Mikä ammatti heikkolahjaiselle?

Tilanteeni taitaa olla ihan toivoton. Ihan syystäkin olisin ennemmin kehitysvammainen kuin tällainen väliinputoaja. Olisipa ainakin yhteiskunnan tuet mukana pelissä ja kaiken lisäksi saisin matalan älykkyyteni anteeksi - tein sitten mitä vain. Nyt olenkin vain kehitysvammaisen ja normaaliälyisen rajamailla.

Oma älykkyys riittää juuri ja juuri ajattelemaan esim. että elämä köyhäillen on parempaa kuin pikavippikierteessä elämäminen ja luottotietojen menettäminen. Suomessahan luottotiedotonta kohdellaan paljon pahemmin kuin raiskaajaa, joka sentään lusii tuomionsa nopeammin. Minähän ihan kiltisti maksan laskuni ja vasta sen jälkeen katson, että ostanko jotain pitkään haluamaani tavaraa tai sitten siirrän sitä myöhäiseksi.

Pelkään oikeasti itselleni vaikeita tai epämukavia asioita. Pelkään tyhmyyteni niissä paljastuvan sekä mokaamiseni ja kömpelyyteni. Ihan jo ravintola-alaa opiskellessakin minua pelotti ne epämukavat valinnaiset ja yksi pakollinen tutkinnon osa. Olin oikeasti alkuun sillä asenteella, että vaikka hampaat irvessä teen, olkoot miten kamalaa hommaa. Toki nykyään pidän tuollaiset ajatukset omana tietona, jos niin ajattelen.

Uskallan vain yksinäni olla tyhmä ja kömpelö, koska silloin ei tarvitse miettiä, että mitä muut ajattelee minusta. Haluaisin jopa ollakin muille näkymätön, ettei tarvitsi pelätä arvostelujen kohteeksi joutumista.

 

Pitkästä aikaa tulin kertomaan kuulumisiani. Jatkan aihetta tässä ketjussa sen sijaan, että tekisin uuden. No, kerrottakoot..

Elokuu tuli vietettyä päivät kotona älypuhelinta selaillen ja siivosin aina kuin mahdollista. Siivoan kyllä kerran viikossa, mutta minulla helposti tahtoo pitkittyä erioten tiskaaminen johtuen siitä, että selaan älypuhelinta aamupalan syötyäni. Ongelma ei ole siinä, ettenkö tietäisi mitä ja missä järjestyksessä. Päätin sitten perheenjäseneltä taas pyytää mahdollisuutta työkokeiluun, jossa nyt siis olen tämän kuukaudessa. Jatkoakin voi olla tiedossa.

Pidän kyllä kyseisestä työstä, ja olen ennenkin tuurannut perheenjäsenen yrityksellä, mutta nykyään kun on silmäongelmia, joiden seurauksena keskittyminen herpaantuu ja silmät huijaa minun olevan väsynyt, vaikka olisin nukkunut 10 tuntia. Vaikka kuinka käyttäisin aurinkolaseja suojatakseni silmiä liian kirkkailta valoilta ja televisioruuduista tulevalta sinivalolta, niin tuntuu silti, että ne valot läpäisisivät silmäni. Tämä koko sairaus on minun syytä, kun vietin peruskoululaisena kaikki ajat tietokoneen äärellä. Ihme, kun en ole näkövammaiseksi tullut tätä myötä.

En ole kuullut ammatinvalintapsykologista vielä mitään saati saanut tietoa siitä, että pärjääkö minunlainen ihminen datanomina, jos peruskoulussa tarvitsin matematiikassa helpotetun kirjan. Siitähän on kuitenkin peruskoulun päättötodistuksessa * -merkintä kuten kirjoitin tänne aiemmin. Haluan olla rehellinen kouluun hakiessa, enkä tuoda ongelmia eteen, jos ylipäätänsä haen minnekään.

Kaikkein eniten minua askarruttaa silmieni tilanne. En ole näkövammainen, minulla ei havaittu kasvainta silmissä tai kaihia. Tätä selvitin silmätautien poliklinikalla keväällä saadakseni vain mielenrauhan, ja vastaukseksi sain juurisyyksi Sjögrenin oireyhtymän. Piti sitten tällainen sairaus hankkia itselle. Ihmettelen, että miten olen voinut välttyä myös diabetekselta ja maksan rasvoittumiselta, vaikka nuorempana tuli litkittyä Coca colaa ja energiajuomia (joissa tosin noudatan 2 tölkkiä päivässä -ohjetta) sekä roskaruokaa. VHH onneksi tuo elämääni sääntöjä, niin pysyn kaidalla polulla. Heh, ihan kuin jostakin rikollisesta kirjoittaisin.

Aloitin taas englannin alkeiden kertaamisen, kun jotain taitoja aiemmin karttunut, mutta eipä ole tullut hyödynnettyä ja muisti hieman huono niissä. Jotain hajua kyllä vielä on esim. englannin kielisistä prepositioista, pronomineista, perhesanoista ja numeroista. Ainoa ongelma on se, että en osaa soveltaa sitä keskustellessa. Tuntuu kuin pitäisi sanoja etsiä hiljaa miettiessä. Kuitenkin jos kuulen englantia puhuttavan tai luen sitä, niin minulla on jotain hajua, että mitä se kuulemani tai lukemani on suomeksi, vaikken mikään priimus ole.

Olen aivan pönttö sosiaalisissa tilanteissa, olen aina ollut. Varsinkin jos jotain turhia puheenaiheita käydään läpi, niin ei jaksa kiinnostaa. Tämä turhautuminen näkyi myös silloin lyhytkoulutuksessa, jossa käytiin läpi ryhmätöinä jotain ihan tunnelässytystä sisältäviä, leikkimielisiä juttuja. Sen takia eksyinkin helposti lukemaan netistä keskusteluja liittyen minua kiinnostaviin aiheisiin (yhteiskunta, politiikka, ideologiat, kulttuurit, rotu ja uskonnot).

Ehkä minunlaisella ihmiselle olisi parempi tuoda työt kotiin, mutta sen tyyppiset ammatit ovatkin yleensä korkeakoulututkinnon vaativia, minne ei älykkyys riitä. Itse tehtyjä korujakin on tullut ihasteltua, mitä olen ostanut kotimaisten koruyrittäjien koruja, jotka ovat käsitöitä. On tullut ajateltua, että osaisinpa itsekin tuollaisia tehdä. Ehkä siitä voisi muodostua yritystoimintaa ja työt voisi tuoda kotiin, jolloin kotona olisi esteettömät tilat ajatellen Sjögrenin oireyhtymästä johtuvaa valonarkuutta. Pitäisi vain päästä ensin oppimaan korujen tekemistä itse ja miettiä, olisiko se todellakin sitä, mistä pidän. Kuvittelisin tuollaisen vaativan pikkutarkkuutta, mikä minua kiehtoo. Tai sitten pitää kait alkaa miettimään uraa sossupummina, vaikken haluaisi.

 

Kirjoitat sujuvampaa ja selkeämpää tekstiä kuin moni tällä palstalla kirjoittaja. Mitäs jos kirjoittaisit tarinasi, mitä ongelmia olet kohdannut, missä on ollut helppoa, mistä nautit.... sido tarina vaikka fiktiiviseen keksimääsi hahmoon. Kirjoittamiseen löytyy apuja ja ohjeita.

 

Siis kirjailija.

 

Kirjoitat sujuvampaa ja selkeämpää tekstiä kuin moni tällä palstalla kirjoittaja. Mitäs jos kirjoittaisit tarinasi, mitä ongelmia olet kohdannut, missä on ollut helppoa, mistä nautit.... sido tarina vaikka fiktiiviseen keksimääsi hahmoon. Kirjoittamiseen löytyy apuja ja ohjeita.

Tuota kirjailijaa on taidettu jo monta kertaa ehdottaa. Tuntuu vain, etten osaa keksiä mitään. Tämä ongelma tuli yläkoulussa. Enemmän olen kokenut faktat itselleni helpoimmiksi, niin on vaikeaa keksiä mitään tyhjästä.

Käsittääkseni kirjailijoilla on taskussaan yliopistotutkinnot, jota havitelleksani älynlahjat ei riitä. Joskus haaveilin kirjailijan työstä, mutten siinäkään vielä syvemmin ajatellut asiaa. Joksikin aikaa se unohtui kunnes taas yläkoulussa siitä puhuin, mutten tietysti minkäänlaista työtä ole tehnyt asian eteen, vaikka tiedän, ettei mikään tule hopeatarjottimelta. Yläkoulussa poliklnikkakäynnilläkin jarrutettiin haavetta, josta puhuin.

Sopisin ehkä taiteilijan muottiin: outo, herkkä ja ulkonäöltään persoonallinen, mutten ole mikään vihervasemmistolainen. Voisin ehkä olla paljon hyväksitympi taiteilijoiden piireissä kuten koen olevani myös pelaajien keskuudessa, ja hain yläkoulussa itse asiassa jopa kahteen oppilaitokseen opiskelemaan graafista suunnittelua tajutessani siellä olleen minunlaisia erilaisia nuoria, jota olin yläkoulussa. Tuo oli sellainen pikainen päähänpisto. Onneksi en päässyt ajatellen työllisyyttä ja tuntui kekseliäisyyskin loppuvan. Ainoastaan englantia opiskellassa olen osannut keksiä lauseita, kun taas alakoululaisena olin silleen, etten keksi mielikuvituslauseita opiskellessa uusia sanoja. Näin ne osat on vaihtuneet.

 

Oli sitä kaikenlaisia haaveita alakoululaisena. Varmaan puhuin paljonkin haaveilemastani laulajan urasta ja samalla totesin olevani tulevani näyttelijä. Haaveilin jopa omasta bändistä ja kuviteltiinkin serkun ja luokkakaverini kanssa olevamme tulevaisuudessa bändi. Eihän meillä mitään harjoituksia edes ollut, vaan elettiin vain haaveissamme.

Viidennellä luokalla ollessani asiakas lasten psykiatrisella poliklinikalla minulla pyöri varmaan koko ajan mielessä ura, ura ja ura. Lääkärin kysyessä isästäni ja syytä siihen, että miksi en tavannut häntä säännöllisesti ollen yötä lukuun ottamatta autolla kuskaamista poliklinikalle, niin valehtelin keskittyväni laulajan uran luomiseen. Se oli valetta. Totuus oli se, että en halunnut isälle, koska en voinut vaikuttaa, missä yöpyä. En halunnut isän naisystävälle, mutten uskaltanut sanoa vastaan, koska pelkäsin isäni pettyvän näkökantaani, vaikka eihän sellainen alkoholisoitunut vätysmies nyt olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään. Vaikkei minua kukaan kiristänyt liittyen asian kertomiseen, olin silti niin munaton.

Harrastin kyllä alakoululaisena kuoroa ja näytelmäkerhoa, ja näistäkös sitä kuvitteli laulu-uran ja uran näyttämöllä onnistuneen. Kyllähän äidin äänensävystä aistin, että miten hulluja puhuin. Jonkun riidan päätteeksikin taisin todeta, ettei minulle perheeni, etenkään pienemmät sisarpuolet ollessani tuolloin lapsivihamielinen, ollut tärkeä asia. Tähän äiti vastasi: "Niin, urahan sinulle on tärkeää. Siitä sinä höpötit psykiatrian poliklinikallakin".

En ole kokenut saavani mitään apua perheestäni. Tai no, silloin kun tuli vaikeuksia eteen aloittaessani ravintola-alan koulutuksen ja olin heittää kirveen kaivoon, oli äidin neuvo vaihtaa kotityö- ja puhdistuspalvelualalle tai Luovin ammattiopistolle. En suostunut, sillä olisin suoraan sanoen nolostellut. Erioten olisin nolostellut olla kylän ainoa "vammaiskoulua" käyvä. Riittää jo, että olin kylän vihatuin, vaikka kuinka kiltti yritin olla kaikille. Vaikka koitin vetää koviksen roolihahmoa, niin sekään ei nostanut profiiliani. Olen luuseriainesta.

On pitänyt yksin selviytyä, enkä ole hirveämmin uskaltanut tutustua keneenkään. En ole pystynyt luottamaan muihin, ja vieläkin pelottaa, että huomaako joku minussa jotain vikaa. Minulle ei ole suotu puheen lahjoja, ja jo peruskoulussakin pähkäilin, että mitä puheen aiheuta voi keksiä. Tuntui, että muiden oli helppoa puhua ihan hölynpölyä, kun taas itsestäni se tuntui naurettavalta. Näin aikuisiälläkin sellaisesta turhaudun, mutta kuka haluaisi minun kanssa keskustella vaikkapa politiikasta. Itse voisin puhua vaikka koko päivän siitä.

 

Mun vastaus on tähän kyllä poliitikko. Persuissa varsinkin monta heikkolahjaista kaveri. Peruskoulupohjalta Europarlamenttiin!

Toki ei aloittajan heikkolahjaisuus riitä, Huomasin avauksessa selkeää kykyä analyysiin. Lisäksi aivan liian itsekriittinen. Nämä tietyt persupoliitikot ovat itseriittoisia lahjattomuuksia.

 

Mun vastaus on tähän kyllä poliitikko. Persuissa varsinkin monta heikkolahjaista kaveri. Peruskoulupohjalta Europarlamenttiin!

Toki ei aloittajan heikkolahjaisuus riitä, Huomasin avauksessa selkeää kykyä analyysiin. Lisäksi aivan liian itsekriittinen. Nämä tietyt persupoliitikot ovat itseriittoisia lahjattomuuksia.

Olen ollut ennen PS:n äänestäjä, mutta nyt se saa luvan olla viimeinen kerta. Riikka Purra oli täysi pettymys, vaikka alkuun pidin kiinnostavana poliitikkona kunnes paljastui hänen punavihertaustansa, jonka kuvittelin olevan jo menneisyyttä. Paljon, paljon salaisuuksia koko naisella ja vielä pahempi kuin sionisti-Huhtasaari. On se ikävä fakta, mitä politiikan naisistuminen teettää, vaikka tasa-arvon kannalla olen. En kuitenkaan kannata naisellisia ja pehmeitä arvoja.

On tullut tajuttua, mitä sionismi ja globalismi käytännössä ovat, niin en halua nuoleskella niiden persettä. Juuri nuo on syypäitä maailman ongelmiin. Kaikki poliitikot tuntuu juurikin olevan niiden rahalla maksettuja orjia. Globalismi on paskaa. Tai sanottakoon, että pahimmista sairauksista maailmalla. Tekisi mieli mennä huutamaan nuo sanat megafoniin nähdäkseni muiden reaktion. Kaikki ei vain välttämättä uskalla sanoa sitä, mutta minä saatan poikkeuksellisesti uskaltaa sanoakin jotain näin kiellettyä. Onneksi olen vain tavan tallaaja, niin en ole suurimmissa vaikeuksissa toisin kuin poliitikko, joka uskaltaisi poiketa.

 

Kelaltakin tuli infoa, että miten hakea ammatilliseen kuntoutukseen, vaikken ole vielä mitään koulutusta saati muuta aloittanut. Lääkärinlausuntojen mukaan sitä ovea ei ole minulta suljettu. Rukoilen vaan, etten päädy mihinkään leikkityöpajaan askartelemaan jogurttipurkkeja. Jos kehdataan edes ehdottaa, niin osaan kyllä haistattaa paskat työkeskuksille ja -pajoille, joissa tuntisin itseni muukalaiseksi. Minä teen oikeita töitä. Olen jaksanut tehdä jopa 12 tunnin työpäiviä, mikä lienee poikkeuksellista autismin kirjolaiselle.

Tai ehkä on parempi harkita sossupummin uraa, kun älykkyyttä, eikä fyysistä voimaa yksinkertaisesti ole. Olen aivan kädetön: en osaa kotonakaan naulata avainten säilytyskaappia tai koota sohvaa. En tosin ole edes yrittänyt, mutta tiedän olevani käytännöllisesti kömpelö. Yritin kootakin jopa uutta sohvaa, mutta se meni pieleen. Onneksi naapuri auttoi ja tilanteen pystyi pelastamaan.

Ravintola-alaa opiskellessakin käteni vapisi, kun opettelimme pursotuksia. Se jotenkin tuntui liian nopealta tehtävältä, joten senkin takia hieman pelkäsin. Olen saanut tuntea olevani naurujen kohde ja helposti tuli ajateltua, että mitä muut ajattelee.

Pitäisi olla työ, jota voisi itsenäisesti tehdä, eikä olisi liian raskasta fyysisesti. Eipä sellaista löydy ammattikoulusta. Yliopistomaailmassa saa olla omissa oloissaan ja opiskella itsenäisesti, mutta sinne olen liian tyhmä. Eipä alemmista koulutuksista löydy mitään sellaista, jossa voisin opiskella itsenäisesti ilman ryhmätöitä, joissa käydään jotain liibalaaba-juttuja. En halua tuhlata aikaani millään leikkimielisillä tunnetaitoleikeillä, vaan oikeilla asioilla, jotka liittyy työhön.

Mieluummin olisin älyllisesti kehitysvammainen kuin heikkolahjainen, jolloin varmaan iloitsisin pienistäkin asioista ja olisin tietämätön siitä, minkälaisia paineita "normaaleilla" on ja kuinka asiat voisi olla toisin. Todennäköisesti tietäni olisi kuitenkin tasoitettu paljon kehitysvammaisena kuten olen aiemmin kirjoittanut. Minulla olisi myös lähipiiriikin, jolta en ole uskaltanut mitään apua pyytää, kun pelkään, että miten siihen suhtaudutaan. Pelkään vain vaikuttavani liian heikolta.

Tätä samaa ajattelin silloinkin, kun tuli mietittyä lyhytkoulutuksen yrittäjyysopin tunneilla puhuessani yrittäjähaaveista, että eipä minulla ole ketään, joka voisi auttaa minua näissä asioissa, ja opettaja ehdotti, että jos kysyisin vaikkapa joltakin henkilöstöravintolassa työskennelleeltä työkaverilta, mutten uskalla. Olen niin huono tekemään aloitteita ja ehdottamaan tällaisia, kun pelkään ideani olevan huonoja tai puhun hulluja.

 

No jos ajattelet että globalismi on paskaa jne. olet totisesti tullut kaltaistesi seuraan.