Mikä mulla on!

[annanyymi]

Usein alan kuvittelemaan jotain kauheaa, vaikka että veli tai mies kuolee, ja kuvittelen sitten tilanteita kun kerron siitä tutuille.. ja itken tietysti yksin sitten.
Ja mulla asiat hyvin oikeasti.. Oon kärsinyt masennuksesta n. 3 vuotta sitten, pari vuotta sitten lopetin terapian ja oon ollut toiveikas ettei se enää palaa.. Mutta nyt ollut hirveä stressi viime keväästä lähtien töiden ja opintojen kanssa, ja tuntuu että se apeus/uupumus tms. iskee niinä hetkinä kun ehtii pysähtyä hiukan..

Mutta miksi kuvittelen tuollaisia! Oon ajatellut että puran ahdistuksen tuollaiseen niin ei tarvitse ajatella sitä mikä oikeasti masentaa, tai sitten jotenkin henkisesti yritän valmistautua pahimpaan..

Onko muilla tällaista vai olenko ainoa?

 

[annanyymi]

:ashamed: eikö kukaan muu..?

 

[TheUnforgiven]

veikkaan että paniikkihäiriö/ahdistuneisuus meeppä lääkärille puhumaan ja pyydä lääkitys oireisiin kuuluu just kuolemanpelot yms

 

[EläintarhanHoitaja]

Varsinkin kun oot jo aikasemmin ollut masentunut niin nyt heti hakemaan apua eikä vasta sitten kun iskee. Jos nyt on jo samoja tuntemuksia niin ei kannata jäädä odottelemaan.

 

[kunnon kinttaat]

veikkaan että paniikkihäiriö/ahdistuneisuus meeppä lääkärille puhumaan ja pyydä lääkitys oireisiin kuuluu just kuolemanpelot yms

komppaan tätä.tuli heti ensiks mieleen tuo ahdistuneisuus...kauanko kävit siis terapiassa?Ehkä kannattaa jatkaa sitä myös.

 

[annanyymi]

veikkaan että paniikkihäiriö/ahdistuneisuus meeppä lääkärille puhumaan ja pyydä lääkitys oireisiin kuuluu just kuolemanpelot yms

komppaan tätä.tuli heti ensiks mieleen tuo ahdistuneisuus...kauanko kävit siis terapiassa?Ehkä kannattaa jatkaa sitä myös.

Kävin terapiassa varmaan 1,5 vuotta.. Silloin oli tosi rankka tilanne, veljeni oli pitkään sairaalahoidossa ja opinnot alkoi takuta samaan aikaan + muu itsenäistyminen ym.

Pitäisi tosiaan myös järjestää jotain lomaa tästä hässäkästä. Teen töitä vaativalla alalla ja yritän opiskella samalla, ja jatkuvasti huono omatunto etten suorita tarpeeksi Tuossa "pahimman kuvittelussa" outoa on, että tietyllä tavalla nautin siitä hirveydestä, kun tiedän että se on "turvallista", että kaikki on oikeasti ok.