Kerrotaan, että olet huomenna lähettämässä minut maan päälle, mutta kuinka minä elän siellä näin pienenä ja avuttomana?"
Luoja vastasi: "Monien enkelien joukosta valitsin yhden sinua varten. Hän odottaa siellä sinua ja pitää sinusta huolen."
"Mutta enhän minä täällä taivaassa muuta kuin laulan ja hymyilen. Se riittää tekemään minusta onnellisen."
"Enkelisi tulee laulamaan sinulle ja hymyilemään joka päivä. Sinä tunnet enkelisi rakkauden ja olet onnellinen."
"Mutta kuinka minä saatan ymmärtää, kun ihmiset puhuvat minulle, jos en tunne ihmisten kieltä?"
"Enkelisi kertoo sinulle kauneimmat ja suloisimmat sanat, joita tulet koskaan kuulemaan, ja hän opettaa sinulle puhetta kärsivällisesti ja huolellisesti."
"Entä mitä minun on tehtävä kun haluan puhua sinulle?"
"Enkelisi liittää kätesi yhteen ja opettaa sinua rukoilemaan."
"Olen kuullut, että maan päällä on pahoja ihmisiä. Kuka suojelee minua?"
"Enkelisi puolustaa sinua, jopa oman henkensä uhalla."
"Mutta minä olen silti aina surullinen, koska en enää näe sinua."
"Enkelisi puhuu jatkuvasti sinulle minusta ja opettaa, miten pääset takaisin luokseni, joskin olen aina lähelläsi."
Sillä hetkellä taivaassa oli hyvin hiljaista, mutta maanpäälliset äänet olivat jo kuultavissa ja lapsi kysyi hädissään:
"Mutta jos minun on määrä lähteä nyt, ole hyvä ja kerro minulle enkelini nimi."
"Enkelisi nimi ei ole tärkeä. Voit kutsua enkeliäsi nimellä
Äiti." -tekijä tuntematon-
TOSI KAUNIS! Etsin ja etsin koko tämän aamun koskettavaa runoa ja nyt se löytyi, kiitos!
 
"Vieras"
Tietääkö kukaan kuinka menee se tittamarin runo, jossa oli jotain "satujen maailmaan saa lapsen kanssa sukeltaa" tai tuon tapaista. Joskus sen jostain luin ja nyt en löydä ees Googlesta.
 
"Vieras"
original* *
Mä katsoin yhtä kuvaa
Monta lapsuuteni iltaa
Siinä kaksi pientä lasta
Kulki vaarallista siltaa
Heitä uhkas metsän pimeys
Ja synkkä virta pyörteinen
Muttei hätää,
heitä suojas enkeli valkosiipinen

Kun tänään katson sinuun
Ja sua uneen tuuditan
Mä muistan päivän leikit
Kuinka sua rakastan
Sä olet tosi pieni
Ja mä melkein toivoisin
Että rinnallesi saisit
Samanlaisen enkelin

Kohta ryntäät maailman ruuhkaan
Näet varjoja ja aurinkoa
Tee mitä teet mut älä sielullesi vahinkoa
Sillä haavat nuo ei parane
Vaikk' isi kuinka puhaltais
Siksi toivon että enkelini jostain suojaa sais

Tuota lapsuuteni kuvaa
Vielä hetken muistelen
On harmaantuneet värit enkelin
Repaleiset siivet sen
Oi jospa voisin paikata edes laudat lahoimmat
Tuon sillan, jonka yli kaikki lapset kulkevat
 
- - -
Kauniita runoja, täällä niiskutan silmät punaisina. Tämä oli minulle uusi ja ihana:

Kuinka minut sä löysit, oma lapseni pien,
kuinka juuri mun luokseni etsit sä tien?
Maailman tiet ovat haaraiset, risteää polut,
maitä yhdistää aika ja yhdistää solut.

Kuinka outo on aika, tuo päivien juoksu,
kuinka tuttu ja rakas sun ihosi tuoksu!
Sinun tuoksusi viesti on aikojen takaa,
sinun sukusi kuiskaus. Hiljainen. Vakaa.

Se kuiskaus on silmies pohjalla palo,
kuin tähtien kirkkaasti vilkkuva valo.
Se kaipaako kauas, missä tähtöset hohtaa,
esiäidit, esi-isätkin unessa kohtaa?

Sinä pieni ja hauras, miten tiesit sä tulla?
Onko matkastas muistikuvia sulla?
Meiltä aikuisilta on unhossa reitti,
tämän elämän opit sen tieltänsä heitti.

Nuku, lapseni, rauhassa - minä liikaa kai kysyin
vauvana itsekin äidille vaiti mä pysyin...

(Lauri Lehtinen)
Tässä vielä Maaritin Lainaa vain-kappaleen lyriikkaa, ainakin minuun kolahtaa:

"Sä maailmaani katsot kummallista niin
ihmeitäsi etsien sä törmäät valheisiin
ja kaikki nuo valheet on juoni aikuisten
oi pienokainen, oot lainaa mulle hetkisen

Harhaan sua mä ohjaan, teet itse valinnan
en tahdo tietäs kaventaa kun nään sun kasvavan
sulta opin paljon ja riittää kun muistan sen
oi pienokainen, oot lainaa mulle hetkisen

Toiveesi kannat maailmaan
ne murtuu kun törmäät ihmisiin
nuo muistoissaan kulkee ja tekee ahtaaksi maan
ei lapsuuttaa voi elää uudestaan

Mä muistan kun synnyit, tulit ja huusit niin
huudat vielä uudestaan öihin pimeisiin
mä toivon että pärjäät yli yön huomiseen
oi pienokainen, oot lainaa mulle hetkisen.

Lainaa vain, lainaa vain.
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.""
 
"Vieras"
Tää on myös jotenkin ihana,tosin vaati muutaman kuuntelukerran ensin

Johanna Kurkela

Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan
 
fluemieneism
Not only may Dale personally train particularly he or she publishes articles about, he's got likewise coached a good many others within most of these ways to present exactly how uncomplicated it can be to make cash having unaggressive continuing channels involving revenue. michael zimmerman prentice capital Checking any type of hedge fund managing type that your hedge account director favors cannot be completed within remoteness. You must think about not only the particular type, but the current market circumstances, nokia's as well as other organizations that may be section of the investment, along with the likely of the organizations, futures, as well as additional projects. It is just after increasing an informed overview of your entire scenario that a supervision design is usually adequately examined for prospective usefulness. prentice capital Construction:
 
fluemieneism
In the past once we shopped for just a personal computer, each of our option was to venture to OfficeMax, Best Invest in, World Metropolis, as well as outlets of that ilk, as well as Gateway, Dell as well as R / c Shack. And then there is this Costco's, Sam's Golf club and the rest of the independent technological innovation outlets. Each of them performed rather quite similar point. An individual figured out from a signal involving characteristics or even you possessed a new sales rep read to you personally over signal associated with capabilities. They will compiled your purchase collectively in addition to tested you available for the signup after which it sent an individual onto your checkout and also wished anyone luck. Before you left, they will often possess given an individual the 800 quantity you might involve tech support team, in the event you ended up fortuitous. You then acquired residence and also begun running upwards every one of the software program as well as registering every little thing online. The apple company pc seemed to be barely some sort of thought. We were looking at that strange firm that built good-looking items that were purportedly pricey. These were furthermore people who acquired the subsequent involving several authentic gung-ho aficionados many thought were highlighting with currently being some form of cult. Don't forget days gone by. Authentic personal computer geeks did not give Apple company company a 2nd idea. In the end people would not create panels, and also plug inside and also assemble your personal tower system. The concepts wrong using this organization? http://www.youtube.com/watch?v=sjwb2q95D-g Hedge Pay for is a fund , involving a new determined range of shareholders that invest their money straight or even in a roundabout way throughout gives you. Bonds along with products thereby getting better returning on their investment decision in many ways such that the funding is actually stored along with the returning is actually positive. The actual investors spend the credited total because functionality cost for their investment boss that invests the particular funds. http://www.youtube.com/watch?v=D1kyPcQU3YQ Wealthy Gordon (author with the new book, "A Series Available The Door" and website web host at Retailrichez. com) put in in excess of per day decades at the cab end wrinkles and the exec fits inside a full price career which has spanned every single area of the marketplace from your large muscle size merchandiser, midsize seller group a great impressive in addition to up-and-coming laptop or computer manufacturer, to buying his very own retailers.
 
Aino Luukkonen
Lapsilleni!

Rakastan teitä tarpeeksi kiusatakseni teitä kysymyksillä, mihin olette menossa ja milloin tulette kotiin.
Rakastan teitä tarpeeksi antaakseni teidän huomata, että ystävänne oli varsinainen hyypiö.
Rakastan teitä tarpeeksi vahtiakseni kaksi tuntia, kun siivositte huonettanne, vaikka minulta siistimiseen olisi mennyt vain varttitunti.
Rakastan teitä tarpeeksi ollakseni välittämättä siitä, mitä kaikki muut äidit tekevät tai sanovat.
Rakastan teitä tarpeeksi antaakseni teidän kompastella, kaatua, satuttaa itsenne ja epäonnistua.
Rakastan teitä tarpeeksi hyväksyäkseni teidät sellaisina kuin te olette, ei sellaisina kuin minä olisin halunnut teidän olevan.
Ennen kaikkea rakastan teitä tarpeeksi sanoakseni "ei" - vaikka tiesinkin teidän inhoavan minua sen takia.
************************************************************************
Minun mielestäni lapsi on kuin leija. Käytät eliniän siihen, että saat hänet irti maasta. Juokset lapsen kanssa, kunnes te molemmat hengästytte. Hän putoaa maahan, sinä lisäät narun pituutta. Paikkaat ja lohdutat, laitat kaiken taas järjestykseen. Vakuutat, että eräänä päivänä hän lentää.
Lopulta ilma kantaa lasta. Hän tarvitsee kuitenkin pitemmän narun, joten vapautat sitä lisää. Jokaisella rullan kierähdyksellä leija katoaa kauemmas. Tiedät, että tuo ihastuttava olento katkaisee pian teitä yhdistävän elämänlangan ja leijuu vapaana ja yksin.
Silloin tiedät, että työsi on tehty.
************************************************************************
runo
 
vierailija
Katson iltaa tummuvaa,
pienten tähtien tuikintaa.
Nukut siinä vieressä,
pienet kädet nyrkissä.
Lämpö täyttää sydämen,
hiljaa kuulen äänen sen.
Se ääni on soittoa rakkauden,
äidin ja lapsen yhteinen.
 

Yhteistyössä