V
vierailija
Vieras
Tutulla ruoka-aineella saattaa olla hämmästyttävä vaikutus muistisairauksiin
www.is.fi
Ruokavalioon voi lisätä aivoille ja muistille suotuisia aineksia.
Oliiviöljyn säännöllinen nauttiminen voi vähentää dementiakuolemia, osoittaa 28 vuoden seurantatutkimus.
THL:n tutkimuspäällikkö Tiia Ngandu kertoo, että kasviksilla, hedelmillä, pehmeillä rasvoilla sekä kahvilla on aivoterveyttä suojaava vaikutus.
Viime vuonna julkaistut tutkimustulokset toivat esiin, että oliiviöljyllä voi olla myönteinen vaikutus jopa muistisairauteen sairastumisen jälkeen.
JAMA Network Open -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan oliiviöljy saattaa vähentää dementiakuolemia.
Tutkijat osoittivat, että säännöllisesti oliiviöljyä nauttivat säästyivät dementian aiheuttamalta kuolemalta muita todennäköisemmin.
Riski menehtyä dementiaan tutkimuksen seurannan aikana oli kolmanneksen pienempi niillä osallistujilla, jotka nauttivat keskimäärin 7 grammaa eli runsaan teelusikallisen oliiviöljyä päivittäin.
Tämä havaittiin verrattuna osallistujiin, jotka käyttivät oliiviöljyä hyvin harvoin tai eivät ollenkaan.
Tutulla ruoka-aineella saattaa olla hämmästyttävä vaikutus muistisairauksiin – ja 3 tuotetta, joita on hyvä rajoittaa
Ruokavalioon voi lisätä aivoille ja muistille suotuisia aineksia. Tietyt tuotteet saattavat olla myös haitaksi.