Mikä totakin ukkoo vaivaa?!

[enjaksa]

kovasti yritän ja yritän nähdä asiat positiivisesti ja elää valoisaa elämää, niin sitä koko ajan on saastuttamassa tämä, siis en jaksa sitä että miehellä aina menee kaikki muu (oma napa, työ) lasten edelle. Yritän selittää miten lapselle olis tärkeetä että olisi mukana nyt esim harrastuksessa todistuksen jaossa esimerkiksi, niin mutisee vaan että jaa yritän päästä, mutta tiedän, tiedän että myöhästyy kuitenkin tai ei tule... kuitenkin joustava työ mutta mikä ihmeen passiivinen aggressiivisuus on vallalla kun ei voi sanoa suoraan että en tule, vaan mutisee jotain ja aiheuttaa pettymyksen kuitenkin?

ja sitten minä olen se paska joka valittaa koko ajan kaikesta ja lapsikin on kääntynyt mua vastaan että olen paha äiti kun oon aina vihainen, vaikka yritän vaan puolustaa häntä.

ja voin suoraan sanoa että olen itse niin pettynyt tohon mieheen, kun aina vaan toivon (varmaan toistan samaa kaavaa omasta lapsuudestani) ja aina vaan uskon että kyllä se siitä vielä, kyllä se vielä tulee ja haluaa, mutta petyn joka kerta. alkaa olla keinot vähissä, alan muuttua mustemmaksi miehen suhteen, ei se ehkä haluakaan olla mukana tekemässä asioita meidän kans, ei näe mikä on tärkeetä...

kuitenkin "muuten menee perhe-elämä ja parisuhde hyvin" mutta alan nähdä yhä enemmän kohtia jotka vaan saastuu tässä kaiken aikaa enkä jaksa tällästä

 

[enjaksa]

joo just toi ihme merkki ei kyllä taaskaan kuulu tohon

 

[ap]

kaikista eniten ärsyttää se epäselvä mutina kun ei voi vaan sanoa suoraan vaan mahdollisesti ensin lupaa jotain, sitten alkaa vähän jo selittelemään ja lopulta pettää meidät. miksei voi opetella puhumaan suoraan???

 

[ap]

no mitä, valitanko turhaan? pitäiskö avata silmät ja lopettaa se toivominen????

 

[minna]

Meillä vähä sama juttu ja nyt mulla alkaa silmät tosissaan aueta hänen suhteen... Hän valittaa aina, kaikki hänen jutut menee aina edelle, lupaa kaikkee mitä ei silti pidä. Mutta loppujen lopuks kaikki on mun syytä. Hän saa raivota, vaan siksi koska mä olen niin idiootti et pakotan sen siihen. Vaikka en edes nalkuta enää enkä valita hälle mistään. Se vaan mikä tässä on, et tekee kaiken vähän salakavalasti, et alan iteki epäillä et onko kaikki vika mussa... Viimenen niitti oli se, kun alko uhkailee että tekee musta hullun ja ottaa sit eron ja saa sen myötä lapset itelleen. Sit ottaa uuden vaimon joka auttaa hoitaa niitä. Seuraavana päivänä uhkas, että mä ajan sen vielä siihen että sen on pakko hakata mut... Jälkeenpäin sit sanoo että suutuspäissään vaan sanoi noin. Mut eipä sekään kai oikein ole tommosia puhua. Järki menee kun ei tiedä mitä tehdä, kuitenki koko ajan toivoo ja odottaa et jos sillä on vaan stressi koulusta tai masennus et palautuis normaaliks mikä ennen ollu... En tiä. Että voin siis samaistua jollain tapaa suhun, tosinkaan en auttaa osaa...

 

[ap]

no meillä siis ei tollasta uhkailua tms ole, on vaan niin löysä ja "poissaoleva" tapaus ja sellanen ettei hän voi sanoa mitään suoraan vaan jotenkin "pelkää" ehkä enemmän mun sanallisia hyökkäyksiä siitä miten pettynyt taas olen. ei ole mies kyllä koskaan osannut puhua kovin suoraan ja selkeesti, ehkei puhu ollenkaan, ja pitää vaan jatkuvasti selittää miten haluan että puhuisi suoraan ja selkeesti eikä kiertelis ja kaartelis. tai että sanois.

oon kyllä niin naiivi ja samoten hän, ollaan kolmekymppisiä eikä ikinä uskois tän pentuilun perusteella.

 

[ap]

ja poissaolevalla tarkoitan ennemmin sitä henkistä läsnäoloa, jota tarvitaan kun ollaan ihmisten kans tekemisissä. aina saan ikään kuin vetää kivirekeä perässä että tuu nyt, tuutko sä, ootko sä, haluatko sä, sano suoraan jos et, sitten saan pakottaa eri paikkoihin mutta oon kyllä lakannut pyytämästä mukaan... koska huomaan että ei kuitenkaan lopulta halua. että on niitä tärkeempiäkin asioita.

onko se liikaa vaadittu että perheen isä olis mukana tekemässä asioita ILOLLA? eihän siihen iloon ja haluun voi pakottaa, joko haluaa olla perheen kanssa tai sitten ei. jos on ihanampaa viettää aikaa työpaikalla tai jossain omissa puuhissa niin sitten se vaan on hyväksyttävä, mutta miten...

ehkä se olenkin minä vaan, jonka pitää oivaltaa jotain ja muuttua, koska tää on ihan turhaa raatamista yrittää saada toi mies mukaan...

 

[ap]

nosto

 

[Mrs Bean]

No mun miehessä on noita samoja piirteitä. Asiasta oon hänet toisinaan saanut jopa keskustelemaan ja ei omasta mielestään vain osaa puhua.. Alan olla aika kyllästynyt myös samoihin asioihin kuin sinä, valittaa ja raivota en ole juurikaan jaksanut. Meillä lapset kyllä näkevät myös isänsä luonteen ja lasten kanssa tulenkin hyvin toimeen ja puhalletaan yhteen hiileen, mutta mies pitää itseään hiukan ulkopuolisena ihan itse tarkoituksella.