Mies ei halua olla lapsen kanssa, mulle alkaa riittämään...

[Mikä tota ihmistä oikein vaivaa??]

Kun mies tulee kotiin töistä (käymme siis molemmat töissä) kaikki lapsen kanssa olo on useimmiten tervanjuontia. Valittaa väsymystä; on se kumma kun minä saman haastavuustason työssä jaksan touhuta lapsen kanssa duunin jälkeen ja hoidan vielä kaikki kotityöt!!

Nyt pitäis lähteä kaupungille ja pysin, että mies leikkii lapsen kanssa sen aikaan kun kuivatan tukan ja puen. Sanoi, että tulee kohta. Meni 5 minuuttia; ei kuulu. Meni 10 minuuttia; ei kuulu. Sitten aloin kuivaamaan tukkaa lapsen pyöriessä jaloissa; seurauksin että lapsi (touhukas 2 v, joka tarvitsee pitkän hoitoviikon jälkeen isin ja äidin huomiota) melkein sai hajotettua tuuletusikkunan avausmekanismin kun silmä vältti.

Sitten ärähdin miehelle TIUKKAAN sävyyn, että tulee välittömästi lapsen seuraksi. Tuli, mutta mua ei enää kiinnosta lähteä yhtään mihinkään kun ottaa tuo lusmu pannuun niin rankasti.

Minkälainen ihminen ei millään halua olla lapsensa kanssa? Olen alkanut pelätä, että miehen vastahakoisuus jättää lapseen jäljet. Eihän se voi olla kovin kivaa, jos isi aina kuvainnollisesti juoksee pakoon kanssakäymistilanteita ja joutuessaan hoitamaan esim. lapsen syöttämisen tiuiskien hoputtaa lasta.

 

[missed]

Tiedätkö meillä vähän samaa ongelmaa. Tästä riideltiin äskenkin kun miehen on ylivoimaista laskea kirjaa kädestään ja vähän katsoa mitä 2-vuotias puuhaa; seurauksena huomionkipeän lapsen riehuminen, jopa väkivalta. Ja sitten mies on taas pahalla tuulella .

Teistä en tiedä mutta meillä juttuun liittyy jotenkin meidän huono suhteemme; mies kuulemma kokee paineita jos olen lähellä.

 

[Hp]

Vaivaisikohan miestäsi masennus? Kuulostaa meinaa varsin tutulta.

 

[iu]

Minkälainen ihminen ei millään halua olla lapsensa kanssa?

Oisko henkisesti erittäin keskenkasvuinen ihminen.

 

[miä]

meillä sama homma miehen lastenhoidon suhteen,mulla 3 lasta(1v,2v ja 3v).mutta hyvin saan hommani/työni/asiani hoidettua.

mutta tsemppiä ja jaksamista sulle

 

[mä]

Se on vain puolisonvalinta kysymys. Myös miehen täytyy olla halunnut alunperin lapsia, että hän kykenee ottamaan oman osuutensa arjen pyörittämisestä. Kuka vie hoitoon ja hakee? Kuka käy ruokakaupassa? Kuka siivoo? Kuka hoitaa talonmiehen hommat kotona? yms. mieti kaikki asiat mitä arkeen kuuluu ja onko todella niin, että sinä teet kaikki? Jos mies on kyllästynyt tekemään niin kuin sinä haluaisit? Tai sitten miehesi on muuten vain idiootti :/

 

[ap]

Vaivaisikohan miestäsi masennus? Kuulostaa meinaa varsin tutulta.

Olen miettinyt tuotakin vaihtoehtoa... Päätynyt siihen, että jonkinlainen työuupumusmasennus voisi olla kyseessä.

 

[kovemmat otteet]

Mä huudan jo ekalla kerralla kuin leijona, etten pääse itse hermostuun, kun yritän ootella ja neuvotella. Nyt ottaa jo pyytämättä ja pari vuotta pian harjoiteltu.

 

[pikasesti]

Mulla mies on halunnut paljon lapsia ja nyt niitä on 3.Vanhin 4v sit 3v ja nuorimmainen 8kk.Vauvan hoitoon ei osallistu kuin aivan pakosta ja pyynnöstä.Eli tämä väitteeseen,että miehen on alunperin tarvinnut haluta lapsia osallistuakseen heidän hoitoon.Aina se ei ole näinkään.

ap keskustele miehes kanssa pelisäännöt selviksi.

 

[ap]

Se on vain puolisonvalinta kysymys. Myös miehen täytyy olla halunnut alunperin lapsia, että hän kykenee ottamaan oman osuutensa arjen pyörittämisestä. Kuka vie hoitoon ja hakee? Kuka käy ruokakaupassa? Kuka siivoo? Kuka hoitaa talonmiehen hommat kotona? yms. mieti kaikki asiat mitä arkeen kuuluu ja onko todella niin, että sinä teet kaikki? Jos mies on kyllästynyt tekemään niin kuin sinä haluaisit? Tai sitten miehesi on muuten vain idiootti :/

minä vien hoitoon ja haen. Minä käyn kaupassa. minä siivoan, hoidan/ hoidatan talonmiehen hommat. Mies halusi aikanaan kovasti lasta (ja haluaa niitä lisää, minä en) eikä voi olla kyllästynyt tekemään siten miten minä haluan. Koska ei ole ikinä tehnyt! Minä joudun taipumaan 90 % kaikessa valikoivan ja vaativan miehen tahtoon.

Ei ole helppoa, jos puoliso muuttuu ihan toisenlaiseksi lasten myötä. Silloin sanoisin, että kyse on ollut huonosta tuurista.

Puolisona mies on kuitenkin ok, eli hän on minulle tietyissä asioissa reilu. Hemmottelee ja yllättää. Voisi vaan välillä yllätellä tuota lastakin

 

[tiedän]

On myös olemassa sellaisia ikuisia poikamiehiä jotka eivät muutu :/

 

[gf]

Sama homma. Mies keskittyy enemmän telkkariin tai tietokoneeseen kun lapseen. Onko miehet oikeasti niin kuuroja että eivät kuule jos lapsi kiljuu vieressä isiä, niin toinen ei voi ees huomioida lasta.

 

[samao]

Meillä on sama tilanne, tosin toisin päin. Mies touhuaa lapsen kanssa, mut mua jostain syystä tökkii, ikävä myöntää

Ensinnäkin se vaikuttaa, että meillä töissä on nyt menossa siellä kiireisempi ja haastavampi jakso, päivät venyvät ja on koko ajan jotain, mitä pitää suunnitella ja töitä katsoa vielä illalla kotonakin. Lisäksi vielä pitäisi alkaa vääntää jatko-opintosuunnitelmaa, huoh. Stressi vaikuttaa.

Olen jotenkin tosi kireänä jopa viikonloppuisin, tuntuu, että lapsi ja mies "tulee mun alueelle", kun yritän vaikka miettiä. Mä en jaksa hirveästi kiinnostua lapsen jutuista (tietysti hyvinvoinnista), en jaksa juuri leikittää, hassutellaan kyllä aina viikonloppuisin tai tehdään jotain kivaa, edes hetki. Siitä olen pitänyt kiinni, vaikka ei yhtään huvittaisi, se on hänelle tärkeää ja pakko asennoitua.

Viikolla illat menee ihan sumussa ja stressissä. Toisaalta mä kyl nautin siitä, että on tekemistä ja töitä, tämäkin kohta vähän helpottaa, joskus on vain tällaista.

 

[vieras]

Niin tai näin. Voisitteko ottaa huomioon sen, että miehet "kypsyvät" hitaammin tuohon isyyteen. He yksinkertaisesti eivät osaa olla pienen lapsen kanssa.

Odottakaa muutama vuosi- siinä 5 vuoden kieppeillä tilanne voi olla ihan toinen.

Ei munkaan mies oikeastaan korviaan lotkauttanut tytön vauva- ja pikkulapsiaikoina.
Nyt kun tyttö on 5 v niin tekee paljon ja usein.

 

[ap]

Tiedätkö meillä vähän samaa ongelmaa. Tästä riideltiin äskenkin kun miehen on ylivoimaista laskea kirjaa kädestään ja vähän katsoa mitä 2-vuotias puuhaa; seurauksena huomionkipeän lapsen riehuminen, jopa väkivalta. Ja sitten mies on taas pahalla tuulella .

Teistä en tiedä mutta meillä juttuun liittyy jotenkin meidän huono suhteemme; mies kuulemma kokee paineita jos olen lähellä.

Niin tuttua! Meillä vaan sinänsä kaikesta huolimatta ei ole niin huono suhde. Kai (!).

Voimia sulle! Tuntuu kurjalta lukea, että teilläkin on ongelmia samassa asiassa

 

[Hp]

Vaivaisikohan miestäsi masennus? Kuulostaa meinaa varsin tutulta.

Olen miettinyt tuotakin vaihtoehtoa... Päätynyt siihen, että jonkinlainen työuupumusmasennus voisi olla kyseessä.

Kannattaa keskustella varovasti aiheesta miehen kanssa ja vaikka ehdottaa että kävisi lääkärissä juttelemassa asiasta, jos masenuksesta on kysymys. Jaksamista sulle!

 

[ap]

Niin tai näin. Voisitteko ottaa huomioon sen, että miehet "kypsyvät" hitaammin tuohon isyyteen. He yksinkertaisesti eivät osaa olla pienen lapsen kanssa.

Odottakaa muutama vuosi- siinä 5 vuoden kieppeillä tilanne voi olla ihan toinen.

Ei munkaan mies oikeastaan korviaan lotkauttanut tytön vauva- ja pikkulapsiaikoina.
Nyt kun tyttö on 5 v niin tekee paljon ja usein.

Tuo antaa toivoa...!

 

[höh]

Meillä on sama tilanne, tosin toisin päin. Mies touhuaa lapsen kanssa, mut mua jostain syystä tökkii, ikävä myöntää

Ensinnäkin se vaikuttaa, että meillä töissä on nyt menossa siellä kiireisempi ja haastavampi jakso, päivät venyvät ja on koko ajan jotain, mitä pitää suunnitella ja töitä katsoa vielä illalla kotonakin. Lisäksi vielä pitäisi alkaa vääntää jatko-opintosuunnitelmaa, huoh. Stressi vaikuttaa.

Olen jotenkin tosi kireänä jopa viikonloppuisin, tuntuu, että lapsi ja mies "tulee mun alueelle", kun yritän vaikka miettiä. Mä en jaksa hirveästi kiinnostua lapsen jutuista (tietysti hyvinvoinnista), en jaksa juuri leikittää, hassutellaan kyllä aina viikonloppuisin tai tehdään jotain kivaa, edes hetki. Siitä olen pitänyt kiinni, vaikka ei yhtään huvittaisi, se on hänelle tärkeää ja pakko asennoitua.

Viikolla illat menee ihan sumussa ja stressissä. Toisaalta mä kyl nautin siitä, että on tekemistä ja töitä, tämäkin kohta vähän helpottaa, joskus on vain tällaista.

MInkälainen nainen ei halua olla lapsensa kanssa

 

[ap]

Vaivaisikohan miestäsi masennus? Kuulostaa meinaa varsin tutulta.

Olen miettinyt tuotakin vaihtoehtoa... Päätynyt siihen, että jonkinlainen työuupumusmasennus voisi olla kyseessä.

Kannattaa keskustella varovasti aiheesta miehen kanssa ja vaikka ehdottaa että kävisi lääkärissä juttelemassa asiasta, jos masenuksesta on kysymys. Jaksamista sulle!

Kiitos! Pitää nyt ihan oikeasti yrittää vinkata miehelle asiasta jotenkin hienovaraisesti...

 

[ap]

Sama homma. Mies keskittyy enemmän telkkariin tai tietokoneeseen kun lapseen. Onko miehet oikeasti niin kuuroja että eivät kuule jos lapsi kiljuu vieressä isiä, niin toinen ei voi ees huomioida lasta.

Voimia!

 

[meillä]

Niin tai näin. Voisitteko ottaa huomioon sen, että miehet "kypsyvät" hitaammin tuohon isyyteen. He yksinkertaisesti eivät osaa olla pienen lapsen kanssa.

Odottakaa muutama vuosi- siinä 5 vuoden kieppeillä tilanne voi olla ihan toinen.

Ei munkaan mies oikeastaan korviaan lotkauttanut tytön vauva- ja pikkulapsiaikoina.
Nyt kun tyttö on 5 v niin tekee paljon ja usein.

Tuo antaa toivoa...!

Meillä kävi myös näin. Esikoisen ensimmäiset 2 vuotta olin niin pettynyt miehen toimintaan ja ihan vakavissani harkitsin eroa. Puhuttiin paljon asiasta mutta mitään pysyvää muutosta ei tullut. Halusin kuitenkin vielä toisenkin lapsen ja yhdessä puhuttiin, että silloin on miehenkin pakko osallistua. Ja ihme kävi! Kakkosen synnyttyä mies alkoi touhuamaan ihan oma-aloitteisesti esikoisen kanssa ja kun kakkonen kasvoi taaperoksi niin mies innostui aivan totaalisesti.

Nyt esikoinen on 6v ja meillä on 3-vuotiaan kakkosen lisäksi myös 1-vuotias kolmonen ja mies on edelleen todella aktiivinen ja ihana isä. Miehellä otti vain niin paljon pidempään kypsyä isän rooliin ja vastuuseen.