Mielipiteitä/kokemuksia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kata
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

kata

Jäsen
16.06.2004
517
0
16
Olisin kovin kiinnostunut siitä, miten alle 2-vuotiaat sopeutuvat päiväkotiin. Esikoiseni on keväällä 1v 7kk kun hänet pitäisi hoitoon viedä, ja olen ihan kahden vaiheilla vieläkin että lähdenkö töihin vai en. Rahallisesti pystyisin vielä olemaan kotona, ja aina olenkin ajatellut lapseni 3-vuotiaiksi itse kotona hoitavani. Mutta nyt on alkanut mietityttää se, että saako eloisa ja vilkas tyttäreni tarpeeksi virikkeitä vain kotona ollessaan? Käymme 2x viikossa kerhoissa, joissa hän silminnähden nauttii muiden lasten näkemisestä.

Toinen näkökulma on se, että olen monelta ihan päiväkodin ammattilaiselta kuullut, että jos lapsi on ollut ihan vaan kotona kolmevuotiaaksi, hoitoon jääminen on huomattavasti vaikeampaa kuin nuoremmilla lapsilla, itkuisuus ja äidin odottaminen saattaa jatkua kuukausia, kun reilun vuoden ikäiset pääsevät kuulemma paremmin "irti" äiti-ikävästä. Toisaalta monet tutkimukset painottavat sitä, että alle kolmevuotiaan paras paikka on kotona omien vanhempien kanssa.

Työstäni pidän, mutta pidän myös kotonaolemisesta lapseni kanssa. Työpaikkani on lisäksi pysyvä, eli päätinpä miten päin vain, töitäni saan jatkaa sitten kun töihin palaan.

Kertokaahan mielipiteitänne ja kokemuksianne, itse olen tämän päätöksen kanssa painiskellut jo useamman kuukauden, ja se painaa mieltä yhä enemmän. Kiitos jo etukäteen!
 
Meillä meni tyttö 1v 3kk vasta päiväkotiin. Hän on ollut nyt kokopäivähoidossa 2kk. Kaikki on sujunut aivan loistavasti. Itkua oli jonkin verran ensimmäisellä viikolla, nykyään hän viihtyy hoidossa tosi hyvin.

Pelkäsin kovasti hoitoon viemistä, koska tyttö oli tosi kiinni minussa, ei edes huolinut ketään muutta syöttämään, nukuttamaan ym.
Nykyisin hän on selvästi luottavaisempi ja avoimempi suhteessa muihin ihmisiin.
Vanhemman lapseni vein sillon aikoinaan 1v6kk hoitoon. Sopeutumiseen meni koko talvi. Itkun tuherrusta oli enemmän ja vähemmän.
Tämmöstä meillä. Vaikeita päätöksiä nuo hoitoon viemiset ja aina vanhemmista tuntuu tosi pahalta viedä pikkuisia hoitoon.
 

Yhteistyössä