Mies pitää yhteyttä toiseen naiseen

  • Viestiketjun aloittaja aapee
  • Ensimmäinen viesti
aapee
Olen seurustellut mieheni kanssa 10kk. Pari päivää sitten huomasin, että mies viestittelee jonkun naisen kanssa. Asia jäi minua vaivaamaan ja seuraavana päivänä pyysin saada lukea viestit.
Nainen oli kertoi olevansa meidän paikkakunnalla, jolloin mieheni oli harmitellut, kun ei voinut lähteä naista tervehtimään, kun ei ollut yksin. Ja oli myös toivonut, että nainen ilmoittaa, kun tulee tänne seuraavan kerran.
Mieheni on tavannut naisen kerran n. vuosi sitten (asuu eri paikkakunnalla) ja miehen kertoman mukaan ovat vaihtaneet kuulumisia pari kertaa sen jälkeen.
Yritin keskustella mieheni kanssa asiasta, mutta mitään syytä en saanut tälle viestittely ja hyvin niukkasanainen oli muutenkin.
Sanoi, että luulenko että hän voisi ikinä minua pettää. Pyysi kuitenkin anteeksi ja lupasi, ettei jatka viestittelyä. Toisaalta hieman vähätteli asiaa, että eihän hän ole mitään tehnyt, kirjoitellut vain…
Luulin, että olimme yhdessä sopineet suhteemme rajat ja sanoin miehelle, että jos hän haluaa minun kanssa olla niin tällainen toiminta ei ole ok. Kavereita saa olla, mutta minä en ole koskaan ko. henkilöstä kuullut sanakaan ja salailu vaikuttaa oudolta.

Nyt mietin, että ylireagoinko ja olenko huolissani turhaan? Meillä on mennyt (ainakin minun mielestäni) todella hyvin tähän saakka ja suunnittelemme yhteistä elämää yhdessä. Mutta pienen särön luottamukseen tämä teki.
 
vierailija

Nuo "kerrat" ja "parit kerrat" on melko varmasti satua.
Niukkasanaisuus merkitsee että on salaisuuksia. Ei halua kertoa totuutta.
Heidän viestittely jatkuu satavarmaan, samoin tapailut.
Miksi miehet luulee naisia tyhmiksi?
Joko seuraat jatkossa merkkejä (niitä on paljon), tai sitten lähdet heti. Näin mä tekisin.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä