n28
Joka tapahtui siis seurustelumme alkuhaparoinnissa ja kerroin siitä itse. Sitä aikoinaan käsiteltiin pitkään, noin 1,5v, kunnes sanoin, että jos haluaa mun kanssa jatkaa niin asiasta pitää päästä pikkuhiljaa ylitse. Itse olisin silloin halunnut erota, mut mies taivutteli jäämään. Tästä on siis 8v, nyt on lapsia, vakituiset työt, autolaina ja ruokarahatili. No eilen selailin iltasella normaaliin tapaa palstaa ja mies kysy mitä oikein teen netissä yömyöhään. Kerroin mitä teen ja mies meni nukkumaan. Hetkeä myöhemmin lähetti viestin jossa avautui, et mun iltanettailu pelottaa häntä, et kenen kanssa mä oikein juttelen.
Voi helvetin kuustoista. Mä olen koko päivä töissä ja lopun aikaa lasten kanssa. En käy ikinä yksin missään, en edes kaupassa. Vietän jokaisen liikenevän hetkeni jonkun perheenjäsenen kanssa. Tää nyt tuli varmaan siitä, ku sanoin toivovani, et mulla olisi joskus pieni hetki itselle. Vaikka lenkillä käyden tai kaverin kanssa kahvilla. Yleensähän mulla on aina yks tai useampi lapsi mukana. Mies kulkee työmatkat yksin, tapaa kavereita yksin ja käy kaupassa yksinään ja kun käymme lasten kanssa jossain niin saa olla kotona yksin. Mä en ole ikinä yksin. Missä helvetin välissä se luulee mun pettävän sitä?? Kaksplussalla?
Sitäpaitsi koen loukkaavana, et otetaan ikäänkuin kiristysaseena mun 20vuotiaana tekemä höyrähdys, jolloin tilanne oli eri, minä olin eri ja meidän suhde oli eri. Hänen ei ole pakko mulle anteeksi antaa eikä mun kanssa elää, mutta ei minunkaan tarvitse seuraavat 40v istua kiltisti kädet ristissä keittiössä osoittaakseni katumusta.
Voi helvetin kuustoista. Mä olen koko päivä töissä ja lopun aikaa lasten kanssa. En käy ikinä yksin missään, en edes kaupassa. Vietän jokaisen liikenevän hetkeni jonkun perheenjäsenen kanssa. Tää nyt tuli varmaan siitä, ku sanoin toivovani, et mulla olisi joskus pieni hetki itselle. Vaikka lenkillä käyden tai kaverin kanssa kahvilla. Yleensähän mulla on aina yks tai useampi lapsi mukana. Mies kulkee työmatkat yksin, tapaa kavereita yksin ja käy kaupassa yksinään ja kun käymme lasten kanssa jossain niin saa olla kotona yksin. Mä en ole ikinä yksin. Missä helvetin välissä se luulee mun pettävän sitä?? Kaksplussalla?
Sitäpaitsi koen loukkaavana, et otetaan ikäänkuin kiristysaseena mun 20vuotiaana tekemä höyrähdys, jolloin tilanne oli eri, minä olin eri ja meidän suhde oli eri. Hänen ei ole pakko mulle anteeksi antaa eikä mun kanssa elää, mutta ei minunkaan tarvitse seuraavat 40v istua kiltisti kädet ristissä keittiössä osoittaakseni katumusta.