Mikä saa äidin häpeämään lastaan?

[Auditja]

löysin tällaisen viestin Meidän perhe -keskustelupalstalta, mutta haluaisin kuulla ajatuksia täällä palstalla, koska täällä enemmän kirjoitan. Tunnistin kirjoituksesta jossain määrin itseni ja ainakin äitini ja hänen sisaruksensa. Mikä äidin mielessä on "vikana" kun lapseen suhtautuu näin:

"Äitiys ja häpeä, tabuko?
Kirjoitan tälle puolelle vaikka vauva puolelle oikeasti kuuluisin, ajattelin täältä löytyvän enemmän kokemusta aiheesta.
Ajattelin kysyä konkariäideiltä, miten käsittelette sitä häpeän tunnetta, joka ilmaantuu lapsen toimiessa jotenkin epäsopivasti julkisesti. En tarkoita pieniä kömmähdyksiä vaan esimerkiksi selälleen heittäytymis- kiukkukohtauksia kauppajonossa, parkukohtauksia täydessä ruuhkabussissa, josta ei pääse pois jne. eli tiedättehän, tilanteita, joissa lapsi kiukuttelee äidin mielestä aiheetta ja tilanteesta ei pääse pois ja ympärillä olevat ihmiset luovat kummeksuvia/sääliviä katseita...
Itse tällaisen kokemuksen jälkeen kotiin tullessa myös itselle tuli itku ja pieni vihantunnekin lasta kohtaan - " kaiken aina teen lapsen parhaaksi ja tässäkö kiitos?"
Rakastan lastani yli kaiken, mutta tällaisen tilanteen jälkeen on vaikeaa toimia tavalliseen tapaan lapsen kanssa, oikeasti tekisi mieli " kostaa" ja kiukutella takaisin tyyliin koska olit äidille ilkeä äitikin on ilkeä sinulle. Lisäksi tulee kateus toisten kilttejä ja reippaita lapsia kohtaan ja juuri se tunne pelottaakin. Rakastan omaa lastani hirmuisesti, mutta silti ajattelen " miksi sinä olet tämmöinen etkä käyttäydy niin reippaasti kuin toiset lapset?"
Niin, pohjimmainen tunne tilanteissa on siis häpeä. Toisaalta häpeä omasta äitiydestä eli tunne mitä minä olen tehnyt väärin, että lapsi toimii noin? Ja toisaalta häpeä omaa lasta kohtaan, miksi sinä olet tuollainen etkä yhtä reipas kuin muut?
Kamalia tunteita vasta äidiksi kasvavalle ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen, kuulen mielelläni muiden ajatuksia aiheesta, josta hyvin vähän yleensä keskustellaan."

Äitiys ja häpeä, tabuko? - Keskustelut - Meidanperhe.fi

 

[Lex]

Inhimillisiä tunteita.

 

["nuori äiti"]

No mä koen kyllä että nuo on ihan inhimillisiä ja tavallisia tunteita.

 

["Aquila"]

Mikä äidin mielessä on "vikana" kun lapseen suhtautuu näin:

Se, ettei äiti tajua, ettei lapsi ole pieni aikuinen joka ymmärtää miten paljon hallaa tekee äidille julkisella kiukuttelulla ja tee sitä siitä huolimatta tarkoituksellisesti. Lapsella on joku syy kiukutella, väsymys, nälkä tmv, eikä lapsi täysin ymmärrä miten paljon vaikutuksia kiukuttelulla on, eikä tee sitä pelkkää ilkeyttään. Aikuinen, joka lähtee kostamaan lapselle kiukuttelun, taitaa olla vielä itsekin lapsi.

 

[Marthe]

Mä en oo ymmärtänyt ikinä miksi lapsen kiukkukohtauksen iskiessä pitäis hävetä! Mä ainakin tyynesti seuraan vierestä tai lohdutan jos tiedän että harmittaa. Joskus vähän hermostunkin, mutta ei kyllä HÄVETÄ sitten pätkääkään! Se ei todellakaan mene niin, että oma lapsi kiukuttelee ja muilla on reippaat mukulat. Kaikkien lapset kiukuttelee, koska se on lapsen tapa käsitellä tunteita.

 

["nuori äiti"]

[QUOTE="Aquila";26503059]Se, ettei äiti tajua, ettei lapsi ole pieni aikuinen joka ymmärtää miten paljon hallaa tekee äidille julkisella kiukuttelulla ja tee sitä siitä huolimatta tarkoituksellisesti. Lapsella on joku syy kiukutella, väsymys, nälkä tmv, eikä lapsi täysin ymmärrä miten paljon vaikutuksia kiukuttelulla on, eikä tee sitä pelkkää ilkeyttään. Aikuinen, joka lähtee kostamaan lapselle kiukuttelun, taitaa olla vielä itsekin lapsi.[/QUOTE]

Eihän tuossa sanottu että aikuinen kostaa, vaan "tekisi mieli" ja "ajattelen". Ja se nimenomaan on ihan inhimillistä ja normaalia. Pieni lapsi kiukuttelee, ja on vanhempien tehtävä ottaa se kiukku itseensä ja purkaa se aikuisella tavalla. Siihen voi hyvin liittyä ns. kamalia ajatuksia, vaikka ei olisikaan mitään aikomusta niitä toteuttaa. Eikä siinä ole mitään vinksahtanutta. Vinksahtanutta on jos ajattelee että kaikesta pitäisi selvitä kokematta minkäänlaisia negatiivisia tunteita lastansa kohtaan, mahdotonta.

 

[Pesky Pixie]

Mun mielestä ihan inhimillisiä tunteita, ei äidin mielessä tarvitse olla mitään vikana jos hän hetkellisesti häpeää lapsen käyttäytymistä.

 

[Auditja]

Tunteet ei toki ole vääriä, mutta kyllähän ne voi äidistä jotain kertoa. Tunnistan itseni tuosta äidistä ja mietin mistä kostonhalu tms voisi kummuta. Olen kerran esim. valehdellut puistossa lapsen iän alakanttiin toiselle äidille, koska häpesin sitä, ettei lapseni puhunut yhtä hyvin kuin hänen. Pelkään, että lapseni huomaa toimintani kun kasvaa.

 

[Auditja]

Mun mielestä ihan inhimillisiä tunteita, ei äidin mielessä tarvitse olla mitään vikana jos hän hetkellisesti häpeää lapsen käyttäytymistä.

Kyllä lapsen käytöstä voikin hävetä, mutta tuossakin äiti kirjoitti että koko lapseen on sitten vaikea suhtautua jonkin aikaa.

 

["vieras"]

Sellaiset ihmiset, jotka kovasti häpeävät lapsiaan (tai kavereitaan, miestään ym.), ovat yleensä vaikeasti itsetuntovammaisia. Eli ihminen kokee, että nämä ympärillä olevat heijastavat sitä millainen hän on ja jos eivät ole oikeanlaisia, niin nolaavat hänet ja aiheuttavat vihaa sen vuoksi. Satunnaisena tunteena ihan ok, mutta muussa tapauksessa jättää vakavat jäljet lapseen ja ohjaa kasvatusta ihan väärään suuntaan. Häpeä ja riittämättömydentunne siirtyvät seuraavaan sukupolveen.

 

[Pesky Pixie]

Kyllä lapsen käytöstä voikin hävetä, mutta tuossakin äiti kirjoitti että koko lapseen on sitten vaikea suhtautua jonkin aikaa.

Aivan, totta, en lukenut niin tarkasti. :ashamed: Se ei tietenkään ole normaalia.

 

[kojootti]

Mikäkö äidissä on vikana? No ehkäpä se, että hän ottaa lapsensa kiukkukohtauksen henkilökohtaisena loukkauksena. Eihän se ole sellaiseksi tarkoitettu. Lapsi tuskin itsekään osaa rauhoituttuaan kertoa, mikä kiukutti. Joskus vaan ottaa asiat niin vietävästi päähän, ilman mitään syytä. Sellaisia ne lapset on. Ja sellainen minäkin olen kun mulla on PMS

 

[Auditja]

Aivan, totta, en lukenut niin tarkasti. :ashamed: Se ei tietenkään ole normaalia.

Varsin osuvan hymiön valitsit ei tarvitsisi hävetä kuitenkaan

 

["vieras"]

Varsin osuvan hymiön valitsit ei tarvitsisi hävetä kuitenkaan

 

[Auditja]

[QUOTE="vieras";26503314]Sellaiset ihmiset, jotka kovasti häpeävät lapsiaan (tai kavereitaan, miestään ym.), ovat yleensä vaikeasti itsetuntovammaisia. Eli ihminen kokee, että nämä ympärillä olevat heijastavat sitä millainen hän on ja jos eivät ole oikeanlaisia, niin nolaavat hänet ja aiheuttavat vihaa sen vuoksi. Satunnaisena tunteena ihan ok, mutta muussa tapauksessa jättää vakavat jäljet lapseen ja ohjaa kasvatusta ihan väärään suuntaan. Häpeä ja riittämättömydentunne siirtyvät seuraavaan sukupolveen.[/QUOTE]

Sinäpä sen sanoit. Onkohan tässä se minunkin ongelma. Tiedostan jotain olevan pielessä kun saatan mm. lahjoa lastani herkuilla kun olemme kaupassa ja näen tuttavia. Olen pyytänyt ko. tilanteessa lasta hakemaan kerrankin vihanneksia joita hän ei koskaan syö jotta vaikuttaisi siltä että hän on kadehdittavan hyvä syömään vaikka persiljaa jotenkin mulla lyö heti sellainen esittämisvaihde päälle, pelkään jotenkin jotain, en tiedä mitä... Lapsi on tosi rakas, mutta sosiaalisissa tilanteissa olen yhtä teatteria.

 

[femin]

Ei tuollaisessa asiassa mitään hävettävää pitäisi olla.

Uhmaiän käy läpi JOKAINEN lapsi ja raivarit kassajonossa on ihan normaalia. Aikuisen pitää vain muistaa pysyä tyynenä ja olla antamatta periksi.

 

[Auditja]

Ei tuollaisessa asiassa mitään hävettävää pitäisi olla.

Uhmaiän käy läpi JOKAINEN lapsi ja raivarit kassajonossa on ihan normaalia. Aikuisen pitää vain muistaa pysyä tyynenä ja olla antamatta periksi.

Jos oikein tuon sivuston ketjua luin, niin ko. lapsi oli vajaan vuoden ikäinen vasta.

 

["tiuku"]

Normaaleja tunteita, ainoa mitä en koskaan tule ymmärtämään on tämän lauseen takana "kaiken aina teen lapsi parhaakis ja tässäkö kiiitos".

Minä itse en halua olla äiti joka odottaa kiitosta. Herranen aika, ihminen minäkin ja virheitäkin teen. Eikä äitiys ole suoritus josta palkkio tulee olla lapsen "jonkun normin mukainen käytös". Lapsi on minusta erillinen olento ja oma persoona. Eikä missään kohtaa kiitollisuuden velkainen minulle varsinkaan siitä että hoidan häntä ja autan kasvamaan aikuiseksi.

En tiedä koppaako kukaan ajatusta mutta...

 

[Madicken04]

Jos oikein tuon sivuston ketjua luin, niin ko. lapsi oli vajaan vuoden ikäinen vasta.

Siis alle vuoden ikäinen vauva kiukuttelee äidin mielestä aiheetta ja äiti häpeää lastaan niin että hänen on jäljeenpäin vaikea suhtautua tähän, haluaisi kostaa jne? Ja samalla näkee kaikkien muiden vauvat niin reippaina ja hyvinkäyttäytyvinä..

 

[Auditja]

[QUOTE="tiuku";26503597]Lapsi on minusta erillinen olento ja oma persoona.
En tiedä koppaako kukaan ajatusta mutta...[/QUOTE]

Jos on huono itsetunto, niin omat ja toisten rajat puuttuvat?

 

[fifiia]

Tietyssä määrin syyllisyys ja myös häpeä on tunteita jotka ovat vanhemmuudessa välttämättömiä ja ohjaavat kasvatustehtävää oikeaan suuntaan. Joskus olemme myös oppineet tuntemaan häpeää virheistä tai tilanteista joihin se ei kuuluu, tunnemme häpeää tilanteissa joissa tunnemme jonkun syylistävän meitä esim. kasvatustavoistamme tai käyttäytymisestä joka kuuluu tiettyyn tilanteeseen, tiettyyn ikävaiheeseen jne.

 

[femin]

Jos oikein tuon sivuston ketjua luin, niin ko. lapsi oli vajaan vuoden ikäinen vasta.

Ai... :O

No en kyllä ymmärrä miksi joku häpeäisi VAUVAA?

 

[Auditja]

Siis alle vuoden ikäinen vauva kiukuttelee äidin mielestä aiheetta ja äiti häpeää lastaan niin että hänen on jäljeenpäin vaikea suhtautua tähän, haluaisi kostaa jne? Ja samalla näkee kaikkien muiden vauvat niin reippaina ja hyvinkäyttäytyvinä..

Juuri näin. Nostin aiheen esille, koska tunnistan itseäni ja erityisesti äitiäni tuossa. Mulla on kotona vanha vhs, jossa videolla en saanut puhallettua yhtä kynttilää 1- vuotiskakusta itse. Videolla näkyy selvästi kuinka äiti alkaa hienovaroen painostaa ja lopulta selittää kaikille vieraille kymmenen syytä miksi xxxxx ei nyt osannut ja kääntää musta katkeensa pois eli torjuu ja punastuu itse

 

["tiuku"]

Jos on huono itsetunto, niin omat ja toisten rajat puuttuvat?

Näinhän se on. Lapsesta tulee äidin jatke, meriitti. Jonka eteen "uhrataan" kaikki. Ja jos lapsi ei "siitäkään" huolimatta käyttäydy äidin määrittämän tavan mukaisesti tunnetaan ehkä sitä häpeää - mutta ennen kaikkea koetaan että lapsi on "kiittämätön" eikä arvots äidin hänelle tekemiä uhrauksia.

 

[Auditja]

Tietyssä määrin syyllisyys ja myös häpeä on tunteita jotka ovat vanhemmuudessa välttämättömiä ja ohjaavat kasvatustehtävää oikeaan suuntaan. Joskus olemme myös oppineet tuntemaan häpeää virheistä tai tilanteista joihin se ei kuuluu, tunnemme häpeää tilanteissa joissa tunnemme jonkun syylistävän meitä esim. kasvatustavoistamme tai käyttäytymisestä joka kuuluu tiettyyn tilanteeseen, tiettyyn ikävaiheeseen jne.

Totta. On kaiketi eri asia hävetä omaa epäonnistumista kasvattajana kuin lasta sen epäonnistumisen kohteena.