Miehen suhtautuminen

Miten teidän miehenne on ottanut vastaan uutisen, että haikaran vierailu teidän perheessänne ei ole itsestään selvyys?!
Onko syytökset sinkoillu?Tehty eroa?Vai tuettu toinen toistanne?

Meillä heitettiin yhdessä pilleri resepti takkaan (5 vuotta sitten) aateltiin et ens vuonna meitä o kolme.No vuosi meni ja yhä oltiin kahdestaan.

Ei muuta ku lääkäriin ja tutkimuksiin.Kaikki OK siihen asti , kun piti tutkia miehen serma.Se oli niin kova pala, siis se tutkimus.Et meidän hoidot jäi siihen.Toki sain clomeja, mut ei auttanu.

Vuoden päästä ja pitkällisten keskustelujen jälkeen mies suostui tutkimukseen.Ja hiukan oli häikkää...

Onko se miehelle niin kova paikka, jos häikkää on myös hänessä/pelkästään miehessä?
Entä miten teillä on otettu vastan sisarusten vauva uutiset?

Meillä on miehen veljillä lapsia ja minun sisareni odottaa esikoistaan.Ja täytyy tunnustaa ettei aina o ollu niin helppoa joulut ym.sukujuhlat.

Lopetan vuodatukseni tähän!!Meillä ootellaan jouluviikkoa.Silloin selviää saammeko "joululahjoista parhaan"

:xmas:

 

Olen aina sanonut miehelleni, että hänestä tulee hyvä isä, koska hänellä ei ollut kotona isää. Lapsiin hän oli suhteemme alkuaikoina hieman epäilevä ja olinkin joskus hieman peloissani,että haluaakohan hän ollenkaan lapsia. Sain kuitenkin hänet "käännytettyä" ja niinpä meillä alkoi lapsen yritys tasan 1v 3kk sitten.
Vajaa vuosi yritettiin (harjoitushan tekee mestarin-tyyliin), mutta sitten hakeuduin lekurille kun kierto alkoi olemaan 126 ja 117 päivää. Siitä sitten alettiin tutkimaan ja mieskin pistettiin tutustumaan purkkiin. Hän otti näytteen annon kuin kaupassa käynnin vaikka joutuikin suoriutumaan hommasta 100km päässä kotoa ja sairaalan näytteenotto huoneessa.
Nyt syön clomeja ja terolut lääkkeitä. Mies on ihanasti tukena ja on itsekin huolissaan jos emme koskaan saakkaan hoidoista huolimatta lasta. Vahvempi hän on kuitenkin kuin minä ja minusta tuntuu että joskus saisi kyllä olla herkempikin....
Koeputkihoitoja sun muita juttuja hän on kyllä kovasti vastaan, mutta tiedä sitten kuinka ajatukset muuttuu jos joskus sellainen asia tulee ajankohtaiseksi omalle kohdalle.
Ihanan miehen olen kuitenkin saanut ja suuri kiitos hänelle tuesta ja turvasta :heart:

 

Minun mieheni spermassa todettiin vajavaisuuksia ja hän otti sen aika raskaasti. Luulin itse koko ajan että minussa on vikaa (voi ollakkin, menen kohta laparoskopiaan), ja miehelle annettiin lähete kun spermakin aina tutkitaan. Meni sinne nopeasti ilman suurempia kommervenkkejä. Kun vastaus tuli, hän oli aivan maassa. Ongelmaksemme muodostui se, että mieheni ei jaksanut tukea minua koska ajatteli omaa "vajavaisuuttaan" ja oli siitä niin pahalla mielellä.Minä taas olisin tarvinnut tukea, kun kävin töykeällä ja kovakouraisella mieslääkärillä inseminaatiossa ja tutkimuksissa yksin. Vaikka ekan kerran jälkeen sanoin, että hänen pitäisi tulla mukaan, niin toisen IUI:n aikaan oli tärkeä kokous töissä. Mikä voi olla niin tärkeää? Hän ei siis ymmärtänyt kuinka raskasta se ropeltaminen oli minulle. Sitten menin munasarja-neste-ultraan ja se koski niin paljon että huusin ja itkin. Pillitin käytävässä hysteerisenä ja mies alkoi ymmärtää asian vakavuuden (oli mukana kun olin sanonut että voi olla hyvinkin kivulias). Parin viikon päästä näin unen, jossa lapsettomuuslääkärini pyysi minua allekirjoittamaan Amnesty Internationalin kaavakkeen, jossa luovun oikeudestani valittaa kidutuksesta, kohta aloitettavien toimenpiteiden kivuliaisuuden vuoksi!! Siinä vaiheessa miehenikin huolestui minun jaksamisestani ja lupasi tulla tästä lähtien aina mukaan lääkäriin. Eli alussa oli aika vaikeaa ja riitelyä, kumpikaan ei mielestään saanut toiselta riittävästi tukea, ja kummallakin oli niin vaikeaa oman "ongelmansa" kanssa ettei jaksanut toista tukea. Nyt menee paremmin. Siis meidän välillä. Muutoin olen hermoraunio.

Mieheni veli ja vaimo aloittivat lapsen "yrittämisen" samaan aikaan kun me ja lapsi syntyi pari viikkoa sitten. Oli todella vaikeaa käydä sairaalassa onnittelemassa. Nyt tulee vauvakuvia sähköpostilla joka viikko. He tietävät meidän lapsettomuushoidoistamme, mutta eivätkö silti ymmärrä ettei niitä vauvakuvia kannata koko ajan lähetellä? Odotan kauhulla perhejoulua. Saas nähdä vietänkö siitä suuren osan itkien, olin ihan varma että meitä olisi tänä jouluna kolme - vaikka vasta pienenä alkuna masussa.

On se hienoa, että saa vuodattaa tuntojaan kunnolla asian ymmärtäville kanssasisarille! =)

 

Meidän miehelle se on todella kova paikka. Ei haluaisi tehdä sitä millään sitä testiä.
Itse kyllä olen käynyt sorkittavana vaikka kuinka usein.