Mies mukaan ekaan neuvolaan ja ultraan tässä tilanteessa?

[5+3]

Hassu ja tyhmä kysymys ehkä, syytän siitä hormoneja, mutta...

Olen nyt viidennellä viikolla raskaana, ja ensikäynti neuvolassa on varattu 7. viikolle. Sitä seuraavana päivänä on varhaisraskauden ultra. Siksi näin varhaisessa vaiheessa, että meillä on tarkoitus lähteä matkoille toukokuussa, ja haluan varmistaa ennen matkaa että alkio olisi oikeassa paikassa...

Haluaisin ottaa miehen mukaan neuvolaan ja ultraan, että raskaus konkretisoituisi hänellekin, yhteisellä asiallahan tässä ollaan. Mies on vaan niin hirveän tunteella kiinni tässä raskaudessa, toivonut koko ikänsä että joskus saisi lapsia (ollaan päälle 3-kymppisiä), ja nyt kun se on vihdoin toteutumassa niin ei juuri uskalla edes ajatella koko asiaa ettei pettymys olisi niin kova jos jotain sattuu... On luonteeltaan ihan voimakas kyllä mutta hyvin tunteellinen ja herkkäkin. Hänellä on alusta asti ollut kovempi vauvakuumekin. Lähinnä se siis mietityttää, että jos mies tulee mukaan neuvolaan ja innostuu entisestään, ja ultrassa paljastuisikin tuulimuna, niin mies ottaisi sen ehkä vielä raskaammin kuin minä. (Vaikka pettymyshän se olisi yhtälailla, vaikka kuulisikin sen vasta minulta eikä ultraajalta...)

Voisin periaatteessa käydä sekä neuvolassa että ultrassa itsekseni, mutta toisaalta mieluummin miehen kanssa. Ja jos ultra osoittautuisi pettymykseksi, olisi mulle parempi jos voisimme tukea toisiamme siinä tilanteessa... Mitä te tekisitte?

 

[mä]

Mies mukaan. Se on hänenkin lapsensa.

 

[äö]

Haluan jakaa mieheni kanssa niin ilot kuin surutkin. Ottaisin mukaan. TAi ei häntä voisi estääkään.

 

[joo]

mukaan

 

[lotlis]

Ottaisin miehen silti mukaan. Kyllä siitä yhdessä selviätte jos tuulimuna sitten onkin, mutta sitten harmittaa kun ei päässyt tai ollut mukana alusta asti. Kun siis sieltä vauva löytyy eikä miehesi ollut tulevaa lastaan näkemässä. Sekavaa, mutta toiv. ymmärsit =)

 

[mukaan vaa]

Tottakai mukaan! Yhteinen lapsi se on ja yhteinen suru tai onni!

 

[karvakorvakettu]

Mä antaisin miehen päättää.

 

[Rae89]

Jos mies nuin innokkaasti on mukana raskaudessa, kehotan kyllä ottamaan hänet mukaan =) Jos sieltä jonkinsortin pettymystä tulee niin olettepa siinä sitten yhdessä ja saa mieskin sitten kysyä omia kysymyksiään ultraajalta. Itse olisin toivonut, että mies olisi tullut mukaan alkuraskauden ultraan, meillä siis kaikki hyvin, mutta jos ei olis ollut niin en tiijä mittee olisin tehnyt. Np ja rakenneultrissa mies sitten ollut mukana. Nyt ei keksiraskauden ultraan mukaan pääse ku on töissä.
Eli siis mies ehdottomasti mukaan

 

[yön utu]

mä pohdin ihan samaa, mulla viikkoja 8+2. neuvola on viikonpäästä. varhaisultra oli jo, ja siellä olin ystäväni kanssa, sen verran rankka paikka, jos alkio ei olisi ollut oikeassa paikassa. mies ei oikein tiedä haluaako neuvolaan, ja mä en tiedä tarvitseeko sitä siellä, vai menisinkö yksin kuitenkin...

 

[Ilokummitin]

Mun mielestä mietit ja pelkäät asioita liikaa. Kaikkeen kun ei voi koskaan valmistautua ja jossain vaiheessa pitää ruveta säästämään itseään turhalta murehtimiselta.

Vaikuttaa siltä, että asia on miehellesi todella tärkeä ja lapsi on hänenkin, varsinkin kun on noin sitoutunut jo asiaan. Sinuna en edes tätä miettisi. Mutta mitä jos puhuisit asiasta suoraan miehesi kanssa ja kysyisit hänen mielipidettään ja toiveitaan?

 

[mm]

Ekaan neuvolaan en ottaisi kun se on vaan sellaista läpinää
Ekaan ultraan isä mukaan ilman muuta

 

[bud]

Ottaisin miehen mukaan, jos hän ehdottomasti haluais tulla. Mikään välttämättömyys se ei olisi. Ultrakaan ei ole tossa vaiheessa mikään järisyttävä kokemus, kun ei siellä juuri mitään näy.

 

[Chala]

Mä en nyt onnistu näkemään tuossa kummoista ongelmaa Ottaisin siis miehen mukaan tietenkin. Ainutkertainen kokemus se on nähdä oma lapsensa ensimmäistä kertaa, vaikka vasta pieni piste onkin Todennäköisesti kuitenkin kaikki on hyvin, ja jos ei ole, niin itse olisin kokenut paremmaksi että mies on ollut tilanteessa mukana eikä mun tarvitse selitellä hänelle mitään.

 

[--]

Tottakai mukaan. Itse sain aikoinaan tm-tuomion ekassa ultrassa, enkä tiedä miten olisin selvinnyt ellei mies olisi ollut mukana. En siis tietenkään halua pelotella teitä....

Ekassa neuvolassa oli muuten kiva kun mies oli mukana, kun kyseltiin hänenkin suvun sairaudet ym, ja kyllä se asia konkretisoitui miehellekin siellä ihan eri tavalla. "Sai" osallistua jo ensi metreiltä odotukseen. Myös ensimmäisten sydänäänien kuuntelussa (eri raskaus kuin tuo tm, tietenkin) oli mukana ja kyllä se oli meille huikea yhteinen kokemus, niinkuin sekin ultra jossa kaikki oli hyvin.

 

[ap]

Kiitos kaikille vastanneille

Kyllä siitä yhdessä selviätte jos tuulimuna sitten onkin, mutta sitten harmittaa kun ei päässyt tai ollut mukana alusta asti. Kun siis sieltä vauva löytyy eikä miehesi ollut tulevaa lastaan näkemässä. Sekavaa, mutta toiv. ymmärsit =)

Joo, ihan hyvin. Sitä mä ajattelinkin, että on mahdollista että siellä jo pieni sydän sykkisi tuossa vaiheessa jos kaikki on hyvin, ja olisi hienoa nähdä se yhdessä.

Jos mies nuin innokkaasti on mukana raskaudessa, kehotan kyllä ottamaan hänet mukaan

Joo, se innokkuus on suhteellinen käsite... lapsen saaminen on hänen hartain toiveensa, ja juuri siksi ei uskalla vielä varsinaisesti innostua, kun niin moni asia voi mennä vielä pieleen. Jotenkin musta tuntuu että kestäisin pettymyksen ehkä paremmin kuin hän... Vaikea sanoa. Mutta jos kaikki on hyvin niin voi sitä onnen määrää, ei varmaan pysytä nahoissamme ollenkaan

Mun mielestä mietit ja pelkäät asioita liikaa.

Ihan varmasti, sen myönnän. Tätä on niin kauan odotettu että nyt meinaan hermoilla aivan kaikesta, aivan liikaa.

Vaikuttaa siltä, että asia on miehellesi todella tärkeä ja lapsi on hänenkin, varsinkin kun on noin sitoutunut jo asiaan. Sinuna en edes tätä miettisi. Mutta mitä jos puhuisit asiasta suoraan miehesi kanssa ja kysyisit hänen mielipidettään ja toiveitaan?

Alustavasti jo kysyinkin. Hän vaikutti, miten sen sanoisi, pelokkaan toiveikkaan innostuneelta (tai säikähtäneeltä). Sellaiselta miltä ihminen vaikuttaa, kun suuri haave häämöttää horisontissa mutta siitä ei saa vielä otetta, eikä sitä oikein uskalla edes ajatella ettei se hajoaisi. Kyllä hän vaikutti valmiilta tulemaan mukaan, mutta empii kuitenkin.

Itse sain aikoinaan tm-tuomion ekassa ultrassa, enkä tiedä miten olisin selvinnyt ellei mies olisi ollut mukana. En siis tietenkään halua pelotella teitä....

Niin... Kun tuota vaihtoehtoa ajattelee, niin olisi se itku varmaan helpompi itkeä yhdessä kuitenkin.

Ekassa neuvolassa oli muuten kiva kun mies oli mukana, kun kyseltiin hänenkin suvun sairaudet ym, ja kyllä se asia konkretisoitui miehellekin siellä ihan eri tavalla. "Sai" osallistua jo ensi metreiltä odotukseen. Myös ensimmäisten sydänäänien kuuntelussa (eri raskaus kuin tuo tm, tietenkin) oli mukana ja kyllä se oli meille huikea yhteinen kokemus, niinkuin sekin ultra jossa kaikki oli hyvin.

Niin tosiaan, eipä tullut mieleenkään tuo suvun sairauksien kartoitus. Hyvä kun mainitsit! Ja ultraa kun mietin, niin ainakaan toistaiseksi ei ole mitään merkkejä sitä etteikö kaikki olisi hyvin (vaikka siellähän se vasta varmuudella selviää). Huh... Täytyy kysyä mieheltä illalla onko hän päätynyt johonkin ratkaisuun (vaatisi työaikojen järjestelyä), kun asia jäi eilen vähän auki.

Ehdotan siis taas että lähtisi mukaan, mutta en painosta...

 

[ap]

Ps. Ärsyttäviä nuo ylimääräiset silmäniskunaamat! Niitä ei ole tarkoitettu tuonne ollenkaan, palsta sekoilee.

 

[Ilokummitin]

Ties vaikka se mieskin sitten rauhottuis kun näkee sen pikkuisen siellä ultrassa. Kyllä se kummasti tahtoo asian tehdä todellisemmaksi, kun omin silmin näkee, että joku seillä möyrii

 

[ap]

Ties vaikka se mieskin sitten rauhottuis kun näkee sen pikkuisen siellä ultrassa. Kyllä se kummasti tahtoo asian tehdä todellisemmaksi, kun omin silmin näkee, että joku seillä möyrii

Oih pikku möyryläinen! <3 Kovasti toivotaan että semmoinen löytyy, vaikka niin alussa vasta onkin. Ja jos löytyy, niin mies varmaan itkee ilosta. Mä tosiaan vatvon asioita liikaa... *huokaus* Kun tahtoisi toisaalta jakaa onnen hetken (jon käy hyvin), mutta pehmentää iskua ja mielipahaa (jos käy huonosti). Uskoisin että useammin kuitenkin käy hyvin kuin huonosti, joten jospa se mieskin uskaltaisi lähteä mukaan... Täytyy kysyä illalla uudestaan.

 

[Sisu]

Hei, yhteinen onni tai suru, kummin vaan käy! Ota mukaan se mies.

 

[vieras]

Mies ehdottomasti mukaan! Mut ultrattiin 5+3 ja 7+0, koska vuosin verta 2vk plussan jälkeen ja vaikka ne oli tosi stressaavia paikkoja niin kyllä mies halus olla mukana. Jos jotain ikävää ois ultrissa näkyny, niin yhdessä oltais haluttu se nähdä ja kokea. Mutta onneksi kaikki oli hyvin

 

[-]

Mikset ottaisi miestä mukaan? Sama suru kai se tulee oli mies mukana vai kerrotko kotona.

onks sun mies niin nysvö ettei kestä pettymyksiä?

 

[ap]

Uskon uskon, mies mukaan! Kovin yksimielistä näkemystä lähes kaikilla vastaajilla, joten uskottava se on.

Mies ei ole "nysvö", vaan syvästi tunteva ja herkkä, ja oma lapsi on hänen suurin haaveensa. Lähinnä halusin täällä kartoittaa, miten yleistä ylipäätään on mennä yhdessä neuvolaan/ultraan, vaikka naisen läsnäolo on sattuneesta syystä välttämättömämpää kuin miehen. Mun miehen täytyy sitten järjestellä lounastaukonsa uuteen uskoon, että ehtii mukaan noihin molempiin käynteihin. Ja ihan tosissasi uskon, että jos saadaan huonoja uutisia, se on miehelle kovempi paikka kuin mulle. Mutta kyllä se kestetään, tietysti, eihän siinä muuta voi. Ja yritetään uudestaan. (Taustalla vaikuttaa sekin, että tämä raskaus on saavutettu hedelmöityshoidoilla, joten ei ole millään tapaa "helppo juttu tuosta vaan".)

Mutta siis, eiköhän sinne yhdessä mennä nyt kuitenkin.