P
puuh
Vieras
MIKÄ ja MISSÄ meidän allas/roskiskaapissa lemuaa? Altaan alla on kaksiosainen kaappi, toisella puolen säilytän muovipusseja kopassa ja lisäksi siellä on puhtaita rättejä ja tiskiharjoja. Toisella puolella on roskalaatikko. Olen monta monituista kertaa pessyt pinnat, kuurannut roskalaatikot ja mielestäni kaiken. Silti kaappi lemuaa, kuin siellä mätänisi jotakin. Kaiken lisäksi tämä tapahtuu vain ajoittain, esimerkiksi eilen (tietysti juuri, kun meille oli tulossa vieraita).
Kaapin alapohjassa on reikä, josta viemäri- ja vesiputki kulkevat ja olin ihan varma, että roskiksesta on jotain lentänyt ohi, osunut reikään ja mädäntynyt sinne. Kumihansaka käteen ja käsi reippaasti koloseen: ei löytynyt yhtään mitään. Myöhemmin teippasinkin kolosen, ettei tarvi olla tonkimassa sitä.
Nuuskin viemärin, nuuskin (ja vaihdoin) roskapussin, pesin taas pinnat, haistoin läpi jopa muovipussit ja pesurätit, mikään ei haise noin kamalalle. MIKÄ SITTEN? Yritin kerran raikastaa kaappin laittamalla sinne tupon, jossa oli yleispesuainetta, mutta yhdessä hajusta tuli vielä kamalampi. Toisekseen: mihin se haju katoaa välillä?