Mies sai tiedon syksyllä et saa vakituisen työpaikan ja pomo lupaili silloin jo et palkka on vähintään sama kuin mitä silloin sai rekryfirman kautta. Eilen sitte selvis et eipä palkka olekaan sama vaan huonompi. Kyllähän me silläkin pärjätään, mut mies vetäs herneen nenään asiasta ja alkoi etsiä uutta työpaikkaa...
Taustalla on muutakin kuin pelkäästään toi palkka-asia. Sanoi tosin et voihan se olla et hän on XXXX:llä hammasta purren viel monen monta vuotta.
Mut anyways, haki nyt sitten yhteen koulutukseen (oppisopimus) jonka jälkeen on töitä jos hyväksytysti sen suoritat. Ainoa miinus on,tän koulutuksen lähiopetusjaksot pidetään meistä katsoen kaukana ja kestävät kolmisen viikkoa kerrallaan.
Onhan tuo toki hieno mahdollisuus jos vaan pääsee, mut mie oon taas se joka joustaa. Mun on noitten koulutusjaksojen ajaks jätettävä koulussa käynnit, koska ei oo pojalle hoitajaa ja ainoa tapa saada noita mun opintoja eteenpäin on iltakurssit, joilta ei voi olla poiskaan. Kylhän mie yksin pärjäisin ihan hyvin ton 3 viikkoa, mut pojalle se tulis olemaan tosi rankkaa. Joka päivä kun isin töistätulo on se päivän paras hetki ja jos jää ylitöihin nii se on iso suru ja ikävä pojalla.
Mies on aina niin hemmetin nopea liikkeissään ja siitä vähän nootitin eilen ja sanoin et eiks tämmösistä tilanteista oo sovittu keskusteltavan, mut ei kun hän nyt päätti tehdään näin. Kysyinkin aamusella et koskas sie oot tyytyväinen siihen työpaikkaan mikä sul on ja et aikamoinen tuuliviiri oot välillä. Just kun ollaan saatu tää meitin perhe takasin kokoon ja asiat sujumaan syksyn vastoinkäymisten jälkeen nii hän päättää taas alkaa muutoksia tekemään...
No tulevaisuus näyttää miten tässä käy.
Taustalla on muutakin kuin pelkäästään toi palkka-asia. Sanoi tosin et voihan se olla et hän on XXXX:llä hammasta purren viel monen monta vuotta.
Mut anyways, haki nyt sitten yhteen koulutukseen (oppisopimus) jonka jälkeen on töitä jos hyväksytysti sen suoritat. Ainoa miinus on,tän koulutuksen lähiopetusjaksot pidetään meistä katsoen kaukana ja kestävät kolmisen viikkoa kerrallaan.
Onhan tuo toki hieno mahdollisuus jos vaan pääsee, mut mie oon taas se joka joustaa. Mun on noitten koulutusjaksojen ajaks jätettävä koulussa käynnit, koska ei oo pojalle hoitajaa ja ainoa tapa saada noita mun opintoja eteenpäin on iltakurssit, joilta ei voi olla poiskaan. Kylhän mie yksin pärjäisin ihan hyvin ton 3 viikkoa, mut pojalle se tulis olemaan tosi rankkaa. Joka päivä kun isin töistätulo on se päivän paras hetki ja jos jää ylitöihin nii se on iso suru ja ikävä pojalla.
Mies on aina niin hemmetin nopea liikkeissään ja siitä vähän nootitin eilen ja sanoin et eiks tämmösistä tilanteista oo sovittu keskusteltavan, mut ei kun hän nyt päätti tehdään näin. Kysyinkin aamusella et koskas sie oot tyytyväinen siihen työpaikkaan mikä sul on ja et aikamoinen tuuliviiri oot välillä. Just kun ollaan saatu tää meitin perhe takasin kokoon ja asiat sujumaan syksyn vastoinkäymisten jälkeen nii hän päättää taas alkaa muutoksia tekemään...
No tulevaisuus näyttää miten tässä käy.
