Mikä vika minussa on? Seksistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailijakaisuui
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailijakaisuui

Vieras
Kolme vuotta avioeron jälkeen tutustuin uuteen mieheen. Avioliitossa oli seksiä viime vuosina todella vähän, miehestä johtuen. Nyt tän uuden miesystävän kanssa ollaan tapailtu kuukauden verran ja nähty nelisen kertaa, suudeltu mutta ei muuta. Päätettiin lähteä kahdestaan viikonlopuksi( pe-su) Naantaliin. Samassa hotellihuoneessa yövyttiin. Ja voi kääks...mies halusi harrastaa seksiä perjantai-iltana, lauantaiaamuna, olisi halunnut lauantai-iltana mutta kieltäydyin kun väsytti ja sit sunnuntaiaamuna.... Ja mua lähinnä kyllästytti. Esileikki oli pitkää suutelua...suut ammollaan kielen kärjillä vispaten...leuat väsyi :D Seksi ei tuntunut miltään :( Enkä muutenkaan tuntenut mitään tuota miestä kohtaan, lähinnä odotin että pääsen taas omaan kotiin ja omaan rauhaan.

Nyt olen ollut viikon yksin kotona ja olo on hyvä. Tuon reissun jälkeen lähinnä itseäni kuvotti. Ehkä olen luotu elämään yksin?
 
Noh noh! Ekan, tokan tai kolmannenkaan seksikerran jälkeen ei kannata arvostella esileikkiä huonoksi. Miestä jännittää yhtä lailla. Nuo ekat kerrat ei kerro mitään tuon miehen mahdollisista perversioista, fetisseistä tai seksuaalisen mielenkiinnon kohteista. Vai miten luulette ap:n suhtautuneen siihen jos tämä mies olisi kaivanut laukustaan kaulapannan, pyllytapin ja nahkapiiskan? Ei se ole järkevää tuoda "outouksiaan" pöytään ekoilla kerroilla. Tottakai mies halusi pelata varman päälle ja koittaa suutelemisella hoitaa esileikin. Niin kai kaikki tekee. Jos ekalla seksikerralla se olisi pyytänyt saada nuolla varpaita, niin veikkaan että ap:n varpaat olis viuhahtaneet huoneesta ulos ja äkkiä.

Naisten on helppo tuomita esileikki, koska sen muutenkin ajatellaan olevan enemmän miehen vastuulla. Mutta ekan kerran perusteella et voi tietää millainen seksihurjastelija tuo mies ehkä on.
 
Jos seksi ei tunnu miltään, teillä ei ole tarpeeksi kemiaa välillänne. Tai tämä on oma kokemukseni. Jos on tarpeeksi kemiaa, ei välttämättä tarvitse koko esileikkiä...;)

Samaa mieltä.
Ei se esileikistä ole kiinni tunteeko toista kohtaan halua vai ei.

Jos se halu pitää esileikillä synnyttää, nii sit se on kyllä pelkkää ittensä tyydyttämistä toisen avulla.

Uutta miestä vaan etsimään! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mielensäpahoittaja
Samaa mieltä.
Ei se esileikistä ole kiinni tunteeko toista kohtaan halua vai ei.

Jos se halu pitää esileikillä synnyttää, nii sit se on kyllä pelkkää ittensä tyydyttämistä toisen avulla.

Uutta miestä vaan etsimään! :)

Ok, kiitos. Tuntuu, että olen pitkän ja seksittömän liiton jälkeen aivam hukassa näistä asioista. Pohdinkin, syttyykö halu myöhemmin vai puuttuuko kipinä.
 
Ok, kiitos. Tuntuu, että olen pitkän ja seksittömän liiton jälkeen aivam hukassa näistä asioista. Pohdinkin, syttyykö halu myöhemmin vai puuttuuko kipinä.

Miehen kommentti:

Kaikki ensimmäiset kerrat uuden naisen kanssa, jotka olen kokenut, JA joiden jälkeen on syntynyt kestävämpi suhde, niin nainen on ollut ainakin todella märkä (esileikillä tai ilman), jollei jo saanutkin kerran ennen seksia aloittamista. Olen ymmärtänyt tämän aina merkkinä siitä, että kemiaa on.

Valitettavasti hyvä seksi ei yksistään riitä suhteen ylläpitoon, vaikka riittääkin aika pitkälle...
 
Kolme vuotta avioeron jälkeen tutustuin uuteen mieheen. Avioliitossa oli seksiä viime vuosina todella vähän, miehestä johtuen. Nyt tän uuden miesystävän kanssa ollaan tapailtu kuukauden verran ja nähty nelisen kertaa, suudeltu mutta ei muuta. Päätettiin lähteä kahdestaan viikonlopuksi( pe-su) Naantaliin. Samassa hotellihuoneessa yövyttiin. Ja voi kääks...mies halusi harrastaa seksiä perjantai-iltana, lauantaiaamuna, olisi halunnut lauantai-iltana mutta kieltäydyin kun väsytti ja sit sunnuntaiaamuna.... Ja mua lähinnä kyllästytti. Esileikki oli pitkää suutelua...suut ammollaan kielen kärjillä vispaten...leuat väsyi :D Seksi ei tuntunut miltään :( Enkä muutenkaan tuntenut mitään tuota miestä kohtaan, lähinnä odotin että pääsen taas omaan kotiin ja omaan rauhaan.

Nyt olen ollut viikon yksin kotona ja olo on hyvä. Tuon reissun jälkeen lähinnä itseäni kuvotti. Ehkä olen luotu elämään yksin?
Noh väkisn hommilta se kuullsotaa ilman tunnetta. Kun tunne puuttuu niin ei siitä seksistä vaan saa mitää irti kun se kemia puuttuu... ehkä olit vaan väärän miehen kanssa ja seuraavalle uskallat sanoo jos ei tunnu hyvältä se seksi niin et truhaan uudestaan kärsi tuosta tunteesta?..
 
Samaa mieltä.
Ei se esileikistä ole kiinni tunteeko toista kohtaan halua vai ei.

Jos se halu pitää esileikillä synnyttää, nii sit se on kyllä pelkkää ittensä tyydyttämistä toisen avulla.

Uutta miestä vaan etsimään! :)

Johan on maailmankirjat taas kääntyneet, kun mammapalstalla todetaan esileikki turhaksi.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
Tässä pitäisi sun nyt erotella kaksi asiaa: tuntuiko seksi/esileikki huonolta, vai etkö tuntenut miestä kohtaan minkäänlaista halua. Jos miestä kohtaan et tuntenut mitään, olisi hyvä kysyä miksi lähdit "panolomalle". Harvoin tunteet yhden vkl aikana kuitenkaan niin laidasta laitaan hyppää, että edellisenä päivänä haluaa lähteä panolomalle ja seuraavana päivänä ei tunne yhtään mitään seksuaalista vetovoimaa henkilöä kohtaan. Jos niin on kuitenkin käynyt, kysy itseltäsi miksi. Ja siis tuo huono seksi ei voi olla se syypää, sillä muuten ensimmäisen kysymykseni toinen vaihtoehto on kyseessä.

Jos seksi ja/tai esileikki taas tuntuu huonolta uuden partnerin kanssa, siihen on yleensä ihan luonteva perustelu. Olet aikaisemman miehesi kanssa harjoitellut lajissa liigatasolle, kun tämän uuden kanssa teillä on vasta ekat treenit menossa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ainakaan itselläni ei ekat seksikerrat ole koskaan olleet mitään taivaita räjäyttäviä. Usein tietenkin siksikin, että ekoja kertoja "pehmennetään" käyttämällä alkoholia. Mutta sen lisäksi seksi on ekoilla kerroilla opettelua. Aikaisempi miehesi on ehkä tiennyt että pidät vaikka nännien kiusottelemisesta kielellä ja ehdoton ei taas on jos lähetyssaarnaajassa mies nostaa jalkasi harteilleen. Pieniä juttuja, mutta eihän uusi kumppani voi mitenkään tällaisia tietää. Ja kuin pisteenä iin päälle vielä se, että molempia yleensä jännittää. Seksi on siksi usein suhteellisen nopea suoritus, eikä mikään läpi yön kestävä ilotulitus.

Oma arvaukseni on, että sinun tapauksessasi on kyseessä joku näiden yhdistelmä. Mies ei ehkä olekaan osannut olla se gentleman ja hänestä on voinut paljastua lomalla jotain ärsyttäviä piirteitä. Sitten kun seksi on tämän lisäksi ollut surkeaa, on sinusta tuntunut siltä että parempi olisi ollut jäädä kotiin. Se on sitten sinulle itsetutkiskelun paikka, että annatko miehelle "toisen mahdollisuuden", vai jätätkö homman sikseen. Oikeaa vastausta tuohon ei ole ulkopuolisella antaa.
 
hyvin harvinaista jos edes kaksi kertaa elämässä saa seksiä joka on huumaavan hyvää.
ei kaikki tarvitse parisuhdetta, vaikka en ymmärrä kuinka se sun reissuun liittyi.
mutta ajattele että jotkut on tuollasten (kuin se sun hoito) kanssa koko elämänsä, eivätkä paremmasta tiedä. Joutuvat aina olemaan reikä levällään tuommosille.
 
Koetko, että teijän välillä on kipinää? Oliko sitä alussa, kun tapasitte?

Mä oon sitä mieltä, että esileikki ja sen onnistuminen on molempien vastuulla. Se mikä susta tuntuu hyvältä niin se pitää sanoa ääneen, koska toinen ei ole ajatusten lukija. Nainen voi ohjata tilannetta yleensä haluamaansa suuntaan, ohjaamalla ja opastamalla miehen käsiä ja suuta sinne missä ne tuntuu hyvältä. Osa ihanuutta ja hekumaa on siinä opastuksessa ja ohjaamisessa. Eli opettelette tunnistamaan mikä tuntuu toisesta hyvältä ja mikä saa huokailemaan nautinnosta. Meilä ihmisillä on noita pisteitä ympäri vartaloa, eli ei pelkästään nämä tissi, pillu ja penis. Sen takia olis hyvä muistaa, että vartalossa on muitakin pisteitä joita kannattaa hyväillä rintojen, pillun ja peniksen lisäksi, kun nuo yhdistää niin esileikki on jotain aivan maagista.

Mun mieheni löysi jo alkuaikoina tietyt pisteet musta, kun sanoin mistä ja miten pitää tehdä ja miehestäni se oli jännittävää ja sanokin, että oon ensimmäinen nainen joka on suunsa tossa asiassa saanu aukastua. Mieheni tietää yhä edelleen, että mikä saa mut aivan villiks ja syttymään. Tosin oon kyl aina ollu hyvin seksuaalinen ihminen ja nuorempana häpesin sitä. Nykysin ajattelen, että se on osa mua ja parasta, että mieheni kanssa halut kuitenkin kohtaa, se on osaltaan tehny musta itsevarman ja olen hyväksyny itteni paremmin.

Tehkää yhessä tosta asiasta hauskaa. Huumori mukaan, koska nauru lähentää ja syventää teijän välejä. Unohtakaa mekaaninen suoritus, pääasia on, että opettelette tutemaan toisianne myöskin sängyssä. Seksi on muutakin kuin se yhdyntä. Ettikää ne kohdat vartaloistanne, minkä hyväily tuo mieleihyvää ja nautintoa, koska niitä pisteitä on yhä edelleen ympäri ihmisvartaloa ja voi olla, että tolla tutkimus matkalla löytyy uusiakin pisteit, jotka saa huokailemaan nautinnosta. Asenne kohilleen koska jos heti ennen sänkyyn menoa ajattelee, että ei onnistu kumminkaan, eikä se tunnu miltään niin on takuu varmaa, että epävarmuus ja poissaolevuus ainakin näkyy toiselle. Eli tunnelman viritystä voi hakea rentoutumalla yhessä, hieromalla, kosketuksilla, silmiin katsomalla ja samalla hymyilemällä, flirttailemalla, hipasuilla jne. käyttäkää mielikuvistusta. Tolla saa aikaan ihan mielettömän fiiliksen ja toimii.

Nyt sun pitäis heittää ex mies mielestäs kokonaan ja käsitellä ero pois mielestä. Sulla on oikeus nauttia itestäs ja omista haluistas. Sä oot eronnu ja olet rakentamassa nyt uutta minää, vahvempaa ja itsevarmempaa ja osa itsevarmuutta on hyvä seksi. Sulla on oikeus saada hyvää seksiä. Älä vertaa uutta kumppania entiseen, kaivat sillä kuoppaa itelles ja se heijastuu parisuhteessa kaikkeen, lisäks, että se on törkeetä niin myös todella loukkaavaa. Nyt aluks ainakin tutustumis retki toistenne vartaloihin ja yhessä etitte niitä pisteitä rintojen ja alapäittenne lisäks. Onnea tutkimus matkaan ja toivottavasti se avaa portit hekumaan ja nautintoon.
 
hyvin harvinaista jos edes kaksi kertaa elämässä saa seksiä joka on huumaavan hyvää.
ei kaikki tarvitse parisuhdetta, vaikka en ymmärrä kuinka se sun reissuun liittyi.
mutta ajattele että jotkut on tuollasten (kuin se sun hoito) kanssa koko elämänsä, eivätkä paremmasta tiedä. Joutuvat aina olemaan reikä levällään tuommosille.

Ei ole harvinaista. Se vaatii ainoastaan harjoittelua. Toki kumppanillakin on asiaan vaikutusta eli kannattaa valikoida huolella tai sitten käydä useampia läpi.

Minä olen seulonut vakirakastajikseni parhaimmat panot ja meno on yhtä huikeaa jokaisen kainna aina kun tapaamme.
 

Yhteistyössä