Mikä saa ihmisen lukemaan surullisia tarinoita elävästä elämästä?

[mie]

Tätä mietiskelin tässä ihan tosissani. Ja en kaipaa mitään sellaisia "sosiaalipornoa vaan hingut" vastauksia.

Yhdellä toisella vauva-palstalla olen seurannut jo pitkään muutamaa päiväkirjaa, jossa toisen lapsi menehtyi syöpään tuossa lopputalvesta, toisen lapsi taistelee syöpää vastaan ja kolmannen lapsi juuri parhaillaan tekee kuolemaa sairaalassa. (Ja nämä kaikki ovat ihan taatusti oikeita, ei keksittyjä, ihmisiä ja heidän elämäänsä.)

Erityisesti nyt tuo viimeinen, jossa lapsi tekee kuolemaa on ihan kauhean koskettavaa luettavaa. Kyyneleet valuu valtoimenaan joka kerta, kun tuon päiväkirjan avaan

Mutta mikä saa minun lukemaan sitä, vaikka tiedän, että tulee paha olo? Miksi ihmeessä ihmiset tätä tekevät? Siellä on satoja osanotto ja voimien toivotus viestiä tms., mutta itse en ole kokenut olevani niin "läheinen", että olisin vielä sinne mitään kirjoittanut, vaikka tämän perheen elämä on vuosien varrella tullut hyvinkin tutuksi virtuaalisesti.

Itselläni kaksi pientä lasta ja ihan todella syvältä sydämestä ottaa joka kerta kun vain kuvittelen sekunnin murto-osan ajankin, että heille jotain tapahtuisi tai että joutuisin kokemaan edes murto-osan siitä, mitä nämä perheet käyvät läpi.

Mutta vieläkään en siis ymmärrä MIKSI kidutan itseäni lukemalla noita juttuja?????

 

[Huspati Huta]

Minä en kyllä tiedä ja olen samaa miettinyt, kuin myös sitä, miksi ihmiset linkittävät surullisista tapauksista juttuja tänne, onnettomuuksista tai muista. Miksi haluavat itse lukea, tai edelleen muiden tietoon saattaa? Jos ei ole kyse siitä, että vältänpä itse tämän asian, kun osaa varoa, siitä nyt ei ainakaan aina ole kyse.

 

[yksi]

Ehkä monet (kuten minä ) tykkää lukea niitä saadakseen tietää etteivät ole ainoita keitä elämä on kohdellut kaltoin.

 

[myö]

Minen ymmärrä, miten pystyt lukemaan. Lasten syntymän myötä en pysty lukemaan loppuun tai katsomaan tv:stä mitään, missä lapselle tai eläimelle käy huonosti. Olenkin joskus sanonut, että miksei ne dekkareissakin tappais vaan mummoja, että miekin voisin taas lukea niitä.

 

[ap]

Ehkä monet (kuten minä ) tykkää lukea niitä saadakseen tietää etteivät ole ainoita keitä elämä on kohdellut kaltoin.

Tämä on tietty yksi selitys, mutta entäs sitten minunkaltaiseni, joilla kuitenkin elämä - toistaiseksi - on mennyt ihan mutkitta?

 

[ap]

Minen ymmärrä, miten pystyt lukemaan. Lasten syntymän myötä en pysty lukemaan loppuun tai katsomaan tv:stä mitään, missä lapselle tai eläimelle käy huonosti. Olenkin joskus sanonut, että miksei ne dekkareissakin tappais vaan mummoja, että miekin voisin taas lukea niitä.

Mulla oli näin raskaus ja ihan pikkuvauva-aikana, mutta nyt taas kidutan itseäni noilla jutuilla. En siis mitenkään erikseen etsi ikäviä tarinoita (esim. keltaisen lehdistön vastaavia juttuja en koskaan lue), mutta juuri näitä päiväkirjoja tms. kun tulee vastaan välillä "tahtomattaan", ja sitten on pakko mennä lukemaan ja lopun arvaatte...nyyyhh

 

[Huspati Huta]

Ehkä monet (kuten minä ) tykkää lukea niitä saadakseen tietää etteivät ole ainoita keitä elämä on kohdellut kaltoin.

Tämä on tietty yksi selitys, mutta entäs sitten minunkaltaiseni, joilla kuitenkin elämä - toistaiseksi - on mennyt ihan mutkitta?

Minä olen jostain joskus (anteeksi lähteen epämääräisyys) lukenut, että ihmiselle on ominaista, että "suremista harjoitellaan" , eli ikäänkuin maistellaan toisten murheita, kun se ei kosketa itseä, on tavallaan helppo myötäelää ja melkein tuntea, miltä se voisi tuntua. En sitten tiedä onko siinä perää?

 

[ap]

Candide, tuo kyllä kuulostaisi ihan loogiselta ajatukselta. Varmaan pitää paikkansa tuokin.

 

[..]

Tätä mietiskelin tässä ihan tosissani. Ja en kaipaa mitään sellaisia "sosiaalipornoa vaan hingut" vastauksia.

Yhdellä toisella vauva-palstalla olen seurannut jo pitkään muutamaa päiväkirjaa, jossa toisen lapsi menehtyi syöpään tuossa lopputalvesta, toisen lapsi taistelee syöpää vastaan ja kolmannen lapsi juuri parhaillaan tekee kuolemaa sairaalassa. (Ja nämä kaikki ovat ihan taatusti oikeita, ei keksittyjä, ihmisiä ja heidän elämäänsä.)

Erityisesti nyt tuo viimeinen, jossa lapsi tekee kuolemaa on ihan kauhean koskettavaa luettavaa. Kyyneleet valuu valtoimenaan joka kerta, kun tuon päiväkirjan avaan

Nämä kaikki tapaukset ovat minullekin aivan liian tuttuja. Päivittäin seuraan noita päiväkirjoja ja sydämeen sattuu niin lujaa kun ajattelee noita pieniä ihmisiä ja heidän vanhempiaan! Kuitenkaan muuta en voi tehdä kuin rukoilla heidän puolestaan, rukoilla lohdutusta itkeville vanhemmille ja kivutonta loppuelämää pienille.

 

[myö]

Ehkä monet (kuten minä ) tykkää lukea niitä saadakseen tietää etteivät ole ainoita keitä elämä on kohdellut kaltoin.

Tämä on tietty yksi selitys, mutta entäs sitten minunkaltaiseni, joilla kuitenkin elämä - toistaiseksi - on mennyt ihan mutkitta?

Minä olen jostain joskus (anteeksi lähteen epämääräisyys) lukenut, että ihmiselle on ominaista, että "suremista harjoitellaan" , eli ikäänkuin maistellaan toisten murheita, kun se ei kosketa itseä, on tavallaan helppo myötäelää ja melkein tuntea, miltä se voisi tuntua. En sitten tiedä onko siinä perää?

Varmaan sama juttu kuin teini-ikäisille kauhuleffat ja lapsille sadut, joissa saa pelätä "turvallisesti". Milloinkahan miekin taas uskallan (lapset on jo 3 ja 5)?

 

[tyhjä]

Voisinko saada linkkiä johonkin lapsen kuolemaa käsittelevään juttuun? Oma lapseni kuoli kohtuuni "jo" vuosi sitten, ja oon siitä lähtien jotenkin hakenut turvaa/vertaistukea lukemalla muiden kokemuksista. :'(

 

[:.]

Voisinko saada linkkiä johonkin lapsen kuolemaa käsittelevään juttuun? Oma lapseni kuoli kohtuuni "jo" vuosi sitten, ja oon siitä lähtien jotenkin hakenut turvaa/vertaistukea lukemalla muiden kokemuksista. :'(

noista aloittajan kertomista tapauksista tuskin kukaan voi linkkiä antaa, niitä ei voi lukea ellei ole rekisteröitynyt ko. foorumille.

 

[ap]

Voisinko saada linkkiä johonkin lapsen kuolemaa käsittelevään juttuun? Oma lapseni kuoli kohtuuni "jo" vuosi sitten, ja oon siitä lähtien jotenkin hakenut turvaa/vertaistukea lukemalla muiden kokemuksista. :'(

Pahoitteluni (halaus)

http://www.kapy.fi/

 

[ap]

Voisinko saada linkkiä johonkin lapsen kuolemaa käsittelevään juttuun? Oma lapseni kuoli kohtuuni "jo" vuosi sitten, ja oon siitä lähtien jotenkin hakenut turvaa/vertaistukea lukemalla muiden kokemuksista. :'(

noista aloittajan kertomista tapauksista tuskin kukaan voi linkkiä antaa, niitä ei voi lukea ellei ole rekisteröitynyt ko. foorumille.

Näin, eikä tarkoitus ole siis levitellä näitä juttuja tänne, vaan lähinnä pohtia juuri tätä ihmisten halua "märehtiä" surulla. Mutta tuo on hyvä vertaus noihin kauhuleffoihin ja satuihin. (Laitoinkin yllä olevaan viestiin linkin tuonne Käpy sivulle, josta löytyy tukea ja tietoa lapsen kuolemasta sitä kysyneelle.)

 

[storm]

Minä en kyllä mielellään seuraa tuollaisia surullisia juttuja. En myöskään katso mitään eläinrääkkäysvideoita tai mitään mistä minulle tulisi paha mieli.

 

[tyhjä]

Voisinko saada linkkiä johonkin lapsen kuolemaa käsittelevään juttuun? Oma lapseni kuoli kohtuuni "jo" vuosi sitten, ja oon siitä lähtien jotenkin hakenut turvaa/vertaistukea lukemalla muiden kokemuksista. :'(

Pahoitteluni (halaus)

http://www.kapy.fi/

Kiitos. Ajattelin vain jos joku olis vaikka blogia pitänyt aiheesta. Yleensähän ne on tarkoitettu julkisiksi, mitkä on yksityisyysasetuksista sellaisiksi laitettu.

 

[ande]

Minäkin olen yhtä näistä tarinoista seurannut (tai ainakin oletan, että tarkoitat samaa tarinaa) ja tosiaan yhdessä vaiheessa huomasin, että tuota yhtä ketjua oli samaan aikaan lukemassa 67 käyttäjää! Eli joitain meistä tosiaan tällaiset asiat vaan vetävät puoleensa (Tietysti tässä tapauksessa on kyseessä myös tunnettu palstahenkilö, joten sikäli varmaan suurin osa noista lukijoista on ihan oikeasti tämän äidin ystäviä/tuttavia tms. eivätkä niin täysin ulkopuolisia uteliaita, mutta siitä huolimatta iso joukko yhdellä hetkellä.)

En tiedä sitäkään miksi itse luen ketjua (en myöskään ole mitään kommentoinut)

 

[ande]

Nostan! Kiinnostaa aihe.

 

[ap]

Tulin taas lueskelemaan, kun ajattelin että aihe olisi kirvoittanut keskustelua. Nääääh, eipä näköjään... Taidan olla kummajainen tai sitten pitäisi kirjautua ja olla palstakuuluisuus, jotta ihmiset jaksaisivat kommentoida, plaah!

 

[Non compos mentis]

Raadollisesti ajateltuna ainakin osalla motiivina voi olla "Onneksi tuokin sattui jollekulle toiselle, eikä meille!". Tämä tuskin on tietoinen syy, mutta alitajunnassa kuitenkin olemassa.

Itse luen noita juttuja muun muassa sen tähden, että terveyteen liittyvät tarinat voivat joskus auttaa omassakin tilanteessa. Tyttäreni kortisonin aiheuttama Cushingin oireyhtymä havaittiin niin, että näin tv:ssä jonkun dokkarin aiheesta.

 

[ap]

Raadollisesti ajateltuna ainakin osalla motiivina voi olla "Onneksi tuokin sattui jollekulle toiselle, eikä meille!". Tämä tuskin on tietoinen syy, mutta alitajunnassa kuitenkin olemassa.

Tämä on varmaan myös totta. Voisin ehkä jopa tunnistaa itsessäni jotain tämänkaltaista, ehkä...

Mutta nyt vain itkettää, itkettää ja itkettää (eräs noista tarinoista sai odotetun lopun), ja toisaalta tosiaan ajatuksissa on myös "onneksi ei ole minun lapsi". Surullista