I
Ihmettelen vain.
Vieras
Kun olin ammattikoulussa, niin asuin viikot koulun asuntolassa ja viikonloput olin kotona. Kuljin matkat linja-autolla ja melko usein samalta pysäkiltä tuli kyytiin joku aikuinen mies, joka jäi pois vain vähän ennen minua kun menin kouluun ja kotiin mennessä hän oli myös usein siellä kyydissä. Joka kerta kun istuin tarpeeksi lähellä häntä, niin hän höpötti koko ajan itsekseen ja jankutti koko matkan aina samaa asiaa, esimerkiksi sitä että häntä ei saa kiusata. Siis hän tauotta höpötti itsekseen, että "Ei saa minua kiusata, vai mitä? Niin, ei saa. Ne eivät ymmärrä, että ei saa kiusata, vaikka Anne sanoi niille. Pitää antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei saa kiusata minua, ei saa. Anne sanoi, että ei saa". Silloin elettiin 1990-luvun alkua, jolloin ei todellakaan ollut sellaisia kännyköitä kuin nykyään, että se olisi voinut olla hänellä huomaamattomasti taskussa ja että hän olisi puhunut jonkun kanssa kännykässä kaiuttimen tai muun vastaavan kautta niin että olisi voinut vaikuttaa siltä, että hän olisi puhunut yksin, vaikka olisi puhunut kännykkään.