Mies on vihainen,haluan kuulemma vaan muoktata hänestä itselleni sopivan

["memmu"]

siis kyse on siitä ettei viimeisen 5vuoden aikana olla kertaakaan istuttu alas keskustelemaan parisuhteestamme,ongelmista,seksistä. Olen itse sitä mieltä että asioista pitää puhua,jotta ongelmille löytyisi ratkaisu,jotta ymmärtäisimme toisiamme, ja jotta tietäisin ylipäätänsä mitä mies ajattelee/tuntee. Että olisi jokin tunne-yhteys.

hänen näkökulma en mä osaa puhua,muuksi en muutu(on kyl puhunu joskus parille muulle ja kerran suhteemme alussa minunkin kanssani). Sä vaan haluat muuttaa mut.

Itse tietysti suutuin asiasta koska olen itsekin nuorempana ollut tuollainen, sitä ei oikeastaan tutnenu ees itteään silloin,eikä osannu oikeesti sitoutua ja menetti todella paljon tunnepuolella, sitten päätin opetella tunnistamaan tunteita ja puhumaan niistä silloin kun tapasiin nykyisen mieheni(aiemmat suhteeni kaatuivat minun takia koska en puhunut,en tullut ajatelleeksi koskaane ttä toinen ei ajattelekkaan samalla tavalla asioita kuin minä), olen tyytyväinen omista tunnetaidoista,siitä muutoksesta mitä minussa on tapahtunu.


jos mies opettelisi puhumaan luultavasti hänen ahdistuksensa ja vihan tunteensa vähenis koska ei pitäis kaikkea sisällään. Meidän avioliitto voisi paremmin ja molemmilla olisi parempi olla. Sit se vääntää asaista jonkun valtataistelun.

Ok en voi pakottaa,mutta jos avioliitto ei ole sen arvoinen että mies opettelisi uuden taidon.. niin en tiedä onko tämä liitto sitten minua varten(kaikki kuplii pinnan alla)

 

["eee"]

Hassua että olette menneet naimisiin tuollaisessa tilanteessa?

 

["Vieras"]

No kuulostaapa mukavalta suhteelta, enpä olisi itse edes lähtenyt moiseen. Jos aikuinen ihminen ei osaa keskustella, niin jossain on vika.

Miksi ylipäätänsä sitten olette yhdessä?
Meillä ainakin parisuhde perustuu nimenomaan keskusteluun. Olemme tiimi, teemme asioita yhdessä, keskustelemme ja jaamme ajatuksia, mielipiteitä. Se on se kaiken ydin. Kaikki rakentuu sen päälle.

Periaatteessahan puoliso voisi olla kuka vain, jos kaikki ajatukset ja tunteet (lue: keskustelu) jää jakamatta. Sitten jää vain joku, joka on jakamassa arkea ja seksi; eli minun näkökulmastani huono ja tyhjä parisuhde.

 

[elämä on kevyttä]

Pidän itseäni vain osittaisena puupäänä ja siten ei yllätäkkään, että kyseine tilanne on liiankin tuttu
elämäni naisen, oletettujen lasteni äidin kanssa.
Joistain asioista yleensä suhteen ulkopuolisista keskusteleminen onnistuu vaivatta ja keskustelu
toimii oikeasti vuorovaikutteisesti.Vaan jostain syystä suhteemme on kuitenkin viilennyt enkä tunnu
oikein kykeneväni sitä korjaamaan.
En aina pidä samoista asioista kuin rakas vaimoni ja rehellinen kun olen myös näytän sen ja
kieltämättä välistä tunnen, että hänen puoleltaan pyritään minua toivottuun käytökseen pakottamaan.
Ja koska minua ei ohjailla haluamattani on tämä johtannut siihen ettei hän enään sitä edes yritä,
joka puolestaan on meidät etäännyttännyt.
Itseäni ehkä eniten tässä vaivaa se, että tunnen ettei rakas vaimoni koskaan jos ikinä ole pyrkinnyt minua
mielyttämään (enkä nyt puhu siitä mistä enin osa naisista luulee minun puhuvan).
Eikä hänellä toki siihen mitään velvoitetta olekkaan, mutta ärsyttää vain se tunne, että minä olen yksin
vastuussa suhteestamme (näinhän se tietenkin onkin edellyttäen että, molemmat niin ajttelevat).

Itse ajattelen että, suhde on kuin työpaikka ja puliso pomo jota tulee mielyttää vaikkei aina haluaisikaan
tai jaksaisi.Vaan kaikki tulee vielä vaikeammaksi kun se tunne saa vallan ettei pomolle mikään riitä ja kaikessa
mitä teen on jotain vikaa ja eniten vikaa siinä mitä en tee.
Jotenkin pitäisi saada pomon usko palautumaan, jotta hänkin uskaltaisi minuun ehdoitta panostaa.
Me olemme minä ja sinä, meistä ei voi tulla pelkästään sinä tai minä.