M
Mietiskelyä
Vieras
- Ahvenanmaalla on suomenkielinen vähemmistö ja suomalaiset eivät saa omakielistä päiväkotia perustaa, eivät seurakuntaa eivätkä mitään muutakaan. Eivät asioida viranomaisissa suomeksi, eivätkä sairaanhoitoa suomeksi.
- Suomessa on myös positiivisen syrjinnän aikakausi menossa mistä pääsevät nauttimaan kaikki muut kuin valtaväestön miehet.
- Sitten meillä on ruotsinkielisen vähemmistön suosiminen: Suomen koulutusjärjestelmä kielikiintiöineen on täysin epäoikeudenmukainen ja poikkeus kaikkialla muualla maailmalla vallitsevista järjestelmistä. Joka toiselle ruotsinkieliselle nuorelle on suotu mahdollisuus suorittaa yliopistotutkinto. Syynä ovat vuosikymmenestä toiseen täysin ylisuurina pidetyt ruotsin kieleen perustuvat aloituspaikkamäärät erityisesti ruotsinkielisissä yliopistoissa, mutta osittain myös ruotsin kieleen perustuvat kiintiöpaikat kaksikielisissä yliopistoissa. Vielä 2000-luvullakin joka ikinen vuosi 500 suomenkielistä on menettänyt opiskelupaikkansa ruotsinkielisille kiintiöekonomeille, kiintiöjuristeille ja kiintiömaistereille. Ruotsinkielisten yliopisto-opiskelijoiden osuus on 40 % liian suuri suomenkielisten yliopisto-opiskelijoiden osuuteen suhteutettuna. Vastaavasti ammatilliseen peruskoulutukseen hakeutuu riittämätön määrä ruotsinkielisiä opiskelijoita, jolloin ruotsinkielisten palveluiden tuottaminen jää liiaksi suomenkielisten tehtäväksi.
Opetusministeriön suunnitelma yliopistojen aloituspaikkamääriksi vuodelle 2012 syrjii edelleen pahoin suomenkielisiä ja suosii ruotsinkielistä vähemmistöä. Ruotsinkielisille on varattu 6,7 %:n osuus yliopistopaikoista, vaikka ruotsinkielisten osuus maan 20-24-vuotiaista nuorista oli vain 4,8 % (TK:n tieto vuodelta 2006). Ruotsinkielisten osuuden yliopisto-opiskelijoiden määristä sallitaan edelleen olevan 40 % yli ruotsinkielisten laskennallista osuutta. Räikein vääryys on yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan 9,2 %:n ruotsinkielinen osuus.
Tämä oli vain yksi esimerkki kielivähemmistön nauttimista eduista, näitähän kuulkaa riittää. Muutamalla esimerkillä yritän tässä kertoa teille, että voisiko olla niin jotta suomalaisia syrjitään, oletteko koskaan edes miettineet tälläistä näkökulmaa asioihin