Mietittekö koskaan miten isovanhempamme ovat selvinneet arjesta?

mun mummu jäi leskeksi 30-vuotiaana,odotti äitiäni kun hänen miehensä kuoli.Neljä lasta kasvatti ja pyöritti iso maatilaa.Olihan siinä renkiä ja piikoja apuna.Onneksi.Mutta isommat lapset huolehtivat pienemmistään tuolloin.

 

[QUOTE="vieras";24485938]Minun toisella isoäidillä oli 3 lasta ja yrittäjämies. Eivät olleet rikkaita, mutta maaseudulla ihan hyvin pärjäsivät. Heillä oli KODINHOITAJA aina ja se oli hyvin tavallista silloin lapsiperheissä.

Toisella isoäidillä oli iso maatila ja maanviljelijämies ja 7 lasta. Heillä oli palvelusväkeä eli piikoja ja renkejä talon töihin riittämiin. Sekin oli hyvin tavallista siihen aikaan isohkoissa maataloissa (en tarkoita mitään kartanoja).

Luulen, että elämä oli rankkaa, mutta ainakin oli täysin hyväksyttävää olla "vain kotona" ja samalla pitää perheessä kodinhoitajaa/lastenhoitajaa. Sitä kaipaan menneisyydestä, vaikka varmasta esim. terveydenhuolto oli ihan eri luokkaa silloin ym. ym. En ajattele, että juuri minun isovanhemmillani oli elämä sen rankempaa kuin nykyään. Se oli erilaista ja eri tavalla rankkaa.[/QUOTE]

Ja minun isovanhempani ovat toiset syntyneen 1800-luvun ihan lopussa ja toiset 1910-luvulla. Että en nyt puhu mistään 50-luvusta..

 

[QUOTE="vieras";24486034]Ja minun isovanhempani ovat toiset syntyneen 1800-luvun ihan lopussa ja toiset 1910-luvulla. Että en nyt puhu mistään 50-luvusta..[/QUOTE]

Siis tarkoitin, että en puhu 50-luvulla syntyneistä isovanhemmista. Tuo elintason nousu on ollut aika hurjaa 1900-luvulla varsinkin Etelä-Suomessa ja kasvukeskusten läheisyydessä.

 

Mun isovanhemmat sai lapsensa 1950- ja 1960-luvuilla. Äitini syntymän aikaan oli jo kertiksiäkin, vaikka harva niitä käytti.

Molemmilla mummuilla on ollut kotiapua pikkulapsiajan; isänäidillä oli saman katon alla asuva kotiapulainen vuosikymmenen ajan, äidinäiti sai kunnalta kodinhoitajan aina pariksi kuukaudeksi kun uusi vauva syntyi. Lähellä oli paljon muita äitejä lapsineen joista oli seuraa ja apua. Siitä 3-4 vuotiaasta alkaen ei lapsia maalla tarvinnut vahtia, kunhan laittoi ruokaa ja siivosi.

Ei, en mä oikeastaan ihmettele miten pärjäsivät. Enemmän apua he ovat saaneet kuin minä, 2000-luvun yh. Ja sitä mukaa kun on tullut arkea helpottavia masiinoita niin ovat myös standardit nousseet. Ei mun isovanhemmat joutunu pyykkäämään vaatteita joka käytön jälkeen tai imuroimaan päivittäin. Roskia ei tullut läheskään samoja määriä kuin mitä nykyään.

 

Omien isovanhempien kohdalla en liiemmin, ehkä syystä etten heitä niin hyvin saanut koskaan tuntea (paitsi papan). Työn puolesta olen noista jutellut useammankin mummon kanssa ja myönnän toki että varmasti on töitä ollut. Kevennyksenä vaatimukset lastenhoidon ja kavatuksen suhteen ovat olleet pienempiä, moni silloinen normikäytäntö poikisi tänäpäivänä lastensuojeluilmoituksen.

 

Ja silloin on kodin- ja lastenhoidon lisäksi ollut vähän suurempiakin huolia kun meillä täällä nykysuomessa. Esim. sota, siitä johtuva pula-aika kun perunatkin olivat kortilla, terveydenhuolto (monissa taloissa synnyteltiin ilman lapsenpäästäjää tai muuta apua). En voi ymmärtää miten silloin on pärjätty, nykyään kun äideillä on hermoromahdus kaiken krääsän ja kodin elektroniikan keskellä keskellä kaupunkia, jos ei muuta niin joka toisella suomalaisella masennus.

 

Joo, ja on näistä puhuttukin.
Mummi sanoi, että tärkeintä oli aina huolehtia siitä, että ruokaa on. Kaiken muun saattoi antaa odottaa, mutta nälkäisille lapsille piti aina olla ruokaa pöydässä. Kerran viikossa mummini leipoi ja leipomuksia oli yksi keittiön kaappi pullollaan. Viikon aikana kaappi aina tyhjeni täysin tyhjäksi.

Työtä tehtiin koko päivä, sitten kun ei enää jaksanut oli nukkumaanmenoaika. Esim. joulun alla piti jatkaa illasta vaikkei aina olisi niin jaksanutkaan. Mummi neuloi tyttärien nukeille uudet vaatteet joulupakettiin silloin, kun lapset jo nukkuivat. Ja lähempänä juhlaa piti iltaisin valmistella juhlaruokia.

Pyykit tosiaan pestiin rannassa pari kertaa vuodessa, kuten joku ketjussa jo kertoikin. Pyykkipäivä kesti aamuvarhaisesta iltamyöhään. Sitten joskus myöhemmin päästiin maalta kaupunkiin ja taloyhtiössä oli luksuksena pyykkitupa. Saunavuoro kesti puoli tuntia, ja saunaan oli kaksi pukuhuonetta. Näin toinen perhe saattoi vielä kuivailla itseään kun seuraavien saunavuoro jo alkoi.

Synnytykset olivat karua kamaa. Mummini on viimeiset lapsensa saanut sairaalassa, mutta ensimmäiset syntyivät kotona. Yhden synnytyksen yhteydessä mummini oli menettänyt (sittemmin todetun verenvuototaipumuksen takia) verta niin paljon, että menetti tajuntansa. "Kätilö" oli sitten opastanut ukkini valvomaan seuraavat tunnit, että mummi pysyy hereillä ja tajuissaan. Mummini on myös kertynyt, että moni sai synnytysten yhteydessä karujakin repeämiä, mutta niitä ei mitenkään osattu korjata. Luonto sitten paransi niitä siltä osin kuin paransi. Loppujen kanssa sitten elettiin (tai kuoltiin pois).

Mummini avioitui 18-vuotiaana, ja ei kertomansa mukaan malttanut odottaa raskaaksi tulemista. Kolme ensimmäistä lasta syntyivät noin vuoden välein, ja hän oli 21-vuotiaana jo kolmen lapsen äiti.

 

Mun mummu on ekan lapsensa saanut -57, sitten -62 ja -70, niin siihen aikaan ei ole ollut niin hirveää. Vesi on kumminkin pitänyt kaivosta kantaa ennen kuin talo valmistui 60-luvun alussa.

 

[QUOTE="vieras";Mummini avioitui 18-vuotiaana, ja ei kertomansa mukaan malttanut odottaa raskaaksi tulemista. Kolme ensimmäistä lasta syntyivät noin vuoden välein, ja hän oli 21-vuotiaana jo kolmen lapsen äiti.[/QUOTE]

Minä avioiduin kun olin 17.
Kun olin 18 , sain esikoisen.
Kun olin 21, odotin kolmatta.

Enkä ikinä ajatellut, jotta olin JO kolmen äiti.

 

talomme on 1970 luvulla rakennettu kerrostalo ja täälläkin on kaksi pukuhuonessa jolloin toiset voivat vielä kuivailla itseään kun toiset jo tulee...

ja minullakin oli 21 vuotiaana kolme lasta ja se oli 2000-lukua...

 

Ei vanhempainiltoja, ei lasten harrastuksiin kuljettamisia, ei vanhempainvartteja, ei terapeutteja, ei reissuvihkoja..

 

[QUOTE="hankey";24486224]Ei vanhempainiltoja, ei lasten harrastuksiin kuljettamisia, ei vanhempainvartteja, ei terapeutteja, ei reissuvihkoja..[/QUOTE]

ei valmisruokia, ei eineksiä, ei mikroa eikä edes hellaa vaan puulämmitys uunissa, ei sähköjä, ei juoksevaa vettä, monilla ei edes miestä, kun oli sodassa, ei äitiyslomia, vaan heti navettaan töihin.

 

[QUOTE="hankey";24486224]Ei vanhempainiltoja, ei lasten harrastuksiin kuljettamisia, ei vanhempainvartteja, ei terapeutteja, ei reissuvihkoja..[/QUOTE]

Kylämiitit, ripit, puhdistautumiset synnytyksen jälkeen jne.
Joka ajalla omat sairaalloiset ja ihmisiä vahingoitttavat kirouksensa.
Meidän vastuullamme, jotta seuraavalla sukupolvella ei ole...

Me valitsemme.

 

Mun isovanhemmat syntyivät 1800-luvun lopulla. Vaikka heillä oli suhteelisen hyvin elättävä tila, työtä oli kuitenkin tehtävä ulkona valoisa aika ja talvella pimeänä aikana sen jatkeeksi sisällä muita hommia.

Työ oli fyysiseti raskasta ja kulutti ihmiset loppuun ennen aikojaan. Työnjako silloin oli selvä naiset hoitivat sisätyöt, karjan ja lapset. Miehet tekivät raskaat fyysistä voimaa vaativat työt pelolla ja metsässä.

Lääketiede ja terveyden huoltojärjestelmä olivat perin alkeellisia nykyiseen verrattuna. Penisilliiniä käytettiin Suomessa ensimmäisen kerran 1945 ja laajaan käyttöön se tuli vasta 50-luvulla.

Elämässä ei ollut kovin paljon vaihtoehtoja, siltä osin se oli helpompaa. Nyt perheissä jokaisella on omat halunsa ja usein perin vähän halua tai kykyä etsiä kaikkia tyydyttäviä ratkaisuja.

Perin harvoin myös tajutaan miten hyvin asiat ovat. Tuota esikoululaisen matkan pituuden kauhistelua lukiessani muistin miten ensimmäistä luokkaa käyvä äitini kulki yksin jalkaisin säällä kuin säällä 6 km jalkaisin kouluun.

Tämä ketju on sikäli ilahduttava poikkeus, ettei aina piehtaroida omissa, usein melko mitättömissä, ongelmissa. Se voisi helpottaa kummasti, kun tajuaisi asioita vähän laajemminkin.

 

Isän äiti oli ihan tavallinen tapaus, kunnes mies halvaantui ja kuoli. Hän jäi neljän lapsen yksinhuoltajaksi ja perusti ruokakaupan. Isäni otti apupojan paikan ja siksi joutui lopettamaan koulun neljännen luokan jälkeen.

Äidin äidillä oli astma, jota siihen aikaan ei osattu hoitaa. Äitini otti vastuulleen 5 sisaruksensa pyykinpesun, ruuanlaiton ja kotityöt n. 12-vuotiana.

 

Minä avioiduin kun olin 17.
Kun olin 18 , sain esikoisen.
Kun olin 21, odotin kolmatta.

Enkä ikinä ajatellut, jotta olin JO kolmen äiti.

Herrajumala, millä sinä tai siis etkö sinä vieläkään elätä perhettäsi? Kai sulla on jotakin tuloja ihan itselläsikin, kun on varaa moneen lapseen.

 

Olen miettinyt, mummollani oli 10 lasta. Todella rankkaa on varmasti ollut varsinkin, kun koki vielä sota-ajan (vaarini ei tosin ollut rintamalla, joten hän ei ollut ihan yksin lapsikatraan kanssa), mutta ihminen hänkin vain on ollut ja uskon, että mekin todellisuudessa selviäisimme samasta, jos pakko olisi. Ei olisi vaihtoehtoja. Heillä ei ollut juoksevaa vettä eikä sähköä ja joutuivat vielä rakentamaan uuden talon evakkoon jouduttuaan.

Moni asia tehtiin eri tavalla. Isommat sisarukset vahtivat pienempiä, tekivät paljon kotitöitä, ruokkivat pienempiään yms. Koulutkin vanhimmilla lapsilla loppuivat lyhyeen. Lapset olivat omissa oloissaan tosi pienestä, äitinikin on kertonut kuinka oli isompien sisarusten mukana pitkin metsiä kaiket päivät marjoja poimimassa syksyn. Eväät ja ämpärit mukaan ja lapsilauma ulos ovesta ja illalla takaisin. Marjoja tuli mitä tuli, vaikka leikkimiseksihän se marjastaminen pienimmillä lähinnä meni.

Ruoka oli äitini mukaan hyvin yksinkertaista. Leivinuuniin aamulla lihat isoina paloina ja perunat mukaan, illalla syötiin. Marjat syötiin marjoina, samoin muut mahdolliset kasvikset, ei niitä erityisesti laitettu, ei edes salaatiksi tai raasteeksi Ruoan saattoi jättää uuniin, kun joku oli aina kotona. Nykyisin tavallinen ruoka olisi ollut heille todella hienostelua. Ruoan laittoon ei mennyt samalla tavalla aikaa kuin nykyään, kun se tuli enemmän itsekseen, kun oli aikaa hauduttaa kun kotoa ei poistuttu eikä sitä samassa mielessä edes laitettu.

Pienimpien ollessa lapsia, isommat olivat jo aikuisia ja todella pitkään joku lapsista perheineen asui talon yläkerrassa, joten perheet eivät olleet ollenkaan samalla tavalla yksin kuin nykyään. Siinä sai apua niin vanhemmat kuin lapsikin perheineen. Raskasta, mutta on ihmisillä selviytymiskeinonsa. Luulenpa, että tuon ajan ihmiset taas pitäisivät joitakin meidän elämämme asioita ihan hirveän rankkoina.

 

Hauska ketju muuten, kun ihmiset puhuvat ihan eri vuosikymmenistä. Ei aina muista kuinka eri ikäisiä isovanhempia ihmisillä onkaan. Vaikka itse olen syntynyt 70-luvulla, toiset isovanhempani ovat syntyneet 1900-luvun vaihteessa ja vielä todella syrjäisellä alueella. Maailma on ollut siellä ihan erilaista vielä 30-40-luvullakin kuin Etelä-Suomessa, saati sitten jos verrataan Etelä-Suomen vaikka 50-60-lukuihin. 30-40-luvuilla syrjäseudut ovat olleet käytännössä lähes kehitysmaita, kun taas 50-60-luvun Etelä-Suomi on jo kurottanut kohti hyvinvointiyhteiskuntaa.

 

en jaksa. toiset tekevät sen puolestani. ei meillä suvussa tullut tiheästi lapsia. muutaman vuoden välein. luonnonkansoillakin lapset tulivat muutaman vuoden välein. lapsia imetettiin monta vuotta.

 

Aina kun en saa öisin unta ja alan stressata seuraavan päivän väsymystä, muistan mummoani, joka kertoi nukkuneensa usein sota-aikana vain joka toisen yön. Joka toinen kului ommellessa lapsille päällepantavaa ja kutoessa miehelle sukkia rintamalle, mitä nyt milloinkin.

Pappa oli rintamalla koko sodan, mummo pienten lasten kanssa (ja kahdesti raskaana/juuri synnyttäneenä) keskeneräisessä talossa. Lähtö sotaan tuli kiireellä. Pienessä navetassa oli vielä lehmiä, ja viljeltäväkin oli.

Kyllä se suhteuttaa.

 

Herrajumala, millä sinä tai siis etkö sinä vieläkään elätä perhettäsi? Kai sulla on jotakin tuloja ihan itselläsikin, kun on varaa moneen lapseen.

Omalaatuinen kysymys.
Toki elätän perheeni yhdessä puolisoni kanssa.
Sinulla asiat toisin vai mistä kysymyksesi kumpuaa?

 

Mä tiedän miten ovat selvinneet, koska olen aina keskustellut heidän kanssaan asioista. Äitini vanhemmilla oli pesukone ja jääkaappi ennen 1950-luvun loppua ja teeveekin tuli 1960-luvun alkuvuosina, lapset oli vasta aloittaneet koulun. Ei mitenkään superrankkaa. Samaa nousukiitoa se oli se isäni äidin elämä. Omat ongelmansa heillä varmasti, mutta ei fyysisesti ankaraa, eikä rahallisesti älyttömän tiukkaa.

 

Iskän ja setien kanssa ollaan paljonkin juteltu hein lapsuudesta.
Mummo synnytti kaikkiaan 14 lasta, asuivat pienessä mökissä. Kauppareissun mummo teki pyörällä, sen 10km. Yksin raahas suurperheelle ruuat ja maidot (tosin iskä kertoi että oli aikoja kun maitoa sai käyttää vain kahvin seassa tilkan, kun ei vaan saanut tulemaan kymmeniä litroja).
Sit meni mettään, keräs marjat, pesi pyykit käsin joessa matkan päässä kotoa...
Usein ruokana oli perunoita ja ruskeaa kastiketta, toisinaan ruskeaa kastiketta kera perunoiden
Lapsilla oli koulumatka pitkä, kesät kävellen ja talvet hiihtäen. Matkaan meni tunteja, aamulla pimeässä lähtivät ja illalla pimeässä tulivat ja iskä ihmetteli kuin mummo aina uskals heit laskea.
Sama kuin lapset ei osannu uida, ja silti pääsivät kanavaan leikkimään auton renkailla.
Ei tulis kuuloonkaa laskea omia sinne!!
Osa lapsista nukkui vintillä, seininä oli laudat, siis pelkkä lauta. Kamina yritti lämmittää talvisin. Kaikki vaatteet yöks päälle, niin ettei kylkeä voinu kääntää enää.

Noita tarinoita on ihana kuunnella, miten sitä silloin selvis ilman mitään. Hyviä ja positiivisia muistoja on 90%, eli kaikesta huolimatta hyvä lapsuus ja nuoruus heillä oli. Monasti nauretaan veet silmissä kun toilailuistaan kertovat vaik olisin kyllä ihan kauhuissani jos omille jotain sellasta käis.
Niin, joitain pieniä onnettomuuksiakin saatui. Mm. yheltä läks korva osittain irti, repsotti vaan pään sivulla. Pappa teippas sen takasii päähän kiinni, ja hyvihä se siihe sit jäi
Käsi poikki- tapaukset meni kyl ihan lääkärissä asti käymään.

Ja jos joku lapsista valitti et käsiä/varpaita paleltaa, niin tyyliin kutimet ja lankakerä käteen-tee lapaset/sukat ittelles. Toki mummo neuloi paljon mutta niin sai neuloa lapsetkii sitä mukaa kun kasvoivat.

Ja äidin puolelta elämä olikin sitten ihan erilaista. Niistä ei oo niin paljoo juteltu.

 

Lapsilauma kuulemma seikkaili pitkin metsiä päivät ja isoin oli vastuussa pienemmistä. Monta sukupolvea ja useampi perhe samassa talossa. Vanha mummo piti huolta vauvasta ja piikatyttö auttoi taloustöissä. Tällaista on mummoni kertonut.

 

Ihana lukea näitä juttuja! Niinhän se on että moni asia on nykyään paljon monimutkaisempaa kuin esim. 50-vuotta sitten. Mutta moni sitten taas helpompaa. Taitaa tämä ihmisen elo aina yhtä raskasta riippumatta ympärillä olevista olosuhteista. Mutta silti ajattelen että pääsen helpommalla kuin mummuni.