Mieheni ei keskustele! :(

Tästä on muodostunut ongelma, minulle ainakin.. :/ Eikö kahden parisuhteessa keskenään elävän ihmisen tulisi keskustella, jakaa ilot ja murheet, jakaa ajatuksensa toisen kanssa? VÄlillä tuntuu etten tunne miestäni kun hän ei kerro mitään mulle; ajatuksiaan, huoliaan jne.. Hän ei jaa minun kanssa sitä mitä on sisältä.. Se surettaa En enää itsekkään kohta jaksa yrittää virittää keskustelua, kun se on aina sitä että minä puhun, hän kuuntelee. Annan kyllä mahdollisuuksia, mutten painosta, keskusteluun.. mutta ei :/
Saako miestä millään "avautumaan", keskustelemaan??

:\|

 

...Ja taas mä suosittelen kirjaa John Gray:miehet marsista naiset venuksesta... Luepa se niin selviää miehistä monta asiaa ja helpottaa arkea huomattavasti...

 

Eipä munkaa mies osaa avautua muuten ku on hieman ottanu olutta. Sillon hän on puolta rennompi. Muttei osaa jutella mitenkää muuten tai tulee vain monen tuhannen asteinen soppa. :/
Ja jos vielä voi mainita ex kihlatusta, hän sit vasta ei osannu jutella ei yhtää mistään. Ei kertonu mihin lähti, ei kysyny mun mieli piteitä ollenkaa...

 

meillä on ihan sama homma... "välillä" ottaa päähän niin vi..sti.
tosiaa sit ku on maistissa ni kyllä jaksaa lässyttää enemmän ku ois tarvis ni laittaa ärsyttää viel enemmän

 

Meillä myös tuttua..

Mutta tänään tapahtui ihme!

Meillä tätä keskustelu ongelmaa on kestänyt vasta vuoden - siis yhteiseloa takana se vuos. Aika usein tästä on syntynyt sotaa, riitoja ja kriisejä. Toinen aina vakuuttaa että nyt yritän tosisissaan muuttua, mutta ei niin ei! Mäkin oon kyllä luonteeltani kova höpöttää ja usein puhun päällekkäin, mikä tietysti vielä vaikeuttaa asiaa.. Tätä puhe vaikeutta ojn ollut joka asioissa esim. kaikissa mielipide jutuissa. Mies antaa heti periks jos sanon miten ihana takki, vaikkei ite tykkäiskään niin silti ostaa sen itelleen! Raivostuttavaa! Sit saan räyhätä että sun pitää uskaltaa sanoo omakin mielipide.

Tänään kuitenkin: en tiiä miks se alko yhtäkkiä puhumaan. En tiiä siihen syytä - mikä sen laukas. Mut se tapahtu! Mies vuodatti kaks tuntia itestään; kaikkee mitä aattelee, miten siihen on "huono" kasvatus vaikuttanu, mitä se aattelee siitä, miten tuntee ihtesä huonoks puolisoks, miten haluais olla parempi - minun vertainen jne.

Lopuks se vielä sano että on ihan heikko olo kun ei ikinä oo avautunu noin, se meinas ihan pyörtyä..

Mä onneks osasin olla hiljaa - kuuntelin vaan. En etes osannu sanoo mitään. Ei tullu etes mitään ajatuksia päähän..

No puhuttiin pitkään. Ja sovittiin etten nalkuta ja mies yrittää oppia ite tajuamaan millon tekee väärin (=ettei jolu oon aina sanomassa kuin pitää tehä) ja opteelee ite avaamaan suunsa, etten minä siitä muistuta.

Nyt on hyvä fiilis. Se puhdisti todella ilmaa. Ja tästä on hyvä jatkaa.
Tsemppiä muille

 

Mun mies on sellanen, että siltä yksinkertaisesti katoaa joka ainoa ajatus aiheesta mistä ollaan puhumassa siinä keskustelu hetkellä: siis ei osaa lainkaan pukea ajatuksiaan sanoiksi, eikä enää muista mitä ajattelee kun asiasta pitäisi puhua. Niin kauan kun asiat tulee kuitenkin edes jotenkuten molempia osapuolia tyydyttävästi puhuttua, huudettua tai vaikka kirjoitettua, niin ok: puhumattomuudesta ja asioiden lakaisemisesta maton alle voi tulla ihan oikeita ongelmia kuten väkivaltaa ym, kun sanoja ei löydy ja turhautuminen puretaan sitten muuten. Eli jotenkin, ihan muiden asioiden lomassa, olisi hyvä koittaa selvittää asiat, tai jos on tällaista ajatuksien unohtelua, niin vaikka pistää niitä paperille silloin kun ne on mielessä ne asiat: ettei tule niin iso vyyhti selvittämättömistä ongelmista, ettei sitä kukaan enää saa aukaistua.

 

Miten toi kuulostaa niin tutulta!! Mulla kans mies pitää mieluummin mykkäkoulua, kuin keskustelis yhtään mistään. Varsinkin jos ollaan riidelty, niin tosi vaikea on saada edes yhtä sanaa sen suusta.
Aina kun mä yritän saada aikaan "syvällisempiä" keskusteluja, niin mies vaihtaa aiheen nopeesti muualle..firman juttuihin, autoihin, asuntoihin tms. mistä ei tosiaan tarttis joka päivä jauhaa.
On todella turhauttavaa kun itse haluaisi kumppanin jolle kertoa ilot ja surut, tutkia mielen syövereitä, "parantaa maailmaa", puhua oikeasti yhteisestä elämästä, haaveista, tulevaisuudesta. Mutta ei niin ei!
Taidan lainata kirjastosta sen mars-venus-kirjan...

 

Meillä sama ongelma, mä haluaisin jutella ja puhua, mut turhauttavaa kun aina mä puhun ja mies hiljaa. Nykyään yleensä katotaan telkkaria tuppisuina illat, tai sit mä meen nettiin, kun en jaksa muutakaan. Nykyään oon luopunu toivosta et saisin herran puhumaan, tai yleensä et sillä olis jotain asiaa mulle ja puhuttavaa muutakin kuin "mitä tuon kaupasta tai kumpi hakee lapset juttuja". Joskus itestä tuntuu et elää kuplassa, ei me riidellä ja kaikki muutenkin ihan hyvin, mutta minusta jotain puuttuu, ehkä se puhuminen, miehestä taas kaikki ok. Ehkä se on helpompi kun ei pahemmin kysele toisen aatoksia, eipähän ainakaan tule riitaa.

 

\

Mun mies on sellanen, että siltä yksinkertaisesti katoaa joka ainoa ajatus aiheesta mistä ollaan puhumassa siinä keskustelu hetkellä: siis ei osaa lainkaan pukea ajatuksiaan sanoiksi, eikä enää muista mitä ajattelee kun asiasta pitäisi puhua. Niin kauan kun asiat tulee kuitenkin edes jotenkuten molempia osapuolia tyydyttävästi puhuttua, huudettua tai vaikka kirjoitettua, niin ok: puhumattomuudesta ja asioiden lakaisemisesta maton alle voi tulla ihan oikeita ongelmia kuten väkivaltaa ym, kun sanoja ei löydy ja turhautuminen puretaan sitten muuten. Eli jotenkin, ihan muiden asioiden lomassa, olisi hyvä koittaa selvittää asiat, tai jos on tällaista ajatuksien unohtelua, niin vaikka pistää niitä paperille silloin kun ne on mielessä ne asiat: ettei tule niin iso vyyhti selvittämättömistä ongelmista, ettei sitä kukaan enää saa aukaistua.

Sitä puhumista muuten voi kyllä opetella: jos se on oikeasti iso ongelma joka haittaa perhe-elämää ja parisuhdetta kovasti, niin perheneuvolassa näihin asioihin saa hyviä näkökulmia.

 

Mulla oli pitkään tuo tilanne miehen kanssa ja mitä enemmän painostin, sitä vähemmän hän puhui. Välillä jo tuntui, että erotako täytyy kun kävi jo sietämättömäksi yhteiselo. Nyt kuluneen vuoden aikana tilanne on muuttunut, kun annoin hänelle aikaa ja lopetin inkutuksen niin kappas vaan, sieltähän sukeutui vallan hyvät puhelahjat omaava mies

 

\

meillä on ihan sama homma... "välillä" ottaa päähän niin vi..sti.
tosiaa sit ku on maistissa ni kyllä jaksaa lässyttää enemmän ku ois tarvis ni laittaa ärsyttää viel enemmän

Kuinka tuttua!!!

 

\

Meillä sama ongelma, mä haluaisin jutella ja puhua, mut turhauttavaa kun aina mä puhun ja mies hiljaa. Nykyään yleensä katotaan telkkaria tuppisuina illat, tai sit mä meen nettiin, kun en jaksa muutakaan. Nykyään oon luopunu toivosta et saisin herran puhumaan, tai yleensä et sillä olis jotain asiaa mulle ja puhuttavaa muutakin kuin "mitä tuon kaupasta tai kumpi hakee lapset juttuja". Joskus itestä tuntuu et elää kuplassa, ei me riidellä ja kaikki muutenkin ihan hyvin, mutta minusta jotain puuttuu, ehkä se puhuminen, miehestä taas kaikki ok. Ehkä se on helpompi kun ei pahemmin kysele toisen aatoksia, eipähän ainakaan tule riitaa.

Meillä myös just noin!

 

meillä oikeastaan asia on toisin päin...minä olen se, joka ei puhu. sellaisen neuvon kumppanilleni olen antanut, että jos huomaa että jokin vaivaa, niin voi kysyä mikä on. Tämä antaa viestin siitä, että toinen on kiinnostunut ja valmis kuuntelemaan. Tämän jälkeen vaaditaan toiselta kärsivällisyyttä odottaa, milloin itse olen valmis. ja lopulta puhunkin. en vain siedä sitä, että minulle siitä jankutetaan, tivataan ja painostetaan. Minä tarvitsen aikaa miettiä ensin itse, ja sitten olen valmis puhumaan vaikka tuntikausiakin. Painostus saa vain suuni enemmän suppuun...Ja tiedän että se on hänestä ja muistakin ystävistäni välillä raivostuttavaa, mutta sellainen olen. Edistyn koko ajan, mutta toiseen luottaminen vaatii aikaa.

 

\

meillä oikeastaan asia on toisin päin...minä olen se, joka ei puhu. sellaisen neuvon kumppanilleni olen antanut, että jos huomaa että jokin vaivaa, niin voi kysyä mikä on. Tämä antaa viestin siitä, että toinen on kiinnostunut ja valmis kuuntelemaan. Tämän jälkeen vaaditaan toiselta kärsivällisyyttä odottaa, milloin itse olen valmis. ja lopulta puhunkin. en vain siedä sitä, että minulle siitä jankutetaan, tivataan ja painostetaan. Minä tarvitsen aikaa miettiä ensin itse, ja sitten olen valmis puhumaan vaikka tuntikausiakin. Painostus saa vain suuni enemmän suppuun...Ja tiedän että se on hänestä ja muistakin ystävistäni välillä raivostuttavaa, mutta sellainen olen. Edistyn koko ajan, mutta toiseen luottaminen vaatii aikaa.

Sama täällä!! Molemmat ollaan tuppisuita, mutta kun alkuun päästään niin sitten puhutaan pitkään ja kaikesta. Pikku hiljaa opitaan. Itse olen sitä mieltä että puhuminen on "yliarvostettua", tärkeintä on tietää olevansa tärkeä eikä itsestäänselvyys toiselle.

 

Mulla meni eileen niin totaalisesti hermot miehen keskuttelemattomuuden kanssa, että otin tyynyn ja peiton ja menin sohvalle pariks tunniks nukkumaan. :ashamed: no jotain vaikutusta sillä sentään oli sillä aamulla käytiin sitten maratonkeskustelu piiiitkästä aikaa ihan miehen aloitteesta

 

Jotenkin tuntuu, kun olen lueskellut tätä aihetta, ja jutellut ystävienkin kanssa yleensä parisuhteesta, on sanonta "Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa" aika realistinen juttu. Lähes kaikki tuntemani naiset kärsivät hellyyden, huomion, ja avoimen keskustelun puutteesta parisuhteessaan. Toisaalta kun lukee esim.parisuhde-sivuja, miesten suurin ongelma tuntuu olevan se, kun ei "saa" tarpeeksi. Itse olen analysoinut, että tässä on miesten ja naisten 1 suuri ero. Sitten kun nainen ei saa sitä huomioita, hellyyttä ja puhekaveria, tietysti ei ne sänkyhommatkaan kiinnosta, kun toinen ei tunnu itsekään antavan minkäänlaista huomiota (paitsi ehkä sängyssä). Tämä on omaa analysointiani myös omankin liittoni pohjalta, ehkä siinä jotain totuuttakin on? Miten vain saisi miehen ja naisen ymmärtämään toisiaan paremmin, kun ei sitten puhuta ollenkaan? Kierre on jatkuva, ja ongelma jatkuu. Parisuhdekurssit ovat varmasti hyviä, jos sinne miehen vaan saa raahattua. Minä en onnistunut. Täytyykö vaan tyytyä kohtaloonsa?

 

Meillä ongelmana on vaan tarkemmin se, että mies ei väsymykseltään ole/koe olevansa millään tavalla seksinnälkäinen, vaan haluaa nimen omaan (ja saa) hellyyttä, paijjaamista, suukottelua ja pelkää läheisyyttä.

Mulla taas puolestaan kone hyrrää enemmän, mutta kun EN VOI vaatia reppanalta enempää... :heart: :heart: :heart:

Olen siis ns. puun ja kuoren välissä ja välillä tuntuu, että poksahtaa!!!

Mies on siis lähellä neljääkymmentä ja on omistautunut perheen hyvinvoinnille TODELLA kovasti. Ennen viettänyt hulivili-elämää ja siis ikä on tehnyt tehtävänsä sen suhteen, että painaa lujasti töitä tukka putkella periaatteidensa mukaisesti.

Ei saisi valittaa...

 

Mä en voi muuta, kuin todeta, että minunkin kohdalle on osunut just sellainen keskustelutaidoton mies...

Piinaavaa, kun itse olen puhelias ja "himokeskustelija"... :/

Onneksi kaikki muut asiat on kuitenkin kohdallaan :hug:

 

\

meillä on ihan sama homma... "välillä" ottaa päähän niin vi..sti.
tosiaa sit ku on maistissa ni kyllä jaksaa lässyttää enemmän ku ois tarvis ni laittaa ärsyttää viel enemmän

Sama täällä.