Mikä ihme saa ihmisen tahallaan aiheuttamaan mielipahaa YSTÄVÄLLE??

["Satu"]

Poistuin itse tän ihmisen elämästä koska en vaan jaksanut sen herneitä joita synty ihan yhtäkkiä.. Ei koskaan puhunut mulle kasvotusten tai puhelimessa vaan tekstareilla ja facessa mikä nyppi ja haukkui mut alimpaan...
Nyt tekee samaa lähimmäiselle ystävälleen ja musta tuntuu ettei hän edes tajua sitä kuinka pahasti voi toista loukata haukkumisella ja selän kääntämisellä?? Ihankuin haluaisi aiheuttaa draamaa tahallaan, ihankuin nauttisi siitä kun toinen kärsii?
Miten tällaista ihmistä voi kukaan sietää?
Mä ikävöin häntä, en sitä hirmua joka siin naisessa asuu. Ikävöin sitä kenen kanssa oli oikeasti lepposaa ja pystyttiin puhumaan kaieksta (kunnes käänsi ne asiat mua vastaan ja väänsi veittä haavassa).
Onko tällaiselle ihmiselle joku adjektiivi tai sanonta olemassa?
Miten mä voisin jutella sen ystävän kanssa joka kokee ihan samat kuin mä aikoinaan, ettei anna sen jyrätä itseään?
Kehtaanko edes?

 

[Vaimo-Rakas]

Uskon ettei sellainen ihminen ei oikeasti välitä ystävästään.
Jotain omaa pahaa oloaan purkaa ja haluaa jakaa sitä eteenpäin.

 

["Satu"]

Miten tuollaisen sais herätettyä?
Paha katsella kun ei hänellä pysy vierellä kohta ketään, jää yksin.
Mä tunsin hänet yli 10 vuotta. Yleensä annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. "Se nyt vaan on äkkipikainen, lauhtuu kyllä ja sopii asiat.."
Mut en vaan jaksanut olla se joka ottaa kaiken paskan ja on aina hollilla silti.. :/

 

["stranger"]

Ihan samanlaisia kokemuksia mullakin. Kun aloitin uudessa työpaikassa, eräs työkaveri alkoi heti tehdä tuttavuutta. Meistä tulikin ystävät, koska olimme samanikäiset ja tuntui, että meillä oli vaikka miten paljon yhteistä muutenkin. Olimme kuin paita ja peppu, suorastaan sydänystävät.

Ja sitten parinn vuoden tiiviin ystävyyden jälkeen yhtäkkiä olinkin kuin ilmaa - pahanhajuista sellaista. Mitään selitystä välien rikkoutumiseen en koskaan saanut enkä keksinyt, ja voitte varmaan arvata, että sitä kuitenkin mietin pääni puhki.

Pitkään luulin, että vika oli minussa, kunnes huomasin, että hän teki tätä järjestelmällisesti työtovereilleen yhdelle toisensa jälkeen. Sain myös tietää, että ennen minua vaikka kuinka moni oli kokenut saman kohtalon...

Eli tuollaisia ihmisiä vaan on olemassa. Nykyään en hänellä päätäni vaivaa - pysyttelen erilläni jos mahdollista, ja jos ei, viileän muodolliset välit sitten. On hän yrittänyt uudelleen lähentyä, mutta koska olen nähnyt, että tekee muillekin samaa (eli katkaisee välit, lähentyy, katkaisee välit jne.), niin en ole antautunut uudelleen kyykytettäväksi. Pärjään ilman hänen seuraansakin vallan mainiosti.

 

[vierasss]

Pahimmat hirmuhallitsijatkin ovat aina osaksi tosi sympaattisia.. tajuat varmaan.