Mikä koira lapsiperheeseen?

Hei!

Perheeseemme kuuluu minun ja mieheni lisäksi kaksi lasta, 3v. ja 7v. Järki sanoo, ettei vielä kannattaisi koiraa ottaa, onhan siinä todellakin oma työnsä ja sitookin paljon. Kahdeksan vuotta sitten meillä oli kaksikin koiraa, joten tiedän kyllä mitä koiran hankkiminen tarkoittaa käytännössä.
Mutta mutta... Kun on niin kamala koirakuume, ettei tiedä miten päin olis :D

Antakaapa hyviä rotuvinkkejä? Mikä koira olisi sopiva lapsiperheeseen? Itse miehen kanssa tykkäisimme enemmän isoista koirista, mutta ehkä pitäisi kallistua sen pienemmän puoleen kuitenkin jo ihan käytännöllisyyden takia.

Mikä olisi hyvä? Kultainennoutaja? Suomenlapinkoira? Tiibetinspanieli? MIKÄ?
 
Zoe-F
Mun mielestä se on ihan kasvatuksesta ja luonteesta, että millasen ottaa, ja pikkasen niistä vanhemmista. Roduista jos on pakko sanoa, niin samojedistä on paljon hyviä kokemuksia. Mutta enemmän ulkokoira.
 
Ihan ekaksi kannattaa miettiä mihin tarkoitukseen koira otetaan. Aktiivinen harrastuskoira ja pikkuinen sohvakoira? Trimmattava vai lyhytkarvainen? Rotuja on paljon ja kun ensin selvittää mitä ominaisuuksia koiralta erityisesti haluaa, on helpompi rajata ne rodut, mistä sitten lopulta valitsee. Mielestäni jokainen tervepäinen koira sopeutuu lapsiperheeseen rodusta riippumatta. Ongelmia tulee siinä vaiheessa kun otetaan esim liian aktiivinen koira vain seurakoiraksi tai jätetään koira kokonaan kouluttamatta.

Meillä on snautseri http://www.ssnk.fi/ Aktiivinen rotu ja koulutus vaatii sikäli melko paljon, että aika itsepäinen koira. Meidän snautseri tulee tosi hyvin toimeen lasten kanssa, mutta varmaankin tämä on enemmän koiran pääkopasta kiinni kuin rodusta.
 
meillä brasilianterrieri sekä leonberginkoira =)
toi leonbergi tulee nyt 18 viikkoa ja luonne on aivan mahtava :heart:
kasvattajan luona on paljon leoja ja todella hyvin ovat suhtautuneet meidän 4 lapseen =)
toi mein leo ei enää edes välitä vaikka nuorimmainen konttaa suoraan leon päältä :D :heart:
alussa tietty oli näykkimistä mutta siitä päästiin eroon nopeasti,koira oli sisäsiisti jo meille tullessaan 8 viikon ikäisenä =) sitä en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta äärettömän rauhallinen kaveri tuo on ollut ainakin tähän asti =) luonteeltaan on ihan eri luokkaa kun toi meidän brassi.iso toi leonbergi kyllä sit on.
 
ei ainakaan vielä näin pentuna. mutta lähtee hän siitä kyllä karvaa.. uroksilla llähtee kerran vuodessa ja nartuilla 2 . mutta kaikillahan koiril sitä lähtee.. niinkuin tipsuilla sekä kultsuilla. =) itellä on uros ja silt lähtee pentu karva pois nytten lähtee sellasia pikkusia tumppuja , tippuu ite.... ps: kirjotellaan :wave:
 
on tulossa alkusyksystä Affenpinseri - haluttiin pieni ja reipas koira joka sopii lapsiperheeseen. Lapsia meillä on neljä välillä 6-14, sekä kk:n sisällä syntyvä vauva. Ei haluttu jättää enää ens vuoteen koiran hankintaa, helpompi nyt luuttuilla pissalätäköitä kuin vuoden päästä kun pienimmäinen ottaa ensiaskeliaan...
Ootko kokeillu Iltasanomien hauvakonetta??
 
Meillä 5kk ikäinen Coton de Tulearin narttupentu ja on aivan ylisöpö :heart: . Jos on valmis uhraamaan turkin hoitoon aikaa ja haluaa kompaktin kokoisen koiran mm.kerrostaloon, tykkää lenkkeillä pitkiä lenkkejä koiran kanssa mutta joskus esim.ajanpuutteen vuoksi ei ehdi pitkälle lenkille, niin silloin cottoni on mitä mainioin valinta. Me asutaan kerrostalossa kahden lapsen kera ja cottoni on ihastunu meidän lapsiin (ja kissoihin) alusta asti =) .
Aamusin tehdään keskimittainen lenkki, n.½h pituinen. Töistä tullessa pika pissalenkki, parin tunnin päästä siitä pitkä lenkki ja viel ennen nukkumaan käyntiä pikapissalenkki.
Toisen cottonin voisin ottaa koska tahansa
:heart:
 
Meillä on 2 shelttiä..toinen on 9v ja toinen 3,5kk
2 lasta on myös...
sellaisen neuvon osaan antaa vain että kannattaa ottaa sellainen koira minkä vanhemmat haluaa..
jos ottaa jonkun sellaisin mitä toiset suosittelee tai muuten vaan sopivan lapsiperheeseen niin se ei välttämättä ole sitten niin mielenkiintoinen eikä sitä jaksa hoitaa..
esim. shelttihän on hyvä lapsiperheeseen mutta pienuutensa takia lasten kanssa ei voi olla kovin paljoa koska vahinkoja voi sattua..
on myös kova paimenvietti ja yleensä yrittää sit paimentaa haukulla ja juoksulla lapsia...
 
Meillä täällä jaloissa pyörii kolme coton de tulearia ja ensi helmikuussa syntyy esikoinen. Sen mitä rotua tunnen niin tulevat hyvin toimeen lapsen kanssa ja mukautuu kyllä lapsiperheen arkeen mainiosti. Jos turkin jaksaa hoitaa niin rotu on kyllä mitä mainioin seura- ja harrastuskoira =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja NuuNuu84:
Meillä täällä jaloissa pyörii kolme coton de tulearia ja ensi helmikuussa syntyy esikoinen. Sen mitä rotua tunnen niin tulevat hyvin toimeen lapsen kanssa ja mukautuu kyllä lapsiperheen arkeen mainiosti. Jos turkin jaksaa hoitaa niin rotu on kyllä mitä mainioin seura- ja harrastuskoira =)
Ihanaa, täällähän on muitakin, jotka liputtaa cottoneitten puolesta :)
 
Onnea koiran etsintään! :)

Meillä on myös etsinnässä toinen koira lemmikiksi ja perheen jäseneksi. Nyt on tilan vahtina ja perheen lemmikkinä 6-vuotias rottweiler narttu. Aivan meille "tehty koira", pennusta asti meillä ollut ja koulutettu. Tämä on itselläni toinen rotikka ja sekaroituinen koira myös aiemmin itselläni ollut. Kovasti itsekkin pähkäilen, että mikä rotu sopisi meille kun pitää ottaa uutta hankkiessa niin monta asiaa huomioon.
Vinkkejä otan minäkin vastaan! ;)
Meillä siis suurperhe 7 hlö, asiakkaita kotieläin- ja touhupihallamme ja monenmoista lemmikkiä mm.kissoja, kaneja, marsu, poni, kanoja & kukko, pukkipoikia, kuttu ja possuja eli kaikkien kanssa pitäisi koiranpennun pystyä elämään. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hulipumpsis:
vastailinkin tonne jo aiemmin...eli meidän leonbergimme on nyt kuollut ja otettiin meille landseer.aivan mahtava pakkaus =) toinen samanlainen jo vakavasti harkinnassa =)
Lansut on mahtavia :D Mistä otitte lansun? Meidän lansu on ainakin niin innokas vedestä pelastaja ettei ole tosikaan. Muutenhan tuo on niin sulonen ja lepsukka. Ja kaikki vieraat otetaan avosylin vastaan vai ottaisko se avokielin vastaan??
 
meillä on 2 koiraa,paimensukuinen lapinkoira ja labradori.
Tämä paimensukuinen lapinkoira on aivan ihana ja ei ole työläs hoitaa turkkia
=)
Labradorimme on jo 8v ja ihana sekin.
haaveissa vanhaenglanninlammaskoira :heart:
 
Meillä on sekarotuinen, jossa on labbista ja pystykorvaa (pääasiassa lapinporokoiraa) ja nämä rodut ovat ainakin nimellisesti ystävällisiä ja lapsirakkaita koiria ja niissä on myös jonninverran kokoa, jota meikäläinen vaatii koiralta eikä karvaakaan lähde niin hirveästi kuin pitkäkarvaisista. :)
 
Mulla on ollut tiibetinspanieleita 21-vuotta. Ensimmäinen tuli kun pikkuveljeni oli 1-vuotias, sen lisäksi esikoiseni syntyessä meillä oli 5 ja 7-vuotiaat tiibetinspanielit. Kaikki tipsuni ovat tulleet loistavasti toimeen lasten kanssa. Tipsut ovat lasten kanssa kärsivällisiä.
 
Meillä on 2 westietä, terrieri roduillehan tarvitsee opetusta että ne ei räksytä. Toedettiin jo heti pennun tullessa, että pitää kouluttaa ja meitä autto koulutuksessa koiranomi.
Koirat on tosi ihani ja tykkää ainakin meijän lapsista. 04/04 ja 09/09
 

Yhteistyössä