Mikä aurinkovoide 3v lapselle (ja vastasyntyneelle vauvalle) kesäksi?

  • Viestiketjun aloittaja kesä tulee
  • Ensimmäinen viesti
kesä tulee
Pääosin olisi siis 3-vuotiaan käytössä, mutta ehkä kaikkein aurinkoisimpina ja kuumimpina päivinä laittaisin myös vauvalle, jos tarvitsee ulkona olla (vaikka olisikin pääosin varjossa).
 
Pienille suositellaan niitä pelkästään fyysisiä suojia sisältäviä mömmöjä (ei siis kemiallista suojaa). Ne on kuitenkin aina hirveetä tahmaa ja iho jää valkoiseksi niiden levittämisen jälkeen. Farmaseutin kanssa noista juttelin ja hän sanoi, ettei kemiallisista aurinkosuojista ole todistettu olevan mitään haittaa, joten yhtä hyvin voi käyttää niitä. Niillä saadaan paljon paremmat suojakertoimet ja voiteet ovat paljon mukavammin levittyviä. Ei kuulemma myydä apteekissa mitään aurinkovoiteita, joista olisi lapsille vaaraa.
 
"sondersson"
Pienille suositellaan niitä pelkästään fyysisiä suojia sisältäviä mömmöjä (ei siis kemiallista suojaa). Ne on kuitenkin aina hirveetä tahmaa ja iho jää valkoiseksi niiden levittämisen jälkeen. Farmaseutin kanssa noista juttelin ja hän sanoi, ettei kemiallisista aurinkosuojista ole todistettu olevan mitään haittaa, joten yhtä hyvin voi käyttää niitä. Niillä saadaan paljon paremmat suojakertoimet ja voiteet ovat paljon mukavammin levittyviä. Ei kuulemma myydä apteekissa mitään aurinkovoiteita, joista olisi lapsille vaaraa.
niin juu sehän se on tärkeintä että äitistä on kiva levittää :headwall: lapsen saamat kemikaalit, niillä ei ole mitään merkitystä sen rinnalla...
 
ap.
Mulle sanottiin apteekissa, että vauvalle vaan suojaus varjolla ja vaatteilla, ei rasvaa.
No pääasiassa näin, mutta jos kesästä tulee sikakuuma kuten viime kesä oli, niin kyllä pakko pitää vauvallakin lyhythihaista jne. niin ajattelin, että olisi varmaan ihan viisasta myös käyttää aurinkovoidetta ettei pala, koska varjossakin aurinko voi polttaa...
 
"Vieras"
Mielummin aurinkorasvaa kuin palamista. Oli sitten minkä ikäinen lapsi tahansa kyseessä. Muistaakseni ainakin sol-pesuloissa sai uv-suojan vaatteisiin. Itse suosin ihan ruokakaupoista saatavaa nivean lasten aurinkorasvaa. Suojakerroin 30 meillä käytössä, mutta kerrointa oli muistaakseni sinne viiteen kymmeneen asti saatavilla.
 
ap.
Olisko tämä hyvä sekä 3v että 2kk käyttöön?

http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/KYA/Products/OE0228221

tai tämä

http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/KYA/Products/TE1835016
 
"sondersson"
ap.
[QUOTE="sondersson";23771375]eihän sitä vauvelia ole mikään pakko paahteeseen viedä?[/QUOTE]

No ei paahteeseen, en sinne mene itsekään. Mutta viime kesän kokeneena tiedän, että sisällä on sikakuuma (40 astetta jopa) ja ulkona vähän viileämpi niin ulkona voi olla helpompaa (sillä minulle tulee aina migreeni liian kuumassa), myös vauvalla. Varjossa olisimme, toki jos liikumme esim. kaupungilla tms. niin välillä tulee eteen aurinkoisiakin paikkoja, samoin myös kotipihassa. Ei voi täysin välttää aurinkoa. Varjoisessakin paikassa palaa iho, koska UV-säteet polttavat myös varjossa... tänään viimeksi huomasin sen 3-vuotiaan kanssa, että kasvot ja osittain kädetkin ovat punaiset vaikka oli pihalla sekä varjossa että puoliauringossa leikkimässä hattu päässä, pitkähihaisilla ja -lahkeisilla vaatteilla... ei vaan ollut aurinkovoidetta... :(
 
ap.
[QUOTE="sondersson";23771390]jos sitä rasvaa on pakko tunkea niin sitten pelkkä fysikaalinen suoja, sellanen on esim. acon sp 25. sitä korkeampia ei ole pelkkänä fysikaalisena.[/QUOTE]

molemmat ehdottamistani voiteista on pelkkää fysikaalista suojaa, sekä avene 50 että aco 25.
 
"Vieras"
Vauvalle EI aurinkovoiteita! Vauva suojataan vaatteilla, ollaan varjossa ja tarpeen mukaan sitten sisällä. Mun mielestäni alle 2-vuotiaille ei suositella mitään aurinkovoiteita.
 
ap.
[QUOTE="Vieras";23771462]Vauvalle EI aurinkovoiteita! Vauva suojataan vaatteilla, ollaan varjossa ja tarpeen mukaan sitten sisällä. Mun mielestäni alle 2-vuotiaille ei suositella mitään aurinkovoiteita.[/QUOTE]

Tuolle 3-vuotiaalle on ainakin laitettu 1-vuotiaasta asti aurinkovoidetta, en tosin muista mitä merkkiä... viime kesänä oli joku kemiallisen ja fysikaalisen sisältävä spray... silloin ei ollut näin kuuma, kun esikoinen oli vauva, niin nyt jos tulee taas sikakuuma kesä, niin on ehkä pakko toisinaan (mahd. harvoin) käyttää myös vauvalla aurinkovoidetta kun minunkin mielestäni on parempi käyttää suojaa kuin polttaa pienen lapsen iho.
 
"weera"
"Vältä kokonaan laittamasta aurinkovoiteita alle kuusikuisen vauvan iholle. Tähän suositukseen on muutama syy. Vauvalla on kehonsa volyymiin nähden huomattavasti enemmän ihoa kuin aikuisella, minkä vuoksi vauvat saavat voiteista suuremman "annoksen" kuin aikuiset. Kaikki aurinkovoiteet sisältävät kemikaaleja, myös lapsille tarkoitetut. Alle kaksi-kolmivuotiailla kannattaa käyttää vain voiteita joiden teho perustuu "fysikaalisiin" suodattimiin, kuten esim. sinkkiä sisältäviä aurinkovoiteita. Vauvat eivät hikoile yhtä tehokkaasti kuin aikuiset, joten myös tästä syystä heillä on suurempi riski kärsiä kuumuudesta ja "kuivua", aurinkovoiteet vähentävät vielä entisestään kehon mahdollisuutta viilentyä hikoilun avulla."
NÄIN
 
ei rasvaa
Syöpäjärjestöt muistuttavat, että aurinkovoiteet eivät suojaa ihosyövältä. Syöpälääkärin mukaan korkeimpien suojakertoimien aurinkovoiteet antavat väärää kuvaa auringossa olon turvallisuudesta.


"Maailman paras stressilääke – pari sanaa auringosta

Aurinko on tänä kesänä paistanut kotimaassa harvinaisen paljon – toivottavasti olet myös muistanut siitä nauttia. Aurinko on hyvinvoinnillesi yksi huikeimmista asioista, ja vieläpä täysin ilmainen. Jos alitajunnassasi on vielä pelko siitä, että aurinko olisi melanooman suurin syy, omaa käsitystään voi tarkastaa esimerkiksi tästä linkistä


Maailman paras stressilääke – pari sanaa auringosta | Sami Sundvik
 
ei rasvaa
Auringonvalon ja D-vitamiinin puutos on linkitetty yli 70 syöpätyyppiin. Toki melanooman riski lisääntyy auringossa kärvistellessä, mutta samalla kuitenkin useiden muiden syöpien riski pienenee. Melanooman kuolimisen riski 75 ikävuoteen mennessä on ~0,3%, kun taas kaikkien syöpien riski on yhteensä 9,65%. Tarvitsemme auringonvalosta UVB-säteitä, joiden avulla muodostamme ihollamme D-vitamiinia.

Varmin tapa saada D-vitamiinia on ottaa aurinkoa keskipäivällä ja ilman rasvaa. Mutta vain sen verran, että ei pala. Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UV-indeksi on vähintään 3. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia. Auringosta saat D-vitamiinia, mutta vain silloin kun varjosi on lyhyempi kuin sinä itse. Siis lyhyen aikaa keskipäivällä, noin kello 10-16.

Iltalehti uutisoi äskettäin, että suomalaislapsilla on todettu murtumia ja jopa osteoporoosia, jotka ovat vältettävissä D-vitamiinia lisäämällä. Helsingin alueella tehdyn tutkimuksen mukaan jopa 99% helsinkiläisistä koululaisista kärsii D-vitamiinin puutteesta. Iltalehdessä haastateltu ylilääkäri Raimo Rintala suosittelee 50µg D-vitamiinilisää lapsille.

Eli jos ette syö D-vitamiinilisää, aloittakaa nyt!

D-vitamiinin todellinen tarve syyskuun alusta toukokuuhun on 50-125 µg päivässä. Jotkut voivat tarvita enemmänkin, mutta suurempien annosten olisi hyvä perustua D-vitamiinitasojen mittaukseen. Omat D-vitamiinitasonsa voi kuitenkin käydä mittauttamassa, jotta tietää, missä mennään.
D-vitamiinin puutos on suuri terveysriski – Terveyshymy

Ajankohtainen D-vitamiini
Ajankohtainen D-vitamiini - Itsehoidon artikkelit - Tohtori Tolonen

Possible 75% cancer mortality reduction with Vitamin D
Possible 75% cancer mortality reduction with Vitamin D - YouTube
 
"mini"
Itse suosin vain sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Kemiallisia UV-suotimia en edes itse suostu käyttämään. Vaihtoehtoja näissä luonnollisissa versioissa on nykyisin jo paljon ja ne levittyvätkin varsin kivasti. Eikä hintakaan ole sen korkeampi kuin apteekivoiteilla.
 
minä,
Farmaseutti neuvoo - Yliopiston Apteekki
Alle 2-vuotiaille ei suositella aurinkosuojatuotteita. Pienten lasten paras leikkipaikka on varjossa. Isommille lapsille voi käyttää aurinkosuojatuotteita. Lapsille on olemassa myös vain fysikaalisen suojan omaavia voiteita. Fysikaalinen suoja tarkoittaa sitä, että voiteessa on hiukkasia, jotka heijastavat auringon säteet pois iholta.
 
"Kiira"
Itse käytän kyllä rantaleikeissä ym. sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Nyt menossa jo toisena kesänä Eco Cosmetics aurinkovoide lapsille enkä pois vaihda. Kätevä pumppupullo, korkea suojakerroin (50+) sekä nopeasti imeytyvä ja helppo levittää :)
 

Yhteistyössä