Mihin katosi?

Tuon käynnissä olevan kakkos-nainen -viestiketjun yhteydessä tuli mieleeni kysyä NAISILTA, että mihin katoaa se alunperin herttainen ja hyväntuulinen, itsestään huolehtiva nainen ajan myötä? Miksi niin monet muuttuvat perheen myötä alati kiukkusena tiuskiviksi ja pahantuulisiksi hirmuiksi?

 

Hyvä kysymys Jermu!

Karvoja ei enää rajata ja kainalotkin rehottaa.. ja se hien haju. Otsa kurtussa naama punaisena kotia tahkotaan edestakaisin menemättä kuitenkin koskaan mitään minnekkään tekemään, kunhan pitää kulkea ja olla muka tekevän näkönen. Astioita kilistellään ja kalistellaan mielenosoituksellisesti ja sit kun menen kysymään, että voinko auttaa niin eipä lopun viimein ole kuitenkaan mitään hommaa tehtävänä. Kyse on vaan sellasesta ""Huomaa minut""-käyttäytymisestä..

No, voisin huomatakkin, kun asettuisit aloillesi johonkin kohtaan.. perässä en viitsi koko ajan juosta. Jos oikeasti on asiaa niin minut kyllä löytää. Perkele.

 

Laitampa tännekkin... Siksi monesti 2. Vaimoksi löytyy nuorempi nainen... Ja taas sanotaan kuinka mies vaihtaa nuorempaan rupsahtamisen tai seksin(tottakai!!) takia. Mutta minulle tärkein syy on vaimon katkeruus , ja minun syyllistäminen... Sitten tulee SEKSI... Siis se hyvä vaimo katkeroituu vuosien kuluessa ja syyttää kaikesta miestään... Nainen vertailee ympäristöstään sopivia... Ja imee suhteeseen tyytymättömyyttä - mikä tuhoaa suhteesta kaiken muun!

 

Kun on kolme alle 10-vuotiasta lasta ja koti hoidettavana, ei kauhean paljon ehdi keikistellä miestä miellyttämässä.

Mutta meillä ainakin on tehty selväksi että vietämme tietyn määrän viikonloppuja vain kaksistamme, silloin hoidamme toisiamme, koska liian paljon todellakin on nähty mitä tapahtuu kun suhdetta ei hoida. Tulee sitä katkeruutta ja lopulta välinpitämättömyyttä ja sen myötä toisia naisia/miehiä.

 

Herttaiset ja hyväntuuliset itsestään huolehtivat naiset varmaan katoavat sinne, minne hyväkuntoiset, kohteliaat ja hauskat miehet ovat häipyneet joitakin vuosia aikaisemmin.

 

Itselläni kävi päinvastoin. Nyt nelikymppisenä olen huomattavasti iloisempi ja vapautuneempi kuin joskus silloin nuorempana. Miksi? Lapset alkavat olla jo isompia, olen sinut itseni kanssa, nautin miehestäni ja erityisesti seksistä, huolehdin kunnostani ja ulkonäöstäni jne. Enkä suinkaan huolehdi itsestäni mieheni takia, vaan yksinkertaisesti siksi, että en osaisi olla homssuinen. Tosin siinä kylkiäisenä miehenikin kyllä tykkää... Painokaan ei ole ongelma, koska mittari näyttää samoja lukemia kuin alta kaksikymppisenä. Kyllä elämä on kivaa!!!

Olen kyllä ihmetellyt samaa asiaa Jermun kanssa, mutta terkkuja vaan sinne: ei kaikki ole pirttihirmuja....Jatkan kuitenkin ihmettelyä ilman mitään piikittelyä...mihin häviävät ne salskeat hurmurit, kun ikää tulee? Kyllä miehetkin voisivat huolehtia itsestään, eikö?

 

Johtunee siita, etta naisen mieheen asettamat toiveet ja odotukset eivat toteudu.

Miesten yleisin ""vika"" yllamainittujen asioiden lisaksi on korvattomuus, eli kuuntelemisen taito puuttuu. Kun ensin yrittaa sanoa natisti jostain asiasta tai pyytaa jotakin, niin vastaukseksi tulee epamaaraista murinaa eika minkaanlaista toimintaa. Tassa ei sitten ollakaan kaukana aanenkorotuksesta, tiuskimisesta ja nalkuttamisesta. Tama lisannee miehen kuuroutta entisestaan ja nainen turhautuu turhautumistaan. Naisen vika on taas se, etta han alkaa helposti syyllistamaan ja kayttaa toiveissaan kiertoilmaisuja, odottaa, etta toinen tajuaisi hanen toiveensa ilman suoraa puhetta.

Itse olen ainakin oppinut vaantamaan miehille rautalangasta sen mita haluan. Eika tuo ole juuri valitellut, etta vaadin hanelta milloin mitakin. Ollaan opittu tekemaan myos demokraattisia paatoksia puolin ja toisin. Nailla evailla ainakin oma pahantuulisuus on minimissaan.

 

Ei se mihinkään katoa, on vain jonkun aikaa piilossa. Voi kun te pienten lasten vanhemmat ymmärtäisitte sen, että nainen voi uupua pahemman kerran kodin ja lasten ympärillä.

Kunpa te pienten lasten isät jaksaisitte odottaa, että ne lapset vähän kasvavat eivätkä ole enää niin kiinni äidissään. Silloin se äitikin jaksaa taas välittää omasta ulkonäöstään ja miehestään.

Neuvoisin, että älkää antako periksi, antakaa vähän ajan kulua ja se herttainen ja hyväntuulinen vaimo eräänä päivänä on palannut.

 

Jermun kysymystä ihmettelen itsekin, vaikka olen nainen. Enin osa ennen niin viehättävistä ystävättäristäni on muuttunut: ulkonäöstä ei enää huolehdita ja valitetaan kaikki mahdolliset jutut mitkä vain omaan mieheen liittyy, oikein kaivamalla kaivetaan negatiivisiä asioita omasta kumppanista.
Mikä kumma siinä lapsissa ja kodinhoidossa on niin kauhean työlästä, että se tuntuu olevan aina selitys kaikkeen? itselläni on 3 lasta (2-,4- ja 7-vuotiaat), käyn kodin ulkopuolella työssä ja hoidan pääsääntöisesti yksin kotityöt, sillä mieheni yksityisyrittäjänä tekee pitkää päivää, tosin kotona ollessaan osallistuu kotitöihin. Kyllä minä silti pidän huolta sekä itsestäni ja parisuhteestamme. Ei itsensä laittamiseen mene aamuisin kuin korkeintaan 15 min kun laittaa hiukset ja meikkaa, jos ei yksin kykene harrastamaan liikuntaa pitääkseen kilot kurissa, niin kyllä lastenkin kanssa voi liikkua eikä ole vaiva pukeutua kauniisiin vaatteisiin niiden kulahtaneiden verkkareiden sijaan.
Parisuhteemme voi hyvin, toki joskus on sanomista jostain, mutta pyrimme kerran kuussa viettämään mieheni kanssa illan ilman lapsia, elokuviin, tanssiin tai vain kaksin kotona saunoen. Ei meillä ole suuria syitä miksi mollata tosiiamme muille ja toisillemme. Tosin hänkin on myös ulkoisesti pysynyt entisenlaisena urheilullisena, silmää miellyttävänä komeana miehenä. Itsensä siistinä pitäminen on kohteliaisuus myös ihmisille, joiden kanssa ollaan tekemisissä.
Eli ei ne kauniit ja mukavat naiset mihinkään ole kadonneet, kysymys vain kuuluu, etttä miksi he eivät viitsi enää laittaa itseään kauniiksi tai miksi pitää ennen niin ihanasta miehestä kaivella ilkeyksiä, sama ihminenhän se kuitenkin on kuin ennenkin.
Muistakaa siis kaikki käyttäytyä niin kuin toivoisitte itseänne kohtaan käyttäydyttävän.

 

Samaa minäkin ihmettelen nainen ja Jermu. Vaikka nainen itsekin olen.

Minunkin ystävistäni moni on ennenaikaisesti rupsahtanut ja aina se syy on kodinhoito ja lapset. En silti ymmärrä ollenkaan kuinka siinä esim. ehtii lihoa 20 kiloa kun se kodinhoito on kuulemma niin raskasta puuhaa.....

Varmasti molemmissa on syitä, mutta valitettavasti on sanottava että monesti naiset vain lakkaavat välittämästä itsestään kun on mies ja lapset.

 

Ei me mihinkään olla kadottu.
Meillä kaksi alle kouluikäistä lasta ja silti jaksan laittaa itseäni, käyn säännöllisesti kosmetologilla, pyydän vieraita kylään ja käydään itsekin kyläilemässä jne. Otan aika ajoin aikaa vain itselleni; mm. käyn n. 2-3 kertaa vuodessa tyttökavereiden kanssa viikonloppureissuja. Silti vietän suurimman osan ajasta perheeni kanssa. Miehen kanssa seksi sujuu ja annan miehelleni vaikken itse aina niin kamalasti haluaisikaan.

Mutta olen huomannut ystäväpiirissä että jotkut naiset ketkä jää vain kotiin hoitamaan lapsia ovat jostakin syystä kamalan katkeranoloisia. Kyllä mielestäni täytyy itse tehdä asioille jotain, kukaan ei tule kotoa hakemaan.

Olen monta kertaa miettinyt että miksi pitää tehdä asioista vaikeampia kuin mitä ne on... Kyllä minulle ainakin tulee itsellenikin hyvä olla kun vähän panostan itseeni.

Niin ja itsellä ikää 35 ja parisuhdetta takana 13 vuotta....

 

Mistä lähtee sokeus oman persoonan virheisiin , ja miksi asetellaan ylisuuria odotuksia puolisolle?Vertaillen ja vertaillen... Onko nainen kasvatukseltaan ""suomalainen prinsessa""?

 

Luin mielenkiinnolla ketjua. Nyt päästiin asiaan.
Niinhän se tuppaa olemaan, että kotoa opitut tavat siirtyy suoraan omaan kotiin. Eli nalkuttava äiti kasvattaa nalkuttavia tyttäriä.

Minun äitini ei nalkuttanut, enkä minä nalkuta. Lapsuuden kaverini äiti oli armoton nalkuttaja, ja niin on tyttärensäkin.

Ulkonäköasiasta voisin sanoa kokemuksesta, että sitten kun saalis on varma: naimisiin ja lapset, niin repsahdus tapahtuu.
Eihän tarvitse ponnistella, saalis on jo verkossa. Mutta annas olla jos vieras naaras ilmaantuu reviirin, jopas alkaa trimmaus. Tai vieras uros joka kiinnittää naaraan huomion.

Oman ""värikkään"" eroni mietintä vaihessa aloin hoitaa sekä kuntoani että ulkonäköäni. Varauduin siis uusiomarkkinoille.

Jospa ex-mieheni olisi kehaissut ulkonäköäni joskus avioliiton aikana, olisin itsekin ollut siitä kiinnostuneempi siitä.
Eron jälkeen hän oli katsellut vanhoja valokuvia ja sanoi hakiessaan lastaan: olit sie sitten kaunis nuorena.
Se oli kylläkin tarkoitettu latistamaan minua, mutta aiheutti päinvastaisen reaktion. Panostin entistä enemmän itseeni.

 

Jatkan vielä sen verran, että monet naiset väsähtävät perherumbaan, kun eivät saa mitään tukea mieheltään siihen. Ainakin tuttavapiirissäni on suurin osa sellaisia perheitä, joissa nainen hoitaa kodin, lapset ja oman työnsä. Ei se ole yhtään ihme, jos ei energiaa enää riitä itsestään huolehtimiseen, puhumattakaan seksistä.

Miehet korkaavat oluen sohvalla työpäivän päätteeksi ja illalla naristaan vaimon haluttomuudesta. Eihän asia aina ole näin mustavalkoista, mutta kyllä te miehetkin voitte asialle jotain tehdä. Ette ainakaan mitään menetä, jos kokeilette toisenlaista toimintatapaa. ""Palkkiona"" saattaa olla vähän virkeämpi vaimo!

 

Sinne samaan periferiaan, johon katoavat ne mukavat, hygienistaan huolehtivat litteävatsaiset miehet.

 

Samaa kyseli minun exäni.Hänelle ei tullut vastattua,koska nyrkki heilahti niin herkästi.
Meillä katosi arkipäivään eli tekemättömiin töihin.lähinnä miehen puolelta.Ei ollut yhteistä aikaa.Liian paljon yhdellä kertaa kaikkea.Velat.lapset.omakotitalo...Varmasti oli vikaa minussakin,mutta kaikki olisi voitu setviä,jos toinen olisi halunnut,eikä olisi käyttänyt väkivaltaa.
Velkojen tekeminen selän takana oli ehkä raskain juttu,mitä ei voi ymmärtää.Taisi vieraissa käyntikin jäädä toiselle sijalle.
Eli tuli motkottava akka.ex sellainen

 

Enkö minä juuri kertonut huolehtivani kodin, palkkatyöni ja lasten lisäksi myös itseni. Vartti päivässä ja oikea asenne, niillä saa ihmeitä itsessään aikaan, joten lapsien ja kodinhoidon rankkuus ei ole mikään selitys, se on tekosyy.

 

Minä tunnistan itseni nalkuttajaksi, olin sitä edellisessä suhteessani. Kuten varmaan monilla muillakin yksi syy oli se, että en saanut mieheltäni mitään tukea. Hän teki pitkää päivää ja illan päätteeksi minun olisi sitten vain tarvinnut olla iloinen ja hyväntuulinen, mutta en minäkään jaksanut kun halusin vain nukkumaan.

Viikonloppuisin nyppi aina kun mies sitten lähti harrastamaan kavereittensa kanssa. Muistan kuinka monena lauantaiaamuna olin aivan hirveä suustani, mutta otti niin päähän kun hän sanoi että pitkän työviikon jälkeen haluaa rentoutua.

Oltiin varmaan liian nuoria sellaiseen yhdistelmään, eikä osattu puhua tarpeeksi toisillemme. Ero tuli lopulta, mutta aika kivuttomasti se meni.

Nyt uudessa liitossani tuntuu että asiat sujuvat kaikinpuolin mutkattomammin. En tiedä sitten onko ikä tuonut sitä, että osaa ottaa lunkimmin asiat vai onko syy sittenkin siinä, että nyt on se vastakappale oikea.

 

Olen samaa mieltä, että asenteesta riippuu paljon. Liian moni nainen ottaa marttyyrin roolin ja tekee siitä kodin hoitamisesta jollain lailla kaikkea suuremman asian.

 

Niinku ottaa huomioon että varmasti lapsille saa ainaki kerran viikossa hoitajan että tulee keskinäistä aikaa kumppanin kans. Ja kuusivuotias lapsi osaa jo siivota oman huoneensa ja laittaa astioita tiskikoneeseen että ei sen äidin tarvitse kaikkea yksin tehdä. Ja tärkeintä on että hommat pyritään jakamaan kumppanin kesken suurinpiirtein tasan niin ei tule turhia konflikteja.

 

Parisuhdetta takana aika paljon!

Onneksi ansaitsen enemmän kuin mieheni.

Toisaalta, kiva raahata miesrassu lumppuostoksille. Ei lumppu, vaan vaate -sellaiselle.

Miestä on vaan koulutettava. Ja itsekin sopivan nöyrä.

Muuten ei hommasta tule mitään.

 

Kiitokset vain monesta vastauksesta.
Ihmettelen omaa vaimoani kun hän on aina pahalla päällä ja minä teen kaiken väärin. Aikani yritin olla ymmärtäväinen, mutta enpä jaksa enää. Kerran kysyin häneltä kesken jäkätyksen, että rakastatko sä mua enää yhtään. Vastaus oli: miten niin. Sanoin että kun aina haukut ja natkutat, et ikinä puhu ystävällisesti ja teen aina kaiken väärin. Sitten hän totesi että kyllä kai ja oli hiljaista vähän aikaa.

Minä ihmettelen näitä kiukkuisia vaimoja, tykkäävätkö he siitä puolisosta ollenkaan, inhoavatko he heitä? Minä en ainakaan rakastamalleni ihmiselle halua joka päivä puhua asioita ärjyten.

 

Omasta elämästä huomattua... Jos vaimo riitelee kaikkien kans tai hän on esim. Työyhteisössä yksin... Jää mies ja perhe ainoiksi purkautumisteiksi, ja varsinkin mies joutuu ottamaan vastaan paljon paskaa ... Jos ero meinaa tulla , vaimokin lopulta (toivottavasti) huomaa kuinka yksin on todella jäämässä.

 

Eikö sitä niin sanota että siihen ketä rakastaa eniten purkan kaiken kiukkunsakin.... Tosin eihän sen nyt tarvitse olla ihan jatkuvaa. Kyllähän elämän ja arjen tulisi suurimmaksi osaksi olla ihan mukavaa eikä jatkuvaa nalkutusta ja kiukuttelua.

 

En tiedä puhellaanko tässä ketjussa enää, mutta kannan korteni kekoon minäkin

Jermu olet oikeassa, ainakin osittain. Itse ihmettelen sitä miten useat naimisissa olevat ystävättäreni kerrasta toiseen viitsivät/jaksavat/kehtaavat yleisesti haukkua ja mollata miestään. Hirveän usein valitetaan puutteista, milloin mistäkin, tyypillisin on ehkä miehen kotitöihin osallistumattomuus. itse en koskaan arvostele miestäni kavereilleni. Syy? Koska ongelma ei poistu jauhamalla ongelmista muiden kuin asianosaisen kanssa.

Jos ovat naiset muuttuneet, niin ovat tietenkin miehetkin. Ei kai kukaan yksin hirviöksi muutu. Ikävät tunteet seuraavat toisiaan ja helposti kierretään kehää. Väkisinkin tunteet kuolevat -molemmilta.

Koskahan sitä hoksattaisiin, että yhteisen hyvän eteenhän tässä ponnistellaan. Että sulla ja mulla olis hyvä olla. Että sinne sun kainaloon haluaisi tulla istumaan ja sinä kietoisit kätesi tuonne mun rinnan alle. Sanoisin että kylläpä sinä tuoksut sitten ihanalle, elämäni miehelle.