mikä vaivaa koiraa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja koira-asiaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

koira-asiaa

Vieras
Meillä on 8-vuotias kultsi ja nyt ollut pari päivää, ettei ruoka maita. Ikinä ennen ei ole jättänyt ruokaa kuppiin. Kävin lauantaina juoksemassa koiran kanssa ja se ei pysynyt minun vauhdissa, jouduin lopussa kävelemään koiran vuoksi, kun ei "jaksanut" juosta. Mistä tätä nyt alkaisi selvittämään? Käsikopelolla mitään paikkaa ei arista. Juoksuaika oli reilu kuukausi sitten.
 
Meillä kultsu lopetti syömisen (joka on IHME!!) kun sillä oli paha nielutulehdus. Muutoin ei koirasta asiaa huomannut, ehkä jälkikäteen ajatellen oli hieman vaisu, mutta eläinlääkärissä todettiin sitten tuo, kun kaverin sinne kiikutin.

Hoituu ihan antibioottikuurilla, mahdollisesti kahdella jos on päässyt pahaksi.
 
Kiitos vastauksista, pitänee tänään varata aikaa eläinlääkärille. Eilenkin jätti ensin ruuan kuppiin. Sitten sekoitin siihen lohen jämät, jopas söikin hyvällä ruokahalulla. Voikohan se olla kyllästynyt kuivaruokaansa.
Mennään toki näytille.
 
[QUOTE="...";29612184]Valeraskaus?[/QUOTE]

Tämä kävi mielessä, samoin kohtutulehdus. Mutta tuskin on kohtutulehdus, kun ei arista ollenkaan. Katotaan miten aamupala maistuu (vaihdoin ruokamerkkiä) ja jos ei maistu, soitan heti eläinlääkärille aikaa.
 

Similar threads

Yhteistyössä