Mies jätti mut. Selviänkö tästä koskaan? Selvisittek te erosta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Nenna"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

"Nenna"

Vieras
Mun mielestä meillä oli onnellinen perhe, rakkautta riitti ja suhde oli ihan hyvä. Me muutettiin kuukausi sitten uuteen omakotitaloon, joka itse rakennettiin. Elin unelmaani.

Viikonloppuna mies ilmoitti, että haluaa eron. Lähti sitten vain pois kotoa. Oli mennyt vanhempiensa mökille. Sunnuntaina tuli illalla takaisin ja ilmoitti, että ostaa minut ulos tästä talosta ja jää tähän asumaan. Saan olla niin kauan tässä, kunnes löydän uuden asunnon. Ilmoitti tyynesti, että lapsi saa asua hänen kanssaan, minun kanssaan tai viikko viikko systeemillä. Meidän tyttö on 7 vuotias.

Haluaisin vaan tietää, että selviänkö mä? Tämä on kauheinta, mitä on mulle koskaan tapahtunut. Perhe, mies, uusi koti... kaikki mun unelmat romuttui. Nauranko vielä joskus taas ääneen? Voiko mulla olla vielä joskus taas hauskaa? Selviänkö mä?
 
Ei mitään. Pari kuukautta mies oli vähän vaisu ja etäinen. Kysyin asiasta ja mies sanoi vain aina, että niin paljon työkiireitä ja työstressin takia nukkuu liian vähän yms. Luulin tosiaan, että mies puhui totta.
 
Hurjaa. Oliko teillä seksiä, läheisyyttä, yhteistä huumoria, teittekö yhdessä juttuja, keskustelitteko?
Onko mitään pitkäaikaisia ongelmia ollut suhteessa?
Jotenkin vaikea kuvitella, että yhtäkkiä toinen vain haluaa lähteä. Toinen nainen?

Kyllä siitä selviää. Alku on vaikeaa, mutta ihan varmasti selviää ja löytää onnen toisaalta, ajan kanssa.
 
Selviät kyllä, mutta älä laita tavotteeksi asiasta nopeasti yli pääsemistä. Aikaa se vie. Tukeudu ystäviisi, hae ammattiapua tarvittaessa, itke kun itkettää, anna itsellesi lupa tuntea.

Ja toki pidät lapsesi myös itselläsi.
 
Sanotaanko näin, että syyskuun alussa oli vielä ihan normaalia perhe-elämää. Sen jälkeen mies alkoi olla etäinen ja paljon omilla reissuillaan. On kuitenkin ihan todistettavasti ollut omilla reissullaan esim. serkkunsa kanssa, mun veljeni kanssa, futisjoukkoeensa kanssa yms. Eli ei ole mitään syytä epäillä toista naista. Ja jos meille ero tuli nyt joka tapauksessa, niin samahan se sitten on mistä syystä se ero tuli, kun se kuitenkin tuli.

Pari kuukautta mies oli etäinen ja hiljainen, ei seksiä yms. Välillä kyllä esim. laittoi tekstarin töistä, että rakastaa mua ja joskus halasi. Mä kyllä huomasin, että on outo ja etäinen, muttta selitti työkiireillä yms.
Mä sitten uskoin, että oli työkiireitä..
 
Tietysti selviät.
Parin viikon päästä sä jo tajuat, että sun äijä (tuleva ex) on ihan idiootti. Hyvä vaan, ettei tuhraantunut siihen enempää aikaa.
Toisekseen, sun mies ei voi yksin päättää, ostaako se sut talosta ulos. Se ei voi päättää yksin, miten lapsen huoltajuus jaetaan. Yksin se voi kyllä päättää erota, se, miten järkevää se on, on tietysti sen oma asia. Jotenkin sitä vois kuvitella, että kaikesta olisi käyty keskustelujakin, jos on yhteinen lapsi...
 
Parin viikon päästä sä jo tajuat, että sun äijä (tuleva ex) on ihan idiootti. Hyvä vaan, ettei tuhraantunut siihen enempää aikaa.

No ei se nyt ihan noin kivuttomasti taida mennä noin suuri elämänmuutos. Ainakaan itselläni, vaikka olen itse ollut jättävä osapuoli.

Kyllä ne hyvätkin hetket valitettavan pitkään ja usein mielessä pysyy ja mieleen hiipii, mutta ajan kanssa kyllä helpottaa.
 
Ei se mies päätä, kuka taloon jää, jos se teidän yhteinen on. Selviät sinä aloittaja erosta, anna vaan sille aikaa äläkä katkeroidu. Elämä jatkuu, sulla on ihana tyttö ja kukaan ei ole kuollut/sairastunut vakavasti. Elämää se vain on, jaksamista ja voimia täältä!
 
Talo on rakennettu miehen vanhempien naapuriin ja miehen suvun maille. Eli mies varmaan tajuaa itsekin, että en halua jääd asumaan ex anoppilan pihapiiriin, jossa naapurissa asuu miehen isovanhemmat ja miehen sisko perheineen ja jossa tontin miehen serkun kanssa jakaa yhteinen iso ulkorakennus.
Eli mies saa jäädä kyllä taloon. Lasta hän ei saa. Lapsen kanssa yhteishuoltajuus. Haluaisin tottakai tytön itselleni, mutta lapselle on parempi olla molempien vanhempien kanssa ja lasta koskevat ratkaisut haluan kyllä tehdä niin, että tytöllä olisi hyvä olla.

Kumpa voisin ajatellakin niin, että mies on idiootti. Vielä pari viikkoa sitten mä olin ikeassa ostamassa uuteen kotiimme tavaroita ja hehkutin töissä, miten ihanaa asua uudessa talossa. Talossa, jossa minä olen koko kesän maalaillut, siivoillut ja naputellut nauloja. Talo, joka yhdessä suunniteltiin ja jonne minä sain aina haaveilemani ison kodinhoitohuoneen ja ison vaatehuoneen.

Mulla pyörii mielessä vain ne hetket, kun oltiin nuoria opiskelijoita ja muutettiin yhteen. Miten paljon meillä oli yhteistä ja miten hauskaa meillä oli. Ne ajat, kun tyttö syntyi ja kärryteltiin viikonloppuisin koko perhe yhdessä ja meillä oli niin ihanaa.
 
[QUOTE="Nenna";29263377]Talo on rakennettu miehen vanhempien naapuriin ja miehen suvun maille. Eli mies varmaan tajuaa itsekin, että en halua jääd asumaan ex anoppilan pihapiiriin, jossa naapurissa asuu miehen isovanhemmat ja miehen sisko perheineen ja jossa tontin miehen serkun kanssa jakaa yhteinen iso ulkorakennus.
Eli mies saa jäädä kyllä taloon. Lasta hän ei saa. Lapsen kanssa yhteishuoltajuus. Haluaisin tottakai tytön itselleni, mutta lapselle on parempi olla molempien vanhempien kanssa ja lasta koskevat ratkaisut haluan kyllä tehdä niin, että tytöllä olisi hyvä olla.

Kumpa voisin ajatellakin niin, että mies on idiootti. Vielä pari viikkoa sitten mä olin ikeassa ostamassa uuteen kotiimme tavaroita ja hehkutin töissä, miten ihanaa asua uudessa talossa. Talossa, jossa minä olen koko kesän maalaillut, siivoillut ja naputellut nauloja. Talo, joka yhdessä suunniteltiin ja jonne minä sain aina haaveilemani ison kodinhoitohuoneen ja ison vaatehuoneen.

Mulla pyörii mielessä vain ne hetket, kun oltiin nuoria opiskelijoita ja muutettiin yhteen. Miten paljon meillä oli yhteistä ja miten hauskaa meillä oli. Ne ajat, kun tyttö syntyi ja kärryteltiin viikonloppuisin koko perhe yhdessä ja meillä oli niin ihanaa.[/QUOTE]

Seuraava vaimo on onnellinen kun pääsee uuteen hienoon kotiin ja hänen ei tarvitse heti maalata,tapetoida.
 
Siitä selviää jos itse päätät niin! Minut jätettiin ihan yllättäen, lapsi tuolloin 10kk.

Minun piti tehdä itseni kanssa valinta, jäänkö kotiin itkemään vai menenkö lapsen kanssa pihalle ja lenkille. Valitsin jälkimmäisen, kävellessä meinasin purskahtaa usein itkuun, ja varmasti niitä kyyneleitä siinä tulikin.
Läheisiä ei ollut läsnä, mutta päivittäin puhuin puhelimessa jonkun kanssa.
 
No eikö tuota tilannetta nyt mitenkään voisi korjata? Terapiaa? Aikaa? Juttelua edes?

Jokasessa parisuhteessa tulee jossain vaiheessa tunne, että kattilat jakoon vaan. Mutta sellaisesta voi selvitäkin!
 
Mulle pahinta olis lapset.. mun olis vaikea ajatella et lapset asuis jossain muualla ku mun luona.. En ikinä pystyis suostuu viikko-viikko jakoon.. Olishan se iso muutos, mut kyl mä varmaan pystyisin itse erosta selvii.. enemmän mua ahdistais just lapset, kodin menetys ja se kaiken uudelleen rakentaminen..
 
[QUOTE="Vierailija";29263341]No ei se nyt ihan noin kivuttomasti taida mennä noin suuri elämänmuutos. Ainakaan itselläni, vaikka olen itse ollut jättävä osapuoli.

Kyllä ne hyvätkin hetket valitettavan pitkään ja usein mielessä pysyy ja mieleen hiipii, mutta ajan kanssa kyllä helpottaa.[/QUOTE]

Se, että ymmärtää toisen olevan kusipää, ei tarkoita sitä, että surutyö olisi siinä. Kyseinen oivallus tosin helpottaa kummasti surutyötä, kun keskittyy olennaiseen eikä enää haikaile menneitä.

Tosin, itse en juurikaan ole surrut päättyneitä suhteita. On toki ollut haasteellista opetella olemaan omillaan pitkän suhteen jälkeen, mutta en mä sitä mennyttä suhdetta ole surrut.
 
[QUOTE="Nenna";29263377] Lasta hän ei saa. Lapsen kanssa yhteishuoltajuus. Haluaisin tottakai tytön itselleni, mutta lapselle on parempi olla molempien vanhempien kanssa ja lasta koskevat ratkaisut haluan kyllä tehdä niin, että tytöllä olisi hyvä olla.
[/QUOTE]

Pari vinkkiä omasta elämästä: 1. Sä selviät ja nauratkin vielä. 2. Keskustele asiasta miehesi kanssa. Hän joko suostuu keskusteluun tai sitten ei, mutta jos et edes yritä, niin kadut myöhemmin. 3. Jos ero on todellakin edessä, istu alas ja yritä katsoa tilannetta ulkopuolisin silmin. Miten itse auttaisit samassa tilanteessa olevaa ystävää? Katkeruus ja itsesyytökset ei sua helpota. 4. Keskustele rehellisesti lapsesi kanssa. Lapselle ei saa jäädä epäilystä, että hän on syy eroonne tai että hän teki jotain väärin.
 
Kysymys?
Onko se todellakin lapselle parasta, että sitä riepotellaan viikko- viikko systeemillä talosta toiseen?
Mun mielestä se kuulostaa kamalalle. Eikö olis helpompi, että lapsi elää toisen vanhempansa kanssa ja näkee toista esim jokatoinen viikonloppu ja vaikka kahtena tai kolmena arki- iltana?
 
[QUOTE="Nenna";29263300]Ja jos meille ero tuli nyt joka tapauksessa, niin samahan se sitten on mistä syystä se ero tuli, kun se kuitenkin tuli.
[/QUOTE]

Ettekö ole keskustelleet tilanteestanne, eron syistä?

Siis mitä, mies sanoi yhtäkkisestä, että haluaa erota ja se on siinä? Nyt vain lusikat jakoon?

Kuulostaa absurdilta, kai nyt tilanteesta keskustellaan, syistä, eikö mitään ole enää tehtävissä, miten jatketaan eteenpäin, mitä tunnette jne.?
Oletko kynnysmatto, joka vain myöntyy miehen sanomisiin?
 
Elämä koettelee :( Mutta sä selviät kyllä. Minäkin olen selvinnyt vaikka aluksi tuntui kamalalta.

Auttoi huomattavasti kun pääsi omaan asuntoon eikä tarvinnut katsella ukkoa koko ajan ja kuunnella valheita ja miettiä mitä kaikkea on milloinkin touhunnut kun on ollut muualla. Eli hoida nopealla aikataululla oma kämppä, sopikaa lapsi-asiat ja sitten voit olla omien ajatustesi kanssa ne hetket kun lapset ei ole luonasi. Aika auttaa, niin kulunut sanonta kuin onkin, niin se on totta. Välillä sitä vaipuu epätoivoon ja itsesääliin, mutta jotenkin sieltä aina nousee. Yhtenä aamuna huomaat, että olo on hyvä ja onnellinen, siitä se elämä taas alkaa.

Ihmismieli korjaa kyllä itse itseään eli ihan varmasti vielä naurat, olet iloinen, rakastut jne. Muista kuitenkin vähän auttaa itseäsi, eli mene vaikka kuntosalille (vaikka väkisin), tapaa ystäviä, käy leffaissa, älä siis vaan märehdi kotona. Käy treffeilläkin (vaikka ei kiinnostaisi). Kaikki nuo auttaa menemään eteenpäin, joka jossain vaiheessa on tehtävä.

Onnea sinulle! :)
 

Yhteistyössä