V
vieras
Vieras
...jos otan lapsemme mukaan, kun muutan pois yhteisestä kodistamme. Meillä on jatkuvia riitoja, hän nimittelee, solvaa ja huutaa lastemme kuullen minua vaikka miksi, heittelee tavaroita, eilen illalla sain täyden ruokalautasen syliini. Ja lapset ovat tietenkin todistamassa tätä kaikkea. Lapsille hän on muuten hyvä isä ja syyttää vain minua, että aiheutan hänelle ja lapsille pahan olon ja pilaan lastemme lapsuuden ja mielenterveyden, ja minun pitäisi hakeutua hoitoon. Tätä on jatkunut jo monta vuotta ja nyt olen päättänyt hankkia oman vuokra-asunnon, mutta lapsia en siis voi ottaa mukaani, koska silloin minulta lähtee henki. Ja uskon kyllä, ettei uhkailu jää uhkailun asteelle. En pysty keskittymään töihin, istun vessassa itkemässä ja toivon, etteivät työkaverini huomaa punaisia silmiäni.