S
saara
Vieras
Oikeestaan koko yhteiselomme ajan (8v) miehellä on ollu sellainen tyyli, et jos jotakin sattuu tai joku asia unohtuu tms, niin se on jotakin ihmeellistä kautta aina jonkun muun "syy" kuin hänen. Yleensä minun.
No tähän olen jo niin tottunut, että en jaksa välittää.
Nyt on ollu taas muutaman viikon ajan tosi hermona. Kun tulee töistä, niin heti alkaa nalkutus ja valitus, että mitä en oo tehny. Oon kotiäitinä ja meillä on 4 pientä lasta. Monesti oon koko päivän huuhaltanu ja tehny hommia hulluna, niin silti alkaa valitus, että MITÄÄN ei oo taaskaan tehty! :kieh: Eikä auta vaikka kuin selittäis, mitä kaikkea oon tehny. Jos en oo vaikka ehtiny just laittaa tiskejä koneeseen, niin se on merkki, etten oo tehny koko päivänä mitään.
Sit yks päivä kävin kaupassa ja meni ehkä tunti matkoineen, niin kauhea valitus, kun meni niin kauan. Mutta viikon ruokaostoksia ei ihan hetkessä tee, valitettavasti. Samalla reissulla oli maitopurkki hajonnu pussiin, vissiin olin pimeässä laskenu jonkun terävän päälle tms, niin sain kyllä kuulla olevani vaikka mikä ja kuinka turhaa oli ees käydä koko kaupassa, kun se saamarin maitopurkki oli hajonnu mulla vahingossa.. ;(
Sitten rahankäytöstä.. Oon minimiäippärahalla + saan lapsilisät, miehellä tulot n.4500e/kk käteen. En tosiaan tuhlaile, enkä ole pitkään aikaan ostanu itelle mitään, enkä kotiin tms. Lapsille on tietty pakko, mutta en heillekään mitenkään paljon ostele. Mies ostaa milloin mitäkin koneita, työkaluja ja laitteita ja MINÄ oon kuulemma se joka tuhlaa kaikki rahat!
Saan sontaa niskaan ihan koko ajan ja oon niin väsyny siihen. Ilmeisesti joku kriisi tuolla miehellä, kun on niiiin hankala! Yleensä meillä menee tosi hyvin, mut nyt muutama viikko on ollu kamalaa.
Mitä teen, et saisin tuon miehen tajuamaan, kuinka nuo puheet mua lokkaa ja kuin väsyny oon kaikkeen paskaan?
Ero ei oo ratkaisu. Rakastan kumminkin tuota miestä paljon, mutta nyt on sellainen kuuluista "vastamäki", ja aika iso onkin. *huoh*
Sekavaa tekstiä..
No tähän olen jo niin tottunut, että en jaksa välittää.
Nyt on ollu taas muutaman viikon ajan tosi hermona. Kun tulee töistä, niin heti alkaa nalkutus ja valitus, että mitä en oo tehny. Oon kotiäitinä ja meillä on 4 pientä lasta. Monesti oon koko päivän huuhaltanu ja tehny hommia hulluna, niin silti alkaa valitus, että MITÄÄN ei oo taaskaan tehty! :kieh: Eikä auta vaikka kuin selittäis, mitä kaikkea oon tehny. Jos en oo vaikka ehtiny just laittaa tiskejä koneeseen, niin se on merkki, etten oo tehny koko päivänä mitään.
Sit yks päivä kävin kaupassa ja meni ehkä tunti matkoineen, niin kauhea valitus, kun meni niin kauan. Mutta viikon ruokaostoksia ei ihan hetkessä tee, valitettavasti. Samalla reissulla oli maitopurkki hajonnu pussiin, vissiin olin pimeässä laskenu jonkun terävän päälle tms, niin sain kyllä kuulla olevani vaikka mikä ja kuinka turhaa oli ees käydä koko kaupassa, kun se saamarin maitopurkki oli hajonnu mulla vahingossa.. ;(
Sitten rahankäytöstä.. Oon minimiäippärahalla + saan lapsilisät, miehellä tulot n.4500e/kk käteen. En tosiaan tuhlaile, enkä ole pitkään aikaan ostanu itelle mitään, enkä kotiin tms. Lapsille on tietty pakko, mutta en heillekään mitenkään paljon ostele. Mies ostaa milloin mitäkin koneita, työkaluja ja laitteita ja MINÄ oon kuulemma se joka tuhlaa kaikki rahat!
Saan sontaa niskaan ihan koko ajan ja oon niin väsyny siihen. Ilmeisesti joku kriisi tuolla miehellä, kun on niiiin hankala! Yleensä meillä menee tosi hyvin, mut nyt muutama viikko on ollu kamalaa.
Mitä teen, et saisin tuon miehen tajuamaan, kuinka nuo puheet mua lokkaa ja kuin väsyny oon kaikkeen paskaan?
Ero ei oo ratkaisu. Rakastan kumminkin tuota miestä paljon, mutta nyt on sellainen kuuluista "vastamäki", ja aika iso onkin. *huoh*
Sekavaa tekstiä..