Miehen tsemppi?

Osaako miehenne tsempata teitä? Osaako hän siis tukea ja kannustaa elämän muutoksissa, jotka koskevat esim. työtä/äitiyttä? Jos olet hieman jännittynyt muutoksen suhteen ja kaipaisit juttuseuraa ja kumppania, joka jakaa näitä pohdintoja, niin saatko vastakaikua? Olen usein jäänyt kapaamaan sellaista syvällistä juttuseuraa miehestä, mutta se on ollut sitten korvattavissa ystävillä/kollegoilla. Äitiyteen olen saanut sentään joskus tätä kaipaamaani tsemppausta ja "konsultaatioapua", mutta nyt ......... Olis aivan ihana kuulla miehen suusta, että "Miten töissä meni?". Vieläpä kuuntelevat korvat, jotka kuulisivat mun murheeni. Ihan sama, vaikka puolet meniskin hänellä ohi, mutta voisin olla varma, että hän välittää. Itse pyrin aina sen kysymään ja oikein lypsän päivän tapahtumia. Ei tämä ennen ole näin paljon ärsyttänyt, mutta nyt se tuntuu häiritsevän itseä aika paljon. Onko kohtalotovereita?
 
-jansku-
Kyllä minun mies tsemppaa tärkeissä asioissa minua.Yksi esimerkki on oman yrityksen lopettamine. Mietin ja mietin sitä pitkään enkä oikein osannut päättää asiaa mihinkään suuntaan,mutta mies kyllä sitten positiivisesti auttoi päätöksen teossa. Ja kyllä jos jotain ongelmia on, joita itse jää miettimään, eikä osaa päättää, niin mies kyllä oman mielipiteensä sanoo...ja aina kyllä ihan positiivisessa sävyssä. ;)
 
Kannustaa kyl kaikin tavoin ja on kiinnostunu sit miten meni. Meillä keskustellaan aina työpäivän jälkeen siitä et miten meni töissä. Ja ollaan aidosti kiinnostuneita toistemme töistä vaikka ei niistä mitään ymmärretä, siis toisen työstä. ;)
Mulla on ihana ja kannustava mies! :)

 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.06.2004 klo 08:25 hennuli2 kirjoitti:
Kannustaa kyl kaikin tavoin ja on kiinnostunu sit miten meni. Meillä keskustellaan aina työpäivän jälkeen siitä et miten meni töissä. Ja ollaan aidosti kiinnostuneita toistemme töistä vaikka ei niistä mitään ymmärretä, siis toisen työstä. ;)
Mulla on ihana ja kannustava mies! :)
Näin meilläkin.....
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.06.2004 klo 08:25 hennuli2 kirjoitti:
Kannustaa kyl kaikin tavoin ja on kiinnostunu sit miten meni. Meillä keskustellaan aina työpäivän jälkeen siitä et miten meni töissä. Ja ollaan aidosti kiinnostuneita toistemme töistä vaikka ei niistä mitään ymmärretä, siis toisen työstä. ;)
Mulla on ihana ja kannustava mies! :)
Näin myös meillä :D
 
JAH
Minulla on kiltti mies, joka varmaan mielestään yrittää parhaansa tsempatakseen ja tukeakseen. Luo kyllä turvallisuutta olemassaolollaan, mutta ei oikein osaa kannustaa sillä tavoin kuin haluaisin tai tarvitsisin. Ei tietysti ole mikään ajatustenlukija, ja minä kun en paljon toiveistani puhu, niin mistäs hän voisi sen tietää, millaista tukea milloinkin tarvitsen.

Meillä ei puhuta työasioista, miehen työ on sellaista, ettei siitä paljon voi ulkopuolisille kertoa, ja minun työni on nyt lapsenhoito. Mies ei osoita omaehtoista kiinnostusta esim. lukea lastenhoitoon liittyvää tai muuta meille ajankohtaista kirjallisuutta ja tunnekin olevani aika yksin tässä kasvatushommassa (jota siis mun elämäni tällä hetkellä on lähes täysin). Eli keskustelut lapsestakin ovat rajoittuneet ja aina niin, että minä puhun ja mies kuuntelee (toisella korvalla). Tukea ei häneltä siis tähänkään paljon saa.

Tuntuu, ettei meillä ole mitään muuta yhteistä kun lapsi ja koti ja nekin suurimmaksi osaksi mun vastuulla. Ei kiva!
 
Me keskustellaan mieheni kanssa melkein kaikesta.
On ihanaa kun itse olen äippälomalla kotona ja mies töistä tullessaan heti kyselee mikä on ollut olo ja mitä olen puuhaillut ja kertoo omat kuulumiset töistä. =)
Mieheni kertoo kyllä oman mielipiteensä asioihin, mutta viime kädessä antaa minun päättää itse. Vaikka yleensä meillä on kyllä aika saman suuntaiset mielipiteet.
 
ENTÄS JOS
Vastasin tossa aiempaan kysymykseen ja jäin miettimään, että miten meillä oikeastaan on. Itse asiassa, meillä ei ikävä kyllä kovinkaan paljon tueta toisiamme esim. työasioissa. Kyllähän sitä tulee juteltua niistä, mutta kumpikin hymisee ei-niin-kiinnostuneella-tavalla. Työasioissa koen kyllä saavani sen tuen enemmän työkavereilta enkä niin hirveästi mieheltäni kaipaa. Tiedän kuitenkin, että hän arvostaa tekemisiäni.

Mutta äitiyttäni ym. vähäänkään psyykkisiltä jutuilta haiskahtavilta jutuilta mies kyllä suojautuu täysin. Ollaan keskusteltu joskus, ja hän on tosi avuton tukemaan millään lailla. Vaikka olen sanonut, että pelkkä kuuntelu jo auttaisi monesti; hän kokee, ettei pysty/halua/voi kuunnella. Se onkin ollut varmaan suurin ongelmamme, minä kun kaipaisin tosissaan monesti henkistä tukea äitiyteeni ja miksei naiseuteenkin. Mutta olen ajatellut sen niin, että mies tuo omat arvonsa ja kykynsä pitkälti lapsuudenkodistaan ja kun tiedän appivanhempien tyylin, en yhtään ihmettele että kaikki tunteenpurkaukset ym. tuntuvat ahdistavilta. :/ Harmi vain, että vaimo (= minä) satun olemaan aika temperamentista sorttia... :whistle:

Juuh, no tässä vähän miun mietteitä, ja taas taisi mennä aika pitkäksi :D
 
Sarita-80
Noh mies ei juuri kysele että kuin päiväni kotona menevät. Heittää vaan silloin tällöin toiveen, että pitäis olla kuin naantalin aurinko ku hän tulee töistä. (Lasten ja kodin hoitaminenhan ei tunnetusti ole työtä, ja varsinkaan siitä ei voi väsyä!)
Minua ei juurikaan nuo työasiat (autoja) kiinnosta lähinnä kyselen työkavereista ja kuinka viihtyy työssään.
Miestä ei sitten puolestaan kiinnosta miten meidän päivät menee, pääasia että on ruokaa ja puhdasta vaatetta. Oleppa siinä sitten aurinkoinen.. :/
Joskus ennen oltiin paljon kiinnostuneempia toistemme asioista. Nykyään mieheni yrittää lähinnä saada minua kokeilemaan kaikkea uutta, kun itse arkailen.
 

Yhteistyössä