Mielenterveysongelmainen äidiksi ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja LS
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

LS

Vieras
Mitä mieltä olette mielenterveysongelmaisen pariskunnan vanhemmuudesta ?
Jos taas ihmisellä ei ole tunnistettu mielenterveysongelmaa, hänellä saattaa olla vaikkapa epäsosiaalinen persoonallisuus , jota sairastava huijaa helposti psykiatriakin , tai muu persoonallisuushäiriö .
Kuka on terve , kuka sairas , ja kenellä meistä on oikeus jälkeläisiin ?
 
Suurimmalla osalla ihmisiä on elämänsä aikana jotain mielenterveysongelmia.
Mulla on ollut lievä masennus vuosia ja olen siitä huolimatta tullut äidiksi ja hyvä äiti olen. Vakavat mielenterveysongelmat on sitten eri juttu...
 
Mun mielestä "oikeuden" vanhemmuuteen ratkaisee ihan jokin muu. Periaatteessa olen itse mielenterveysongelmainen, sillä minulla on ahdistuneisuushäiriö, mutta en usko sen vaikuttavan mitenkään kykyyni hoitaa tai kasvattaa lapsia.
 
Ei ole keinoja puuttua kenenkään oikeuteen hankkia lapsia, en myöskään mieti kenelle se pitäisi kuulua. Järkevämpää on keskittyä tukemaan erilaisten vanhempien vanhemmuutta sekä puuttua selviiin lapsiin kohdistuviin laiminlyönteihin.

Periaatteessa ajattelen asian kyllä toisinpäin lapsella on oikeus vanhempiin, hoivaan, turvaan, tukeen ja kasvuun yksilönä.
 
Viimeksi muokattu:
Aivan, kuka määrittelee hulluuden..? Mutta, jos vanhemmalla on diagnosoitu mielenterv.ongelma, niin on melko itsekästä tehdä lapsia, sillä skitsofrenia, bipolaaritauti sekä persoonallisuushäiriöt aivan tutkitusti periytyy. Mutta rupee nyt siinä persoonallisuushäiröisen kanssa asiasta vääntämään, väännät vielä haudassasikin ja silti se tekee liudan lapsia....
 
Mitä mieltä olette mielenterveysongelmaisen pariskunnan vanhemmuudesta ?
Jos taas ihmisellä ei ole tunnistettu mielenterveysongelmaa, hänellä saattaa olla vaikkapa epäsosiaalinen persoonallisuus , jota sairastava huijaa helposti psykiatriakin , tai muu persoonallisuushäiriö .
Kuka on terve , kuka sairas , ja kenellä meistä on oikeus jälkeläisiin ?

Porvoosta tuulee taas
 
Mullon mielenterveysongelmia. Hullu exä teki elämästä helvettiä, nykynen mies pelasti helvetistä, on sentään normaali mies. Sairasteluitten vuoksi ja esikoisen menetyksen vuoksi on masennus vaivannu minua. Mut olen onnellinen pienestä tyttösestä joka meillä nykysen miehen kans on. Onkohan mulla oikeus olla äiti? Lapsi voi hyvin, on puhtaat uuet vaatteet, ruoka aina ko on nälkä, leikkiseuraa, ei juua sen läsnäollessa, ei tapella sen läsnäollessa (miinus lievät kinastelut jotka sovitaan).... Ja mie käyn terapiassa. Toivon ettei kukkaan sano ennää täällä etteikö mulla ois oikeutta olla äiti.
 
Mullon mielenterveysongelmia. Hullu exä teki elämästä helvettiä, nykynen mies pelasti helvetistä, on sentään normaali mies. Sairasteluitten vuoksi ja esikoisen menetyksen vuoksi on masennus vaivannu minua. Mut olen onnellinen pienestä tyttösestä joka meillä nykysen miehen kans on. Onkohan mulla oikeus olla äiti? Lapsi voi hyvin, on puhtaat uuet vaatteet, ruoka aina ko on nälkä, leikkiseuraa, ei juua sen läsnäollessa, ei tapella sen läsnäollessa (miinus lievät kinastelut jotka sovitaan).... Ja mie käyn terapiassa. Toivon ettei kukkaan sano ennää täällä etteikö mulla ois oikeutta olla äiti.

Olitko se sinä joka on kertonut vuosia käyneensä terapiassa, lääkkeet ei auta jne? Vai sekoitanko toiseen? Jos asia on tuollainen niin kyllä lapset pitäisi jättää tekemättä / myöhemmäksi?
 
[QUOTE="vieras";23013126]Olitko se sinä joka on kertonut vuosia käyneensä terapiassa, lääkkeet ei auta jne? Vai sekoitanko toiseen? Jos asia on tuollainen niin kyllä lapset pitäisi jättää tekemättä / myöhemmäksi?[/QUOTE]

Ei ole lääkkeet auttanu joo. Exän takia olen vuosia käyny terapiassa. Alkanu jopa tuottaa tulosta ko terapeutti nyt oikea. Sairaudet ainoa masentava juttu nykyään. Sairaudet joista kärsin, siis fyysiset. Sillon ko sain meijän tyären, mulla alko todellaki uus elämä. Ilman omia terveysongelmia oisin ihan ko kuka tahansa äiti maailmassa, omasta mielestäni hyvä ja huolehtiva, ja masennusta mulla hoijettaan koko ajan joten ei ole kellään hättää =) Aiemmin ko olin päihteitten suurkuluttaja (ennen meijän tyttöä) ei ees lääkkeet auttanu, ei terapia ei mikkään koska olin jo luovuttanu. Mut nykyään on toisin ko omaki asenne on toisenlainen.
 
Mullon mielenterveysongelmia. Hullu exä teki elämästä helvettiä, nykynen mies pelasti helvetistä, on sentään normaali mies. Sairasteluitten vuoksi ja esikoisen menetyksen vuoksi on masennus vaivannu minua. Mut olen onnellinen pienestä tyttösestä joka meillä nykysen miehen kans on. Onkohan mulla oikeus olla äiti? Lapsi voi hyvin, on puhtaat uuet vaatteet, ruoka aina ko on nälkä, leikkiseuraa, ei juua sen läsnäollessa, ei tapella sen läsnäollessa (miinus lievät kinastelut jotka sovitaan).... Ja mie käyn terapiassa. Toivon ettei kukkaan sano ennää täällä etteikö mulla ois oikeutta olla äiti.

Ei kukaan voi sanoa, etteikö sulla ole oikeutta olla äiti, kuka sen oikeuden sais jakaa...mutta, ymmärrät varmaan, ettet masennuksesi vuoksi ole täysin terve äiti, sinulla on kuitenkin pitkäaikainen sairaus, aivan kuin jotain somaattista sairautta sairastavalla äidillä. Kyky olla läsnä siis ei ole välttämättä sama kuin terveellä äidillä. Onneksi käyt terapiassa ja varmaan lääkityskin on asianmukainen, mutta kun puhutaan keskivaikeasta tai vaikeasta masennuksesta (ei mistään pikku ahdistuksesta), se usein seuraa taustalla koko loppuelämän vaanimassa. Toivon sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää, puitteet hyvälle elämälle on lapsellasi ainakin kunnossa. Ap taisi tosin mainita että molemmilla vanhemmilla mielenterv.ongelmaa, se on eri juttu se.
 
Minän olen mt- potilaan lapsi ja en suosittele kenellekkään. Tosin en tiedä mikä on lievä masennus, mä tiedän masennuksen jossa ollaan toimintakyvyttömiä ja sairaalajaksoilla, tiedän millaista on pysyä hereillä yöt ja kuunnella ettei vaan pilleripurkin kansi käy liian tiheään...Samaten ei ole helppoa irtaantua kotoa kun vanhempi on sairas ja tarvitsee apua jatkuvasti.

Jos se masennus on selliasta ettei vietä edes öitä parkuen, ja pystyy käymään töissä, elättämään perhettä ja näyttämään mallia tavoiteltavasta aikuisuudesta, siitä vaan.

Muihin mt häiriöihin en ota kantaa
 
Ei tunteita, ei katumusta, ei sovi vanhemmaksi! Ei edes välitä lapsistaan, päinvastoin vihaa heitä. (miksi sitten tälläiset tekevät lapsia, omiin sadistisiin tarkoituksiinko)
 
Olen mielisairaalassa töissä ja kannattaa kyllä harkita lasten tekoa jos nyt jo tietää että on mt-ongelmaa. Ei oo helppoo.

Mielenterveysongelmainen on apaattinen lääkkeineen tai ilman niitä. Pieni lapsi tarvitsee ilmeitä, äänenpainoja, eikä samaa tasaista välinpitämättömyyttä. Mielenterveysongelmaisella on niin paljon tekemistä itsensä kanssa, ettei pysty lapselleen olla tsemppaava ja kannusta, innoittava, tylsistyneellä naamallaan.
Hermot menee ja mikään ei kiinnosta, ei lapsen siinä ole hyvä olla, ainakaan pienen, ilman niitä ilmeitä ja äänenpainoja, innostuneisuutta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nähty on;23013868:
Mielenterveysongelmainen on apaattinen lääkkeineen tai ilman niitä. Pieni lapsi tarvitsee ilmeitä, äänenpainoja, eikä samaa tasaista välinpitämättömyyttä. Mielenterveysongelmaisella on niin paljon tekemistä itsensä kanssa, ettei pysty lapselleen olla tsemppaava ja kannusta, innoittava, tylsistyneellä naamallaan.
Hermot menee ja mikään ei kiinnosta, ei lapsen siinä ole hyvä olla, ainakaan pienen, ilman niitä ilmeitä ja äänenpainoja, innostuneisuutta.

Ei kakki mielenterveydenongelmat ole samanlaisia, samaan ryhmään luokiteltavia ja ihmisen apaattiseksi, reagoimattomaksi ja ilmeettömäksi vetävä. Ne voivat olla myös tasapainossa ja kurissa, vaikka mt-ongelma löytyisikin. Tuo on aivan järkyttävää yleistämistä ja yhteenvetoa niin suuresta ryhmästä ihmisiä.
 
[QUOTE="vieras";23013073]Luulis sitten sun tietävän että mielenterveysongelmia on eritasoisia, joku lievä masennus on ihan eri asia kuin esim. skitsofrenia.[/QUOTE]

Joo kyllä mulla jotain hajua on... vaikka olis lievä masennus ni uusiintuminen on melko todennäköstä.
 
Joo kyllä mulla jotain hajua on... vaikka olis lievä masennus ni uusiintuminen on melko todennäköstä.

Masennuksen uusiutumisen riski!!! kasvaa sairastettujen jaksojen jälkeen. Mutta se ei tarkoita automaattisesti uusiutumista. Sitten kun puhutaan jo viidennestä masennusjaksosta elämässä, niin uusiutuminen on jo yli 90% todennäköistä. Sekään ei vielä tarkoita sitä, että masennus ei olisi hoidettavissa ja siten olisi suhteellisesti haitattomampi kuin esimerkiksi vakava, akuutti synnytyksen jälkeinen masennus tai lapsivuodepsykoosi. Siitäkin voi parantua ilman, että tauti uusiutuu ikinä.
 
[QUOTE="vieras";23012917]Suurimmalla osalla ihmisiä on elämänsä aikana jotain mielenterveysongelmia.Mulla on ollut lievä masennus vuosia ja olen siitä huolimatta tullut äidiksi ja hyvä äiti olen. Vakavat mielenterveysongelmat on sitten eri juttu...[/QUOTE]

No veit sanat suustani :)
 
Vakava mielenterveysongelma eli hoito ei oo tasapainossa (elämänhallinta retuperällä jatkuvasti, osastojaksoja tai niiden tarvetta usein eikä lääkityskään oo edes sinnepäin kuin kuuluis) ja jos tätä on tosiaan molemmilla vanhemmista, niin apua.

Ja tällasis alotuksis kannattais hieman eritellä mistä mielenterveysongelmasta puhutaan. Puhutaanko nyt masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöistä, skitsofreniasta, psykooseista, bipolaarisuudesta vai erilaisista persoonallisuushäiriöistä ja viimeisten kohdalla vieläpä miten vakavista niiden osalta (jokaisesta meistä löytyy persoonallisuushäiriön piirteitä, haluttiin tai ei). Nuo kun kaikki vaikuttaa eri tavalla kykyyn hoitaa lasta. Ja miten helposti hoito on tasapainossa tai jos se ei ole, jotkut noista tiloista on lapsen kannalta vaarallisempia kuin toiset. Lievä masennus ei varmasti ole yhtä vakava ongelma/vaara lapselle kuin joku skitsofrenia tai edes se vakava masennus itsetuhoisuudella.
 

Yhteistyössä