Mies meni töihin vaikka oli sisäinen verenvuoto

Ehkä te olette sitten tyytyväisiä miehiin jotka ei kävisi katsomassa teitä 2 viikon aikana sairaalassa eivätkä auttaisi valitusten tekemisessä. Minusta nyt kuitenkin puolison kuuluu tukea ja näyttää se tukensa silloin kun itse on heikkona ja kun sitä apua pyytää.

Missä sanotaan, ettei hän olisi käynyt tuon kahden viikon aikana? Lähinnä kuulosti että miehen olisi pitänyt siellä jatkuvasti olla lohduttamassa ja tukemassa, tosin monelle osastolle ei huolita kuin vierailuaikaan. No tieten on ollut mahdollista, että miehellä on ollut ne työt aina vierailuajan aikaankin.

Toisille vaan on kaikkien lomakkeiden ja lippulappusten täyttö ylivoimaista puuhaa. Useinmiten vielä juuri miehille Kyllä minä olen meillä saanut kaikki erityislapsen hakemukset kuntoutuksista ja muista täytellä (kiitokset avusta polin sosiaalityöntekijälle, jolta on saanut siihen paljon apua). Ap:nkin olisi kannattanut pyytää apua sairaalan sosiaalityöntekijältä, he auttavat kyllä noiden potilasvahinkojuttujenkin kanssa ja ovat varmasti paljon asiantuntevampia kuin ap:n mies.

 

En mä tiedä. Mä en ole niin kovin tarvitseva. En ole kokenut, että yöksi jääminen sairaalaan olisi maatajärisyttävää, johon tarvitsisin tukea.
Ainut millä on tällaisissa tilanteissa merkitystä on se, että meidän jälkikasvulla on kaikki hyvin ja niistä pidetään huolta.
Minä kyllä pärjään.
Mutta mä en olekkaan mikään vässykkä.

Oletko käynyt lähellä kuolemaa? Minä en. Mutta voin kuvitella että silloin oman pään sisällä ajatukset jyllää ja voi pelätä oikeasti kuolevansa eikä suinkaan ajattele että minä kyllä pärjään. Haluaa ehkä keskustella läheisen kanssa niistä ajatuksista ja peloista. Kyllä moni siinä tilanteessa läheistä tarvitsee, eikä kyse ole vain siitä että "jäädään yöksi sairaalaan".

 

En mä tiedä. Mä en ole niin kovin tarvitseva. En ole kokenut, että yöksi jääminen sairaalaan olisi maatajärisyttävää, johon tarvitsisin tukea.
Ainut millä on tällaisissa tilanteissa merkitystä on se, että meidän jälkikasvulla on kaikki hyvin ja niistä pidetään huolta.
Minä kyllä pärjään.
Mutta mä en olekkaan mikään vässykkä.

No se on hyvä (ehkä?) jos et ole lainkaan tarvitseva tilanteessa, jossa olet ollut hengenvaarassa, ja jossa toivot lapsillesi myös tukea samasta syystä (tämä on siis eri asia kuin huolehtiminen siitä, että ipanoilla on käytännön asiat kunnossa, ruokaa ja puhtaita kalsareita jne.)
Ap ja moni muu täysin normaali, täyspäinen, reipas, itsenäinen ja pärjäävä ihminen, minäkin, toivoisi tukea tuollaisessa tilanteessa. Tarve ei lakkaa olemasta tai muutu muuksi siksi, että joku muu kokee, ettei sellaista tukea tarvitse. Ihminen voi vaikeassa tilanteessa toivoa toisen ihmisen apua ja huolenpitoa, eikä se tee hänestä vässykkää. EIkä missään negatiivisessa mielessä "tarvitsevaa".

 

[QUOTE="jurristi";30489394]No, ap olisi ehkä maininnut jos talous olisi kerrassaan kaatunut siihen, että mies ottaa muutaman päivän palkatonta vapaata ja muuten järjestelee asiansa niin, että pääsee sairaalaan vaimoa katsomaan silloin kuin on tilanne, jossa hänen läsnäoloaan toivotaan, ja järkännyt niille kotona oleville lapsille aikuista seuraa ja tekemistä osaksi aikaa, jos ei itse ole koko pariksi viikoksi voinut jäädä, tai esim. sopimalla lyhentää työaikaansa.

Ap myös mainitsi, että oli kesäloma-aika ja mies olisi halutessaan voinut jäädä lomalle suunniteltua aikaisemmin. Kesäloma on ihan palkallista kyllä.[/QUOTE]

Vastasinkin tuohon kesäloma-asiaan jo toiselle (siitä että mies ehkä katsoi että hänestä on apua enemmän silloin kun vaimo tulee kotiin toipumaan) ja palkattomasta sen verran että jo parin päivän palkaton (puhutaan helposti satasista, joilla saa jo monta maitoa ja leipää lapsille ostettua ja sairaalalaskujakin aika pitkälle maksettua..) voi vaikuttaa paljon talouteen silloin kun toinen ei saa sairastamisen vuoksi palkkaa ollenkaan.

 

[QUOTE="Marika";30489398]Jotenkin surullisia vastauksia olet ap saanut tai ehkä lähinnä hämmentäviä. Ihmettelen täällä taas ja useasti muutenkin millaisissa parisuhteissa ihmiset elää ja kuinka vähään tyytyvät enkä tarkoita sinua ap vaan näitä vastaajia, joiden mielestä miehesi käyttäytyi ihan oikein. Mielestäni miehesi olisi pitänyt tukea sinua huomattavasti enemmän. Meillä ainakin rakastetaan toisiamme niin älyttömän paljon ja kunnioitetaan toisen tunteita ja tätä meidän pientä perhettämme, että toisen rinnalla ja tukena olemme sekä hyvissä jutuissa, mutta myös, jos toinen on sairas. Lapsia tuetaan ja koko perhe pidetään koossa, huolehditaan ja autetaan, vaikka niissä "valitusten" laatitimissa, ihan kaikessa. Siirretään lomia, otetaan vapaita, silitetään ja pidetään hyvänä, passataan ja kerrotaan, että rakastetetaan ja kaikki menee vielä hyvin. Minä olin leikkauksessa, en henkitoreissani, mutta isossa leikkauksessa muutama vuosi sitten ja muistelen pelkällä lämmöllä sitä, kuinka hyvin mies hoiti silloin minua ja koko perhettä. Saman tekisin minä.

---

Älä välitä näistä joistakin, jotka eivät selvästi ymmärrä rakkaudesta mitään. Sinulla on syytä olla hyvin loukkaantunut. Tapahtuma on ollut traumaattinen eikä miehestäsi ollut yhtään avuksi. Joillekin riittää, että "mies tuo leivän pöytään", minulle eikä onneksi monelle muullekaan, se riitä alkuunkaan. PArisuhde on paljon muutakin ja vastoinkäymisissä se usein mitataan. Yritä keskustella miehesi kanssa, kirjoita vaikka kirje, jos sekään ei auta, minä lähtisin, koska luottamus olisi viety täysin.[/QUOTE]

Mistä sinä tiedät mitä minä tiedän rakkaudesta? Ihmiset kokee ja tuntee eritavalla. Hankaluuksia aiheutuu silloin jos tapa kokea, tuntea, rakastaa ja osoittaa rakkautta ovat kovin erilaisia.
Meillä tuetaan toinen toisiamme. Tuetaan lapsia. Ja tuetaan myös lähimmäisiä. Meillä on itse asiassa hyvin läheiset ja lämpimät välit kummankin perheisiin. Silti minulle tunnejutut eivät ole helppoja. En jaksaisi lätistä rakkaudesta ja tunteista joka päivä. Tärkeimpiä on teot. Ei puheet.
Ja en tosiaankaan tarvitse ketään sänkyni viereen seisomaan ja kädestä pitämään. Eikä haluaisi mieskään. Se ei tarkoita, etteikö voisi rakastaa syvästi. Tai etteikö toista voi tukea paljon. Mulle riittää jo tieto siitä, että mun puoliso on olemassa ja että hän huolehtii kaikesta. Enempää en tarvitse.

 

Oletko käynyt lähellä kuolemaa? Minä en. Mutta voin kuvitella että silloin oman pään sisällä ajatukset jyllää ja voi pelätä oikeasti kuolevansa eikä suinkaan ajattele että minä kyllä pärjään. Haluaa ehkä keskustella läheisen kanssa niistä ajatuksista ja peloista. Kyllä moni siinä tilanteessa läheistä tarvitsee, eikä kyse ole vain siitä että "jäädään yöksi sairaalaan".

Voin vastata tähän. Olen käynyt lähellä kuolemaa. Lapsena ja aikuisena.
Me olemme erilaisia. Mulle riitti kerta juttelu miehen kanssa asiasta, jossa todettiin, että huonosti olisi voinut käydä. Asiaan ei ole palattu toiste. Ja miksi pitäisikään?
Ja olen tästä joskus jutellut kaverin kanssa. Ei traumoja. Ei pelkotiloja. Ei tarvetta vatvoa asiaa.
Mutta me olemme erilaisia. Meillä on erilaisia tarpeita.

 

Voin vastata tähän. Olen käynyt lähellä kuolemaa. Lapsena ja aikuisena.
Me olemme erilaisia. Mulle riitti kerta juttelu miehen kanssa asiasta, jossa todettiin, että huonosti olisi voinut käydä. Asiaan ei ole palattu toiste. Ja miksi pitäisikään?
Ja olen tästä joskus jutellut kaverin kanssa. Ei traumoja. Ei pelkotiloja. Ei tarvetta vatvoa asiaa.
Mutta me olemme erilaisia. Meillä on erilaisia tarpeita.

Niin olemme ja niin on.
Joten voisit ehkä jopa hyväksyä sen, että a) ap:lla oli tarve saada mieheltään muunlaista tukea kuin hän sai b) se olisi kaikesta päätellen ollut järjestettävissä, c) ap:n todellinen ja oikeutettu tarve jäi ihan syyyttä täyttymättä, joten d) ap on täysin ymmärrettävästi loukkaantunut ja pahoilla mielin?

..eikä esimerkiksi tyhjästä ruikuttaja, ihan vain siksi, että olsi tarvinnut jotakin, mitä sinä erilaisena ihmisenä et olisi tarvinnut..

 

[QUOTE="Marika";30489398]Jotenkin surullisia vastauksia olet ap saanut tai ehkä lähinnä hämmentäviä. Ihmettelen täällä taas ja useasti muutenkin millaisissa parisuhteissa ihmiset elää ja kuinka vähään tyytyvät enkä tarkoita sinua ap vaan näitä vastaajia, joiden mielestä miehesi käyttäytyi ihan oikein. Mielestäni miehesi olisi pitänyt tukea sinua huomattavasti enemmän. Meillä ainakin rakastetaan toisiamme niin älyttömän paljon ja kunnioitetaan toisen tunteita ja tätä meidän pientä perhettämme, että toisen rinnalla ja tukena olemme sekä hyvissä jutuissa, mutta myös, jos toinen on sairas. Lapsia tuetaan ja koko perhe pidetään koossa, huolehditaan ja autetaan, vaikka niissä "valitusten" laatitimissa, ihan kaikessa. Siirretään lomia, otetaan vapaita, silitetään ja pidetään hyvänä, passataan ja kerrotaan, että rakastetetaan ja kaikki menee vielä hyvin. Minä olin leikkauksessa, en henkitoreissani, mutta isossa leikkauksessa muutama vuosi sitten ja muistelen pelkällä lämmöllä sitä, kuinka hyvin mies hoiti silloin minua ja koko perhettä. Saman tekisin minä.

Eikä tämä koske vain meidän perhettä, me autamme muitakin läheisiämme. Ystäväni menetti vauvan jonkin aikaa sitten. Minä otin vapaata töistä ja autoin, pidin seuraan, tein ruokaa ja kuuntelin. Tässäkin tapauksessa miehesi olisi helposti saanut lomia siirrettyä, mutta ei jostain syystä tehnyt sitä. Mielestäni se on ollut todella väärin lapsianne ja sinua kohtaan.

Älä välitä näistä joistakin, jotka eivät selvästi ymmärrä rakkaudesta mitään. Sinulla on syytä olla hyvin loukkaantunut. Tapahtuma on ollut traumaattinen eikä miehestäsi ollut yhtään avuksi. Joillekin riittää, että "mies tuo leivän pöytään", minulle eikä onneksi monelle muullekaan, se riitä alkuunkaan. PArisuhde on paljon muutakin ja vastoinkäymisissä se usein mitataan. Yritä keskustella miehesi kanssa, kirjoita vaikka kirje, jos sekään ei auta, minä lähtisin, koska luottamus olisi viety täysin.[/QUOTE]

Mä en ainakaan ole maininnut oman mieheni toiminnasta vastaavassa tilanteessa tai omasta parisuhteestani vaan kommentoinut nimenomaan ap:n tapausta, mitenkään peilaamatta sitä omaan elämääni. Minulle tuli ap:sta kuva dramaqueenista joka haluaa koko maailman pysähtyvän jos hänelle sattuu jotain.

 

[QUOTE="jurristi";30489447]Niin olemme ja niin on.
Joten voisit ehkä jopa hyväksyä sen, että a) ap:lla oli tarve saada mieheltään muunlaista tukea kuin hän sai b) se olisi kaikesta päätellen ollut järjestettävissä, c) ap:n todellinen ja oikeutettu tarve jäi ihan syyyttä täyttymättä, joten d) ap on täysin ymmärrettävästi loukkaantunut ja pahoilla mielin?

..eikä esimerkiksi tyhjästä ruikuttaja, ihan vain siksi, että olsi tarvinnut jotakin, mitä sinä erilaisena ihmisenä et olisi tarvinnut..[/QUOTE]

Missä kohtaa mä ilmaisin, etten hyväksy sitä että ap on erilainen kuin minä?
Kirjoitin, että en osaa asettua ap:n asemaan. Olen erilainen. Omalla kirjoituksellani halusin tuoda esiin sen, että ap:n mies ehkä teki kaikkensa omasta näkökulmastaan? Että ehkä hän ei pystynyt enempään?
Kuten kirjoitin aiemmin, ongelmia erilaisuudesta tulee silloin, kun tarpeet eivät kohtaa ja toisen erilaisuutta ei pysty enää kestämään / hyväksymään.

 

Missä kohtaa mä ilmaisin, etten hyväksy sitä että ap on erilainen kuin minä?
Kirjoitin, että en osaa asettua ap:n asemaan. Olen erilainen. Omalla kirjoituksellani halusin tuoda esiin sen, että ap:n mies ehkä teki kaikkensa omasta näkökulmastaan? Että ehkä hän ei pystynyt enempään?
Kuten kirjoitin aiemmin, ongelmia erilaisuudesta tulee silloin, kun tarpeet eivät kohtaa ja toisen erilaisuutta ei pysty enää kestämään / hyväksymään.

No, jos lähtökohtana on se, ettei osaa asettua toisen asemaan, niin on se vähän heikko lähtökohta kaikin puolin toisen tarpeiden ja erilaisuuden hyväksymisellekin.

Ja vaikka mies olisi _omasta mielestään_ tehnyt kaiken voitavansa, hän voi olla a) väärässä, koska olisi faktisesti voinut toimia toisin sekä sairaalassaoloaikana että sen jälkeen, ja b) ei kovinkaan hyvä puoliso (ainakaan ap:lle), jos ei kykene keskustelemaan ap:n kanssa tapahtuneesta, ap:n kokemuksista, tai ilmaisemaan myötätuntoa.

Mutta turha tätä on vissiinkään enempää jankata.

Ap:lle kaikkea hyvää ja toipumista!

 

[QUOTE="jurristi";30489477]No, jos lähtökohtana on se, ettei osaa asettua toisen asemaan, niin on se vähän heikko lähtökohta kaikin puolin toisen tarpeiden ja erilaisuuden hyväksymisellekin.

Ja vaikka mies olisi _omasta mielestään_ tehnyt kaiken voitavansa, hän voi olla a) väärässä, koska olisi faktisesti voinut toimia toisin sekä sairaalassaoloaikana että sen jälkeen, ja b) ei kovinkaan hyvä puoliso (ainakaan ap:lle), jos ei kykene keskustelemaan ap:n kanssa tapahtuneesta, ap:n kokemuksista, tai ilmaisemaan myötätuntoa.

Mutta turha tätä on vissiinkään enempää jankata.

Ap:lle kaikkea hyvää ja toipumista![/QUOTE]

Näinpä.
Toisaalta, asian voi ajatella näinkin, että ap voisi yrittää ymmärtää toisin ajattelevaa miestään.
Ja ehkä he eivät tosiaan ole toisilleen sopiva pari jos eivät voi hyväksyä toistensa erilaisuutta.

Asian voi kääntää myös näin päin. Minä koen usein ahdisteluna ja loukkaavana muiden hyvää tarkoittavan hössötyksen. Aivan samalla tavalla he / muut toisin käyttäytyvät / ajattelevat toimivat väärin kohdellessan minua kuten yleisesti pidetään sopivana. Mutta mulla ei ole oikeutta loukkaantua tästä. Sen sijaan auttaja usein loukkaantuu minun tuskastumiseen, koska " hän vain tarkoittaa hyvää enkä mä ollenkaan arvosta sitä" . Mikä ei ole totta. Arvostan kyllä toisten huolenpitoa ja tukea, mutta kai mulla on oikeus sanoa, että ei kiitos enempää tukea ja huolenpitoa, koska se ahdistaa mua?

Mutta olet oikeassa, ei jankata

 

[QUOTE="jurristi";30489477]No, jos lähtökohtana on se, ettei osaa asettua toisen asemaan, niin on se vähän heikko lähtökohta kaikin puolin toisen tarpeiden ja erilaisuuden hyväksymisellekin.

Ja vaikka mies olisi _omasta mielestään_ tehnyt kaiken voitavansa, hän voi olla a) väärässä, koska olisi faktisesti voinut toimia toisin sekä sairaalassaoloaikana että sen jälkeen, ja b) ei kovinkaan hyvä puoliso (ainakaan ap:lle), jos ei kykene keskustelemaan ap:n kanssa tapahtuneesta, ap:n kokemuksista, tai ilmaisemaan myötätuntoa.

Mutta turha tätä on vissiinkään enempää jankata.

Ap:lle kaikkea hyvää ja toipumista![/QUOTE]

Ok. Eli kaikki, jotka eivät osaa asettua ap:n asemaan ovat kykenemättömiä ymmärtämään muiden erilaisuutta. Mutta ap:lla ei ole mitään velvollisuutta ymmärtää miehensä erilaisuutta ja tapaa käsitellä tapahtunutta?

Tä on ihme juttu, kun tän ymmärtämisen pitää pelata aina vaan yhteen suuntaan???

 

[QUOTE="jurristi";30489447]Niin olemme ja niin on.
Joten voisit ehkä jopa hyväksyä sen, että a) ap:lla oli tarve saada mieheltään muunlaista tukea kuin hän sai b) se olisi kaikesta päätellen ollut järjestettävissä, c) ap:n todellinen ja oikeutettu tarve jäi ihan syyyttä täyttymättä, joten d) ap on täysin ymmärrettävästi loukkaantunut ja pahoilla mielin?

..eikä esimerkiksi tyhjästä ruikuttaja, ihan vain siksi, että olsi tarvinnut jotakin, mitä sinä erilaisena ihmisenä et olisi tarvinnut..[/QUOTE]

On se nyt mun mielestä vähän tyhjästä ruikuttamista tai oikeastaan pirun itsekästä, jos miehen olisi pitänyt istua sairaalassa pitämässä kädestä sensijaan, että se teki sen kaikkein tärkeimmän, eli huolehti siitä yhdessä hankitusta ja rakastetusta jälkikasvusta?

 

En tiedä sitten, että olenko vaativa, mutta vaikka mieheltä menisi työpaikka, niin olisi aivan täysi itsestäänselvyys, että pysyisi jokaikisen mahdollisen sekunnin kanssani siellä sairaalassa, eikä ajattelisikaan työtä. Jos ei vapaan saaminen onnistuisi, niin ottaisi sitten lopputilin.

Jos mies tekisi noin jos minä olisin tuskissani ja hengenvaarassa, en pystyisi enää elämään ja turvaamaan tuollaiseen ihmiseen ja kyllä se olisi todellakin ero. Tuo on minun kirjoissani paljon pettämistä tai mitään sellaista pahempaa. Kaikista rakkainta ihmistä ei hylätä ikinä. Ei ikinä. Siihen ei rahat ja työpaikat liity. Ja lasten hätä vielä siihen päälle, jonka laiminlyönti on aivan täysin anteeksiantamatonta.

 

Jos mies ei pystynyt tulee koska oli niin shokissa tms..?

 

En tiedä sitten, että olenko vaativa, mutta vaikka mieheltä menisi työpaikka, niin olisi aivan täysi itsestäänselvyys, että pysyisi jokaikisen mahdollisen sekunnin kanssani siellä sairaalassa, eikä ajattelisikaan työtä. Jos ei vapaan saaminen onnistuisi, niin ottaisi sitten lopputilin.

Jos mies tekisi noin jos minä olisin tuskissani ja hengenvaarassa, en pystyisi enää elämään ja turvaamaan tuollaiseen ihmiseen ja kyllä se olisi todellakin ero. Tuo on minun kirjoissani paljon pettämistä tai mitään sellaista pahempaa. Kaikista rakkainta ihmistä ei hylätä ikinä. Ei ikinä. Siihen ei rahat ja työpaikat liity. Ja lasten hätä vielä siihen päälle, jonka laiminlyönti on aivan täysin anteeksiantamatonta.

Eli sun mielestä kaikkein tärkeintä olisi, että sun mies olisi sun vieressä sielä sairaalassa. Lapset pyörikööt keskenään himassa ja huolehtikoot itsestään. Miehen paikkasi on sinun vieressäsi. Sen lisäksi miehen ei pidä huolehtia siitä, onko hänellä tulevaisuudessa työpaikkaa, koska se palkkahan ei millään tasolla vaikutta hänen ja lasten hyvinvointiin, mikäli sinä satut kuolemaan.
Sinusta mies saa laiminlyödä lapsensa, kunhan ei laiminlyö sinua.

Huh- huh!

Mä en vois puolestani ikinä luottaa mieheen, joka ei ensisijaisesti huolehtisi meidän lapsista. Ne on mulle tärkeimmät ja näinollen pääasia, että isä pystyy olemaan lastensa tukena, jos minä olen niin sairas tai kuollut, etten pysty.

Aika itsekästä jengiä täällä.

 

Eli sun mielestä kaikkein tärkeintä olisi, että sun mies olisi sun vieressä sielä sairaalassa. Lapset pyörikööt keskenään himassa ja huolehtikoot itsestään. Miehen paikkasi on sinun vieressäsi. Sen lisäksi miehen ei pidä huolehtia siitä, onko hänellä tulevaisuudessa työpaikkaa, koska se palkkahan ei millään tasolla vaikutta hänen ja lasten hyvinvointiin, mikäli sinä satut kuolemaan.
Sinusta mies saa laiminlyödä lapsensa, kunhan ei laiminlyö sinua.

Huh- huh!

Mä en vois puolestani ikinä luottaa mieheen, joka ei ensisijaisesti huolehtisi meidän lapsista. Ne on mulle tärkeimmät ja näinollen pääasia, että isä pystyy olemaan lastensa tukena, jos minä olen niin sairas tai kuollut, etten pysty.

Aika itsekästä jengiä täällä.

Missä kirjoitin, että jokainen mahdollinen sekunti vierellä tarkoittaisi sitä että lapset olisivat heitteillä? Totta kai lapsia tukemassa kotona kun tarve ja loppuaika sairaalassa. Eihän siinä töihin ehtisi.

Minun mieheni otti lyhyellä varotusajalla töistä kaksi viikkoa vapaata jo pelkän nielurisaleikkauksenikin takia kun komplikaatioiden riski oli suuri ja oli kotona sen aikaa pitämässä huolta ettei tulisi ongelmia. Jos potkut olisi tullut niin mitä sitten kun töissä ollessa olisin voinut tukehtua vereeni yksin. Meillä on vielä pahan paikan varalle varattuna rahaakin, niin ei tarvitse ihan heti ensimmäisen vuoden-parin aikana panikoituakaan jos ei ole töitä. Muuten lapsiasiaan en ota kantaa kun meillä ei ole, eikä tule niitä, mutta elämän tärkeimmän ihmisen eteen tehdään meidän perheessä aivan kaikki mahdollinen, jos lapsia olisi ne olisivat varmaan jaetulla sijalla yksi tai hieman puolison alapuolella, en oikein osaa samaistua tässä asiassa äiteihin, mutta siitä syystä meillä ei lapsia olekaan kun puoliso on yhtä tärkeä meille kuin muilla ne lapset. Sillä logiikallahan sinä kaiketi ymmärrät tätä ajattelua, jos pystyt ymmärtämään millaista on kun on silmiä räpäyttämättä valmis kuolemaan toisen puolesta. Meiltä on miehen kanssa molemmilta kuollut todella läheinen ihminen ja siinä sen tuskan rinnalla ei ole taloudellisilla asioilla yhtikäs mitään väliä, kunhan jotenkin pärjää, se riittää. Kuoleman jälkeen saisi kuitenkin sossusta tai liitosta tukea jos fudut tulisi ja henkivakuutus päälle, niin miksi sitä pitäisi edes murehtia jotain niin epäolennaista asiaa? Viisikymppiä tuli minulle ainakin viimeksi läheisen kuoltua ja sillä elättää hetken aikaa isompaakin sakkia jos tarvis. Jos minun elämäni rakkaus kuolisi ja en olisi jokaikistä mahdollista hetkeä tehnyt kaikkeani hänen eteensä, niin en kyllä kestäisi elää itseni kanssa enää. Niin sanoinkuvaamattoman hirveää se on olla sairaalassa ja pelätä yksin pahinta, kovissa tuskissa ja pää sekaisin lääkkeistä. Onneksi itselläni oli mieheni rinnalla ja ei tarvinnut pelätä, että jättäisi sinne muuten kuin pakon edestä kun häädetään pois. En edes kehtaisi miettiä mitään itsestäänselvää hyvinvointia ja pärjäämistä sellaisten kauhujen rinnalla, päitä sitten kun se kaikista rakkain on siellä.. En minä jättäisi rakastani ehdoin tahdoin kärsimään minnekään muuallekaan, miksi ihmeessä sairaalaankaan yksin?

 

Ehkä te olette sitten tyytyväisiä miehiin jotka ei kävisi katsomassa teitä 2 viikon aikana sairaalassa eivätkä auttaisi valitusten tekemisessä. Minusta nyt kuitenkin puolison kuuluu tukea ja näyttää se tukensa silloin kun itse on heikkona ja kun sitä apua pyytää.

Kuten näet, palstan mielipide on, että vaikka kuulisi kesken työpäivän että puoliso (nainen, koska miehen ollessa kyseessä onkin sitten aivan eri tilanne ) on ollut vakavassa onnettomuudessa ja taistelee elämästään teholla, on ihan normaalia että mies jatkaa työntekoa eikä anna mokoman pikkujutun häiritä keskittymistään.

 

Lapset pyörikööt keskenään himassa ja huolehtikoot itsestään.

Ap:n tapauksessa ne lapsethan nimenomaan pyöri keskenään himassa koska mies oli töissä eikä voinut edes aikaistaa lomaansa niin että olisi samaan aikaan lomalla lasten kanssa.

 

Kuten näet, palstan mielipide on, että vaikka kuulisi kesken työpäivän että puoliso (nainen, koska miehen ollessa kyseessä onkin sitten aivan eri tilanne ) on ollut vakavassa onnettomuudessa ja taistelee elämästään teholla, on ihan normaalia että mies jatkaa työntekoa eikä anna mokoman pikkujutun häiritä keskittymistään.

Sinähän sen sanoit

 

Kuten näet, palstan mielipide on, että vaikka kuulisi kesken työpäivän että puoliso (nainen, koska miehen ollessa kyseessä onkin sitten aivan eri tilanne ) on ollut vakavassa onnettomuudessa ja taistelee elämästään teholla, on ihan normaalia että mies jatkaa työntekoa eikä anna mokoman pikkujutun häiritä keskittymistään.

Tässähän ei ollut äkillisestä onnettomuudesta kyse. Puoliso oli viikonlopun sairaalassa ja lähti sitten maanantaina töihin. Kannattaa a) opetella lukemaan b) sisäistämään ja ymmärtämään luettu teksti

 

AP, olet saanut osalta aika ikäviä vastauksia. Tiedät itsekin miten asioiden kuuluisi olla. Hädän hetkellä miehesi olisi pitänyt olla sinun ja perheesi tuki. Tässä on turha saivarrella kuinka monta tuntia tai minuuttia miehen olisi pitänyt tulla sinua katsomaan kun kyse on välittämisestä. Silloin kun oma rakas ja lasten äiti on kuoleman vaarassa teholla tai vakavasti sairas, niin rakastava ihminen on luonnostaan toisen tukena jos toinen ei sitä tieten tahtoen estä. Myös lapset olisivat kaivanneet henkistä tukea. Vai onko kumppani vain hauskuttaja ja iloisten päivien piriste?

Ehkä nuo kommentit siitä, että mies toimi oikein jne kertoo vain enemmän vastaajien parisuhteista. Rakastamienn on välittämistä. Tämä välittäminen ja rakastaminen näkyy käytännössä siten, että pidetään toisesta ja perheestä huolta!

 

Toivottavasti ap ei sairastu syöpään, tai joku ap:n lapsista. Siinä tapauksessa miehestä näkyy enää vaan perävalot. Vaikuttaa just semmoselta pelkuripaskalta.

 

Täällä ainakin on vierailuajat ja silloin käydään , ei täällä miehet ole kädestä kiinni pitelemässä. Teho-osastolla vierailu on vielä lyhyempää.

 

Joskus lapsille on parasta, että arki jatkuu vanhemman vakavasta tilanteesta huolimatta normaalisti. Osaan kuitenkin asettua sun asemaasi, koska olen kokenut valtimorepeämän ja sisäisen verenvuodon itsekin. Sikamaisen kivuliasta. Mutta ei siihen kipuun auta, vaikka puoliso jäisi pois töistä. Sairaalassa sua hoidettiin ja melkein veikkaan, ettet kipujesi keskellä ollut kovinkaan sosiaalinen. Itse en alkupäivistä juuri edes muista mitään. Ajoittaisia hetkiä vain. Toki oli mukavaa, jos siinä joku läheinen silloin oli läsnä, mutta enemmän mä seuraa ja apua kaipasin sitten, kun pääsin sairaalasta kotiin.

Jos sulle on jäänyt tuosta tapahtumasta trauma, niin mene ihmeessä terapeutille. Mä en päässyt omin voimin painajaisista ja ahdistuksesta yli, joten menin juttelemaan ammattilaiselle. Ja jos muuten haluat kirjoitella, niin rekisteröidy ja laita y-viestiä. Meitä on aika vähän, jotka olemme vatsan alueen valtimorepeämistä selvinneet hengissä