Mies jätti kolmevuotiaan yksin

  • Viestiketjun aloittaja ksdjaj
  • Ensimmäinen viesti
ksdjaj
Olemme eronneet lapsen isän kanssa. Viikonloppuna oli isäviikonloppu, mutta isän kanssa sovimme, että äitienpäivän vuoksi tuo lapsen jo lauantai-iltana. Viestitin perjantaina, olisiko mahdollista tuoda lapsi vasta sunnuntaina heti aamusta, kun olisi menoa. Isä viestitti, että on menoa ja en voi tehdä niin, että ilmoittelen näin myöhään aikataulumuutoksista. Selitin, että tilanne tuli äkkiä. Viestittely loppui siihen ja isä soitti töistä päästyään ja alkoi heti huutamaan, että en voi muutella aikatauluja. Koska olin vain kysynyt asiasta, tietysti provosoiduin yhtäkkisestä huutamisesta, vaikka kyselin ihan hyvässä hengessä. Menoni oli kuitenkin ihan peruttavissa kuitenkin, koska tiesin, että olimme jo sopineet lauantai-illasta. Mies lyhyen puhelun päätteeksi raivosi, että tuo lapsen lauantai-iltana olin kotona tai en.

Soitin hänelle, kun isä oli hakenut lapsen ja sovin asian, että perun menoni ja hän tuo lapsen klo 21:00. Asia oli OK molemmille. Muistutin vielä, että tällä kertaa ei sitten olla yhtään myöhässä (isä yleensä myöhässä 10-30 min ilman minkäänlaista ilmoitusta).

Klo 21:58 lähdin naapurista kävelemään kotiin ja 21:00 olin pihatiellä kävelemässä. Tiesin, että olisin hiukan myöhässä, mutta koska autoa ei näkynyt tulevan tai menevän (pihatieltä näkyisi), en päättänyt isälle soittaa olevani myöhässä. Olinhan kuitenkin jo melkein kotona.
Klo 21:01 löysin eteisestä lapsemme viikonloppukamat ja lapsi tuli eteiseen vastaan naama punaisena, paniikissa ja itkien. Isää ei näkynyt missään, vaan oli jättänyt lapsen eteiseen (nyt parin viikon ajan tehnyt niin, että hyvästellyt lapsen ulkoportailla ja työntänyt sen jälkeen lapsen ovesta sisään. Isä tapaa lastaan 2-3/arki-iltaa viikossa).
Isälle soitin, kun olin saanut lapsen rauhoittumaan. Isä ei myöntänyt, että olisi lapsen aikaisempaa sovittua tuonut kotiin, vaan kuulema tasan 21:00 tuonut ja että oli minun vikani, koska en ollut sovittuun aikaan kotona.

Laitoin isälle viestin perään, että ei saa nähdä lasta, ennen kuin asia on puhuttu (meillä ei mitään virallista tapaamissopimusta, koska tapaamiset sujuneet mutkattomasti - paitsi sen jälkeen on tullut paljon ongelmia, kun isä löytänyt tyttöystävän). Vielä ei ole isästä kuulunut mitään.
Mitä ihmettä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Sanoa? Olen niin raivoa täys, mutta järkytyksestä vieläkin aivan sanaton. Itse järkytyin niin paljon, että en ole kunnolla nukkunut ja henkisesti tilanne ottaa niin koville, että olen todella väsynyt ja voimaton tämän tilanteen edessä.
 
"..."
Idiootti ukko.
Sinulta tyhmää käydä uhkailemaan "et näe lasta enää koskaan".
Annatte tilanteen rauhoittua, ja selität miehelle rauhallisesti, miten typerästi hän toimi. Ihan sama, oliko ajoissa tai myöhässä, mutta aina pitää varmistaa, että siellä kotona on joku, ennen kun lapsen tunkee ovesta sisään.
 
"Sirkkeli"
Niin, siis olit luvannut olla kotona, ja ex-mies toi lapsen sovitulla tavalla. Eikä tiennyt, että sinä et ole kotona, kun vielä olit vaatinut, ettei myöhästy minuuttiakaan. Niin sä kostat exälle?

Meillä isä teki jatkuvasti tahalleen sitä, ettei kertonut moneltako tuo lapsen, Siis kun soitin ja kysyin. Sitten toi sen ilmoittamatta tuohon pihaan. Tarkistamatta, olenko kotona. Lapsi ei kantanut avainta ja puhelimessa ei ollut useinkaan virtaa jäljellä. Kyllä siinä sai keuhkota aika usein, sekä lapselle että isälle.
Olin nimittäin välillä kilometrien päässä lenkillä.
 
  • Tykkää
Reactions: Milla-Mari
ap1
[QUOTE="...";30821851]Idiootti ukko.
Sinulta tyhmää käydä uhkailemaan "et näe lasta enää koskaan".
Annatte tilanteen rauhoittua, ja selität miehelle rauhallisesti, miten typerästi hän toimi. Ihan sama, oliko ajoissa tai myöhässä, mutta aina pitää varmistaa, että siellä kotona on joku, ennen kun lapsen tunkee ovesta sisään.[/QUOTE]

En siis uhkaillut, että ei näe lasta enää koskaan. Isä ei ollut valmis edes puhumaan asiasta, vaan syytteli minua, että mitäs olin myöhässä. Laitoin siis viestiä, että ei näe lasta, ennen kuin asia on on puhuttu selväksi. Nyt siis riippuu ihan isästä, milloin asiasta haluaa puhua.
Mielestäni tama ei ole este näkemiselle, mutta että jotain olisi tehtävä.

- ap
 
kysyn vaan
[QUOTE="...";30821860]Ai että kun kerran aloittaja oli minutin tai kaksi myöhässä, niin mieheltä on ihan ok jättää 3-vuotias yksin?
Olisiko jollakulla suhteellisuudentaju vähän hukassa....[/QUOTE]

No missä kohtaa sanoin että se on mieheltä ok? Mutta jos vaatii ettei mies oo myöhässä 10min, miksei itse ole kotona sovitusti. Ei missään nimessä pidä lasta tyrkätä ovesta sisään tarkistamatta, mutta minusta on kohtuutonta huutaa ettei saa lasta nähdä enää ollenkaan. Mielestäni muutenkin aikuisten pitäisi pystyä nämä asiat ihan oikeasti hoitamaan paremmin.
 
Kellot
Tuossahan voi kello olla toisella 3min edellä ja toisella 3 min jäljessä.

"vaan kuulema tasan 21:00 tuonut ja että oli minun vikani, koska en ollut sovittuun aikaan kotona."
Näin ajattelen minäkin.
 
ap1
Kaikille, jotka nyt luulevat, että olisin ollut kamalasti myöhässä, niin tosiaan kävelin pihatiellä 21:00, josta näkyy sekä meille tulevat, että meiltä menevät autot ja klo 21:01 olin ulkoportailla (omakotitalo). Ajassa 21.00 - 21.01 ei näkynyt meille menevää tai meiltä tulevaa autoa. Kävellessä vielä mietin, että kun ei kerta näy, niin ehkäpä taas myöhässä. Sen sijaan, koska lapsi oli jo kotona, mies tuonut aikaisemmin, kuin sovittu. Kuinka paljon aikaisemmin? En tiedä, eikä isä myöntänyt, kuin että tasan 21:00 lapsi kotona.
 
ap1
[QUOTE="kakkonen";30821870]Ajattelen justiinsa näin! Ja lisäksi ihmettelen, miten ap:n exällä on avain ap:n kotiin.[/QUOTE]

Ei ole avainta. Olin vain siis naapurissa ja silloin jätän oven auki (asutaan maalla).
 
Huonot puolustelut
Lyhennettynä:

* Yleensä mies tuo lapsen viikonloppukylästä sunnuntaina
* Olitte sopineet sinun pyynnöstäsi että mies tuo poikkeuksellisesti lapsen lauantaina iltana
* Soitit perjantaina että voisiko mies palauttaa lapsen kuitenkin sunnuntaina
* Selittelet "äkillistä" tilannetta
* Mies hermostuu ja sinä hermostut
* Perut kuitenkin lauantaimenosi lopulta ja sitten mäkätät miehelle kuinka hänen pitää olla täsmälleen ajoissa
* Olet itse myöhässä sovitusta ajasta etkä ilmoita miehelle mitään
* Suutut kun mies on noudattanut käskyäsi täsmällisesti tuontiajasta
* Mies on pahis

Mitä vittua. SINÄ tässä olet kohtuuton säätäjä ja miehen pomputtaja, etkä selvästi pidä ollenkaan sovituista asioista kiinni. Miesraukka, ja lapsiraukka. Kasva aikuiseksi ja ala noudattaa itsekin niitä sääntöjä joita vaadit toisilta!
 
  • Tykkää
Reactions: Milla-Mari
Eli siis
Kaikille, jotka nyt luulevat, että olisin ollut kamalasti myöhässä, niin tosiaan kävelin pihatiellä 21:00, josta näkyy sekä meille tulevat, että meiltä menevät autot ja klo 21:01 olin ulkoportailla (omakotitalo). Ajassa 21.00 - 21.01 ei näkynyt meille menevää tai meiltä tulevaa autoa. Kävellessä vielä mietin, että kun ei kerta näy, niin ehkäpä taas myöhässä. Sen sijaan, koska lapsi oli jo kotona, mies tuonut aikaisemmin, kuin sovittu. Kuinka paljon aikaisemmin? En tiedä, eikä isä myöntänyt, kuin että tasan 21:00 lapsi kotona.
Sun exä ei saa tuoda lasta minuuttiakaan ennen eikä jälkeen sovitun ajan. Huh. Synkronoikaa kellot, pliis.
 
  • Tykkää
Reactions: Milla-Mari
"..."
Tuossahan voi kello olla toisella 3min edellä ja toisella 3 min jäljessä.

"vaan kuulema tasan 21:00 tuonut ja että oli minun vikani, koska en ollut sovittuun aikaan kotona."
Näin ajattelen minäkin.
Voiko oikeasti olla näin idioottia porukkaa...
Kuvittelepa tilanne, että olet sopinut lastenhoitajalle, että hän tuo 3-v lapsen kotiin klo 14. Juutut ruuhkaan, ja tuletkin kotiin vasta varttia yli 14. Mielestäsi on siis ihan ok, että lastenhoitaja on vain tunkenut sen kolmevuotiaan tenavan ovesta sisään ja lapsi siellä yksin odottelee sinua kotiin?
 
Huonot puolustelut
Sun exä ei saa tuoda lasta minuuttiakaan ennen eikä jälkeen sovitun ajan. Huh. Synkronoikaa kellot, pliis.
Nii-in. Ja minkä helvetin takia pitää lähteä naapuriin kyläilemään, kun ensin on jäkättänyt äijälle että pitää olla täsmälleen ajoissa (joku 10min suuntaan tai toiseen menee jo parissa liikennevaloissa...). Jos ei osaa itse suunnitella ajankäyttöään tuon paremmin, niin ihan turha itkeä sitä muiltakaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Milla-Mari
"..."
Lyhennettynä:

* Yleensä mies tuo lapsen viikonloppukylästä sunnuntaina
* Olitte sopineet sinun pyynnöstäsi että mies tuo poikkeuksellisesti lapsen lauantaina iltana
* Soitit perjantaina että voisiko mies palauttaa lapsen kuitenkin sunnuntaina
* Selittelet "äkillistä" tilannetta
* Mies hermostuu ja sinä hermostut
* Perut kuitenkin lauantaimenosi lopulta ja sitten mäkätät miehelle kuinka hänen pitää olla täsmälleen ajoissa
* Olet itse myöhässä sovitusta ajasta etkä ilmoita miehelle mitään
* Suutut kun mies on noudattanut käskyäsi täsmällisesti tuontiajasta
* Mies on pahis

Mitä vittua. SINÄ tässä olet kohtuuton säätäjä ja miehen pomputtaja, etkä selvästi pidä ollenkaan sovituista asioista kiinni. Miesraukka, ja lapsiraukka. Kasva aikuiseksi ja ala noudattaa itsekin niitä sääntöjä joita vaadit toisilta!
Aloittaja voi olla säätäjä ja nalkuttaja, mutta sinulta meni nyt jutun pointti ohi niin että vilahti. Oleellista tuossa on se, että noin pientä lasta ei jätetä yksin. Ihan sama, miten vaikea tyyppi se entinen puoliso on tai miten katkera itse on.
 

Yhteistyössä