Mielialat heittelee, vertaistukea tarvittaisiin...

[Heinähattu]

Eli itse odotan esikoistamme vasta rv:lla 7+4, ja välillä tuntuu kuin sekoaisin totaalisesti päästäni ;/ Raskaus oli toivottu, ja vielä plussan saatuani olin onnesta mykkyrällä. Nyt kuitenkin viimeisen viikon aikana mieleen on hiipinyt kaikenlaisia epäilyksiä siitä, haluanko sittenkään vauvaa, rakastankohan sitä varmasti, joudunko tietyllä tavalla "luopumaan" rakkaasta miehestäni ja yhteisestä ajastamme vauvan vuoksi jne jne. Entä lapsen kasvatus ja lapsen kanssa oleminen? Haluanko? Jaksanko? Toisaalta taas abortin tekeminen ei tunnu edes vaihtoehdolta. Mielialani vaihtelevat pelon ja epätoivon syövereistä rauhalliseen luottavaisuuteen muuttuakseen sitten minuutin päästä uudelleen. Itkukohtaukset lähentelevät hysteeristä, ja niitä tulee monta kertaa päivässä. Välillä ajatus vauvasta tuntuu ihanalta ja luontevalta, välillä pelottavalta ja ahdistavalta, enkä haluaisi ajatella saati puhua koko asiasta. Siihen ajatukseen sopeutuminen, että sisälläni kasvaa oikeasti ihminen, ja ettei meitä ole enää vain kaksi - mieheni ja minä - vaan kolme, tuntuu välillä vaikealta ja ahdistavalta. Minä olen kuitenkin siinä mielessä todella onnekas, että voin puhua miehelleni kaikista tunteistani ja hän kuuntelee, lohduttaa ja rauhoittelee. Mieheni on todella toivonut tätä lasta, ja hänellä riittää ainakin vielä voimia hysteerisen vaimon rauhoittamiseen Lisäksi minulla on masennustaustaa, ja syön edelleen mielialalääkettä, vaikka vuosiin en olekaan varsinaisesti oireillut ja kaikki on mennyt hyvin. Lääkärin kanssa oli puhetta, että tiputtaisin annostusta näin raskauden aikana puoleen, mutta saa pitää nyt miettiä onko se ainakaan tässä vaiheessa järkevää, kun mielessä kuohuu muutenkin niin mahdottomasti.

Minua kiinnostaisikin kuulla, onko muilla ollut samankaltaisia kokemuksia ja tuntemuksia alkuraskaudessa? Hellittävätkö nämä tunnekuohut jossain vaiheessa? Hope so...

 

[kuule]

Rakas ystäväni. Kun vauva syntyy teille sulla on sitten kaksinkertainen onni ja tuplasti rakkautta elämässä. Yllätyt kuinka mykkyrällä sitten olet kun se syntyy <3

 

[ap]

Niin ja lisäyksenä vielä, että olemme mieheni kanssa 27-vuotiaita ja molemmat olleet työelämässä jo vuosia.

 

[juu]

Eiköhän tuo tuollainen pohdinta ole ihan normaalia ensimmäisessä raskaudessa. Kyllä se siitä.

 

[ap]

Rakas ystäväni. Kun vauva syntyy teille sulla on sitten kaksinkertainen onni ja tuplasti rakkautta elämässä. Yllätyt kuinka mykkyrällä sitten olet kun se syntyy <3

Kiitos kannustuksesta <3

 

[diipa]

Tutulta kuulostaa. Itse olen kamppaillut alkuraskauden juuri samanmoisten asioiden kanssa. Sellainen juupas- eipäs fiilis oli, mut nyt rv 24 ja moiset pohdiskelut ovat jo historiaa ja mieli on suunnannut pikkuhiljaa kohtaamaan pikkuisen. Mulla alkoi ahdistus helpottaa joskus tuossa rv 10-12 tienoilla. Juttelin myös neuvolassa asiasta ja sainkin ajan neuvolapsykologille, jonka luona käyn vieläkin n. 2 viikon välein. Toivottavasti sullakin helpottaa, tuollaiset pohdiskelut nimittäin kuuluu asiaan varsinkin alkuraskaudessa. Ja ihanaa että sulla on ymmärtäväinen mies, kerro hänelle kuinka tärkeää on että hän kuuntelee ja rauhoittaa.

 

[Niin, olet raskaana]

Olet oikeilla jäljillä siinä mielessä, että se on TOSI iso juttu, kun saa lapsen. Joku viisas on sanonut, että kaikki muuttuu ja mikään ei muutu. Eli sinä olet edelleen se sama sinä ja tietyt asiat elämässäsi ovat edelleen kuten ennenkin, mutta toisaalta katsot sitä kaikkea ihan toisella tapaa, kun vauva on syntynyt. Näin se vain menee ja on luonnon laki. Jollain tapaa ilmeisesti aavistat jo nyt tämän ison muutoksen ja kun et voi kuitenkaan tietää, mitä se oikeasti on, niin tunnet pelkoa ja turvattomuutta. Anna niille tunteille aikaa ja tilaa, se on sinun tapasi nyt ottaa muutos vastaan. Muutos on joka tapauksessa väistämätön, vaikka tekisit abortinkin. Se lapsi kun ei mielestäsi silti häviä koskaan. Siksi rohkaisen: vaikka pelottaakin, niin ota päivä kerrallaan ja ymmärrä, että elät nyt keskellä isoa muutosta. Tänä aikana siitä ei vain niin paljon puhuta eikä näitä tunteita saisi olla, vaan kaiken pitäisi jatkua niin kuin ennen lastakin. Se ei kuitenkaan mene niin ja kaikki lapsen saaneet sen tietävät. Joten, anna tunteiden tulla, kuulostele itseäsi ja anna niiden myös mennä. Näin valmistaudut ottamaan vauvan vastaan ja tulemaan äidiksi. Se tunteiden vuoristorata kun ei välttämättä siitä mitenkään helpota, on vain tutumpaa ja sitten ymmärrät myös miksi... Onnea raskaudelle!

 

[ap]

Suurkiitokset tuesta kaikille teille vastanneille