Mielipiteitä/ neuvoja??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja apuja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

apuja

Vieras
Meillä tyttö 8kk ja ensi viikolla olisi pieni leikkaus, johon on aikaa odotettu jo pitkään. Kaksi viikkoa sitten meillä oli käymässä lapsia, joilta tarttui (ilmeisesti) vesirokko. Esikoinen sen heti viikon kuluttua siitä sairasti ja parani jo, tällä pienellä ei ole ollut mitään. Itämisaikahan siinä on se 1-3vkoa. Uskaltaisitteko lähteä leikattavaksi, siihen leikkauspäivään mennessä on jo se3vkoa siis täynnä? Jos se nuilta lapsilta edes tarttu. Voihan olla tarttunut myös esikoisen kerhosta aiemmin. Pitäisi nyt viikonloppuna jo lähteä reissuun, ja sieltä suunnata toiseen kaupunkiin sairaalaan. Jos siis mitään oireita ei siihen mennessäkään ole tullut. Tietenkään emme lähde, jos jotain tulee, tai palaamme reissulta kotiin, jos siellä ilmenee...
Vai voiko olla niin hyvä tuuri, ettei se pienelle tulisikaan.
 
Eiköhän kannata kysyä lääkäreiltä tätä. Mutta kuopuksesi ei välttämättä saanut tartuntaa vierailevilta lapsilta vaan sisarukseltaan myöhemmin, joten et voi laskea sitä 3 vko siitä kyläilypäivästä.
 
Todennäköisintä on että sisarus on hänet tartuttanut, eli laske suoraan siitä esikoisesi sairastumisesta se kolme viikkoa eteenpäin. Kysy neuvoa välittömästi lääkäristä kannattaako lähteä leikkaamaan koska nyt on olemassa riski että lapsi sairastuu heti leikkauksen jälkeen vesirokkoon.
 

Similar threads

T
Viestiä
0
Luettu
1K
Aihe vapaa
Tiettytootta mitä mieltä ootta
T

Yhteistyössä