Mies ja äiti (taas)

  • Viestiketjun aloittaja Felicity
  • Ensimmäinen viesti
Felicity
Tämä lienee ikuisuusaihe, mutta missä menee raja "normaaliin" miehen äitirakkauteen/-riippuvuuteen? Menimme viime la kihloihin, sormukset vaihdettiin ti. Nyt koko homma tuntuu lähinnä farssilta, eilen oli eka riita ja olen itkuinen ja onneton. Muutenkin tuntuu, että koo suhde on väljähtänyt ajat sitten, välillä tuntuu, ettei mitään suhdetta edes ole ollutkaan. Olemme eläneet kaukosuhteessa ulkomaillaopiskeluni takia, mikä ei asiaa auta. Mies on ylisäästäväinen eikä soita minulle opiskelumaahani IKINÄ. Suomeen palasin 17.5 joten siitä asti olemme yrittäneet taas tottua yhteiseloon.

Nyt viikolla miehen äiti soitti, että ovat lähdössä viikonloppuna matkalle joten voisimmekohan mennä talonvahdeiksi. Poikaystävä oitis esitti asian minulle perusteluineen, voisin kuulemma ottaa kannettavan tietokjoneen mukaan ja tehdä opiskelujuttuja siellä. Asia tuntui aluksi ihan suht kivaltakin - saisimme grillata hänen vanhempiensa grillillä ym - mutta eilen kaikki jotenkin kärjistyi, kun otin esiin, että minunkin vanhempani ja sukulaiseni haluaisivat meitä tavata. Sain kärkeviä vastauksia, jotka sitten kuulemma johtuivat väsymyksestä - tämä oli siis se eilinen riita.

Nyt sitten aamulla poikaystävän äiti soitti, että hänellä onkin vatsa todella kipeä, eivät ehkä voi lähteä matkaan. On sisäistä verenvuotoa (mikä kyllä kieltämättä oikeasti kuulostaa vakavalta) mutta lääkäri kyllä antaa luvan matkalle lähtöön omalla vastuulla. Poikaystävä sitten totesi, että täytyisi ehkä kuitenkin käydä katsomassa jossain vaiheessa, kuinka äiti voi. Siis, eikö se riitä, että äidillä on oma puolisonsa siellä? Me nyt kuitenkin olemme #&%£$!* juuri menneet kihloihin, ja viikonloput hypitään silti äidin asioiden mukaan. Vai olenko kohtuuton?

Olemme miettineet uuteen vuokra-asuntoon muuttamista, siitäkin pitää soittaa äidille koko ajan. Kuulemma siksi, että äiti työskentelee kaupungin asuntovälityksessa ja on ammattilainen. On varmaan. Mutta jos edes joka kolmannella kerralla niistä, kun soittaa äidilleen, poikaystävä vaivautuisi soittamaan minulle opiskelumaahan, ei suhde varmaan olisi tässä pisteessä kun on nyt. Meillä on siis myös äidin ostamia lakanoita ja varsinkin astioita kaapit täynnä. Homman tekee mutkaiseksi sekin, että muutin poikakaverin asuntoon, jonka hän oli vanhempien avustuksella (osittain heidän vanhoilla kalusteillaan) kalustanut ja olen opiskelija eli rahatilanteen puolesta en voi vaatia poikakaveria sisustamaan niinkuin itse haluaisin/yleensäkään kun jo muutenkin maksaa koko vuokran ym. Silti, en ole valinnut meidän muka yhteiseen kotiin yhtään ainutta lakanaakaan.

Tekisi mieli paiskata sormus vanhempien kotiin lähtevälle poikaystävälle käteen ja todeta, että anna äidillesi, hänhän sinun sydäntäsi on lähinnä ja sinun elämästäsi päättää. Ja jäädä yksin tänne mukamuka kotiin viikonlopuksi pohtimaan, katkaistako koko suhde. Nyt, kun vauva-asiaa (syy miksi tänne sivuille aikoinaan eksyin) piti vasta alkaa yrittämään, olis vielä mahdollista lähteä koko suhteesta.
 
Kuulostaa tutulta. Eipä ole napanuora vielä katkennut äidin ja pojan väliltä. Meillä oli alkuun vähän samanlaista, yhdessä oltu kohta 10 vuotta. Alussa todella ärsytti kun ei mies osannut eikä osaa vieläkään päättää yksin asioista ilman että kysyisi vanhempiensa mielipidettä. Nykyään en välitä koko asiasta, enkä ainakaan ajattele ääneen. Näin välttyy turhilta riidoilta.
 
Kun menette naimisiin aikanaan saat huomenlahjaksi samalla koko miehen suvun, anoppeineen päivineen. Luulenpa ihan vain omien kokemuksieni ja havaintojeni perusteella, että tuollainen napanuora kuin kuvailit miehelläsi olevan äitiinsä tulee kyllä paukkumaan toimestasi vuosien saatossa, mutta tuskin katkeamaan. Omaksi arvioitavaksesi jää sen punnitseminen, pystytkö elämään sen napanuoran kanssa.Olet isojen kysymysten ja ratkaisujen äärellä, toivotan kaikkea hyvää ja rohkeutta tehdä itsellesi paras ratkaisu-loppupeleissä se kannattaa!
 
Minun anoppini on roikkunut pojassaan kiinni kuin takiainen.
Antaa ymmärtää että kaiken hän tekee meidän yhteisen onnen vuoksi (siis anoppi pojalleen).
Meitä kiristettiin autolla jonka anoppi oli ostanut... nyt sitä riippaa ei enää ole eikä anoppi voi ainakaan minun elämään.
Mies lentää heti kun äitinsä itkee apua tai kiukkuaa minulle jos äitinsä on käynyt nalkuttamassa jostakin asiasta...

Kaameita ovat anopit ..juu! :whistle:
 
tööts
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.05.2004 klo 14:51 Rapu kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Eipä ole napanuora vielä katkennut äidin ja pojan väliltä. Meillä oli alkuun vähän samanlaista, yhdessä oltu kohta 10 vuotta. Alussa todella ärsytti kun ei mies osannut eikä osaa vieläkään päättää yksin asioista ilman että kysyisi vanhempiensa mielipidettä. Nykyään en välitä koko asiasta, enkä ainakaan ajattele ääneen. Näin välttyy turhilta riidoilta.
voi itku! Kuulostaa liiankin tutulta. Mullakin on nykyään "valikoiva kuulo"... tiedän tarkalleen miten puukot heiluu selkäni takana. Mutta sekös vaan ilahduttaa (hihii!!).
 
siru66
mulla osittain samoja mietteitä kuin edellisillä, mutta kyllä mieki lähtisin katsoon jos äidilläni olisi jotain noin vakavaa. vaikka ois kihlajaiset juuri olleet (me ei aikoinaan sitä ees juuri juhlittu, ilmoitettiin vain että mentiin kihloihin)
mieti miten toimisit jos kyseessä olisi oma vanhempasi.
kaikkeen anopin ei tarvi7saa puuttua, ja selvät rajat laitettava miehelle ja äitillensä siitä mitä sinä hyväksyt.. mutta kompromisseja joutuu suhteessa kuin suhteessa tekeen, ei voi ajatella kaikkia asioita vain omalta kannalta.
mulla tosi vaikea anoppisuhde, mutta ei siitä nyt enempää :)
 
ei anoppi vaan sisko
miehelläni vanhemmat kuolleet vuosia sitten ja äidin pitkään sairastellessa isosisko oli huolehtinut pikkuveljestään. mieheni ehti elämään aikuisikää vuosikausia ennen kuin tutustuttiin. kuvittelin että eipähän ainakaan "äidinpoika" ole kun ei ole äitiä.
mutta tämä sisko!! oli oppinut siihen että velipoika nuoruuden kiitollisuudenvelassaan (tämän tulkinnan olen minä tehnyt) tekee vaikka mitä siskokullan puolesta. sisko soitti korjaamaan sitä sun tätä kotona (ja kaiken huippu oli että oli joku miesystävä vaikka omillaan asuivat), paikkaamaan pyöränrengasta, viemään asemalle ettei tarvitse taksia ottaa. arvatkaa rasittiko kun puhelin soi vaikka lauantai-iltana ja oli "hätä"!!
arvatkaa ottiko päähän. monta kertaa sanoin, että sinulla on nyt perhe ja siskosi saa tulla toimeen ilman että olet joka paikassa auttamassa! mutta kun sisko teki sitä, sisko teki tätä jne.
onneksi muutettiin toiselle paikkakunnalle!!
 
kuusela
Tuo on sinn näkökanta, entä kihlattusi kanta? oletko kysynyt miten hän tämän asian näkee?
Jokainen vanhempi auttaa omaaa lastaan rahallisesti mahdollisuuksien mukaan. Anna suhteelle aikaa. sinähän hypit ennenkuin osaat ryömiä. Asioista keskustellaan, myös anopin kanssa..älä sie tyttörukka turhaa höyryä, kyllä asiat siittä suttantuu.......
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.05.2004 klo 13:55 siru66 kirjoitti:
mulla osittain samoja mietteitä kuin edellisillä, mutta kyllä mieki lähtisin katsoon jos äidilläni olisi jotain noin vakavaa. vaikka ois kihlajaiset juuri olleet (me ei aikoinaan sitä ees juuri juhlittu, ilmoitettiin vain että mentiin kihloihin)
mieti miten toimisit jos kyseessä olisi oma vanhempasi.
kaikkeen anopin ei tarvi7saa puuttua, ja selvät rajat laitettava miehelle ja äitillensä siitä mitä sinä hyväksyt.. mutta kompromisseja joutuu suhteessa kuin suhteessa tekeen, ei voi ajatella kaikkia asioita vain omalta kannalta.
mulla tosi vaikea anoppisuhde, mutta ei siitä nyt enempää :)
Viisasta tekstiä. peesaan. =)
 
merika
Pistä ainakin se vauva-asia jäihin niin pitkäksi aikaa kun olet varma siitä mitä haluut. Ei toi äiti-poika suhde nyt niin pahalta kuulostanut ennemminkin se et hän ei raskinnut soittaa sulle sinne opiskelumaahan. Toi voi olla sellaista alkukankeutta kun ootte olleet erossa pidempään. Nauttikaa kesästä ja jutelkaa asioista.
 
Mirva
Minulla oli samanlainen tilanne jota 4 vuotta katselin. Minä tulin aina viimeisenä. Ensin työ, sitten oma perhe ja sitten kaverit. Sen jälkeen vasta minä jos joskus jäi aikaa. En ihan oikeasti kestänyt. En myöskään riidellyt juurikaan asiasta koska tajusin ettei mies siitä muutu enkä minä halua lähteä häntä muuttamaan, saan vielä ryyt niskaani siitä joku päivä. Joten mies jäi... Tapasin sittemmin ihan toisenlaisen miehen jota rakastan syvästi ja jolle meidän perhe on se ykkönen.
 
tiitukka
"ihanaa" kun on muitakin samassa tilanteessa olevia.... vaikkei tässä mitään kivaa ole.... :( :(

Meillä kun on noita lapsiakin jo siunaantunut, niin ei voi lasten välien takia anoppiin oikein koskaan sanoa suoria sanoja vaikka välillä kiehuu..... :whistle: :whistle:

Miehen kanssa sitten otellaan yhteen ja todella rajusti... \|O
 

Yhteistyössä