Mietitkö koskaan??
- Viestiketjun aloittaja jybis
- Ensimmäinen viesti
V
vieras
Vieras
mietin aika useinkin että mitä jos minä kuolisin tai mies..millaista jommankumman elämä olis sillon..
eipä oo tullu mietittyä 
mutta oon kyllä miettiny, että mitä jos meijjän koira ei enää aamulla herää, ku ikää jo 13 vuotta :/
mutta oon kyllä miettiny, että mitä jos meijjän koira ei enää aamulla herää, ku ikää jo 13 vuotta :/
M
maria
Vieras
?
*
Vieras
Joskus. viimeks tänään aamulla , kun oli kumma olo, päässä humisi, oli varmaan verenpaine korkeella.
en tiedä onko mulla vilkas mielikuvitus vai mitä muta joskus tulee vietyä noita ajatuksia liian pitkälle..sillon heti isän kuoleman jälkeen mun mieli teki tepposet ja rupesin pelkäämään että itse kuolen kunnes tajusin että mihis mä nyt olisin kuolemassa.
joskus itä bvaan pysähtyy ajattelemaan että jokanen päivä voi olla viimenen ja mitä sen jälkeen tapahtuu.
hulluks kyllä tulee jos rupee liikaa vatvomaan.
joskus itä bvaan pysähtyy ajattelemaan että jokanen päivä voi olla viimenen ja mitä sen jälkeen tapahtuu.
hulluks kyllä tulee jos rupee liikaa vatvomaan.
Joskus mietin.En pelkää kuolemaa mutta joskus vain tulee mieleen.
Muistan kun Aamulehdessä oli juttu äidistä joka kuoli kesken päiväunien sohvalle..
Muistan kun Aamulehdessä oli juttu äidistä joka kuoli kesken päiväunien sohvalle..
V
vieras
Vieras
Miehelleni on sattunut vuoden aikana kaksi niin karmeaa juttua, että pakostakin olen tajunnut, että itsellekin voisi koska vaan sattua jotakin. Mutta lähinnä mietin sitä siltä kantilta, että pitäisi laittaa kaapit siivoon ja tuhota vanhat päiväkirjat 
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja jybis:Alkuperäinen kirjoittaja Nessu Nenäliina:
Sattui tässä meidän kadulla. Ala-asteikäinen lapsi löysi äitinsä tullessaan koulusta.
Alkuperäinen kirjoittaja Nessu Nenäliina:
Tässä se juttu:'(
http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/asiat_paajutut/5218944.shtml
L
Lunatic
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja jybis:
Mulle tuli kauheita paniikkikohtauksia isän kuoleman jälkeen, ja olin aina ihan yksin ajatuksineni. Kerran luulin oikeasti saaneeni sydänkohtauksen ja menin keskellä yötä ensiapuun, ottivat sydänfilmin. Tärisin ja puristin kättäni.
Joskus mua oikein säälittää entinen minäni, miten yksin sain olla kuolemanapelkoni ja surujeni kanssa. Tulee ihan tippa linssiin. Sitten ratkesinkin ryyppäämään oikein kunnolla, kun muuten sain niitä kamalia kohtauksia.
Että kai se yleensä laukasee kuolemanpelkoa kun oma läheinen kuolee. Ei ole mitenkään harvinaista.
Ja kyllä mä vieläkin ajattelen kuolemaa joka pv, en tiedä mikä pakkomielle siitä on tullut. Joka hiton pv mietin, kuolenko tänään tai miten kuolen ja koska. Enää ei onneksi ole paniikkihäiriöö eikä kauhukohtauksia. Mutta aika ahdistava ajatus se on ilman niitäkin. :/
Olisipa autuasta.
Mutta ei, en mieti, vaan pelkään hetkeä jolloin känny aloittaa ikävän piipityksen.
Mutta ei, en mieti, vaan pelkään hetkeä jolloin känny aloittaa ikävän piipityksen.
mietin, joskus liikaakin. mulla on kamala huoli siitä kuinka kauan menis ennekuin joku tänne tulis. ja et kauan lapset joutuis oleen keskenään. miten heille kävis, saisko he tavata enää mun vanhempia kun menisivät hänen hoiviinsa. korvattaisko mut jollain toisella? (siis et ei kerrottais lapsille musta, näytettäis kuvia tai mitään vaan opettettais lapsille uus äiti)
Emmä oo ehtiny tollasia ajattelee, lähinnä sitä että saanko nukkua ollenkaan ennenkun täytyy jo nousta ylös.
Kaikenlaisia muita asioita tulee kyllä pohdittua useinkin.
Kaikenlaisia muita asioita tulee kyllä pohdittua useinkin.
