Mikä näistä on SINUN mielestäsi "paras" lastentekoikä?

15-20

Itse olen tullut äidiksi 19vuotiaana, mut en silti voi sanoo et 15-20 ois se paras, sillä en pidä hyvänä sitä et joku tekee lapsen 15kesäsenä.

Joten ihanko oikeesti oot tota mieltä?
Mun on apkko sanoo et 20-25, ja ihan vaan tosiaan siit syyst et tuo eka aikaväli alkaa tost 15v.

 

Mikä ihmeen ala sellainen on? Ihan lakisääteisestikin ihmisillä on oikeus hoitovapaaseen.

Se, että on lakisääteinen oikeus hoitovapaaseen, ei tarkoita, ettei hoitovapaa haittaisi uraa. Työelämä muuttuu hurjasti tuossa ajassa jo, ei sitä pysy perässä osaamisen yms kanssa.

Niin ja itse tähtään opiskelemaan teknillistä fysiikkaa/matikkaa, toiveena ura hiukkasfyysikkona. Tutkijaksi jos lähtee niin kaksi vuotta täysin työelämän ulkopuolella tuollaisella alalla on todella pitkä aika.

 

Ja kyllä minä olen sitä mieltä että 20-25 naisella on kaikista paras ikä tähän. Itse olin paljon vanhempi, mutta ikävä kyllä en ollut ehtinyt löytää tätä miestäni.

 

Itselleni paras ikä oli 30-35... Tytärtäni neuvoisin niin, että ajattelee lapsen hankkimista juuri siinä iässä, mikä itsestä tuntuu parhaalta ja sopivalta. Toivon kuitenkin, ettei hän hirveän nuorena ala niihin puuhiin...

 

Olen myös sitä mieltä että opiskeluaikana tai sitä ennen olis hyvä tehdä lapset ettei tarvitsis olla poissa työelämästä. Itse olen halunnut olla molempien lasteni kanssa sen kolme vuotta ja nyt kun olis aika palata työelämään se onkin todella hankalaa kun töissäolemisesta saati sitten opinnoista on monta vuotta aikaa eikä vakituista paikkaa ollut äitiyslomalle jäädessä.

Toisaalta parikymppisenä on vielä aika lapsellinen ja elämänkokemusta puuttuu vaikka jokainen kuvittelee jo siinä iässä olevansa ihan aikuinen niin itsekin kuvittelin ja parisuhde johon lapset tehdään ei voi olla vielä kestänyt kovin pitkään.

 

Se, että on lakisääteinen oikeus hoitovapaaseen, ei tarkoita, ettei hoitovapaa haittaisi uraa. Työelämä muuttuu hurjasti tuossa ajassa jo, ei sitä pysy perässä osaamisen yms kanssa.

Niin ja itse tähtään opiskelemaan teknillistä fysiikkaa/matikkaa, toiveena ura hiukkasfyysikkona. Tutkijaksi jos lähtee niin kaksi vuotta täysin työelämän ulkopuolella tuollaisella alalla on todella pitkä aika.

Kyllä, itse, no en ihan samalla mutta jokseenkin vastaavalla alalla ja kyllä olen huomattavasti jäänyt "alatasolle"(suomi ei äidinkieli en tiedä sanaa) verrattuna kolleegat, kun olin "vanhana" äitysvapaallani. Ei olisi tätä ongelma jos olisin saanut opiskeluaikana lapseni.
Ja nyt puhuu "elämänkokemusta" ikää ja viisauttaa, heheh niinkuin tällä nyt jotkut 30+ selittää.
Minä kannustaisin nuorempia kyllä ehdottomasti lapsia hankkimaan silloin kahdenkymmenen kohdilla jos vain on mahdollisuus.

 

Kyllä, itse, no en ihan samalla mutta jokseenkin vastaavalla alalla ja kyllä olen huomattavasti jäänyt "alatasolle"(suomi ei äidinkieli en tiedä sanaa) verrattuna kolleegat, kun olin "vanhana" äitysvapaallani. Ei olisi tätä ongelma jos olisin saanut opiskeluaikana lapseni.
Ja nyt puhuu "elämänkokemusta" ikää ja viisauttaa, heheh niinkuin tällä nyt jotkut 30+ selittää.
Minä kannustaisin nuorempia kyllä ehdottomasti lapsia hankkimaan silloin kahdenkymmenen kohdilla jos vain on mahdollisuus.

Halleluja! :flower:

Mustakin elämänkokemus ja viisaus ynnä muu on hyvä juttu lapsenkasvatuksessa, mutta jotenkin omien vanhempien kautta olen huomannut, että ihminen tarvitsee eri eväitä eri-ikäisten lasten kanssa. Mä esimerkiksi en todellakaan olisi valmis teini-ikäisen vanhemmaksi juuri nyt Siihen tarvitsen vielä sellaista perspektiiviä, jota toivon iän tuovan mukanaan. Mutta uskon olevan juuri sopivassa iässä tällaisen 2,5-vuotiaan äidiksi :heart: Sen verran kuitenkin sitä kokemusta löytyy, että osaan jäsentää maailmaa sopivaksi taaperolle ja tukea hänen kasvuaan siihen.

Oma äitini sai kolme lasta opiskellessaan, välillä 22-29v, ja sitten iltatähden 40-vuotiaana. Sanoi, että kyllä ne opinnot joustivat huomattavasti enemmän. Jatkoi opintojaan yleensä jo muutama kuukausi vauvan synnyttyä, just siihen tahtiin kun koki jaksavansa. Sitten nelikymppisenä niin vaihtoehtoina olivat 0% tai 100%, ja kun oli kymmenen vuoden ajan tottunut korkeaan elintasoon, niin jostain syystä hoitovapaa ei ollutkaan enää vakavastiotettava mahdollisuus...

 

Lasten koti on vanhempien välinen parisuhde. Kukaan tuntemistani suunnilleen ikäisistäni ihmisistä, ei siis yksikään, oli yhteisiä lapsia tai ei, eo ole enää yhdessä saman ihmisen kanssa kuin 20-vuotiaana. Ne myöhemmällä iällä solmitut parisuhteet sensijana ovat osoittautuneet kestävämmiksi. Ihan jo tästäkin syystä MINUN mielestäni paras lastentekoikä olisi noista vaihtoehdoista 25-35.

En toisekseen lapselleni tahtoisi paineita tuon ikäasian suhteen, sikälikin suosittelisin 25-35 vuotta. Mulla oli aiemmin ideaalina, että lapset on tehtävä nuorena ja on ollut aika tuskaista, kun ei kuitenkaan ole löytynyt ketään, kenen kanssa niitä tehdä. Onneksi nyt vanhemmiten olen tajunnut, että ei se aika ole vielä loppumassa lähellekään vaikka se "biologinen" paras synnytysikä menikin jo. Suurin osa naisistahan saa joka tapauksessa ensimmäisensä huomattavasti sitä vanhempana, joten raskaaksi tuleminen myös yli 25-vuotiaana lienee täysin mahdollista. Nyt harmittaa, etten osannut relata silloin nuorempana.

 

Mä taas kannatan lapsentekoa opiskeluiden aikana ihan siitä syystä, että opinnot (useimmiten) joustavat perhevapaiden yms vuoksi paljon paremmin kuin mitä työelämä. Oma tuleva alani ei kyllä kauheasti jousta, ja esimerkiksi kaksi vuotta kotona voisi merkitä uran loppumista siihen. Opinnot joustavat, niitä voi tehdä omaan tahtiinsa, eikä tulevia työnantajia haittaa opinnoissa tulleet tauot jos silti hyvillä arvosanoilla valmistuu.

Minä olen taas nähnyt äitejä, jotka eivät valmistu, ja opinnot keskeytyvät. Alasta riippuen, ne opinnotkaan eivät jousta loputtomiin, esim. ammattikorkeakoulussa ei kysytä miksi olet poissa koulusta vaan kun vapaa vuodet loppuvat ne loppuvat.

Ja mulla taasen työpaikat ovat joustaneet. Olen voinut tehdä lyhennettyä työpäivää tai täyttä työpäivää, mutta menemällä töihin myöhään tai aikasieen perheeni tarpeitten mukaan. Olen pystynyt tekemään myös etätöitä tarvittaessa ja näin käyttämään lapsen esim. kesken koulupäivän hammaslääkärissä, puheterapiassa jne.

Millehän alalle olet suuntautumassa, jos 2 vuotta kotona merkitsee uran loppua?

 

[QUOTE="vieras";23450703]Lasten koti on vanhempien välinen parisuhde. Kukaan tuntemistani suunnilleen ikäisistäni ihmisistä, ei siis yksikään, oli yhteisiä lapsia tai ei, eo ole enää yhdessä saman ihmisen kanssa kuin 20-vuotiaana. Ne myöhemmällä iällä solmitut parisuhteet sensijana ovat osoittautuneet kestävämmiksi. Ihan jo tästäkin syystä MINUN mielestäni paras lastentekoikä olisi noista vaihtoehdoista 25-35.

En toisekseen lapselleni tahtoisi paineita tuon ikäasian suhteen, sikälikin suosittelisin 25-35 vuotta. Mulla oli aiemmin ideaalina, että lapset on tehtävä nuorena ja on ollut aika tuskaista, kun ei kuitenkaan ole löytynyt ketään, kenen kanssa niitä tehdä. Onneksi nyt vanhemmiten olen tajunnut, että ei se aika ole vielä loppumassa lähellekään vaikka se "biologinen" paras synnytysikä menikin jo. Suurin osa naisistahan saa joka tapauksessa ensimmäisensä huomattavasti sitä vanhempana, joten raskaaksi tuleminen myös yli 25-vuotiaana lienee täysin mahdollista. Nyt harmittaa, etten osannut relata silloin nuorempana.[/QUOTE]

Ihanko totta? Ehkä sinä tunnet sitten sattumalta vain heitä, minull ataas jokainen niihin aikoihin perheen saanut on edelleen yhdessä, mutta ne myöhemmin saanut on nyt yli 40vuotiaina eroa tekemässä. :O Ehkä nämä sinun vanhemmat ystäväsi ei vielä ole eroamassa, mutta myöhemmin on.
Nyt ei voi laskea mukaan niitä "vain" pareja, koska onhanminullakin näitä ikuisesti sinkkuja ystäviä jotka "seurustelevat" ja eroavat tuon tuosta. Mutta jokainen nuori perhe on vielä ehjä.
Ja jostain syystä tuntuu että myöhään sidotut avioliitot tppaavat katkeamaan helpommin, mutta ne ole varma. En ole nähnyt tilastoa 20-25vuotiaiden ja 25-30vuotiaiden aviolliiton eroamisista

 

En pysty valitsemaan vain yhtä ikähaarukkaa, joten sanotaan, että 20-35. Ihmiset ja elämäntilanteet ovat niin erilaisia, että jollekin sopii "hankkia" lapsi 22-vuotiaana ja toiselle 34-vuotiaana. Biologisesti ajatellen se paras ikähaarukka on tietenkin 20-25, mutta henkinen taso tai sosiaalinen tilanne ei välttämättä ole silloin se paras.

 

20-25. Jos olisin odottanut yli 25 tuskin olisin saanut lasta ollenkaan, sen verran paha munasarjojen monirakkulaisuus.

 

Se, että on lakisääteinen oikeus hoitovapaaseen, ei tarkoita, ettei hoitovapaa haittaisi uraa. Työelämä muuttuu hurjasti tuossa ajassa jo, ei sitä pysy perässä osaamisen yms kanssa.

Niin ja itse tähtään opiskelemaan teknillistä fysiikkaa/matikkaa, toiveena ura hiukkasfyysikkona. Tutkijaksi jos lähtee niin kaksi vuotta täysin työelämän ulkopuolella tuollaisella alalla on todella pitkä aika.

No 2 vuotta on pitkä aika, ei kuitenkaan mahdoton aika, jos sen hoitovapaan aikana kykenee pysyttelemään alansa kehityksessä mukana. Mulla on entinen työkaveri, joka on fyysikko ala hiukan eri, ja töitä ei ollut, joten teki 10 vuotta töitä it-alalla, kunnes työllistyi omalle alalleen. Eikä koe kyllä mitenkään, että edes se 10 vuotta olisi tehnyt uralleen hallaa.

Itse koen myös olevani alalla, jolta ei olla pitkään pois töistä - kahden vuoden poissaolo ei sen sijaan vielä ole pitkä, mutta 3 vuotta alkaa jo olla. Oma alani joustaa mahtavasti kyllä sitten olemassa olevan lapsen kanssa, ja työn ja perheen yhteen sovittaminen on helpompaa kuin lukuisalla muulla alalla.

 

[QUOTE="poikia3";23450375]Monesti kypsemmiltä ihmisiltä löytyy elämänkokemusta. Kyllä minäkin sanoisin, että yli 25-vuotiaana lapset kannattaa tehdä. En pidä sitä nuorempia teineinä, mutta itse en olisi ollut valmis äitiyteen aikaisemmin.

Ja nyt kun seuraan muutamaa suvun alle 25-vuotiasta vanhempaa, niin välillä tuntuu hurjalta. Lapset hoidatetaan isovanhemmilla, useita kertoja viikossa - isovanhemmat eivät jaksaisi tätä, mutteivät kehtaa kieltäytyäkkään. Ammattia ei ole, rahat tiukoilla, kun yritetään opiskella ammattia ja tarvitaan sitten omien vanhempien taloudellistakin tukea - vanhempien, jotka itse saattavat olla työttöminä.

Eli omille lapsilleni toivoisin helpompaa tietä, ja siksi toivoisin, että opiskelut olisi jo opiskeltu.[/QUOTE]

Sen elämänkokemuksen soisi näkyvän sen verran että ymmärtää ettei kaikki ole kiinni vain iästä numeroina. Onko todella parempi tehdä lapsi suhteeseen jossa on tunnettu vuosi, totuttu elämään itsekästä elämää ja 35-vuotiaana on kiire saada perhe perustettua joten paukautetaan paksuksi sen enempiä ajattelematta ja lopputulos on juuri se odotettu; lapseen ei osata eikä haluta sitoutua koska ollaan totuttu menemään miten itse halutaan, kuin tehdä lapsi suhteeseen jossa ollaan seurusteltu ja asuttu yhdessä vuosia, menty naimisiin ja ostettu asunto, opiskeltu ja tehty töitä mutta ikää on "vasta" 25v? Mustavalkoista. Vähintäänkin.

Miksi joku tietty ikä olisi kriittinen raja jolloin ihminen aikuistuu? Tunnen niitä jotka on yli kolmekymppisenä hankkinut lapset vähintäänkin arveluttavaan suhteeseen ja jälki ei ole kaunista. Tunnen myös niitä jotka ovat teininä perheytyneet ja vielä nelikymppisenä ovat saman kumppanin kanssa ja hyviä vanhempia joilla on tasapainoisia lapsia ja lapsenlapsia. Ja päinvastaisia tapauksia molemmista ikäluokista. Joten mikä siis on se raja jota ennen on niin paljon suuremmalla todennäköisyydellä huono vanhempi, voiko joku sellaista tosiaan määritellä?

 

[QUOTE="heips";23450815]20-25. Jos olisin odottanut yli 25 tuskin olisin saanut lasta ollenkaan, sen verran paha munasarjojen monirakkulaisuus.[/QUOTE]

Meillä kans sama juttu. Kyllä kannatti siis
Yli 25v oltaisiin voitu unohtaa lastensaanti, sitä ei koskaan tiedä jos se sattuukin omalle kohdalle, me sattumalta saatiin tietää kun lapsia nuorena haluttiin. KYLLÄ KANNATTI VAIKKA JÄNNITTI! Juuri noiden vanhojen äitien papatusten takia jännitti kovin, mutta ei tässä ollut mitään hankalaa Mistä ne oikein puhuu? Onneksi minä osaan nyt tukea henkisesti muita nuoria äitejä kun noi yrittää jotenkin romuttaa nuorta ihanaa äitiyttä...heh söpöä

 

mun mielestä 20-35, vaikkei sellasta vaihtoehtoa listassa ollutkaan

 

[QUOTE="poikia3";23450822]No 2 vuotta on pitkä aika, ei kuitenkaan mahdoton aika, jos sen hoitovapaan aikana kykenee pysyttelemään alansa kehityksessä mukana. Mulla on entinen työkaveri, joka on fyysikko ala hiukan eri, ja töitä ei ollut, joten teki 10 vuotta töitä it-alalla, kunnes työllistyi omalle alalleen. Eikä koe kyllä mitenkään, että edes se 10 vuotta olisi tehnyt uralleen hallaa.

Itse koen myös olevani alalla, jolta ei olla pitkään pois töistä - kahden vuoden poissaolo ei sen sijaan vielä ole pitkä, mutta 3 vuotta alkaa jo olla. Oma alani joustaa mahtavasti kyllä sitten olemassa olevan lapsen kanssa, ja työn ja perheen yhteen sovittaminen on helpompaa kuin lukuisalla muulla alalla.[/QUOTE]

Hän oli silti mukana työelämässä. Kymmenen vuoden työttömyyden tai kotiäitiyden jälkeen minun on vaikea uskoa, että alalle enää työllistyisi. Ja riippuu se sitten vähän mihin on suuntautunut. Tutkimuksesta tippuu nopeasti kärryiltä, voi kestää vuosia päästä takaisin "piireihin". Tutkimuksessa hyvin harvalla on vakituista työpaikkaa, jolloin pitää aloittaa aika tyhjästä uudestaan.

 

[QUOTE="kiukkis";23450052]Biologian kannalta ajatellen 20-25v.
Elinympäristön kannalta vähintään 30v.

Aikamoinen epäsuhta, eikö vain?[/QUOTE]

Todellakin. Ja vaikka ois henkisesti valmis tulee rahatilanne vastaan 20-25 v jos opiskelut kesken. Miksei suomessakin saa isoa kertasummaa kun saa esikoisen alle 26 vuotiaana niinkuin Norjassa? Tais olla 4000 e...

 

Jos nyt pakko on noista joku valita niin 30-35. Ylipäätään 30 nurkilla on hyvä.

 

Jos nyt pakko on noista joku valita niin 30-35. Ylipäätään 30 nurkilla on hyvä.

Tää oli paras

 

n. 28-35 v.

 

Niin ja itse tähtään opiskelemaan teknillistä fysiikkaa/matikkaa, toiveena ura hiukkasfyysikkona. Tutkijaksi jos lähtee niin kaksi vuotta täysin työelämän ulkopuolella tuollaisella alalla on todella pitkä aika.

En kyllä vois kuvitella sua hiukkasfyysikkona Ennemmin kaupan kassana tai tehdastyöntekijänä... No ainahan sitä saa haaveilla.

 

Tää oli paras

Naurakkonnää mun ajatusvirheille vai

 

[QUOTE="joku";23450895]En kyllä vois kuvitella sua hiukkasfyysikkona Ennemmin kaupan kassana tai tehdastyöntekijänä... No ainahan sitä saa haaveilla.[/QUOTE]

No niin, sä et mua tunne niin sun on varmaan vaikea kuvitella mua mihinkään. Miksi en mielestäsi sovi hiukkasfyysikoksi? Matikka ja fysiikka ainakin sujuu tarpeeksi hyvin, siis toistaiseksi ainakin.

 

Oma äitini sai kolme lasta opiskellessaan, välillä 22-29v, ja sitten iltatähden 40-vuotiaana. Sanoi, että kyllä ne opinnot joustivat huomattavasti enemmän. Jatkoi opintojaan yleensä jo muutama kuukausi vauvan synnyttyä, just siihen tahtiin kun koki jaksavansa. Sitten nelikymppisenä niin vaihtoehtoina olivat 0% tai 100%, ja kun oli kymmenen vuoden ajan tottunut korkeaan elintasoon, niin jostain syystä hoitovapaa ei ollutkaan enää vakavastiotettava mahdollisuus...

Niin, minä olen 43 v. Kuopus on 6-vuotias, mies sattui olemaan työttömänä ja lomautettuna silloin, kun kuopuksen kanssa olisi pitänyt jäädä kotiin, joten töihin menin, taloudellisesti ei olut muuta vaihtoehtoa. Oli elätettävä mies ja 3 lasta. Tavallisella 4-kymppisellä on sen sijaan erinomaisesti varaa jäädä kotiin, monella vielä erittäin suuri tarve siihen, kun töitä on tullut painettua jo todella pitkään!

Mutta työelämä todellakin joustaa, tämänkin ikäisenä, se on vain ammatista ja työnantajasta kiinni. Ja mulla on varaa valita työnantajani- olen vaihtanut työpaikkaani reilu vuosi sitten. Mulle oikeasti sitä hoitovapaatakin tärkeämpää on, että työ joustaa. Lapsuus ei lopu siihen, kun lapsi täyttää 3 vuotta, eikä edes silloin, kun lapsi on 14 vuotta. Mulla tuota joustamisen tarvetta on edessä varmaan vielä 10 vuotta. 12 vuotta niin kuopuskin on täysi-ikäinen.