Mies haistelee pikkuhousujani ja runkkaa

Ollaan miehen kanssa aika avoimia ja aktiivisia seksin suhteen, mutta nyt on kyllä tullut kuvioihin mukaan minulle ihan uusi juttu: pikkupöksyjen haistelu (minä kun luulin että tämä on ihan legendaa!)

Tulin kerran aikaisemmin kaupungilta kotiin ja yllätin mieheni nuuhkimasta pikkuhousujani, tai siis oikeastaan yöpuvun housuja. Tulin nuoremman päiväuniaikaan ulkoovesta tosi hiljaa, kun en muistanut että lapset on mummolassa ja kävelin yläkertaan makkariin.

Mieheni istui sängyllä silmät kiiini ja piti toisella kädellä yöhousujani nenänsä edessä ja runkkasi aivan villisti eikä se edes tajunnut mun tulleen kotiini ennenkuin olin jo sängyn vieressä! Meni kyllä tosi noloksi eikä me sitten oikein osattu kumpikaan sanoa mitään.

Puhuttiin sitten asiasta illalla. Mies sanoi runkanneensa yöhousujeni kanssa jo monesti, koska ne "tuoksut oli ihan taivaallisen ihanat ja tosi kiihottavat" (mies sanoi ihan sanatarkasti näin!!!).

Minua koko homma ihmetyttää enkä oikein ymmärrä miten se voi olla noin kiihottavaa? Mies vaan sanoi, että ne tuoksut on niin ihanat, että saa niistä uskomattoman kiihotuksen. Me oltiin kyllä rakasteltu pari iltaa aikaisemmin ja noihin housuihin oli varmaan tullut mun neisteitä siitä kerrasta jne. jne. mutta silti.

Onko teillä (naisilla!) ollut vastaavia kokemuksia? Voisiko joku toinen nainen kertoa, jos hänen miehellään on ollut samanlaisia haluja?
 
papukaijan ruokottomat puheet
Ei ole minkäänlaista kokemusta tuollaisesta, mutta kuulostaa täysin vaarattomalta. En yrittäisi puuttua moiseen mitenkään... Mies sentään käyttää sun housuja nuuhkimiseen eikä tuhlaa rahojaan ostamalla joltakulta, joka niitä kaupittelee!

 
Alkuperäinen kirjoittaja papukaijan ruokottomat puheet:
Ei ole minkäänlaista kokemusta tuollaisesta, mutta kuulostaa täysin vaarattomalta. En yrittäisi puuttua moiseen mitenkään... Mies sentään käyttää sun housuja nuuhkimiseen eikä tuhlaa rahojaan ostamalla joltakulta, joka niitä kaupittelee!
Íhan harmitontahan se on, totta... Tuntuu vaan jotenkin hassulta että omat tuoksut on miehen mielestä niin ihania, että täytyy haistella pikkuhousuja... Kun ne samat tuoksut kuitenkin on tarjolla ihan "livenä"... :)

Jos tulee onnelliseksi, niin siitä vaan haistelee aina kun mieli tekee!

Olisi vain kiva kuulla, onko jonkun muun miehellä samanlainen harrastus?
 
Alkuperäinen kirjoittaja MaikkiZ:
Íhan harmitontahan se on, totta... Tuntuu vaan jotenkin hassulta että omat tuoksut on miehen mielestä niin ihania, että täytyy haistella pikkuhousuja... Kun ne samat tuoksut kuitenkin on tarjolla ihan "livenä"... :)

Jos tulee onnelliseksi, niin siitä vaan haistelee aina kun mieli tekee!

Olisi vain kiva kuulla, onko jonkun muun miehellä samanlainen harrastus?
Meillä on ilmeisesti mieheni "puuhastelut" jatkuneet sillä mies on nyt työmatkalla pidempään ja minusta tuntuu että ainakin yhdet pikkuhuosut on hävinneet pyykkikierrosta... No jos pöksyjen avulla pääsee nauttimaan omasta kullastaan Atlantin toisella puolella, niin sehän on hieno juttu... :hug:

Olen saanut muutamilta miehiltä (!!) ihan asiallisia ja mukavia kommentteja, kiitos vain. Silti olisi kiva kuulla vielä toisten naisten kokemuksia tai kommentteja. Saa laittaa toki vaikka yksityisviestinä.
 
vierailija
Íhan harmitontahan se on, totta... Tuntuu vaan jotenkin hassulta että omat tuoksut on miehen mielestä niin ihania, että täytyy haistella pikkuhousuja... Kun ne samat tuoksut kuitenkin on tarjolla ihan "livenä"...

Jos tulee onnelliseksi, niin siitä vaan haistelee aina kun mieli tekee!

Olisi vain kiva kuulla, onko jonkun muun miehellä samanlainen harrastus?
Tuleehan noita vaimon pikkareita välillä "lainattua" salaa pyykkikorista.
 
vierailija
Mulla on vähän samansuuntanen kokemus. Olen ollut suhteessa yhden miehen kanssa jo jonkin aikaa. Olosuhteiden pakosta joudutaan välillä olemaan erossa viikkojakin. Kerran kun mies oli lähdössä reissuun, niin hän pyysi saada mukaansa mun käytetyt pikkuhousut. Ihmettelin että miksi, ja hän selitti tarvitsevansa niitä kun tulee reissussa ikävä minua. Hän sai pikkarit, eikä asiasta sen enempää puhuttu. Ymmärsin kyllä, mistä oli kysymys. Sittemmin hän on vienyt mukaansa multa monetkin pikkarit. Ostanut tosin mulle myös monet seksikkäät alusasut lahjaksi...

Musta on ihan luonnollista, että mies tyydyttää itseään, kun ollaan erossa. En tiedä miten muut naiset tämän kokee, mutta mulle ainakin on ihan OK, että mies kiihottuu kun nuuhkii tuoksua mun pikkareista.
 
vierailija
Mitään yksiselitteistä vastausta tuohon hintakysymykseen ei ole olemassa. Hinta määräytyy aina myyjän ja ostajan neuvottelussa. Nyrkkisääntönä voi ehkä kuitenkin sanoa, että tavoitelluimmat naiset osaavat kyllä pyytää hintaa pikkuhousuistaankin. Toisaalta jotkut naiset antavat pöksynsä jopa ilmaiseksi. Heitä(kin) kiihottaa suunnattomasti se, että mies haistelee heidän pikkuhousujaan.

Itse en osta pikkuhousuja yli kolmekymppisiltä naisilta. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta minun mielestäni kaikkein parhaat tuoksut on 20-25 -vuotiaiden naisten housuissa.

Huijareita on valitettavasti liikkeellä tälläkin sektorilla. Ennen ostopäätöstä kannattaakin varmistua siitä, että pikkuhousuissa on tuoksu mukana.
 
vierailija
Niin ne ajat muutuu. Takavuosina oli semmonen sanonta että kyllä jokanen mies on pillun nuollu mutta harva sen ääneen tunnustaa. TÄnä päivänä pillun nuolemisesta puhutaan kun kahvilla käymisestä. Eiköhän nykyjään melkein jokainen äijä ole jonkun naisen pikkareita haistellu ja runkannukin. Harvempi siitä vaan ääneen hùutelee.
 
vierailija
Minulla on sauna vuoro lauantaina viimeisenä. Alakerran 50 vuotiaan naisen vuoro on aina minua ennen. Jättää monesti slogginsa pukuhuoneen penkille muka vahingossa otin ne mukaan. Kotona laitoin valkoiset sloggi xxl kullini päälle ja runkkasi kunnolla. Ei kestänyt minuuttiakaan 50 naisen alushousut oli spermassa. Seuraavana lauantaina oli taas jätetty alushousut penkille. Runkkasi siinä pukuhuoneessa ne kullin ympäri käärittynä. Ja jätin ne penkille. Taas seuraavana viikkona oli toiset alushousut jätetty penkille. Runkkasi taas niihin. Seuraavana viikonloppuna oli lappu penkillä jossa luki A 5 tule saunan jälkeen oluelle. Kävin saunassa. Ja puin vaatteet päälle. Kävelin rappusia 2 kerrokseen ja soitin ovikelloa. Oven avasi Naapuri silkkisen aamu takkiin pukeutuneena.
 
  • Tykkää
Reactions: Fransiscus
vierailija
Uusi naisystäväni. Kysyi haistelenko pikkuhousuja. Sanoin että en ole. Hän otti jalastaan xxl valkoiset Maxi sloggit. Nämä ei ole pikkuhousut näitä voit haistella. Työsi nenään kiinni ja käski haistella. Kullin rupesi seisomaan välittömästi. Hän otti sloggit käteensä ja runkkaus niillä kulliani. Laukesin välittömästi.
 

Yhteistyössä