Miehestä johtuva hedelmättömyys ja aika-ajoin esiintyvä viha/katkeruus miestä kohtaan

[Ei-enää-vauvoja-meille]

Mies on aivan loistava isänä, hyvä puoliso, älykäs, fiksu ja päällisin puolin terve.
Minä en ole niin hyvä ihminen.
Välillä tunnen syvää vihaa ja katkeruutta miestäni kohtaan. Tämä ajoittuu lähinnä menkkojen aikaan, eikä silloinkaan joka kerta tule, vain silloin jos olen jostain syystä kehinyt itselleni päähän "entä jos sittenkin olen raskaana" ja vuoto taas alkaakin.
En ole koskaan tuonut tätä vihaani julki, olen vain salaa vihannut miestäni, koska tiedän, että se menee taas ohi ja kaikki on taas hyvin, kun ainut missä mättää on tuo hedelmättömyys. Joskus riitatilanteessa olen pääni sisällä haukkunut miestäni, mutta olen varonut möläyttämästä yhtään mitään. Tunnen itseni niin kiittämättömäksi, vaikka varmasti moni muu nainen olisi tässä tilanteessa jättänytkin miehensä.

Avioliittoa en haluaisi lähteä rikkomaan tämän vuoksi ja olen ajatellut, että jos me vielä hoidoilla saatais yksi lapsi, niin loppuelämä olisi sitten tavallaan siinä, ei enää lapsensaantipaniikkia, niin elämä ajautuisi rauhallisiin uomiin.

Olen käynyt terapiassa purkamassa näitä "lapsettomuushuolia", mutta tuntuu nyt taas niin tukahduttavan vaikealta tämä elämä. Enkä terapeutillekaan puhunut mitään siitä, kuinka katkera olen miestäni kohtaan.

Vääh, sain ainakin purettua nyt itseäni vähän. :'(

 

[ww]

Puhu ihmeessä terapeutillesi tunteistasi, sitä vartenhan hän on ja sinä siellä käyt! Se voi helpottaa oloasi kotonakin. Ja teillä kuitenkin on jo yhteisiä lapsia? Yritä ajatella, miten onnellinen olet kun teillä on heidät! (voisi olla olemattakin). Ja jos vielä yhtä lasta kaipaat, niin eikö mies sitten halua hoitoihin? Ja miksi sinulla on lapsensaantipaniikki? Haluatko lasta vai olisiko se ratkaisu johonkin muuhun ongelmaan? Varmaan kannattaisi kaikesta puhua sen terapeutin kanssa. Ja hienoa, ettet ole miestäsi asiasta syyttänyt, hän varmaan kärsii asiasta muutenkin! Tosin, voit varmaan hänellekin puhua lapsenkaipuustasi? Että hän ymmärtäisi että sinulla olisi toive vielä yhdestä...

 

[kjhg]

Mites olis terapian jatko, siellä voisit puhua rauhassa ja saada asioita järjestykseen, että voisit tarvittaessa jutella miehesikin kanssa, asiallisesti?

 

["mamma"]

Niin siis onko teillä kuitenkin lapsia? Mites suhtautuisitte keinohedelmöitykseen spermanluovuttajan spermalla, jos niin kovasti haluaisit yhden lapsen vielä? Ja oletko rauhassa miettinyt, että haluatko ihan oikeasti, vai vituttaako vain ajatus, kun tiedät ettei se ole mahdollista. Että asia on tavallaan päätetty puolestasi, etkä voi siihen vaikuttaa.

 

[Chala]

Miksi sä käyt terapeutilla ellet pysty hänelle asioista rehellisesti puhumaan?

Asiat ei märehtimällä ja murehtimalla muutu mihinkään, usko, kokemusta on. Sulla on lapsi/lapsia kuitenkin? Yritä vaikka terapeuttisi kanssa alkaa työstämään sitä puolta itsestäsi joka haluaa muutakin kuin pikkuvauva-aikaa ja loputonta yöheräilyä ja vaipanvaihtoa, miettikää tai mieti itse mikä on se todellinen motiivi lapsensaantiin ja luuletko että kaikki paranisi sillä jos vielä yhden saisitte.

Koska asiassa joka tapauksessa ilmeisesti kestää, vaikka hoitoihin lähtisittekin, on aina suositeltavaa että pää on suhteellisessa kunnossa kun lähdetään yrittämään. Ota itsellesi omaa aikaa, löydä elämästä muutakin kuin perhe ja lapsihaaveet, kokeile harrastuksia kodin ulkopuolella ja pyri löytämään jotain sellaista elämääsi jota et välttämättä pienen vauvan äitinä voisi tehdä. Ehkä alat löytää senkin puolen joka nauttii siitä mitä jo on eikä keskity vain siihen mikä on pielessä.

Se kierre saattaa juurtua syvään eikä sitä enää parannakaan lapsi tai kaksi vaan sitten tulee uusia 'what if' ajatuksia joihin keskittää negatiivisuutensa. Näin omaa miestä seuranneena vaan tulee mieleen..