Mielipiteitä: Kehitysvammaisille lapsille elvytyskieltoja ilman lupaa?!?!?!

  • Viestiketjun aloittaja :((
  • Ensimmäinen viesti
:((
Nelonen: Hus rikkoi lakia kehitysvammaisten lasten elvytyskielloilla

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) on toiminut lainvastaisesti rajoittaessaan vaikeasti kehitysvammaisten hoitoa.

Näin arvioi Nelosen uutisten mukaan eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio.

Hänen mukaansa vaikeasti kehitysvammaisille lapsille on esimerkiksi annettu elvytyskieltoja vanhempien tietämättä.

Vammaisperheiden kohtelusta kanneltiin oikeusasiamiehelle puolitoista vuotta sitten. Nyt tehdyn ratkaisun mukaan Hus on toiminut laittomasti monin eri tavoin.

Eräs virhe sisältyy johtajaylilääkärin kaksi vuotta sitten antamaan ohjeeseen, jonka mukaan hoidon rajaamista pitää harkita aina, kun potilas on vaikeasti sairas.

Ohjeen mukaan vaikeasti kehitysvammaiset eivät yleensä kuulu tehohoidon piiriin.

Oikeusasiamiehen mukaan ohje rikkoo perustus- ja potilaslakia.

Husin johtajaylilääkäri Juha Tuominen sanoi Nelosen haastattelussa, että elämän loppuvaiheen hoito-ohjeessa oli lause, joka oli omiaan aiheuttamaan huolta.

Tämä lause on nyt poistettu ohjeesta. Tuomisen mukaan ei ole tarkoitus, että papereissa on potilaan elvytyksen kieltäviä pysyväismääräyksiä.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1668767
 
vierailija
Päätös elvytyskiellosta voidaan tehdä, kun potilaan ei enää katsota hyötyvän elvytyksestä. Elvytyskielto ei tarkoita kaikesta tarpeellisesta tehohoidosta pidättäytymistä.
 

Yhteistyössä