Mikä näistä on SINUN mielestäsi "paras" lastentekoikä?

[QUOTE="vieras";23451099]kuppanen tutkinto? sillä kuppasella tutkinnolla voi tienata ihan kivasti jos vaikka oikkis on valintana

en tarkoitakaan, että pitäis olla kaikki "valmista". totesin vain, että omasta mielestäni yksi tutkinto on hyvä olla alla ennen lastentekoon ryhtymistä, ja perinteisesti jos ei nyt tohtorin arvosta puhuta, yliopistosta valmistuminen lienee lähin mahdollinen monelle, jotka korkealle tähtäävät (eri asia tietysti päästäänkö sinne). voihan kaiken tehdä samaa aikaa, mutta helpompaa todennäköisesti viettää itsekästä elämää ensin ja nauttia siitä, sitten rauhassa antaa aikaa lapsille.[/QUOTE]

Et tainnut ihan ymmärtää. Paino oli sanalla yksi, ei kuppanen tai tutkinto Eivätkä kaikki opiskele raha mielessä vaan monet voivat onneksi nykypäivänä valita alan kiinnostuksen mukaan, ei sillä etteikö sitä voisi kiinnostua rahakkaastakin duunista, kaikista vain ei makseta mansikoista.

Ja siis tutkintohan voi olla alla ilman yliopistoakin, kuten voi myös yliopistoon mennä opiskelemaan esim. amk-tutkinnon päälle kun välissä on tehnyt töitä ja hankkinut perheen. Tätä harrastaa yllättävän moni nykypäivänä

Tuossa on muuten hassu paradoksi, viettää ensin itsekästä elämää ja nauttia siitä, opiskella samalla oikiksessa, sitten antaa rauhassa aikaa lapsille kun kuitenkin pitäisi pystyä jatkuvasti tekemään uraa ja pysyä ajan hermolla, lakihommat nyt ei niin muuttuva ala ole kuin jotkut tutkivammat, mutta tuskin sieltäkään voi noin vain pudottautua 10 vuodeksi kotiäidiksi. Lakimiesystäväni teki molemmat lapsensa opiskeluaikana, sanoi että tuskin olisi pystynyt perhettä perustamaan enää valmistuttuaan, työt veivät liian pahasti mennessään. Toisaalta toinen tuttuni painoi koulutus- ja uraputkessa syyttäjäksi ja jäi muutaman vuoden työssäolon jälkeen äitiyslomalle. Lapset kyllä jäi yhteen ja hoitovapaat pitämättä jotta asema säilyy, mutta hänelle hyä valinta Sori, meni ihan aiheen vierestä varmaan jo

 

25-30. Ei nuori eikä "vanha" Aikuinen, elämänkokemusta jo kartuttanut ja oman talouden/huushollin hoitamista harjoitellut. Tuohon opiskelu vs. työ keskusteluun en puutu, järjestelykysymyksiä. =)

 

30-35: sain kaivatun tauon oravanpyörässä juoksemiseen, talous on vakaa, ja minua odottaa mielenkiintoinen työ 1,5 vuoden jälkeen.

 

Itselleni sopi tuo 20-25 todella hyvin, mieheni oli 25-30 välissä
Vähän vaikea sanoa mitä lapselle suosittelisin, mutta en voi ainakaan sanoa että oma ikä olisi mitenkään huono. Eikä ole syytä puolustella omaa ikääni, sanoisin rehellisesti jos jonkin asian takia olisi kannattanut olla vanhempi, en vain ole sellaiseen vielä törmännyt.

Opiskelu on ollut kaikkea muuta kuin vaikeata lapsen kanssa, itseasiassa olen saanut käytettyä hyväksi nekin ajat lapsen kanssa kun ei ole mitään tekemistä ja muuten olisin vain "maannut", sillon olen potkinut itseäni eteenpäin elämässä, eli opiskellut.

 

Tunnen minäkin muutaman, ja osittain heidän kokemuksien takia olen itse päätynyt "tekemään" lapset nuorena .

Pitäisikö tästä vetää johtopäätökset, että toinen on tulollaan

 

Entä jos tekee lapsia sinkkuna? Siis tarkoituksellisesti. Kun moni ketjussa on puhunut parisuhteen kestävyydestä.

Musta lähtökohtaisesti se on useimmissa tapauksissa liian riskialtis tilanne, että lähtisin suosittelemaan sitä kellekään.

Ei sillä, suunnitelmissa olisi silti ryhtyä sinkkuäidiksi joskus ellei muuta mahdollisuutta tule. Ensisijainen vaihtoehto minulle kuitenkin on löytää kumppani, jonka kanssa perustaa yhdessä rakkausliitossa perhe. Koen, että lapsen kannalta se olisi ehdottomasti ideaalein vaihtoehto. Olen kuitenkin niin itsekäs, myönnän, etten tahdo luopua mahdollisuudesta saada lapsi vaikka parisuhderintamalla asiat ei menisikään niinkuin toivon.

Mulle sinkkuäitiys tarkoittaisi kuitenkin sitä, että lapseni elämässä ei tule olemaan vaihtelevia isäehdokkaita toisensa jälkeen. Ne kokeilut "tuliskohan tästä suhteesta jotain" on hoidettava nyt ennen lasta.

 

Entä jos tekee lapsia sinkkuna? Siis tarkoituksellisesti. Kun moni ketjussa on puhunut parisuhteen kestävyydestä.

Mä olin jossain vaiheessa valmis haluamaan toista lasta huonoon parisuhteeseen ja mietin asian juuri sen kannalta, että pärjäisin yksikin.

 

Pitäisikö tästä vetää johtopäätökset, että toinen on tulollaan

Ei se ihan vielä Jos luet toista ketjua niin pidän myös muutaman vuoden ikäeroja hyvänä. Opintojen, asumiskuvioiden ja intian-reissun takia olen nyt päätynyt siihen, että yritys alkaa ensi vuoden kesällä, jos ei mitään mullistavaa tapahdu.

 

Et tainnut ihan ymmärtää. Paino oli sanalla yksi, ei kuppanen tai tutkinto Eivätkä kaikki opiskele raha mielessä vaan monet voivat onneksi nykypäivänä valita alan kiinnostuksen mukaan, ei sillä etteikö sitä voisi kiinnostua rahakkaastakin duunista, kaikista vain ei makseta mansikoista.

Ja siis tutkintohan voi olla alla ilman yliopistoakin, kuten voi myös yliopistoon mennä opiskelemaan esim. amk-tutkinnon päälle kun välissä on tehnyt töitä ja hankkinut perheen. Tätä harrastaa yllättävän moni nykypäivänä

Tuossa on muuten hassu paradoksi, viettää ensin itsekästä elämää ja nauttia siitä, opiskella samalla oikiksessa, sitten antaa rauhassa aikaa lapsille kun kuitenkin pitäisi pystyä jatkuvasti tekemään uraa ja pysyä ajan hermolla, lakihommat nyt ei niin muuttuva ala ole kuin jotkut tutkivammat, mutta tuskin sieltäkään voi noin vain pudottautua 10 vuodeksi kotiäidiksi. Lakimiesystäväni teki molemmat lapsensa opiskeluaikana, sanoi että tuskin olisi pystynyt perhettä perustamaan enää valmistuttuaan, työt veivät liian pahasti mennessään. Toisaalta toinen tuttuni painoi koulutus- ja uraputkessa syyttäjäksi ja jäi muutaman vuoden työssäolon jälkeen äitiyslomalle. Lapset kyllä jäi yhteen ja hoitovapaat pitämättä jotta asema säilyy, mutta hänelle hyä valinta Sori, meni ihan aiheen vierestä varmaan jo

heh, näinhän se on, että rahamielessä opiskelevilla ei varmaan kovin rauhallisia hetkiä tule opintojen jälkeenkään lasten kanssa vietettäviksi. eikä tietenkään voi loppuun asti asioita suunnitella lastenteon kannalta. ihmettelin vain kun niin monella osui se ihanne sinne 20-25 ikävuoteen, että jos nyt ei biologiasta puhuta, niin miten toi käytännössä toteutuu. lähipiirissäni se ei ainakaan suurimalla osalla koulutetusta väestä ole toteutunut. ja kliseistä ehkä, mutta vähemmän koulutetuilla sitten kylläkin.

musta se 24-30 on edelleen paras, on jo ehditty useimmiten joku tutkinto saamaan..ja hieman omaa (ja tulevan lapsen) elämää turvaamaan sitäkautta.

 

Ei se ihan vielä Jos luet toista ketjua niin pidän myös muutaman vuoden ikäeroja hyvänä. Opintojen, asumiskuvioiden ja intian-reissun takia olen nyt päätynyt siihen, että yritys alkaa ensi vuoden kesällä, jos ei mitään mullistavaa tapahdu.

En ole lukenut mitään toista ketjua. Mikä aihe siinä?

 

Pahoittelen, käsitin siis esimerkkiesi tarkoituksen väärin. Hienoa olisi jos useampikin ymmärtäisi että ihmiset todellakin aikuistuvat eri ikäisinä, jotkut eivät koskaan niin paljon että heistä vastuullisiksi vanhemmiksi olisi. Muutamaa nelikymppisenä isäksi tullutta vierestä seuranneena olen hieman kauhistellut miten teinejä voivat keski-ikäiset miehet olla, mutta hekin onneksi vain yksilöitä.

Minä taas olen nähnyt noita 4-kymppisiä aivan loistavia isiä. Niitä, joiden ei enää tarvitse painaa uraputkessa täysiä, niitä joiden elämän arvot kolahtavat kohdilleen, niitä jotka voivat työelämässä jo hellittää ja vaikka olla hoitovapaalla lasten kanssa, erityisesti niitä, joille ei ole mikään ongelma jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin.

Mun mieheni on ollut 42-vuotta, kun sai esikoisensa, lapsillani ei voisi olla parempaa isää. Hän tekee ihan mitä tahansa lastensa puolesta, viettää aikaansa, osallistuu leikkeihin. Hänelle nuo lapset ovat maailman tärkein asia, hän kun ei uskonut, että lapsia enää saisi. Ja kun lapsi sairastaa, tuo isä menee pitkin seiniä, on sairas huolesta.

Mun eksäni oli 3-kymppinen ja täytyy sanoa, että hän oli täysi kakara, itsekäs ja todellakin asetti oman onnellisuutensa lapsensa onnen edelle. Ja esikoinen, vaikka tapaakin isäänsä säännöllisesti joka toinen viikonloppu sanoo mieheni olevan parempi isä kuin se oma isä on, ja 14-vuotias osaa sanoa myös miksi. Syy on yksinkertainen - isällä ei ole hänelle koskaan aikaa, miehelläni on.

 

Mä voin vastata vain että mieluummin yli parikymppisenä. Mun mielestä yläikärajaa ei ole. Mutta kannattaa silti ottaa huomioon se, että jos tekee lapsia vielä yli nelikymppisenä niin tämä äitimuori ei välttämättä kykene enää paljon olemaan avuksi, kannattaa olla siis muutakin tukiverkkoa.

 

riippuu siitä että tarkoitetaanko tässä ensimmäistä lasta, jos ekasta lapsesta kyse niin 20-25v ois mielestäni paras ikä hankkia ensimmäisen lapsen.

 

[QUOTE="vieras";23450531]Itse olen tullut äidiksi 19vuotiaana, mut en silti voi sanoo et 15-20 ois se paras, sillä en pidä hyvänä sitä et joku tekee lapsen 15kesäsenä.

Joten ihanko oikeesti oot tota mieltä?
Mun on apkko sanoo et 20-25, ja ihan vaan tosiaan siit syyst et tuo eka aikaväli alkaa tost 15v.[/QUOTE]

Oikeasti olen tota mieltä. Joo kyllä ajattelen tän vaan siltä kannalta miten mulla meni. Kaikilla ei mee niin ja jos tietää varmaksi ettei halua lapsia noin nuorena niin ei niitä sillon kannata tehdä. Mutta jos on varma ja tietää mitä haluaa niin en näe syytä miksei. Ja kyseessähän on mielipideasia =)