Missä kirjoitin, että jokainen mahdollinen sekunti vierellä tarkoittaisi sitä että lapset olisivat heitteillä? Totta kai lapsia tukemassa kotona kun tarve ja loppuaika sairaalassa. Eihän siinä töihin ehtisi.
Minun mieheni otti lyhyellä varotusajalla töistä kaksi viikkoa vapaata jo pelkän nielurisaleikkauksenikin takia kun komplikaatioiden riski oli suuri ja oli kotona sen aikaa pitämässä huolta ettei tulisi ongelmia. Jos potkut olisi tullut niin mitä sitten kun töissä ollessa olisin voinut tukehtua vereeni yksin. Meillä on vielä pahan paikan varalle varattuna rahaakin, niin ei tarvitse ihan heti ensimmäisen vuoden-parin aikana panikoituakaan jos ei ole töitä. Muuten lapsiasiaan en ota kantaa kun meillä ei ole, eikä tule niitä, mutta elämän tärkeimmän ihmisen eteen tehdään meidän perheessä aivan kaikki mahdollinen, jos lapsia olisi ne olisivat varmaan jaetulla sijalla yksi tai hieman puolison alapuolella, en oikein osaa samaistua tässä asiassa äiteihin, mutta siitä syystä meillä ei lapsia olekaan kun puoliso on yhtä tärkeä meille kuin muilla ne lapset. Sillä logiikallahan sinä kaiketi ymmärrät tätä ajattelua, jos pystyt ymmärtämään millaista on kun on silmiä räpäyttämättä valmis kuolemaan toisen puolesta. Meiltä on miehen kanssa molemmilta kuollut todella läheinen ihminen ja siinä sen tuskan rinnalla ei ole taloudellisilla asioilla yhtikäs mitään väliä, kunhan jotenkin pärjää, se riittää. Kuoleman jälkeen saisi kuitenkin sossusta tai liitosta tukea jos fudut tulisi ja henkivakuutus päälle, niin miksi sitä pitäisi edes murehtia jotain niin epäolennaista asiaa? Viisikymppiä tuli minulle ainakin viimeksi läheisen kuoltua ja sillä elättää hetken aikaa isompaakin sakkia jos tarvis. Jos minun elämäni rakkaus kuolisi ja en olisi jokaikistä mahdollista hetkeä tehnyt kaikkeani hänen eteensä, niin en kyllä kestäisi elää itseni kanssa enää. Niin sanoinkuvaamattoman hirveää se on olla sairaalassa ja pelätä yksin pahinta, kovissa tuskissa ja pää sekaisin lääkkeistä. Onneksi itselläni oli mieheni rinnalla ja ei tarvinnut pelätä, että jättäisi sinne muuten kuin pakon edestä kun häädetään pois. En edes kehtaisi miettiä mitään itsestäänselvää hyvinvointia ja pärjäämistä sellaisten kauhujen rinnalla, päitä sitten kun se kaikista rakkain on siellä.. En minä jättäisi rakastani ehdoin tahdoin kärsimään minnekään muuallekaan, miksi ihmeessä sairaalaankaan yksin?